VESISÄILIÖ

Keinotekoinen maanalainen onkalo, jota tavallisesti käytetään vesivarastona; sisterni. Kaivoja kaivetaan maahan, jotta saataisiin vettä maanalaisista vesisuonista, mutta vesisäiliöihin on yleensä tarkoitus kerätä ja varastoida sadevettä tai lähteistä valuvaa vettä. Vesisäiliöt eivät ole lammikkojen tavoin avoimia, vaan niiden suu on tavallisesti peitetty. Heprean sanasta bōr, joka on käännetty sanalla ”vesisäiliö”, käytetään myös vastineita ”vesikuoppa”, varsinkin silloin kun siinä ei ilmeisesti ole vettä (1Mo 37:20–29; 2Sa 23:20), ”vankikuoppa”, kun sitä käytetään tähän tarkoitukseen (1Mo 40:15), ja ”hautakuoppa”, kun se tarkoittaa Šeolia tai kun se rinnastetaan siihen (Ps 30:3; San 1:12; Hes 31:14, 16).

Vesisäiliöt olivat Luvatussa maassa elintärkeitä. Riittävä vedensaanti voitiin usein turvata vain niiden avulla, koska vuoristoisessa maassa ei ollut kovin paljon kaivoja eikä lähteitä, ja sielläkin missä niitä oli, ne monesti kuivuivat loppukesästä. Ihmistekoisten vesisäiliöiden ansiosta saattoi syntyä kyliä sellaisiinkin paikkoihin, joissa vettä oli muuten liian niukasti, esimerkiksi Negeviin. Jehova vakuutti kansalleen, että se löytäisi Luvattuun maahan päästessään jo valmiiksi kaivettuja vesisäiliöitä (5Mo 6:10, 11; Ne 9:25). Kuningas Ussian mainitaan hakanneen ”useita vesisäiliöitä” kaikkialle Juudaan (2Ai 26:1, 10). Ylä-Galilean ja Negevin välisellä alueella oli kirjaimellisesti tuhansia vesisäiliöitä; monia niistä on löydetty, ja paikka paikoin ne suorastaan rei’ittävät maaperän. Nähtävästi pidettiin suotavana, että jokaisella huonekunnalla oli oma vesisäiliönsä, ja näin ajattelivat myös moabilaiset. 800-luvulta eaa. peräisin olevassa Mesan kivessä kuningas Mesa julistaa: ”Eikä kaupungin sisäpuolella Qarhossa ollut vesisäiliötä, joten sanoin kaikelle kansalle: ’Tehköön kukin teistä itselleen vesisäiliön taloonsa!’” (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 320.) Sanherib yritti houkutella Jerusalemin asukkaita lupaamalla, että jos he antautuisivat hänelle, he saisivat juoda ”kukin oman vesisäiliönsä vettä” (2Ku 18:31; Jes 36:16).

Useimmiten vesisäiliöt hakattiin kallioon. Jos kallio oli kovaa eikä siinä ollut halkeamia, vettä ei juuri päässyt valumaan hukkaan, mutta suuressa osassa Palestiinaa kalliot olivat huokoista kalkkikiveä, jolloin vesisäiliön sisäpuoli täytyi tiivistää laastilla. Maahan kaivetut vesisäiliöt vuorattiin tiilillä tai luonnonkivillä, minkä jälkeen ne rapattiin seinien tiivistämiseksi. Nämä vesisäiliöt olivat yleensä päärynän muotoisia, pohjalta leveämpiä ja ylöspäin kapenevia, ja joskus niiden suun läpimitta oli vain n. 30–60 cm. Kun luonnonluolia muokattiin tai suurennettiin vesisäiliöiksi, emäkalliosta jätettiin pylväitä kannattamaan kattoa tai vesisäiliön sisäpuolelle rakennettiin sitä varten holvikaaria, kuten joissakin Negevistä löydetyissä luolissa on tehty. Mäenrinteisiin kaivetut kanavat ohjasivat sadeveden näihin maanalaisiin säiliöihin.

