Kalliotamaanit – rakastettavia ja vaistonvaraisesti viisaita

Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta

MISTÄ olennoista Raamattu sanoo, että ne ovat ”vaistonvaraisesti viisaita” ja ”heikkoa väkeä, ja kuitenkin ne panevat majansa kalliolle”? Eri raamatunkäännöksissä näitä ainutlaatuisia, noin jäniksen kokoisia pikkuolentoja kutsutaan kaniineiksi, murmeleiksi tai tamaaneiksi. – Sananlaskut 30:24–26, UM.

Tamaanien lahkoon kuuluvia kalliotamaaneja tavataan vain joissakin osissa Afrikkaa ja kaukaisimmassa Lounais-Aasiassa. Eteläisessä Afrikassa, missä kalliotamaaneja esiintyy runsain määrin, niitä kutsutaan kalliomäyriksi – tämä nimi on peräisin hollantilaisesta ”mäyrää” tarkoittavasta sanasta.

Vaikka kalliotamaanit muistuttavatkin jyrsijöitä, niillä on tiedemies Gerrie de Graaffin mukaan tiettyjä piirteitä, jotka ovat todellisuudessa ”sekoitus kaikkea”. ”Niillä on etuhampaat kuin jyrsijöillä, poskihampaat kuin sarvikuonoilla, verisuonisto kuin valailla ja jalat kuin norsuilla!” Ei ihme, että ne ovat saaneet eläintieteilijät ymmälle!

Koska kalliotamaanit eivät ole kovin nopealiikkeisiä eläimiä eivätkä kykene puolustamaan itseään kovin hyvin, ne asuvat viisaasti kallionkielekkeillä ja louhikkoisen kalliomaaston tai kallionseinämien raoissa. Nämä tarjoavat suojan tuulelta ja sateelta sekä turvapaikan petoeläimiltä. On siksi ymmärrettävää, että ne, kahta päivittäistä pääateriointiaan lukuun ottamatta, uskaltautuvat vain harvoin etäälle kotialueeltaan.

Ja millaisia aterioita ne syövätkään! Niin pieniksi eläimiksi ne syövät hämmästyttävän paljon kasviravintoa. Vielä hämmästyttävämpi on se nopeus, jolla ne sen kaiken hotkivat: päivittäin ne käyttävät ateriointiin vain noin tunnin! Niiden ruoansulatuselimistöä, joka mukautuu tähän tapaan erinomaisen hyvin, eläintieteilijä J. J. C. Sauer kuvailee ”ainutlaatuiseksi koko eläinkunnassa”.

Ei mikään helppo ateria

Kiviä muistuttavat, säteilevässä Afrikan auringonpaisteessa päivää paistattelevat kalliotamaanit ovat tavallinen näky kallioisilla alueilla. Ne ovat erityinen houkutus mustakotkalle, jonka herkkua kalliotamaanit ovat. Mutta tämä pikkueläin ei ole mikään helppo saalis. Sen näkökyky on niin tarkka, että se voi havaita liikkeen yli kilometrin päässä! Vaikka kotka olisi vasten aurinkoa, kalliotamaanin silmät voivat tavoittaa sen. Kuinka se on mahdollista? Sen silmissä on erityinen kalvo, joka suodattaa auringonsäteet, niin että se pystyy katsomaan suoraan aurinkoon vahingoittumatta. Vihollinen on tuskin havaittu, kun varoitus on jo annettu – terävä huuto vartioivalta tamaanilta – ja kalliot tyhjenevät heti tamaanien pudottautuessa kallioiden alle ja niiden välissä oleviin halkeamiin. Saadakseen aterian kotkan täytyy yrittää uudestaan.

Erittäin seurallisia

Yhteisössä elämisestä on hyötyä öisin, kun tamaanit ovat kylmissään. On käytännöllistä maata muihin tamaaneihin tiiviisti painautuneena ja kaikkien kasvot ulospäin suunnattuina. Jotkut voivat hilata itsensä toisiinsa puristautuneiden tamaanien päälle, kunnes niitä on kolme tai neljä kerrosta päällekkäin – jopa 25 eläintä yhdessä – toisiaan lämmittämässä!

Sillä voi kuitenkin olla varjopuolensa, sillä ne ovat aggressiivisia pieniä eläimiä. Mutta niiden vaistonvarainen viisaus tulee avuksi. Tri P. B. Fourie selittää: ”Ne makaavat tavallisesti päät poispäin toisistaan, eivät syö toistensa läheisyydessä ja päästelevät erilaisia rauhoittavia huutoja joutuessaan ohittamaan toisensa läheltä.” Koska niiden huudot ovat tavallisesti matalaäänisiä ja voidaan kuulla vain muutaman metrin päähän, ne voivat viestiä toistensa kanssa herättämättä petoeläinten huomiota.

Ketteriä ja rakastettavia lemmikkejä

Moni tarkkailija on ihmetellyt tamaanien kykyä pyrähtää ylös sileää, lähes pystysuoraa kallionseinää. Miten ne tekevät sen? Ne muuntavat jalkansa, joiden pohjat ovat paksut ja pehmeät, anturatyynyiksi. Pitoa parantaa entisestään niiden ainoiden hikoilevien ruumiinosien, jalkojen, jatkuva kosteus.

Nämä ihastuttavat olennot ovat helposti kesytettävissä. Eikä ole mitään syytä olla huolissaan niiden puhtaudesta: ne siistivät itseään jatkuvasti takajalalla, jossa on tähän tarkoitukseen sopiva helppokäyttöinen kynsi. Kirjassaan Perheeseemme kuuluu leijona Joy Adamson tunnustaa aluksi ihmetelleensä lemmikkitamaaninsa tapaa kynsiä itseään. Myöhemmin hän tajusi, että tällä kynnellä tamaani piti turkkinsa sileänä, niin ettei kirppuja eikä punkkeja koskaan löydetty siitä.

Miten lemmikkitamaanille voi opettaa hygieenisiä tapoja? Sitä ei tarvitse tehdä. Villeinä ne erottavat erityisen paikan, jota koko yhdyskunta käyttää käymälänä. Lemmikkeinä tamaanit ”oppivat itsestään käyttämään WC:tä”, selittää Fourie. ”Tietenkään huuhtelematta sitä”, hän lisää. Tämä piti paikkansa myös Joy Adamsonin tamaanista. ”Sen ulostamistottumukset olivat erikoislaatuiset – –. Kotona Pati poikkeuksetta asettui WC-istuimen reunalle, mikä oli huvittava näky. Kun sille ei safareilla ollut tarjona tällaisia nykyajan mukavuuksia, se oli aivan hädissään, joten meidän lopulta täytyi rakentaa sitä varten pieni käymäläistuin.”

Miten ihastuttavaa onkaan aikanaan tutustua perusteellisesti näihin ja muihin luomuksiin, jotka Jehova on tehnyt ”vaistonvaraisesti viisaiksi”.