Jumalan nimen merkitys ja lausuminen

ERÄS raamatunkirjoittaja kysyi: ”Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?” (Sananlaskut 30:4) Miten me voimme saada selville, mikä Jumalan nimi on? Siinäpä tärkeä kysymys. Luomakunta on voimakas todistus Jumalan olemassaolosta, mutta se ei kerro meille hänen nimeään. (Roomalaisille 1:20) Itse asiassa me emme voisi koskaan tietää Jumalan nimeä, ellei Luoja itse ilmoittaisi sitä meille. Hän onkin ilmoittanut sen omassa Kirjassaan, Pyhässä Raamatussa.

Jumala lausui oman nimensä eräässä tunnetussa tilaisuudessa ja mainitsi sen toistuvasti Mooseksen kuullen. Mooses kirjoitti tuosta tapahtumasta selostuksen, joka on säilynyt Raamatussa meidän aikaamme saakka. (2. Mooseksen kirja 34:5, UM) Jumala jopa kirjoitti nimensä omalla ”sormellaan”. Annettuaan Moosekselle niin sanotut kymmenen käskyä Jumala kirjoitti ne ihmeen välityksellä muistiin. Raamatun kertomus sanoo: ”Kun hän [Jumala] oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.” (2. Mooseksen kirja 31:18) Jumalan nimi esiintyy alkuperäisissä kymmenessä käskyssä kahdeksan kertaa. (2. Mooseksen kirja 20:1–17, UM) Jumala on siis itse paljastanut nimensä ihmiselle sekä suullisesti että kirjallisesti. Mikä hänen nimensä sitten on?

Heprean kielessä se kirjoitetaan יהוה. Nämä neljä kirjainta, joita yhdessä sanotaan tetragrammiksi, luetaan heprean kielessä oikealta vasemmalle, ja ne voidaan esittää monissa nykykielissä kirjaimilla JHWH tai JHVH. Näillä neljällä konsonantilla esitetty Jumalan nimi esiintyy alkuperäisessä ”Vanhassa testamentissa” eli Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa lähes 7000 kertaa.

Tämä nimi on peräisin heprealaisesta verbistä hawáh (הוה), joka merkitsee ’tulla joksikin’, ja tarkoittaa itse asiassa ’hän saattaa tulemaan (joksikin)’.a Jumalan nimi ilmaisee hänet siten Persoonaksi, joka täyttää edistyvästi lupauksensa ja toteuttaa pettämättömästi tarkoituksensa. Vain tosi Jumalalla voi olla sellaisen merkityksen sisältävä nimi.

Muistatko, millaisissa eri muodoissa Jumalan nimi esiintyy Psalmissa 83:19, josta esitettiin eri käännöksiä edellisessä jaksossa (sivulla 5)? Kaksi noista käännöksistä käytti aivan eri sanaa (”Herra” ja ”Iankaikkinen”) Jumalan nimen korvikkeena. Mutta kahdessa niistä, muodoissa Jahve ja Jehova, voit nähdä Jumalan nimen neljä kirjainta loppu-h:ta lukuun ottamatta. Niiden lausuminen kuitenkin eroaa toisistaan. Miksi?

Miten Jumalan nimi lausutaan?

Totuus on, ettei kukaan tiedä varmasti, miten Jumalan nimi alun perin lausuttiin. Miksi sitä ei tiedetä? Ensimmäinen kieli, jota käytettiin Raamatun kirjoittamiseen, oli heprea, ja heprean kieltä kirjoitettaessa merkittiin vain konsonantit – ei lainkaan vokaaleja. Kun siis henkeytetyt kirjoittajat kirjoittivat Jumalan nimen, he menettelivät tietysti samoin ja kirjoittivat vain konsonantit.

