Oletko valveilla aikamme suhteen?
VALPPAUS vaarojen suhteen voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Tätä voidaan havainnollistaa sillä, mitä tapahtui kahdella tuliperäisellä saarella.
Mont Pelée, 1900-luvulla eniten kuolonuhreja aiheuttanut tulivuori, purkautui 8. toukokuuta 1902 Martiniquessa Karibianmerellä. Surmansa saivat muutamaa ihmistä lukuun ottamatta kaikki 30 000 asukasta tulivuoren juurella sijaitsevassa Saint-Pierren kaupungissa.
Kesäkuussa 1991 sattui todennäköisesti vuosisatamme suurin purkaus, kun Pinatubo-tulivuori alkoi toimia. Se tapahtui tiheään asutulla alueella Filippiineillä, ja siinä kuoli noin 900 ihmistä. Tällä kertaa säästyi kuitenkin tuhansia henkiä kahdesta syystä: ensinnäkin vaaran suhteen oltiin valppaina ja toiseksi varoituksia noudatettiin alttiisti.
Oikeat toimenpiteet säästivät ihmishenkiä
Pinatubo oli ollut levossa satoja vuosia, kun se huhtikuussa 1991 alkoi osoittaa merkkejä lähestyvästä purkauksesta. Sen keilasta alkoi vuotaa höyryä ja rikkidioksidia. Paikalliset asukkaat tunsivat maan tärähtelevän useaan kertaan, ja vuoresta alkoi pahaenteisesti nousta näkyviin kupolin muotoinen laavajähmettymä. Filippiinien vulkanologisen ja seismologisen instituutin tutkijat seurasivat tilannetta tarkoin ja saivat viranomaiset ajoissa vakuuttumaan siitä, että olisi viisasta evakuoida lähikaupunkien ja -kylien 35 000 asukasta.
On ymmärrettävää, että ihmiset eivät mielellään lähde kotoaan ilman syytä, mutta vastahakoisuus voitettiin videoesityksellä, joka kuvasi elävästi tulivuorenpurkauksen mahdollisia tuhoja. Joukkomuutto ei alkanut hetkeäkään liian aikaisin. Kaksi päivää myöhemmin voimakas räjähdys sinkosi ilmaan kahdeksan kuutiokilometriä tuhkaa. Myöhemmin mutavyöryt eli laharit tappoivat satoja ihmisiä. Kuitenkin luultavasti tuhannet säilyivät elossa siksi, että ihmiset oli saatu tajuamaan vaaratilanne ja he olivat noudattaneet varoituksia.
Säästyminen ihmisten aikaansaamalta katastrofilta
Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla täytyi myös Jerusalemissa asuvien kristittyjen päättää, pitäisikö heidän jättää kotinsa. Pakenemalla tuosta kaupungista vuonna 66 he pelastuivat tuholta, joka kohtasi sen muita asukkaita ja sinne vuoden 70 pesahin viettoon kokoontuneita tuhansia juutalaisia. Tuossa muurien ympäröimässä kaupungissa oli yli miljoona ihmistä pesah-juhlassa, kun Rooman sotajoukot katkaisivat kaikki pakotiet. Nälän, valtataistelujen ja roomalaisten hellittämättömien hyökkäysten johdosta surmansa sai toista miljoonaa ihmistä.
Tuo katastrofi, joka teki lopun juutalaisten kapinasta Roomaa vastaan, ei tullut yllätyksenä. Jeesus Kristus oli kymmeniä vuosia aikaisemmin ennustanut Jerusalemin piirityksen. Hän sanoi: ”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle. Silloin alkakoot Juudeassa olevat paeta vuorille ja kaupungin keskellä olevat lähtekööt pois, älköötkä maaseutupaikoissa olevat menkö sinne.” (Luukas 21:20, 21.) Ohjeet olivat selvät, ja Jeesuksen seuraajat suhtautuivat niihin vakavasti.
300-luvulla elänyt historioitsija Eusebios Kesarealainen kertoo, että kristityt noudattivat Jeesuksen varoitusta koko Juudean alueella. Kun roomalaiset luopuivat ensimmäisestä Jerusalemin piirityksestään vuonna 66, monet juutalaiskristityt muuttivat Pellan pakanakaupunkiin Perean roomalaiseen provinssiin. Koska he olivat valveilla sen suhteen, mitä aikaa he elivät, ja noudattivat Jeesuksen varoitusta, he säästyivät siltä, mitä on kuvailtu ”koko historian pahimpiin kuuluvaksi piiritykseksi”.
Samanlaista valppautta tarvitaan nykyään. Samoin eräitä toimenpiteitä. Seuraavassa kirjoituksessa kerrotaan, miksi näin on.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Godo-Foto, West Stock