Väkivallan lumoissa
MAAILMA on nykyään väkivallan lumoissa. Väkivalta on aina kuulunut viihteeseen, mutta kuten eräs mediakasvatusjärjestö asian ilmaisee, ”jokin mediaväkivallassa on muuttunut viime vuosina. Ensinnäkin sitä on enemmän.” Toiseksi se on ”paljon havainnollisempaa, seksipitoisempaa ja raaempaa”. (Media Awareness Network.) Seuraavassa on joitakin esimerkkejä.
Musiikki: Edellä mainitun lähteen mukaan laulut, joiden sanoitukset ovat entistä väkivaltaisemmat, ”kuuluvat nykyään musiikin valtavirtaan”. Joissakin lauluissa ihannoidaan rivoin sanakääntein murhia ja raiskauksia, joiden kohteena voi olla jopa oma vaimo tai äiti.
Videopelit: Erään brittiläisen videopelilehden mukaan ”epämiellyttävä tosiasia on, että videopeleistä heijastuu epäterve viehtymys verenvuodatukseen”. Siinä jatketaan: ”Viehtymys videopeleihin vaatii jossain määrin viehtymystä väkivaltaan.” Esimerkiksi eräässä suositussa pelissä pystyy hakkaamaan naisia hengiltä pesäpallomailalla. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä videopeleillä saattaa olla lapsiin voimakkaampi kielteinen vaikutus kuin televisiolla, koska ne ovat interaktiivisia.
Elokuvat: Tutkimusten mukaan elokuvissa on huomattavasti aiempaa enemmän väkivaltaa, seksiä ja siivotonta kielenkäyttöä, eikä ikärajaluokitus aina kerro elokuvan laadusta. Kaiken kukkuraksi väkivaltaan eivät turvaudu pelkästään ”pahikset”. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että televisiossa, elokuvissa ja musiikkivideoissa näytettävästä väkivallasta melkein puolet on ”sankarien” tekosia.
Uutiset: Monien televisiouutisten tuottajien ohjaavana periaatteena tuntuu olevan: mitä enemmän verta, sitä enemmän katsojia. Televisiouutiset ovat suurta liiketoimintaa, ja tuottajat tietävät, että väkivalta houkuttelee katsojia ja että suuret katsojaluvut puolestaan houkuttelevat mainostajia, jotka rahoittavat televisio-ohjelmia monissa maissa.
Internet: Internetissä on tarjolla niin lavastettua kuin todellistakin kuvamateriaalia, joka sisältää kidutusta, paloittelua, silpomista ja murhia. Näillä sivustoilla käy paljon lapsia.
Voiko mediaväkivalta vaikuttaa sinuun?
Vaikuttaako esimerkiksi televisio-ohjelmien, elokuvien, kirjojen ja laulujen sisältämä väkivalta ihmisiin? Ne, jotka hyötyvät väkivaltaviihteestä taloudellisesti, väittävät usein, ettei siitä ole vahinkoa. Samaan aikaan liikemaailma yrittää kuitenkin muokata ihmisten mieltä syytämällä miljardeja euroja mainoksiin, jotka voivat kestää vain 30 sekuntia. Onko näin ollen johdonmukaista ajatella, että puolentoista tunnin elokuva, jonka sankarit saattavat olla moraalittomia ja väkivaltaisia, ei vaikuta juuri mitenkään katsojiin, ei edes vaikutuksille alttiisiin lapsiin?
Luojamme, Jehova Jumala, tuntee ihmisluonteen paljon meitä paremmin. Mitä mieltä hän on ajan viettämisestä väkivaltaisten ihmisten parissa, joihin kuuluvat myös ne, jotka tulevat kotiimme median välityksellä? Raamattu sanoo seuraavaa:
● ”Jehova itse tutkii vanhurskasta niin kuin jumalatontakin, ja jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen sielunsa totisesti vihaa.” (Psalmit 11:5.)
● ”Älä pidä seuraa helposti suuttuvan kanssa, etkä saa mennä miehen luo, joka saa raivonpuuskia, ettet tottuisi hänen polkuihinsa ja varmasti saattaisi sieluasi ansaan.” (Sananlaskut 22:24, 25.)
Emme tietenkään pysty suojelemaan itseämme kaikilta huonoilta vaikutteilta. Voimme kuitenkin itse valita viihteemme ja sen, millaisessa seurassa vietämme aikaa. Mieti siksi, millainen ihminen haluat olla. Seurustele sitten niiden kanssa, joilla on sellaiset arvot ja tavoitteet, joita itse pidät tärkeinä. (Sananlaskut 13:20.)
Seuraa ja viihdettä koskevat valintamme voivat siis muokata suhtautumistamme väkivaltaan. Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään sitä, mitkä muut seikat voivat vaikuttaa meihin.
[Kuva s. 4]
Viihdettä koskevat valintamme voivat muokata suhtautumistamme väkivaltaan.