He pelastuivat koska he noudattivat varoitusta
JEESUS KRISTUS varoitti, että juutalainen asiainjärjestelmä, jonka keskuksena oli Jerusalemin temppeli, kohtaisi loppunsa. Hän ei ilmoittanut tuhon tarkkaa ajankohtaa vaan kuvaili tapahtumia, jotka edeltäisivät sitä. Hän kehotti opetuslapsiaan pysymään valveilla ja poistumaan vaaravyöhykkeeltä.
Jeesus ennusti: ”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle.” Lisäksi hän sanoi: ”Kun näette autioittavan iljetyksen – – seisovan pyhässä paikassa – – silloin alkakoot Juudeassa olevat paeta vuorille.” Jeesus varoitti opetuslapsiaan palaamasta hakemaan omaisuuttaan. Heidän oli paettava kiireesti, jos he halusivat pelastua. (Luukas 21:20, 21; Matteus 24:15, 16.)
Cestius Gallus johti Rooman sotajoukot Jerusalemia vastaan vuonna 66 tukahduttaakseen pitkään jatkuneen kapinan. Hän pääsi kaupunkiin asti ja alkoi piirittää temppeliä. Kaupunki joutui sekasorron valtaan. Ne jotka pysyivät valveilla, saattoivat nähdä, että häviö oli enää ajan kysymys. Mutta pääsikö kaupungista pakoon? Yllättäen Cestius Gallus veti joukkonsa pois. Juutalaiskapinalliset lähtivät takaa-ajoon. Nyt oli aika paeta Jerusalemista ja koko Juudeasta!
Seuraavana vuonna roomalaisten joukot palasivat Vespasianuksen ja hänen poikansa Tituksen johdolla. Koko maa suistui sotaan. Vuoden 70 alussa roomalaiset rakensivat Jerusalemin ympärille varustuksen teroitetuista paaluista. Pakotiet sulkeutuivat. (Luukas 19:43, 44.) Kaupungin sisäpuolella ryhmäkunnat teurastivat toisiaan. Loput asukkaat kuolivat roomalaisten miekkaan tai joutuivat vangeiksi. Kaupunki ja sen temppeli tuhottiin maan tasalle. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneen juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan hävityksessä kuoli yli miljoona juutalaista. Temppeliä ei koskaan rakennettu uudestaan.
Jos kristityt olisivat olleet Jerusalemissa vielä vuonna 70, he olisivat saaneet surmansa tai päätyneet orjiksi niin kuin kaikki muutkin. Muinaiset historioitsijat kuitenkin kertovat, että kristityt olivat noudattaneet jumalallista varoitusta ja paenneet Jerusalemista ja koko Juudeasta vuorille Jordanin itäpuolelle. Osa asettui Pellaan Perean provinssiin. He olivat lähteneet Juudeasta eivätkä olleet palanneet sinne takaisin. He pelastuivat, koska he noudattivat Jeesuksen varoitusta.
Suhtaudutko vakavasti luotettavilta tahoilta tuleviin varoituksiin?
Monet ihmiset suhtautuvat kaikenlaisiin varoituksiin kevyesti, koska he ovat kuulleet monista turhista varoituksista. Varoitusten noudattaminen voi kuitenkin pelastaa ihmisten hengen.
Kiinassa varoitettiin vuonna 1975 maanjäristyksestä. Viranomaiset ryhtyivät toimiin, ja ihmiset noudattivat ohjeita. Tuhansia ihmisiä pelastui.
Filippiineillä Pinatubon rinteillä asuvat kyläläiset ilmoittivat huhtikuussa 1991, että vuori tuprutti höyryä ja tuhkaa. Vulkanologian ja seismologian laitos seurasi tilannetta kaksi kuukautta ja antoi sitten varoituksen uhkaavasta vaarasta. Alueelta evakuoitiin kiireesti kymmeniätuhansia ihmisiä. Aamulla 15. kesäkuuta kuului valtava räjähdys, ja taivaalle sinkoutui miljardeja tonneja tuhkaa. Tuhansien henki säästyi, koska he noudattivat varoitusta.
Raamattu varoittaa nykyisen asiainjärjestelmän lopusta. Elämme nyt sen viimeisiä päiviä. Pysytkö sinä valveilla lopun lähestyessä? Oletko ryhtynyt toimiin pysyäksesi poissa vaaravyöhykkeeltä? Varoitatko kiireellisesti muitakin?
[Kuva s. 20]
Monien henki säästyi Pinatubon purkautuessa, koska he noudattivat varoitusta
[Kuva s. 21]
Kristityt pelastuivat Jerusalemia vuonna 70 kohdanneesta tuhosta, koska he noudattivat Jeesuksen varoitusta