KEHRÄÄMINEN

Langan tekeminen kasvi- tai eläinkuituja, esim. pellavaa, puuvillaa, villaa tai vuohenkarvoja, vetämällä ja yhteen kiertämällä. Kehrättyjä lankoja käytettiin kutomiseen, ompelemiseen, kirjailemiseen tai köydenpunontaan.

Heprealaiset ja muihinkin kansoihin kuuluvat kehräsivät kehräpuun ja värttinän avulla. Pystyvästä vaimosta sanotaan: ”Kätensä hän on ojentanut kehräpuuhun, ja hänen kätensä tarttuvat värttinään.” (San 31:19.) Kehräpuu oli puikko, jonka ympärille oli löyhästi kiedottu puhdistettuja ja karstattuja tai häkilöityjä (Jes 19:9) kuitutukkoja. Kehräysmenetelmät vaihtelivat, mutta yksi tapa oli pitää kehräpuuta vasemmassa kädessä. Siitä vedettiin tietyn mittaisia kuituja, ja ne kiinnitettiin värttinään. Värttinä oli lyhyempi puikko, jonka toisessa päässä oleva koukku piti kuidut paikallaan. Lähellä puikon toista päätä oli kehrä (jostakin raskaasta materiaalista, esim. kivestä, valmistettu kiekko). Oikealla kädellään kehrääjä pyöritti riippuvaa värttinää, ja tällä tavalla kuidut kiertyivät langaksi. Kehrätty lanka kierrettiin seuraavaksi värttinän varren ympärille ja kiinnitettiin siihen. Sitten tätä toistettiin, kunnes kaikki kehräpuun kuidut oli kehrätty yhdeksi, pitkäksi langaksi.

Muinaisessa Egyptissä sekä miehet että naiset kehräsivät lankaa, mutta heprealaisten keskuudessa kehrääminen on nähtävästi ollut pääasiassa naisten työtä. Kun tabernaakkelia rakennettiin, israelilaisnaisilla oli etu kehrätä ja lahjoittaa lankoja (2Mo 35:25, 26).

Jeesus Kristus mainitsi kehräämisen tähdentäessään opetuslapsilleen, ettei heidän pitänyt olla liiaksi huolissaan vaatteista vaan että heidän piti luottaa Jumalan vaatettavan heidät. Jeesus sanoi: ”Pankaa merkille, kuinka liljat kasvavat; ne eivät uurasta eivätkä kehrää, mutta minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut puettu niin kuin yksi näistä.” (Lu 12:27, 28; Mt 6:28–30.)