JOHDANTO
Sinusta voi tulla entistä rohkeampi!
1–3. Miksi Jeesuksen sanat ”Nouskaa, lähdetään” kertoivat rohkeudesta?
”NOUSKAA, LÄHDETÄÄN.” Nämä saattoivat hyvinkin olla kaikkien aikojen rohkeimmat sanat. Syy liittyy siihen, kuka ne sanoi ja millaisessa tilanteessa. (Matt. 26:46.)
”Nouskaa, lähdetään.” (Matt. 26:46)
2 Jeesus sanoi nämä sanat uskollisille opetuslapsilleen. Hän oli kyllä sanonut vastaavat sanat ennenkin (Joh. 14:31). Tällä kertaa ajankohta oli kuitenkin merkittävä. Jeesus oli Getsemanen puutarhassa lähellä Jerusalemia. Oli yö, kuu loisti taivaalla, ja Jeesus tiesi, että väkijoukko oli lähestymässä aseiden kanssa. Hän tiesi myös, mitä he aikoivat tehdä hänelle. Se mitä Jeesus pian kokisi, olisi kaikkein vaikein tilanne, jonka kukaan ihminen tulisi ikinä kohtaamaan. Lisäksi Jeesus tiesi, että hän tulisi kohtaamaan tuon kaiken yksin.
3 Jeesus ei vältellyt sitä, mitä hänen edessään oli. Hän olisi voinut pyytää Isäänsä lähettämään enkeleitä hänen avukseen, mutta hän ei tehnyt niin (Matt. 26:53). Sen sijaan hän sanoi päättäväisesti: ”Nouskaa, lähdetään.” Hän tiesi hyvin, että tämä johtaisi siihen, että häntä kidutettaisiin ja hänet tapettaisiin. Miksi hän oli valmis kokemaan sen? Hän rakasti Isäänsä Jehovaa ja seuraajiaan.
4–5. Millaista Jeesuksen rohkeus oli, ja miksi me tarvitsemme samanlaista rohkeutta?
4 Jeesus oli kaikkien aikojen rohkein ihminen. Jos olet hänen seuraajansa, sinäkin olet rohkea. Kaikilta kristityiltä nimittäin vaaditaan rohkeutta. Nykyään eletään vaikeita ja pelottavia aikoja, joten se on aina vain tärkeämpää.
5 Millaista Jeesuksen rohkeus oli? Aito rohkeus ei tarkoita sitä, että ottaisi tarpeettomia riskejä, ettei pelkäisi mitään tai ettei lainkaan pysähtyisi ajattelemaan mahdollisia seurauksia. Aidolla rohkeudella ei myöskään ole mitään tekemistä sen kanssa, että yrittää aggressiivisella tai väkivaltaisella käytöksellä todistaa olevansa kova (Ps. 11:5). Todellisuudessa rohkeus on sisäistä voimaa. Rohkealla ihmisellä on voimaa toimia tavalla, joka on Jehovan mielestä oikein, olipa se kuinka vaikeaa tai pelottavaa tahansa.
Voit onnistua olemaan rohkea
6. Mikä voi lohduttaa, jos tuntuu, ettei ole tarpeeksi rohkea?
6 Ajatus siitä, että voisi vaikeissa tilanteissa toimia rohkeasti niin kuin Jeesus, voi tuntua mahdottomalta. Silloin kannattaa muistaa, että Jeesus on Jehovan tavoin järkevä eikä hän koskaan odota meiltä sellaista, mihin emme pysty (Ps. 103:14; Joh. 14:9). Esimerkiksi kun hän pyysi Getsemanessa opetuslapsiaan pysymään hereillä, he tuottivat hänelle pettymyksen. Silti hän sanoi empaattisesti: ”Henki on tietysti altis, mutta liha on heikko.” (Matt. 26:41.) Hän ymmärsi, että he olivat epätäydellisiä, ja muistaa, että niin olemme mekin.
7–8. Miten Jeesus on kannustanut seuraajiaan ja osoittanut, että hän luottaa heihin?
7 Jeesus osoitti, että hän luotti seuraajiinsa. Kuvittele, miten hän sanoi heille lämpimästi: ”Olkaa rohkeita! Minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33.) Jeesus oli varma, että hänen seuraajansa pystyisivät ottamaan hänestä mallia, ja niin he tekivätkin. Hän kannusti monissa tilanteissa toisia olemaan rohkeita. Hän rohkaisi esimerkiksi miestä, joka oli halvaantunut, ja sanoi, että tämän synnit oli annettu anteeksi (Matt. 9:2). Kun hän oli parantanut vakavasta terveysongelmasta kärsivän naisen, hän kehotti myös tätä olemaan rohkea (Matt. 9:22). Jeesus kannusti myös opetuslapsia olemaan rohkeita, kun he näkivät hänen kävelevän myrskyävän meren päällä ja olivat peloissaan (Matt. 14:27). Lisäksi taivaasta käsin Jeesus auttoi Paavalia pysymään rohkeana, kun vastustajat melkein tappoivat tämän (Apt. 23:9–11).
8 Jeesus kannustaa meitä kaikkia nykyäänkin. Hän haluaa, että onnistut olemaan rohkea, ja hän luottaa, että pystyt siihen. Hänen Isänsä Jehova on antanut kaiken, mitä tarvitset, jotta voit olla rohkea.
Miten Raamattu voi auttaa tulemaan rohkeammaksi?
9. Miten Raamattu voi auttaa meitä olemaan rohkeita?
9 Jehova on kertonut Raamatussa monista miehistä ja naisista, jotka olivat hienoja esimerkkejä rohkeudesta. He olivat eri-ikäisiä ja erilaisista elämäntilanteista. Heillä oli aivan samanlaisia tunteita kuin meilläkin (Jaak. 5:17). He olivat epätäydellisiä, ja heillä oli omat heikkoutensa ja pelkonsa. Ja ihan niin kuin mekin, he kohtasivat vaikeuksia ja jopa vaarallisia tilanteita. He onnistuivat kuitenkin olemaan Jeesuksen tavoin rohkeita, ja heidän esimerkkinsä voi rohkaista meitä.
10–11. Mitä hyötyä tästä kirjasta voi olla, ja miten sitä kannattaa käyttää? (Ks. myös tekstiruutu ”Miten käyttää tätä kirjaa, kun tutkii itse tai perheen kanssa?”)
10 Tämän kirjan tarkoitus on auttaa meitä saamaan lisää rohkeutta. Kirjassa on 54 lukua, ja niissä päästään näkemään, miten Jehova auttoi Raamatun henkilöitä, jotka olivat samanlaisia kuin mekin, olemaan rohkeita. Lue jokainen kertomus, tutki aihetta tarkemmin ja tutustu kunkin henkilön taustaan. Näin opit tuntemaan heidät entistä paremmin.
11 Toivottavasti tämän kirjan henkilöiden esimerkki auttaa sinua kasvattamaan rohkeutta niin että voit kestää näitä vaikeita ”viimeisiä päiviä” (2. Tim. 3:1). Älä unohda, mitä Jehova on luvannut: ”En koskaan jätä sinua enkä koskaan hylkää sinua.” Silloin voit ”olla rohkealla mielellä ja sanoa: ’Jehova auttaa minua, en pelkää.’” (Hepr. 13:5, 6.)