Moraaliperiaatteet joita noudatamme
Jehovan todistajat uskovat, että moraalikäsityksissä tapahtuneilla merkittävillä muutoksilla on ollut huono vaikutus nuoriin. Kuten tiedätte, niin sanottu uusi moraali on tullut vallitsevaksi 1960-luvulta lähtien. Eräs sen varhaisista kannattajista, englantilainen Woolwichin piispa, väitti: ”Mitään ei voida sinänsä aina leimata ’vääräksi’.” Me emme ole asiasta samaa mieltä, mutta haluamme tuoda selvästi esille, että me emme halua väitellä niiden kanssa, jotka ajattelevat siten. Haluamme vain selittää, millaisia moraaliperiaatteita me noudatamme ja miksi.
Tunnettu yhdysvaltalainen teologian professori Joseph Fletcher sanoi uudesta moraalista: ”Avioliiton ulkopuolisissa sukupuolisuhteissa ei ole mitään väärää sellaisenaan, ja joissakin tapauksissa ne ovat hyväksi.” Ja yhdysvaltalainen uskonnon apulaisprofessori Frederic C. Wood selitti oppilailleen: ”Sukupuoliasioihin ei liity mitään lakeja. Toistan: ehdottomasti ei mitään lakeja. Ei ole mitään, mitä sinun pitäisi tehdä tai mitä et saisi tehdä.” – Theology Today lokakuu 1965 s. 396.
Vaikka sellaiset moraalikäsitykset ovat ehkä suosittuja, Jehovan todistajat pitävät niitä Raamatun vastaisina ja siksi sopimattomina. Meidän Raamattuun perustuvasta suhtautumisestamme kerrotaan vuonna 1976 ilmestyneessä kirjassamme Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä, jossa tarkastellaan moraaliperiaatteitten vaikutusta käytökseemme. On kiinnostavaa, että pyydettyään sataa 12–19-vuotiasta opiskelijaa lausumaan mielipiteensä tästä kirjasta eräs tutkija esitti seuraavan arvostelun: ”Sellaiset moraalimittapuut, joita kirjassanne esitetään, ovat voineet olla käyttökelpoisia joskus, mutta tuskin enää. Tämä sukupolvi on valistuneempi kuin mikään aikaisempi sukupolvi.”
Meistä ei kuitenkaan näytä siltä, että uusien moraalimittapuiden omaksuminen olisi tehnyt nuorista ”valistuneempia”. Erään äskettäin tehdyn yli 160000:ta 13–15-vuotiasta nuorta koskeneen tutkimuksen mukaan 41 prosenttia pojista ja 21 prosenttia tytöistä oli ollut sukupuolisuhteissa. Ja 16–18-vuotiaista pojista oli sukupuolisuhteissa ollut lähes kolme neljännestä ja samanikäisistä tytöistä puolet. Mutta millaisia ovat olleet seuraukset?
Alaikäisten raskauksien epidemia. Yhdysvalloissa tulee vuosittain raskaaksi noin joka kymmenes teini-ikäinen tyttö – noin 1250000 tyttöä vuodessa. Heistä lähes 600000 saa lapsen – loput hankkivat abortin. Suomessa 15–19-vuotiaille tytöille tehtyjen aborttien määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Miljoonat nuoret kautta maailman saavat joka vuosi lisäksi sukupuolitaudin, jotkut pelätyn herpeksen. Me uskomme siksi, että on hyvät syyt olla pitämättä näitä yhteiskunnallisia olosuhteita ’valistuksen’ tuotteena.
Terveet moraaliperiaatteet
On paljon hämmennystä sen suhteen, millaisia moraaliperiaatteita nuorille tulisi opettaa. Opettajat valittavat usein, että monilta puuttuu selvä vakaumus tässä asiassa. Me ymmärrämme, että jotkut opettajat toivoisivat voivansa opettaa oppilailleen vapaammin Raamatun terveitä moraaliperiaatteita. Jehovan todistajina me uskomme vilpittömästi, että moraalia koskevilla Raamatun periaatteilla on todella terveellinen vaikutus.
Todistajavanhemmat alkavat opettaa Raamatun moraaliperiaatteita lapsilleen varhain, ja he käyttävät siinä usein apuna kirjaa Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä. Jos haluatte, niin joku todistajaoppilaistanne toimittaa teille mielellään tämän kirjan. Se perehdyttää teidät niihin moraaliperiaatteisiin, joita noudatamme, ja esittää enemmän yksityiskohtia näkemyksistämme seuraavissa asioissa.
Esiaviolliset sukupuolisuhteet. Me uskomme esiaviollisten sukupuolisuhteiden olevan poikkeuksetta väärin; sellainen on haureutta, moraalitonta. Raamattu käskee: ”Paetkaa haureutta.” (1. Korinttolaisille 6:18) ’Karttakaa haureutta.’ (1. Tessalonikalaisille 4:3) Me pidämme esiaviollisia sukupuolisuhteita vakavana rikkomuksena Jumalaa vastaan. Raamattu sanoo, että ”Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat”. – Heprealaisille 13:4; Ilmestys 21:8.
Homoseksuaalisuus. Me uskomme myös, että homoseksuaalisuus on moraalisesti väärin. Huomatkaa, mitä Raamattu sanoo sekä nais- että mieshomoseksuaaleista: ”Jumala jätti heidät häpeällisten sukupuolisten himojen valtaan, sillä sekä heidän naisensa vaihtoivat luonnollisen käyttönsä luonnonvastaiseen että myös miehet jättivät samoin naisen luonnollisen käytön ja syttyivät kiihkeästi himossaan toisiinsa, miespuoliset miespuolisiin, suorittaen sitä, mikä on rivoa.” – Roomalaisille 1:26, 27; 1. Korinttolaisille 6:9–11.
