Valokuva näkee päivänvalon

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA RUOTSISTA

TARINA KERTOO, ETTÄ ITALIALAISEN FYYSIKON GIAMBATTISTA DELLA PORTAN (1535?–1615) VIERAAT KOKIVAT KERRAN MELKOISEN JÄRKYTYKSEN: SEINÄLLÄ HEIDÄN EDESSÄÄN LIIKKUI PIENIÄ IHMISHAHMOJA YLÖSALAISIN. KATSOJAT JOUTUIVAT PAKOKAUHUN VALTAAN JA RYNTÄSIVÄT ULOS HUONEESTA. DELLA PORTAA VASTAAN NOSTETTIIN SYYTE NOITUUDESTA.

SELLAISEN lopun sai yritys hauskuuttaa vieraita camera obscuralla (lat., ’pimeä huone’). Tämän laitteen toimintaperiaate on yksinkertainen, mutta sillä voidaan saada aikaan ihmeellisiä asioita. Miten se toimii?

Kun pimennettyyn laatikkoon tai huoneeseen päästetään valoa pienestä reiästä, vastakkaiselle pinnalle muodostuu ylösalainen kuva ulkopuolella olevasta kohteesta. Della Portan vieraat näkivät siis huoneen ulkopuolella liikehtivät esiintyjät. Camera obscura oli nykyaikaisen kameran edeltäjä. Sinäkin saatat kuulua niihin miljooniin ihmisiin, joilla on kamera tai jotka vähintäänkin ovat käyttäneet joka paikasta saatavia edullisia kertakäyttökameroita.

Camera obscura ei ollut della Portan aikana edes mikään uusi keksintö. Jo Aristoteles (384–322 eaa.) oivalsi periaatteen, johon kameran toiminta myöhemmin perustuisi. 900-luvulla elänyt arabioppinut Alhazen kuvaili camera obscuraa seikkaperäisesti, ja Leonardo da Vinci kirjoitti siitä 1400-luvulla muistikirjoissaan. Kun linssi otettiin käyttöön 1500-luvulla, laitteen tarkkuus parani, ja monet taiteilijat hyödynsivät sitä saadakseen töihinsä oikean perspektiivin ja suhteet. Lukuisista yrityksistä huolimatta sen tuottamista kuvista ei kuitenkaan onnistuttu tekemään pysyviä ennen kuin vasta 1800-luvulla.

Maailman ensimmäinen valokuvaaja

Ranskalainen fyysikko Joseph Nicéphore Niépce alkoi etsiä keinoa valmistaa pysyviä valokuvia mahdollisesti jo vuonna 1816. Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta kun hän teki litografiaan (kivipainantaan) liittyviä kokeiluja ja huomasi puolivahingossa, että luonnonasfaltti oli valoherkkää. Jolloinkin 1820-luvun puolivälissä hän asetti asfaltilla päällystetyn tinalevyn camera obscuraan, jonka edessä olevasta ikkunasta avautui näkymä ulos hänen kotitilalleen, ja valotti levyä kahdeksan tuntia. Ei edes kokemattomin nykypäivän amatöörikuvaaja olisi ylpeä tuolle levylle tallentuneesta epätarkasta kuvasta, jossa erottui ulkoseiniä, puu ja lato, mutta Niépcellä oli syytä olla. Kuva oli mitä luultavimmin kaikkien aikojen ensimmäinen pysyvä valokuva!

Voidakseen kehitellä menetelmäänsä Niépce teki vuonna 1829 yhteistyösopimuksen dynaamisen liikemiehen Louis Daguerren kanssa. Niépcen kuoltua vuonna 1833 Daguerre otti joitakin tärkeitä edistysaskelia. Hän käytti kuparilevyjä ja niiden päällysteenä hopeajodidia, joka osoittautui valoherkemmäksi kuin asfaltti. Sattumalta hän sai selville, että kun levyä käsiteltiin valottamisen jälkeen elohopeahöyryillä, piilevä kuva tuli selvästi esiin. Menetelmä lyhensi valotusaikaa merkittävästi. Kun Daguerre myöhemmin vielä keksi, että kuvan tummuminen ajan kuluessa voitiin ehkäistä huuhtomalla levy ruokasuolaliuoksessa, valokuvaus oli valmis valloittamaan maailman salamannopeasti.

