NEKO
Egyptin farao, joka oli Juudan kuninkaan Josian aikalainen. Kreikkalaisen historioitsijan Herodotoksen mukaan (Historiateos, II, 158, 159; IV, 42) Nekos (Neko) oli Psammetikhoksen (Psammetikos, Psammetik I) poika ja hän seurasi isäänsä Egyptin hallitsijana. Hän alkoi rakentaa kanavaa, jonka oli määrä yhdistää Niili Punaiseenmereen, muttei saanut hanketta valmiiksi. Hän lähetti kuitenkin foinikialaisen laivaston matkalle Afrikan ympäri, ja tämä matka tehtiin menestyksellisesti kolmessa vuodessa.
Josian 31 vuotta kestäneen hallituskauden (659–629 eaa.) loppupuolella farao Neko oli matkalla Eufratille auttamaan assyrialaisia. Tuohon aikaan Josia ei kuunnellut ”Jumalan suusta tulevia Nekon sanoja”, ja hän haavoittui kuolettavasti yrittäessään käännyttää Egyptin joukot takaisin Megiddossa. Kolmisen kuukautta myöhemmin farao Neko otti vangiksi Jehoahasin, joka oli seurannut Josiaa valtaistuimelle, teki 25-vuotiaasta Eljakimista vasallinsa ja muutti tuon uuden hallitsijan nimen Jojakimiksi. Lisäksi Neko määräsi Juudan valtakunnalle raskaat sakot. (2Ai 35:20–36:4; 2Ku 23:29–35.) Kolme neljä vuotta myöhemmin (625 eaa.) Nekon joukot kärsivät Karkemisissa tappion Nebukadnessarin johtamien babylonialaisten käsissä (Jer 46:2).