Saarnaajan 12:6:ssa mainitaan ”vesisäiliön vedennostopyörä”, mutta tavallisesti vettä nostettiin köysiin kiinnitetyillä ruukuilla. Joskus ruukut särkyivät, ja sen vuoksi useimpien vesisäiliöiden pohjalta on löydetty saviastioiden sirpaleita. Alkukantainen tapa heittää maata vesisäiliöön, jossa oli seisonutta tai likaista vettä, jotta epäpuhtaudet laskeutuisivat, on epäilemättä yksi syy siihen, että monet vesisäiliöt ovat osittain täyttyneet maa-aineksella. Vesisäiliöiden aukkojen peittäminen suojeli jossain määrin vettä saastumiselta ja esti ihmisiä tai eläimiä putoamasta niihin, vaikka vahingossa vesisäiliöön pudonnut kuollut ruumis ei tehnytkään vettä palvontamenojen kannalta epäpuhtaaksi; se joka siirsi ruumiin pois, tuli kuitenkin epäpuhtaaksi (2Mo 21:33; 3Mo 11:35, 36). Lisäksi vesisäiliön peittäminen auttoi pitämään veden viileänä ja vähensi sen haihtumista (Jer 6:7). Joissakin isoissa vesisäiliöissä oli useita suuaukkoja, joista vettä nostettiin. Todella suurissa ja syvissä vesisäiliöissä oli portaat, jotka johtivat jopa yli 30 m:n syvyyteen.

Muuta käyttöä. Joissakin tapauksissa vesisäiliöitä käytettiin muuhunkin kuin veden varastoimiseen. Kuivissa paikoissa ne sopivat erinomaisesti viljan varastopaikoiksi, jos ne tiivistettiin niin ettei niihin päässyt kosteutta, rottia eikä hyönteisiä, ja ne oli myös helppo kätkeä varkailta. Ilmeisesti jotkin sellaisesta maastosta löytyneet vesisäiliöt, jossa ei ole mitään luonnollista vesilähdettä, rakennettiinkin nimenomaan viljavarastoiksi. Joskus tyhjiä vesisäiliöitä käytettiin vankiloina (Sak 9:11). Joosefin veljet heittivät hänet sellaiseen vesikuoppaan (1Mo 37:20–24), ja myöhemmin hän päätyi vankikuoppaan (kirjm. ”vesisäiliöön”) Egyptiin (1Mo 40:15, Rbi8, alav.; 41:14). Egyptiä kohdannut kymmenes vitsaus ulottui ”vankikuopassa [kirjm. ”vesisäiliön talossa”] olevan vangin esikoiseen saakka” (2Mo 12:29). Jeremia oli vankina ”vesisäiliötalossa”, ja myöhemmin hänet heitettiin liejuiseen kuoppaan (Jer 37:16; 38:6–13). Kun israelilaiset kerran pakenivat filistealaisia, jotkut heistä kätkeytyivät vesisäiliöihin (vesikuoppiin), ja erään toisen kerran Asan suuresta vesisäiliöstä tuli 70 ruumiin hauta (1Sa 13:6; Jer 41:4–9). Koska vesisäiliöt olivat luonteeltaan pysyviä, joitakin niistä käytettiin maamerkkeinä (1Sa 19:22; 2Sa 3:26; 2Ku 10:14).

Kuvaannollista käyttöä. Sanaa ”vesisäiliö” käytetään kuvaannollisessa merkityksessä kahdessa huomionarvoisessa kohdassa. Jehova sanoo kansasta, joka on hylännyt hänet ja etsinyt suojaa ja apua muualta, että itse asiassa se on hylännyt ”elävän veden lähteen – – hakatakseen itselleen vesisäiliöitä, särkyneitä vesisäiliöitä, jotka eivät voi pitää vettä” (Jer 2:13, 18). Neuvoessaan vakavasti olemaan uskollinen aviopuolisolle Salomo sanoi: ”Juo vettä omasta vesisäiliöstäsi.” (San 5:15.)