Keksintö julkistetaan

Daguerren kehittämä menetelmä, dagerrotypia, esiteltiin yleisölle vuonna 1839, ja vastaanotto oli ylitsevuotavan innostunut. Tutkija Helmut Gernsheim kirjoittaa valokuvauksen historiaa käsittelevässä kirjassaan: ”Ehkei mikään muu keksintö ole saanut yleisön mielikuvitusta lentoon siinä määrin kuin dagerrotypia eikä ole levinnyt maailmalle yhtä nopeasti.” (The History of Photography.) Eräs julkistamistilaisuudessa ollut mies kirjoitti: ”Tunnin kuluttua kaikki optikkoliikkeet olivat tupaten täynnä asiakkaita, mutta oli mahdotonta haalia yhtäkkiä kokoon niin paljon tarvikkeita, että niitä olisi riittänyt koko dagerrotypisteiksi havittelevien armeijalle. Muutaman päivän kuluttua jokaisella Pariisin aukiolla seisoi kirkkojen ja palatsien edessä kolmijalkoja, joiden päässä nökötti musta laatikko. Kaikki pääkaupungin fyysikot, kemistit ja muut oppineet kiillottivat hopeoituja levyjä, eivätkä paremmanpuoleiset ruokakauppiaatkaan pystyneet kieltämään itseltään iloa uhrata varoistaan muutamia lantteja edistyksen alttarille, jolla ne haihtuisivat jodina ja elohopeahöyrynä taivaan tuuliin.” Pariisin lehdistö nimitti villityksen tuota pikaa ”dagerrotypia-maniaksi”.

Tällä menetelmällä valmistettujen kuvien, dagerrotyyppien, erinomainen laatu innosti brittiläisen tiedemiehen John Herschelin kirjoittamaan: ”Ei liene liioiteltua kuvailla niitä suoranaiseksi ihmeeksi.” Jotkut näkivät keksinnössä jopa magiaa.

Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet uutta keksintöä vastaan avosylin. Napolin kuningas kielsi valokuvauksen vuonna 1856 mahdollisesti siitä syystä, että sen pelättiin liittyvän ”pahaan silmään”. Kun ranskalainen taidemaalari Paul Delaroche näki dagerrotyypin, hän huudahti: ”Maalaustaiteen aika on ohi!” Keksintö aiheutti suurta levottomuutta myös niiden maalarien keskuudessa, jotka katsoivat sen uhkaavan elantoaan. Eräs mies ilmaisi joidenkuiden pelon sanoessaan: ”Valokuvan ankara pidättyminen näkyvässä todellisuudessa voi hävittää ihmisen kauneudentajun.” Valokuvia arvosteltiin myös niiden lahjomattomasta realistisuudesta, joka murskasi huolella vaalitut kauneuden ja nuoruuden illuusiot.

Daguerre vai Talbot?

Englantilainen fyysikko William Henry Fox Talbot luuli itse keksineensä valokuvauksen ja oli siksi tyrmistynyt kuullessaan Daguerren keksinnöstä. Hän käytti camera obscurassa hopeakloridilla päällystettyjä paperinpaloja. Näin hän sai negatiivikuvan, joka muuttui läpikuultavaksi vahaamalla. Sitten hän asetti sen toisen päällystetyn paperin päälle ja valotti sitä auringossa, jolloin lopputuloksena oli positiivikuva.

Talbotin menetelmä ei aluksi vetänyt dagerrotypialle vertoja sen enempää suosiossa kuin laadussakaan, mutta siinä piili suurempia mahdollisuuksia. Yhdestä ainoasta negatiivista voitiin tehdä lukuisia kopioita, ja lisäksi paperikuvat olivat edullisempia ja käytössä vaivattomampia kuin helposti särkyvät dagerrotyypit. Nykyinen valokuvaus perustuu Talbotin menetelmään, kun taas dagerrotypia ajautui alkuinnostuksen jälkeen umpikujaan.

Niépcen, Daguerren ja Talbotin lisäksi oli muitakin, jotka kilpailivat valokuvauksen isän tittelistä. Sen jälkeen kun Daguerre julkisti menetelmänsä vuonna 1839, ainakin 24 miestä Norjasta Brasiliaan saakka ilmoittautui valokuvauksen keksijöiksi.

