VEITSI

Yksi- tai kaksiteräinen leikkuuväline. Raamatun maissa muinoin käytetyt veitset oli tehty kivestä (varsinkin piikivestä), kuparista, pronssista tai raudasta.

Heprealaista sanaa ma·ʼakheʹlet, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ruokailuvälinettä, käytetään myös suurista veitsistä, esim. sellaisista, joita käytettiin uhrieläinten ruhojen paloitteluun. Ollessaan uhraamaisillaan Iisakin uskollinen Abraham otti käteensä ”teurastusveitsen” (hepr. ma·ʼakheʹlet) (1Mo 22:6, 10), ja sellaista käytti myös muuan leeviläinen paloitellessaan kuolleen sivuvaimonsa ruumiin 12 kappaleeseen (Tu 19:29). Lisäksi Sananlaskujen 30:14:ssä puhutaan ”sukupolvesta, jonka hampaat ovat miekkoja ja leukaluut teurastusveitsiä”, ja näin tuota samaa heprean sanaa käytetään kielikuvana ahneudesta.

Joosua teki ”piikiviveitsiä”, jotta Israelin pojat voitiin ympärileikata Gibeat-Haaralotissa (Jos 5:2–4). Näistä veitsistä käytetty heprealainen ilmaus sisältää sanan ḥeʹrev, joka yleensä käännetään vastineella ”miekka” (vrt. Jos 5:2, Rbi8, alav.). Tavallinen ”kanaanilainen” piikiviveitsi oli n. 15 cm:n pituinen, kaksiteräinen, ja siinä oli koholla oleva keskiharjanne.

Entisajan kirjurit ja sihteerit käyttivät tietynlaista veistä ruokokyniensä teroittamiseen ja tekstin pois raaputtamiseen. Jeremian 36:23:ssa kerrotaan, että ”sihteerin veitsellä” leikattiin kirjakääröä, jonka Jeremia oli valmistanut Jehovan käskystä.

Monissa vanhoissa kupariveitsissä on suora, 15–25 cm pitkä terä; myös käyräkärkisiä on löydetty. Kahva ja terä olivat usein samaa kappaletta. Jotkin kahvat oli tehty puusta ja kiinnitetty terään.

Sananlaskujen 23:1, 2:ssa puhutaan veitsestä kuvaannollisesti, kun siinä kehotetaan ’panemaan veitsi kurkulle’ aterioitaessa kuninkaan kanssa, mikä ilmeisesti tähdentää sitä, että sellaisessa tilanteessa on syytä hillitä ruokahaluaan.