Niin kauan kuin muinaisheprea oli jokapäiväistä puhekieltä, se ei aiheuttanut mitään ongelmaa. Israelilaiset tiesivät, kuinka Jumalan nimi lausuttiin, ja kun he näkivät sen kirjoitettuna, he osasivat ilman muuta lisätä vokaalit (aivan samoin kuin suomalainen lukija tietää lyhenteen ”pv” edustavan ”päivää” ja kirjainten ”vrt.” tarkoittavan ”vertaa”).

Mutta tilanne muuttui kahdestakin syystä. Ensiksikin juutalaisten keskuudessa heräsi sellainen taikauskoinen ajatus, että oli väärin lausua Jumalan nimeä ääneen. Niinpä kun he Raamattua lukiessaan kohtasivat tämän nimen, he lausuivatkin heprealaisen sanan ’Adonái (’Suvereeni Herra’). Lisäksi muinaista heprean kieltä lakattiin ajan mittaan käyttämästä jokapäiväisessä puheessa, ja sen vuoksi Jumalan nimen alkuperäinen heprean kielen mukainen lausuminen lopulta unohtui.

Sen varmistamiseksi, ettei heprean kielen lausuminen olisi kokonaisuudessaan vaipunut unhoon, ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla eläneet juutalaiset oppineet keksivät piste- ja viivajärjestelmän edustamaan puuttuvia vokaaleita, ja he sijoittivat nuo merkit konsonanttien ympärille hepreankieliseen Raamattuun. Siten kirjoitettiin sekä vokaalit että konsonantit muistiin, ja silloinen lausumistapa säilyi.

Jumalan nimen ympärille he eivät kuitenkaan panneet siihen kuuluvia vokaalimerkkejä, vaan useimmissa tapauksissa toiset vokaalimerkit muistuttamaan lukijaa siitä, että hänen tuli sillä kohdalla sanoa ’Adonái. Tästä muodostui kirjoitustapa Iehovah, ja lopulta suomalaiseksi kirjoitustavaksi tuli Jehova, joka sisältää Jumalan nimen alkuperäisen heprealaisen muodon olennaiset ainekset ääntymätöntä loppu-h:ta lukuun ottamatta.

Mitä lausumistapaa sinä käytät?

Mistä sitten esimerkiksi lausumistapa Jahve on peräisin? Se on yksi niistä muodoista, joita nykyiset oppineet ovat ehdottaneet yrittäessään päätellä Jumalan nimen alkuperäistä lausumistapaa. Jotkut – vaikkakaan eivät kaikki – ovat sitä mieltä, että israelilaiset ennen Jeesuksen aikaa lausuivat todennäköisesti Jumalan nimen Jahve. Mutta kukaan ei voi olla siitä varma. Ehkä he lausuivat sen sillä tavalla, ehkä eivät.

Monet pitävät kuitenkin lausumistapaa Jehova parempana. Miksi? Koska se on yleisempi ja tutumpi kuin Jahve. Eikö kuitenkin olisi parempi käyttää sellaista muotoa, joka saattaisi olla lähempänä alkuperäistä lausumistapaa? Ei oikeastaan, sillä siten ei yleensä menetellä raamatullisten nimien suhteen.

Ajatelkaamme nimeä Jeesus ottaaksemme kaikkein tunnetuimman esimerkin. Tiedätkö sinä, kuinka Jeesuksen perheen jäsenet ja ystävät puhuttelivat häntä jokapäiväisessä keskustelussa, kun hän varttui Nasaretissa? Todellisuudessa ei kukaan ihminen tiedä sitä varmasti, vaikka hänen nimensä on saatettu lausua Ješua (tai ehkäpä Jehošua) tai jotenkin siihen suuntaan. On varmaa, että se ei ollut Jeesus.

Mutta kun hänen elämäänsä koskevat kertomukset kirjoitettiin kreikaksi, henkeytetyt kirjoittajat eivät yrittäneet säilyttää tuota alkuperäistä heprealaista lausumistapaa. Sen sijaan he esittivät nimen kreikaksi, Iesouʹs. Nykyisin se käännetään eri tavoilla raamatunlukijan kielen mukaisesti. Espanjankieliset raamatunlukijat tapaavat muodon Jesús (äännetään hessuuʹs). Italialaiset kirjoittavat sen Gesù (äännetään džezuuʹ). Ja englantilaiset kirjoittavat sen Jesus (äännetään džiizös).

