TAMAANI

(hepr. ša·fanʹ).

Tämä heprealainen sana on käännetty myös vastineella ”kalliomäyrä” (JB, alav.) ja ”kanini” (Väl, KR-1776). Tamaani muistuttaa jonkin verran isokokoista kaniinia, mutta sillä on pienet, pyöreät korvat, lyhyet jalat ja miltei olematon häntä. Sen jalkapohjissa on joustavat anturatyynyt. Tamaani asustaa kallioseuduilla, mistä löytyy koloja ja halkeamia, joihin se voi vikkelästi pujahtaa havaitessaan pienimmänkin vaaranmerkin. Vaikka tämä otus on luonteeltaan hyvin arka, se voi koloonsa ahdistettuna purra vimmoissaan etuhampaillaan. Eläin on kasvissyöjä. Raamatussa mainittu laji on ilmeisesti syyriantamaani (Procavia syriaca).

Raamatussa tamaani luokitellaan märehtijäksi, jolla ei ole sorkkia, mutta jotkut ovat olleet tästä eri mieltä (3Mo 11:5; 5Mo 14:7). Tarkkaillessaan tamaaneja Münchenin lähellä sijaitsevassa Hellabrunnin eläintarhassa eläintieteilijä Hubert Hendrichs pani kuitenkin merkille, että nämä eläimet tekivät erikoisia puremis- ja nielemisliikkeitä. Hän huomasi, että tamaanit todella märehtivät 25–50 minuuttia vuorokaudessa, tavallisesti yöllä. Saksalainen sanomalehti Stuttgarter Zeitung (12.3.1966) kommentoi tätä havaintoa: ”Vaikka tämä tosiasia oli aiemmin tuntematon virallisessa eläintieteessä, se ei kuitenkaan ole aivan uusi. Siihen viitataan jo 3. Mooseksen kirjan 11. luvussa.”

On myös väitetty, että tamaanilla on kaksinkertaisesti halkinaiset sorkat. Tuskin voitaisiin kuitenkaan sanoa, että tamaanin etujalat, joissa kummassakin on neljä kaviomaisiin kynsiin päättyvää varvasta, ja takajalat, joissa kummassakin on kolme varvasta ja saman verran pieniä kavioita tai kynsiä, muistuttavat sorkkaeläimen, esim. lehmän, jalkoja.

Raamatussa puhutaan tämän pienen luontokappaleen vaistonvaraisesta viisaudesta. Vaikka tamaani ei olekaan ”mahtava”, se korvaa näennäisen puolustuskyvyttömyytensä asumalla luoksepääsemättömillä kallioilla. (Ps 104:18; San 30:26.)