Alkoholijuomat. Alkoholijuomat ovat ravintoaineita, ja kun niitä käytetään oikein, ne voivat olla hyödyllisiä. (Psalmit 104:14, 15; 1. Timoteukselle 5:23) Niitä voidaan kuitenkin käyttää ja usein käytetään väärin. Me uskomme niistä juopumisen olevan moraalisesti todella väärin, kuten Raamattu korostaa. (Sananlaskut 20:1; 23:29–35; 1. Korinttolaisille 6:9, 10) Me kunnioitamme myös hallitusviranomaisten viisaasti säätämiä lakeja, jotka kieltävät nuoria käyttämästä alkoholijuomia, ja me toimimme sopusoinnussa näiden lakien kanssa.
Huumeet. Me emme käytä nautinnon saamiseksi esimerkiksi sellaisia riippuvaisuutta aiheuttavia huumeita kuin marihuanaa, heroiinia, kokaiinia, LSD:tä emmekä myöskään tupakkaa. Jehovan todistajat uskovat olevan väärin vain itsekkään tyydytyksen saamiseksi vaurioittaa ruumistaan aineilla, jotka aiheuttavat riippuvaisuutta tai vaikuttavat mieleen, sillä Raamattu kehottaa: ”Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta.” – 2. Korinttolaisille 7:1.
Rivo puhe. Me pidämme rivouksien esittämistä sopimattomana; ne eivät ole sopusoinnussa Raamatun kehotuksen kanssa: ”Haureutta ja minkäänlaista epäpuhtautta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, – – älköönkä – – tyhmää puhetta tai rivoa leikinlaskua, jotka eivät ole soveliaita.” – Efesolaisille 5:3, 4.
Viranomaisten kunnioittaminen. Me odotamme nuortemme Raamatun periaatteiden mukaisesti kunnioittavan kaikkia asianmukaisesti virkaan asetettuja viranomaisia, myös koulunopettajia. (Roomalaisille 13:1–7; 1. Pietari 2:13–17) Jehova Jumala, jota nuoremme on opetettu kunnioittamaan syvästi, sanoo, että meidän tulisi olla rehellisiä ja totuudellisia ja välittää toisista. – Heprealaisille 13:18; Kolossalaisille 3:9; Efesolaisille 4:25; Matteus 7:12.
Raamatun periaatteiden arvo
Olemme havainneet, että Raamatun moraaliperiaatteiden noudattaminen on parantanut huomattavasti elämämme laatua. Vaikka meillä on ongelmamme ja lapsemme eivät varmasti ole täydellisiä, olemme silti suurimmaksi osaksi vapaita sellaisista paheista kuin varastamisesta, valehtelemisesta, pettämisestä ja toisten vahingoittamisesta. Mitä paremmin lapsemme ja me noudatamme Jumalan lakeja, sitä vähemmän keskuudessamme on sellaisia ikäviä asioita kuin sukupuolitauteja, yksinäisiä äitejä, aviottomia lapsia tai abortteja ja sitä vähemmän meillä on sydänsuruja tai omantunnonvaivoja. Useat maailman historian tunnetut henkilöt ovat esittäneet arvostavia lausuntoja Raamatun hyödyllisyydestä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen varhainen presidentti John Adams sanoi Raamattua ”parhaaksi kirjaksi maailmassa” ja Abraham Lincoln sanoi, että hyväksymällä Raamatun ”voit elää elämäsi onnellisempana ja parempana ihmisenä”.
Kuten tiedätte, koulutoverit painostavat monesti lapsia toimimaan vastoin Raamatun neuvoja, nimittäin ’juoksemaan heidän kanssaan samaan irstailun lätäkköön’. Ja kun jotkut kieltäytyvät, toiset ”oudoksuvat ja pilkkaavat [heitä] jatkuvasti”. (1. Pietari 4:4) Nuoriamme silloin tällöin pilkataan ja jopa nauretaan, koska he eivät harrasta esimerkiksi esiaviollisia suhteita tai muuta vastaavaa. Me arvostamme siksi sitä, että opettajat tukevat lapsiamme heidän yrittäessään noudattaa Raamatun periaatteita ja näin antavat rohkaisua nuorillemme, jotka koettavat elää näiden periaatteiden mukaisesti.
Voitte havaita, että nuoremme eivät tunne jääneensä jostakin osattomaksi Raamatun moraalia koskevien rajoitusten vuoksi. Verratessaan omaa elämäänsä koulutoveriensa elämään eräs todistajanuori sanoi päinvastoin: ”En ole jäänyt osattomaksi mistään muusta paitsi monista ongelmista.” Kaikkivaltiaan Jumalan vaatimukset ovat näkemyksemme mukaan suojaksemme, ja kun me noudatamme niitä, me saamme siitä vain hyötyä. – Psalmit 19:8–12.
[Huomioteksti s. 11]
’Hyväksymällä Raamatun voit elää elämäsi onnellisempana ja parempana ihmisenä’ – Abraham Lincoln
[Kuva s. 8]
Kirja joka tarkastelee moraaliperiaatteitten vaikutusta käytökseemme. Todistajavanhemmat käyttävät sitä lastensa opettamiseen
[Kuva s. 9]
Uuden moraalin mukana lisääntyivät yhteiskunnalliset ongelmat
[Kuva s. 9]
Todistajavanhemmat alkavat opettaa Raamatun moraaliperiaatteita lapsilleen varhain