Täytyykö meidän lakata käyttämästä Jeesuksen nimeä, koska useimmat meistä tai oikeastaan ketkään meistä eivät todellisuudessa tiedä sen alkuperäistä lausumistapaa? Tähän mennessä ei kukaan kääntäjä ole ehdottanut sellaista. Me haluamme käyttää hänestä nimeä, sillä sen avulla voidaan tunnistaa Jumalan rakas Poika, Jeesus Kristus, joka antoi elämänverensä puolestamme. Kunnioitettaisiinko Jeesusta sillä, että hänen nimensä poistettaisiin Raamatusta ja korvattaisiin esimerkiksi sanalla ”Opettaja” tai ”Välittäjä”? Ei tietenkään! Me voimme ilmaista tarkoittavamme Jeesusta, kun käytämme hänen nimeään sellaisena kuin se yleensä lausutaan kielessämme.

Samaa voitaisiin sanoa kaikista nimistä, joita luemme Raamatusta. Me lausumme ne oman kielemme mukaan emmekä yritä jäljitellä alkuperäistä lausumistapaa. Niinpä me sanomme ”Jeremia” emmekä Jirmejáhu. Samoin sanomme Jesaja, vaikka tämän profeetan nimi hänen omana aikanaan todennäköisesti lausuttiin Ješa‘jáhu. Jopa sellaiset oppineetkin, jotka tietävät näiden nimien alkuperäisen lausumistavan, käyttävät heistä puhuessaan nykyistä lausumistapaa eivätkä muinaista.

Ja sama pitää paikkansa nimestä Jehova. Vaikkei nykyinen lausumistapa Jehova olekaan ehkä täsmälleen alkuperäisen lausumistavan mukainen, niin ei se millään tavoin vähennä tuon nimen merkityksellisyyttä. Sen avulla tunnistetaan Luoja, elävä Jumala, Korkein, jolle Jeesus sanoi: ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” – Matteus 6:9.

’Sitä ei voida syrjäyttää’

Vaikka monet kääntäjät suosivatkin lausumistapaa Jahve, Uuden maailman käännös sekä myös monet muut käännökset käyttävät edelleen muotoa Jehova, koska ihmiset ovat tunteneet sen satoja vuosia. Sitä paitsi se sisältää samoin kuin muutkin muodot tetragrammin JHWH eli JHVH kirjaimet loppu-h:ta lukuun ottamatta.b

Aikaisemmin saksalainen professori Gustav Friedrich Oehler teki samanlaisen ratkaisun suureksi osaksi samasta syystä. Hän käsitteli eri lausumistapoja ja sanoi sitten: ”Tästä lähtien käytän sanaa Jehova, koska tämä nimi on kerta kaikkiaan kotiutunut sanastoomme eikä sitä voida siitä syrjäyttää.” – Theologie des Alten Testaments, 2. painos, 1882, s. 143.

Samoin jesuiittaoppinut Paul Joüon sanoo Raamatun hepreaa käsittelevän kielioppinsa sivulla 49 olevassa alaviitteessä: ”Me olemme käännöksissämme käyttäneet (hypoteettisen) Yahweh-muodon sijasta muotoa Jéhovah – – joka on tavanomainen ranskankielisessä kirjallisuudessa käytetty muoto.” (Grammaire de l’hébreu biblique, 1923) Monissa muissa kielissä raamatunkääntäjät käyttävät samanlaista muotoa, kuten sivulla 8 olevasta kehystetystä luettelosta ilmenee.

