JOOSUA

(’Jehova on pelastus’).

Suomessa käytetty vastine kahdelle heprealaiselle nimelle, joista lyhyempi on Je·šuʹaʽ ja pitempi Jehō·šuʹaʽ.

1. Nunin poika; efraimilainen, joka palveli Moosesta ja joka myöhemmin nimitettiin hänen seuraajakseen (2Mo 33:11; 5Mo 34:9; Jos 1:1, 2). Raamattu kuvailee Joosuan rohkeaksi ja pelottomaksi johtajaksi, joka luotti Jehovan lupausten varmuuteen, totteli Jumalan ohjausta ja oli päättänyt palvella Jehovaa uskollisesti. Hänen nimensä oli alun perin Hosea, mutta Mooses antoi hänelle nimen Joosua (4Mo 13:8, 16). Raamatussa ei kuitenkaan kerrota, milloin Hoseasta alettiin käyttää nimeä Joosua.

Johtaa taistelua amalekilaisia vastaan. Kun israelilaiset vuonna 1513 eaa. leiriytyivät Refidimiin pian sen jälkeen, kun he olivat ihmeen välityksellä pelastuneet Egyptin sotilasmahdin käsistä Punaisellamerellä, amalekilaiset hyökkäsivät aiheettomasti heidän kimppuunsa. Mooses nimitti silloin Joosuan päälliköksi taistelussa amalekilaisia vastaan. Hänen taitavan johtonsa alaisuudessa israelilaiset saivat Jumalan avulla voiton vihollisistaan. Sen jälkeen Jehova määräsi amalekilaiset tuhottavaksi perin pohjin ja käski Moosesta kirjoittamaan sen muistiin ja painamaan sen Joosuan mieleen. (2Mo 17:8–16.)

Palvelee Mooseksen apulaisena. Koska Joosua oli Mooseksen apulainen, hän oli myöhemmin Siinainvuorella todennäköisesti niiden 70 vanhimman joukossa, joilla oli etu nähdä suurenmoinen näky Jehovan kirkkaudesta. Sen jälkeen Joosua seurasi Moosesta osan tämän matkasta Siinainvuorelle, mutta ilmeisesti hän ei mennyt pilven keskelle, koska vain Mooseksen käskettiin tehdä niin. (2Mo 24:9–18.) Sekä hän että Mooses viipyivät Siinainvuorella 40 vuorokautta. Laskeutuessaan tämän ajanjakson lopussa Mooseksen kanssa Siinainvuorelta Joosua erehtyi luulemaan israelilaisten vasikanpalvonnan yhteydessä esittämien laulujen ääntä ”taistelun ääneksi”. Epäilemättä hän oli Mooseksen tavoin närkästynyt nähdessään kultaisen vasikan, ja hän saattoi jopa auttaa sen hävittämisessä. (2Mo 32:15–20.)

Palvomalla vasikkaa israelilaiset rikkoivat sen juhlallisen liiton, jonka he olivat solmineet Jehova Jumalan kanssa. Ehkä tämä sai Mooseksen siirtämään telttansa (”kohtaamisteltan”) pois heidän leiriytymisalueeltaan, sillä Jehova ei ollut vielä antanut heille anteeksi heidän syntejään, eikä hän sen vuoksi ollut enää Israelin keskuudessa. Kenties sen estämiseksi, että israelilaiset olisivat menneet kohtaamistelttaan epäpuhtaassa tilassaan, Joosua oli siellä aina kun Mooses kävi israelilaisten leirissä. (2Mo 33:7–11; 34:9.)

Kun Mooseksesta myöhemmin tuntui, että hänen kuormansa oli liian raskas kansan napinan vuoksi, hän valitsi Jehovan ohjauksessa 70 vanhinta avukseen. Näiden vanhinten piti sitten mennä kohtaamisteltalle. Kaksi heistä, Eldad ja Medad, jäi kuitenkin leiriin, epäilemättä hyvästä syystä. Kun Jumalan henki alkoi toimia niissä 68:ssa, jotka olivat kokoontuneet kohtaamisteltalle, myös Eldad ja Medad alkoivat toimia profeettoina leirissä. Tämä tieto toimitettiin nopeasti Moosekselle. Silloin Joosua, joka oli mustasukkainen herransa puolesta, kehotti Moosesta estämään heitä. Koska Eldad ja Medad olivat ilmeisesti saaneet henkeä Mooseksen toimimatta välittäjänä, Joosuasta ehkä tuntui, että se vähensi hänen herransa arvovaltaa. Mooses kuitenkin oikaisi Joosuaa sanoen: ”Kunpa koko Jehovan kansa olisi profeettoja, koska silloin Jehova panisi henkensä heihin!” (4Mo 11:10–29; vrt. Mr 9:38, 39.)