Mullistavia seurauksia

Jacob August Riis oli yhteiskunnallinen uudistaja, joka jo varhain oivalsi valokuvauksen tarjoamat loistavat mahdollisuudet saattaa köyhyys ja kärsimykset suuren yleisön tietoisuuteen. Vuonna 1880 hän alkoi ottaa kuvia New Yorkin slummeista pimeän laskeuduttua. Salamavalona hän käytti paistinpannulla palavaa magnesiumjauhetta – mikä ei ollut aivan riskitön metodi. Kahdesti tuli tarttui taloon, jossa hän kuvasi, ja kerran hänen omat vaatteensa syttyivät palamaan. Hänen kuviensa sanotaan vaikuttaneen siihen, että presidentti Theodore Roosevelt toteutti joukon sosiaalisia uudistuksia päästyään Valkoiseen taloon. William Henry Jacksonin vaikuttava maisemakuvasarja puolestaan sai Yhdysvaltain kongressin tekemään Yellowstonesta maailman ensimmäisen kansallispuiston vuonna 1872.

Kaikkien ulottuvilla

Monia valokuvauksesta kiinnostuneita pidätteli vielä 1880-luvun loppupuolella menetelmän kalleus ja monimutkaisuus. Mutta vuonna 1888 George Eastman valmisti tietä rajoittamattomalle harrastelijakuvaukselle, kun hän suunnitteli kannettavan, helppokäyttöisen Kodak-laatikkokameran, jonka sisällä oli rullafilmi.

Kun rullan kaikki kuvat oli otettu, asiakas lähetti tehtaalle koko kameran. Siellä filmi kehitettiin ja kamera ladattiin uudelleen, ja sitten kamera lähetettiin takaisin valmiiden kuvien ohella – kaikki tämä huokeaan hintaan. Mainoslause ”Paina nappia, me teemme loput” ei ollut lainkaan liioiteltu.

Jokamiehen valokuvaus oli syntynyt. Nykyään kuvia otetaan vuosittain miljardeja kappaleita, mikä osoittaa, ettei suosio ole laantunut. Sitä ovat vain lisänneet digikamerat, joissa kuva muodostuu miljoonista pikseleistä eli kuvapisteistä. Näissä kameroissa on pieni muistikortti, johon voidaan tallentaa satoja kuvia. Korkealaatuisia kuvia voidaan valmistaa ja tulostaa jopa kotitietokoneella. Ei ole epäilystäkään siitä, että valokuvaus on ottanut aimo harppauksia eteenpäin.

[Kuva s. 20]

Yleisnäkymä Pariisista – dagerrotyyppi noin vuodelta 1845

[Kuva s. 20]

Kopio tiettävästi maailman ensimmäisestä valokuvasta noin vuodelta 1826

[Kuva s. 20]

Camera obscura, jota hyödynsivät monet taiteilijat

[Kuva s. 21]

Niépce

[Kuvat s. 23]

Dagerrotyyppi Louis Daguerresta vuodelta 1844 sekä hänen kameransa

[Kuvat s. 23]

William Talbotin valokuvaamo noin vuonna 1845 sekä hänen kameroitaan

[Kuvat s. 23]

George Eastman vuonna 1890 kädessään Kodak 2; Kodak 1 ja sen rullafilmi

[Kuva s. 23]

W. H. Jacksonin vuonna 1871 ottama maisemakuva alueelta, josta tuli Yellowstonen kansallispuisto

[Kuva s. 23]

Modernit digikamerat tallentavat kuvan miljoonina pikseleinä

[Kuvien lähdemerkinnät s. 20]

Yleisnäkymä Pariisista: Bernard Hoffman/Time Life Pictures/Getty Images; Niépcen kuva: Joseph Niepce/Getty Images; camera obscura: Culver Pictures

[Kuvien lähdemerkinnät s. 22]

Sivu 23: Talbotin valokuvaamo: William Henry Fox Talbot & Nicholaas Henneman/Getty Images; Talbotin kamerat: Spencer Arnold/Getty Images; Kodak-kuva ja -kamera sekä Daguerren kamera: George Eastman Housen luvalla; Yellowstone: Library of Congress, Prints & Photographs Division, LC-USZ62-52482