Onko sitten väärin käyttää esimerkiksi muotoa Jahve? Ei lainkaan. Kysymys on vain siitä, että lukija todennäköisesti ymmärtää nopeammin muodon Jehova, koska tämä muoto on ”kotiutunut” useimpiin kieliin. Tärkeää on, että käytämme Jumalan nimeä ja julistamme sitä toisille. ”Kiittäkää Herraa [Jehovaa, UM], julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea.” – Jesaja 12:4.

Katsokaamme, kuinka Jumalan palvelijat ovat toimineet tämän käskyn mukaisesti kautta vuosisatojen.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 7]

Eri oppineilla on erilaisia käsityksiä siitä, kuinka nimi JHWH alun perin lausuttiin.

Teoksen Pyhä Raamattu tarpeellisilla selityksillä vuonna 1874 ilmestyneessä 1. osassa kirkkoherra Wilh. Carlsson mainitsee sivulla 14: ”Jehova, joka nimi tässä [1. Moos. 2:4] ensikerran luetaan – – olisi se nimi oikeestansa luettava Jeheve.”

Tri M. Reisel sanoi julkaisussa The Mysterious Name of Y.H.W.H. sivulla 74, että ”tetragrammi on täytynyt alun perin vokalisoida Y^eHūàH tai YaHūàH”. (Huom! Monissa kielissä ”y” vastaa suomen j-kirjainta.)

Kaniikki D. D. Williams Cambridgesta oli sitä mieltä, että ”todisteet ilmaisevat tai oikeastaan melkein todistavat, että Jāhwéh ei ollut tetragrammin oikea lausumistapa – –. Nimi itse oli todennäköisesti JĀHÔH.” – Zeitschrift für die alttestamentliche Wissenschaft, 1936, 54. vsk. s. 269.

Ranskalaisen tarkistetun Segondin käännöksen sanaston sivulla 9 sanotaan seuraavasti: ”Ääntämistapa Yahvé, jota käytetään joissakin uusissa käännöksissä, perustuu muutamiin vanhoihin todisteisiin, mutta ne eivät ole ehdottoman vakuuttavia. Jos ajatellaan henkilönnimiä, joihin sisältyy Jumalan nimi, esimerkiksi profeetta Elian heprealaista nimeä (Eliyahou), niin lausumistapa voisi aivan yhtä hyvin olla Yaho tai Yahou.”

Vuonna 1749 saksalainen raamatunoppinut Teller mainitsi joitakin erilaisia Jumalan nimen lausumistapoja, joita hän oli nähnyt lukiessaan: ”Diodoros Sisilialainen, Macrobius, Klemens Aleksandrialainen, Hieronymus ja Origenes kirjoittivat Jao; samarialaiset, Epifanios ja Theodoretos, Jahe tai Jave; Ludwig Cappel sanoo Javoh, Drusius Jahve, Hottinger Jehva, Mercerus Jehovah, Castellio Jovah ja le Clerc Jawoh tai Javoh.”

On siis ilmeistä, ettei Jumalan nimen alkuperäistä lausumistapaa enää tiedetä. Todellisuudessa se ei ole tärkeätäkään. Jos se olisi, niin Jumala itse olisi varmasti huolehtinut siitä, että se olisi säilynyt meitä varten. Tärkeätä on käyttää Jumalan nimeä sellaisena kuin se omassa kielessämme tavanomaisesti lausutaan.

[Tekstiruutu s. 8]

Eri kielissä esiintyviä Jumalan nimen muotoja, jotka osoittavat muodon Jehova olevan kansainvälisesti hyväksytty

bulgaria: Ieova

efik: Jehovah

englanti: Jehovah

espanja: Jehová

fidži: Jiova

futuna: Ihova

hollanti: Jehovah

igbo: Jehova

italia: Geova

japani: Ehoba

joruba: Jehofah

kiina (Kanton): Yehwowah

maori: Ihowa

motu: Iehova

nembe: Jihova

norja: Jehova

portugali: Jeová

puola: Jehowa

ranska: Jéhovah

romania: Iehova

ruotsi: Jehova

saame: Jehova

saksa: Jehova

samoa: Ieova

sotho: Jehova

suahili: Yehova

suomi: Jehova

tagalog: Jehova

tahiti: Iehova

tanska: Jehova

tonga: Jihova

unkari: Jehova

venda: Yehova

venäjä: Ijegova

viro: Jehoova

xhosa: uYehova

zulu: uJehova

[Tekstiruutu s. 11]

”Jehova” on tullut laajalti tunnetuksi Jumalan nimenä ei-raamatullisissakin yhteyksissä.

