NAIMATTOMUUS

Naimattomana eläminen. Alussa, Aadamin luomisen jälkeen, ”Jehova Jumala sanoi edelleen: ’Ihmisen ei ole hyvä olla jatkuvasti yksin. Minä teen hänelle auttajan hänen täydennyksekseen.’” (1Mo 2:18, 21–24.) Siitä pitäen avioituminen on kuulunut ihmisten normaaliin elämänmenoon. Poikkeukset ovat olleet harvinaisia, ja niihin on ollut jokin erityinen syy. (Ks. AVIOLIITTO.)

Yksi tällainen erikoistapaus oli Jeremia. Jumala käski hänen pysyä naimattomana ja lapsettomana, koska kansakunnan edessä olivat hirvittävät ajat, jolloin julma valloittaja teurastaisi raa’asti lapsia. (Jer 16:1–4.) Jeftan tytär oli toinen poikkeus. Kunnioituksesta isänsä juhlallista lupausta kohtaan hän halusi pysyä naimattomana ja palvella kokoaikaisesti Jehovan huoneessa. (Tu 11:34–40.)

Apostoli Paavali käsitteli sitä, mitä etua naimattomuudesta on, kunhan ihminen ei ole liiallisen paineen alaisena, ”intohimon tulessa”, ja sen tähden vaarassa syyllistyä haureuteen. Naimattomana pysyvä tekee ”paremmin” sikäli, että hän voi tuossa tilassa palvella Jumalaa ”huomiota hajottamatta”. (1Ko 7:1, 2, 8, 9, 29–38; 9:5.) Raamatussa ei kerrota, avioituivatko evankelista Filippoksen neljä tytärtä myöhemmin elämässään, mutta siihen aikaan, kun Luukas kirjoitti kertomuksensa, heidän sanottiin olleen ”neitsyitä, jotka profetoivat” (Ap 21:8, 9).

Jeremian tavoin Kristus Jeesus pysyi naimattomana. Keskustellessaan opetuslastensa kanssa siitä, olisiko parempi pysyä naimattomana kuin mennä naimisiin, Jeesus sanoi: ”Eivät kaikki ihmiset tee tilaa näille sanoille, vaan ainoastaan ne, joilla on se lahja. – – ja on eunukkeja, jotka ovat tehneet itsestään eunukkeja taivasten valtakunnan vuoksi. Se, joka voi tehdä sille tilaa, tehköön sille tilaa.” (Mt 19:10–12.)

Naimattomuus on siis lahja, jonka pääasiallinen etu on sen ihmiselle suoma vapaus. Jeesus käytti tässä kuvakieltä. Ihmiset eivät ’tee sille tilaa’ kirjaimellisesti kuohitsemalla itsensä vaan päättämällä sydämessään, että he haluavat pysyä naimattomina joko koko elämänsä ajan tai jonkin lyhyemmän ajan, ja pitämällä kiinni päätöksestään itsehillinnän avulla.

Joissakin uskontokunnissa opetetaan ja harjoitetaan pakollista selibaattia, mutta sille ei löydy tukea Raamatusta. Päinvastoin on kirjoitettu: ”Myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he – – kieltävät menemästä naimisiin.” (1Ti 4:1–3.) On merkille pantavaa, että monet apostolit, ehkä useimmat heistä, olivat naimisissa (1Ko 9:5). Niiden, joilla on naimattomuuden lahja, ei tarvitse tehdä mitään selibaattilupausta, vaan he jättävät menemättä naimisiin, koska he haluavat ja voivat keskittyä Jumalan palvelemiseen naimattomina.