Vakoilee Luvattua maata. Hiukan tämän jälkeen israelilaiset leiriytyivät Paranin erämaahan. Sieltä Mooses lähetti 12 miestä vakoilemaan Luvattua maata, ja yksi noista miehistä oli Joosua (Hosea). Vain Joosua ja Kaleb toivat 40 päivän kuluttua mukanaan myönteisen raportin. Muut 10 vakoojaa masensivat kansan väittäessään, että Israelilla ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa Kanaanin voimakkaita asukkaita. Niinpä leirissä alkoi kapinallinen nurina. Silloin Joosua ja Kaleb repäisivät vaatteensa, varoittivat kansaa kapinoimasta ja yrittivät hillitä heidän pelkoaan. Mutta heidän rohkeat sanansa, jotka heijastivat täyttä luottamusta Jehovan kykyyn toteuttaa sanansa, kaikuivat kuuroille korville. Itse asiassa ”koko kansankokous puhui – – heidän kivittämisestään”. (4Mo 13:2, 3, 8, 16, 25–14:10.)

Israelilaisten kapinoinnin vuoksi Jehova tuomitsi heidät vaeltamaan 40 vuotta erämaassa, kunnes kaikki 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat luetteloidut miehet (leeviläisiä lukuun ottamatta, joita ei luetteloitu muiden israelilaisten kanssa asepalvelusta varten; 4Mo 1:2, 3, 47) olivat kuolleet. Luetteloiduista miehistä vain Joosuan ja Kalebin oli määrä päästä Luvattuun maahan, mutta 10 uskottoman vakoilijan piti saada surmansa Jehovalta tulevassa vitsauksessa. (4Mo 14:27–38; vrt. 4Mo 26:65; 32:11, 12.)

Nimitetään Mooseksen seuraajaksi. Israelin erämaavaelluksen loppupuolella myös Mooses ja Aaron menettivät edun päästä Luvattuun maahan, koska he eivät pyhittäneet Jehovaa hänen antaessaan ihmeen välityksellä vettä Kadesissa (4Mo 20:1–13). Sen vuoksi Jehova neuvoi Moosesta valtuuttamaan Joosuan seuraajakseen. Uuden ylimmäisen papin, Aaronin pojan Eleasarin, läsnä ollessa ja Israelin kansankokouksen edessä Mooses pani kätensä Joosuan päälle. Vaikka Joosua nimitettiin Mooseksen seuraajaksi, hänen ei ollut määrä olla Mooseksen kaltainen siinä mielessä, että hän olisi tuntenut Jehovan ”kasvoista kasvoihin”. Joosualle ei siirretty kaikkea Mooseksen arvovaltaa vaan ainoastaan sen verran kuin hän tarvitsi saadakseen kansan kunnioituksen. Mooses oli saanut kommunikoida Jehovan kanssa suoranaisemmin, ikään kuin ”kasvoista kasvoihin”, mutta Joosuan täytyi neuvotella ylimmäisen papin kanssa, jonka haltuun oli uskottu urim ja tummim, ja niiden kautta voitiin varmistaa Jumalan tahto. (4Mo 27:18–23; 5Mo 1:37, 38; 31:3; 34:9, 10.)

Jumalan määräyksen mukaisesti Mooses neuvoi ja rohkaisi Joosuaa, jotta tämä voisi uskollisesti suoriutua tehtävästään (5Mo 3:21, 22, 28; 31:7, 8). Kun Mooseksen kuoleman hetki lopulta lähestyi, hänen piti asettua Joosuan kanssa kohtaamistelttaan. Silloin Jehova valtuutti Joosuan tehtäväänsä ja vahvisti sen aiemman nimityksen, jonka hän oli saanut Mooseksen pannessa kätensä hänen päälleen. (5Mo 31:14, 15, 23.) Sen jälkeen Joosua osallistui jollain tavoin Mooseksen henkeytettynä saaman laulun kirjoittamiseen ja opettamiseen israelilaisille (5Mo 31:19; 32:44).