Franz Schubert sävelsi musiikin Johann Ladislav Pyrkerin kirjoittamaan runoon ”Kaikkivaltius”, jossa nimi Jehova esiintyy kahdesti. Sitä käytetään myös Verdin ”Nabucco”-nimisen oopperan viimeisen näytöksen lopussa. Lisäksi ranskalaisen säveltäjän Arthur Honeggerin oratoriossa ”Kuningas David” on nimellä Jehova huomattava sija.

Aleksis Kivi käytti nimeä ”Jehova” mm. näytelmässään Lea, ja kuuluisa ranskalainen kirjailija Victor Hugo käytti sitä yli 30:ssä teoksistaan. Sekä hän että Lamartine kirjoittivat runoja, joiden nimenä oli ”Jehova”.

Kirjassa Deutsche Taler, jonka Saksan liittotasavallan keskuspankki julkaisi vuonna 1967, on kuva, joka esittää Sleesian herttuakunnasta vuodelta 1634 peräisin olevaa taaleria (Reichstaler), jossa on nimi ”Jehovah”. Rahan toisella puolella olevasta kuvasta sanotaan kirjassa: ”Pilvien keskeltä kohoavan sädehtivän JEHOVAH-nimen alla on kruunun koristama kilpi, jossa on Sleesian vaakuna.”

Rudolstadtin kaupunginmuseossa Itä-Saksassa voit nähdä isoin kirjaimin kirjoitetun nimen JEHOVAH sellaisen asepuvun kauluksessa, jota on aikoinaan 1600-luvulla käyttänyt Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf.

Muoto Jehova on siis ollut satojen vuosien ajan kansainvälisesti hyväksytty Jumalan nimen lausumistapa, ja ihmiset, jotka kuulevat sen, ymmärtävät heti kenestä puhutaan. On niin kuin professori Oehler sanoi: ”Tämä nimi on kerta kaikkiaan kotiutunut sanastoomme eikä sitä voida siitä syrjäyttää.” – Theologie des Alten Testaments.

[Kuva s. 6]

Yksityiskohta enkelistä, jossa on Jumalan nimi; se koristaa paavi Klemens XIII:n hautaa Pietarinkirkossa Vatikaanivaltiossa

[Kuva s. 7]

Moniin rahoihin lyötiin Jumalan nimi. Kuvassa on Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n aikainen 4 markan kolikko vuodelta 1604. Latinalainen teksti kuuluu suomeksi: ”Jehova minun lohdutukseni.” (Suomen Kansallismuseo)

[Kuvat s. 9]

Entisaikoina Jumalan nimeä käytettiin tetragrammin muodossa monien uskonnollisten rakennusten koristelussa

Fourvièren katolinen basilika Lyonissa Ranskassa

Kuopion tuomiokirkko

Oulun tuomiokirkko

Helsingin tuomiokirkko

Kirkko São Paulossa Brasiliassa

Strasbourgin katedraali Ranskassa

Venetsiassa Italiassa Pyhän Markuksen kirkko

[Kuvat s. 10]

Jehovan nimi sellaisena kuin se esiintyy eräässä luostarissa Bordesholmissa Saksassa,

vuonna 1635 lyödyssä saksalaisessa metallirahassa,

erään kirkon oven yläpuolella Fehmarnissa Saksassa

ja vuodelta 1845 peräisin olevassa hautakivessä Harmannschlagissa Ala-Itävallassa