JOUTSEN

(hepr. tin·šeʹmet).

Isokokoinen, viehättävä vesilintu, jolla on pitkä, siro, kaartuva kaula. Jotkin joutsenet voivat painaa jopa 18 kg, ja niiden siipiväli voi olla n. 2,5 m.

Epäpuhtaiden lentävien luomusten luettelossa (3Mo 11:13, 18; 5Mo 14:12, 16) esiintyvä heprealainen nimitys (tin·šeʹmet) tulee sanajuuresta, joka merkitsee ’huohottaa’ (Jes 42:14). Se saattaa kuvailla joutsenen voimakasta sähinää, jonka lintu päästää ollessaan kiihtynyt tai vihainen, ja monet raamatunkäännökset kääntävätkin sen tämän mukaisesti (UM, KJ, Da, Le, Ro, Yg). Tämä samastus on peräisin jo latinalaisesta Vulgatasta, jossa Hieronymus käytti hepreankielisen sanan tin·šeʹmet vastineena (3Mo 11:18:ssa) latinan sanaa cycnus (joutsen). Varhaisemmalta ajalta peräisin olevassa kreikkalaisessa Septuagintassa lukee tässä kohdassa ”purppuranvärinen nokikana” (kreik. por·fy·riʹon), mikä viittaa ilmeisesti sulttaanikanaan (Porphyrio porphyrio). Nämä molemmat vanhat käännökset kääntävät kuitenkin sanan tin·šeʹmet 5. Mooseksen kirjan 14:16:ssa ”iibikseksi”, mikä kielii niiden epävarmuudesta.

Vaikka joutsenia esiintyykin Palestiinassa, se ei ole siellä nykyään yleinen lintu. Tästä ja myös siitä syystä, että joutsen on pääasiassa kasvissyöjä, monet nykyiset kääntäjät samastavat tin·šeʹmetin mieluummin ”tornipöllöön” (KR-92), ”sarvipöllöön” (KR-38), ”nokikanaan” (RS, Mo), ”huuhkajaan” (AT), ”iibikseen” (JB) tai muihin lintuihin, joiden tiedetään olevan lihan- tai haaskansyöjiä. Se että joutsenet ovat nykyään harvinaisia Palestiinassa, ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, etteivät ne olleet yleisiä muinaisina aikoina. On myös otettava huomioon, että joidenkin lintujen luokitteleminen epäpuhtaiksi sillä perusteella, että ne ovat peto- tai haaskalintuja, on ainoastaan päättelyn tulos ja että sitä ei sanota suoraan Raamatussa.

Joutsen syö tavallisesti siemeniä, vesikasvien juuria ja matoja, mutta sen tiedetään käyttävän ravinnokseen myös äyriäisiä.