Toiminta Mooseksen seuraajana. Mooseksen kuoleman jälkeen Joosua valmistautui menemään Luvattuun maahan. Hän lähetti päällysmiehiä neuvomaan israelilaisia, miten näiden tuli valmistautua Jordanin ylitykseen kolmen päivän kuluttua, hän muistutti gadilaisia, ruubenilaisia ja puolta Manassen heimoa näiden velvoitteesta auttaa maan valloittamisessa, ja hän lähetti kaksi miestä vakoilemaan Jerikoa ja sen ympäristöä. (Jos 1:1–2:1.)

Noiden kahden vakoilijan palattua israelilaiset lähtivät Sittimistä ja leiriytyivät lähelle Jordania. Seuraavana päivänä Jehova pysähdytti Jordanin vedet ihmeen välityksellä, jolloin tuo kansakunta saattoi ylittää sen kuivaa maata pitkin. Tämän tapahtuman muistoksi Joosua asetti 12 kiveä joenuoman keskelle ja 12 kiveä Gilgaliin, joka oli israelilaisten ensimmäinen leiripaikka Jordanin länsipuolella. Hän teki myös piikiviveitsiä, jotta kaikki erämaassa syntyneet miespuoliset israelilaiset voitiin ympärileikata. Niinpä he olivat neljä päivää myöhemmin sopivassa tilassa viettämään pesahia. (Jos 2:23–5:11.)

Sen jälkeen Joosua tapasi lähellä Jerikoa enkeliruhtinaan, jolta hän sai ohjeet kaupungin valtaamista varten. Joosua toimi niiden mukaan, ja vihittyään Jerikon tuhon omaksi hän esitti sen tulevalle uudelleenrakentajalle profeetallisen kirouksen, joka toteutui yli 500 vuotta myöhemmin. (Jos 5:13–6:26; 1Ku 16:34.) Seuraavaksi hän kävi Ain kimppuun. Aluksi Israelin n. 3000 miestä käsittänyt sotajoukko kärsi tappion, koska Jehova epäsi siltä apunsa sen vuoksi, että Aakan oli tottelemattomasti ottanut Jerikosta saalista omaan käyttöönsä. Sen jälkeen kun Israel oli kivittänyt Aakanin ja hänen huonekuntansa tuon synnin takia, Joosua asettui väijyksiin Aita vastaan ja muutti kaupungin pelkäksi autioksi kummuksi. (Jos 7:1–8:29.)

Siihen aikaan koko Israelin seurakunta, myös naiset, lapset ja muukalaisasukkaat, menivät Ebalinvuoren lähelle. Ebalinvuorella Joosua rakensi alttarin Lain ohjeiden mukaan. Kun puolet seurakunnasta seisoi Garisiminvuoren ja puolet Ebalinvuoren edessä, Joosua luki heille ”lain sanat, siunauksen ja kirouksen”. ”Osoittautui, ettei kaikesta, mitä Mooses oli käskenyt, ollut sanaakaan, mitä Joosua ei olisi lukenut ääneen.” (Jos 8:30–35.)

Kun kansa oli palannut Gilgalin leiriin, Joosuan ja Israelin johtomiesten luo tuli gibeonilaisia sanansaattajia. Gibeonilaiset olivat havainneet, että Jehova taisteli israelilaisten puolesta, ja he onnistuivat petkuttamalla solmimaan rauhan liiton Joosuan kanssa. Kun asian todellinen laita sitten paljastui, Joosua teki heistä kuitenkin orjia. Uutinen gibeonilaisten menettelystä tuli myös Jerusalemin kuninkaan Adoni-Sedekin korviin. Sen vuoksi hän ja neljä muuta kanaanilaiskuningasta lähtivät rangaistusretkelle heitä vastaan. Vastaukseksi gibeonilaisten avunpyyntöön Joosua järjesti läpi yön kestävän marssin Gilgalista. Sitten Jehova taisteli israelilaisten puolesta heidän puolustaessaan gibeonilaisia, mikä osoitti, ettei hän paheksunut näiden kanssa aiemmin tehtyä liittoa. Yliluonnollisessa raesateessa kuoli enemmän vihollisen joukkoja kuin varsinaisessa sodankäynnissä. Jehova jopa kuunteli Joosuan ääntä pidentämällä päivän valoisaa aikaa taistelun takia. (Jos 9:3–10:14.)

Joosua täydensi tämän Jumalan antaman voiton valtaamalla Makkedan, Libnan, Lakisin, Eglonin, Hebronin ja Debirin ja mursi siten kanaanilaisten vallan maan eteläosassa. Sen jälkeen Kanaanin pohjoisosan kuninkaat kokosivat Hasorin kuninkaan Jabinin johdolla joukkonsa Meromin vesien ääreen taistelemaan Israelia vastaan. Vaikka Joosuaa vastassa oli hevosia ja vaunuja, Jumala kannusti häntä karkottamaan pelon. Jälleen Jehova antoi israelilaisille voiton. Ohjeiden mukaisesti Joosua katkaisi hevosten kinnerjänteet ja poltti vihollisen vaunut. Hasor puolestaan luovutettiin tulen valtaan. (Jos 10:16–11:23.) Joosua löi noin kuuden vuoden kuluessa (vrt. 4Mo 10:11; 13:2, 6; 14:34–38; Jos 14:6–10) 31 kuningasta ja valloitti suuria alueita Luvatusta maasta (Jos 12:7–24; kartta, 1. osa, s. 737).

Sitten koitti aika jakaa maa eri heimoille. Se tehtiin aluksi Gilgalissa Joosuan, ylimmäisen papin Eleasarin ja kymmenen muun Jumalan nimittämän edustajan johdolla. (Jos 13:7; 14:1, 2, 6; 4Mo 34:17–29.) Sen jälkeen kun tabernaakkeli sijoitettiin Siloon, maan jakaminen arvalla jatkui sieltä käsin (Jos 18:1, 8–10). Joosua itse sai Efraimin vuoristossa sijaitsevan Timnat-Serahin kaupungin (Jos 19:49, 50).

Joosuan viimeiset neuvot israelilaisille ja hänen kuolemansa. Elämänsä loppupuolella Joosua kokosi Israelin vanhimmat, sen päämiehet, tuomarit ja virkamiehet, neuvoi heitä palvelemaan Jehovaa uskollisesti ja varoitti heitä tottelemattomuuden seurauksista (Jos 23:1–16). Hän kutsui koolle myös koko Israelin seurakunnan, kertasi sitä, miten Jehova oli menneisyydessä toiminut heidän esi-isiensä ja kansan kanssa, ja kannusti heitä sitten palvelemaan Jehovaa. Joosua sanoi: ”Jos nyt teistä näyttää pahalta palvella Jehovaa, niin valitkaa itsellenne tänään, ketä te palvelette, niitä jumaliako, joita Virran toisella puolella olleet esi-isänne palvelivat, vai niiden amorilaisten jumalia, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun huonekuntani palvelemme Jehovaa.” (Jos 24:1–15.) Sen jälkeen israelilaiset uudistivat liittonsa, jonka mukaan he tottelisivat Jehovaa (Jos 24:16–28).

Joosua kuoli 110-vuotiaana, ja hänet haudattiin Timnat-Serahiin. Hänen Jehovaa kohtaan osoittamansa horjumattoman uskollisuuden hyvä vaikutus käy ilmi siitä, että ”Israel palveli Jehovaa kaikkina Joosuan päivinä ja kaikkina niiden vanhinten päivinä, joiden päivät jatkuivat Joosuan jälkeen”. (Jos 24:29–31; Tu 2:7–9.)

2. Sen Bet-Semesissä sijainneen pellon omistaja, jossa pyhä arkku ensin pysähtyi ja jossa sitä voitiin katsella sen jälkeen, kun filistealaiset olivat palauttaneet sen (1Sa 6:14, 18).

3. Jerusalemin päällikkö kuningas Josian aikana. Vaikuttaa siltä, että väärään palvontaan käytetyt uhrikukkulat sijaitsivat lähellä Joosuan asuntoa, mutta Josia revitytti ne maahan. (2Ku 23:8.)

4. Josadakin poika; ensimmäinen ylimmäinen pappi, joka palveli Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen kotimaahansa palanneita israelilaisia (Hag 1:1, 12, 14; 2:2–4; Sak 3:1–9; 6:11). Esran ja Nehemian kirjoissa hänestä käytetään nimeä Jesua (ks. JESUA nro 4).