Majesteettinen laulujoutsen

Herätkää!-lehden Englannin-kirjeenvaihtajalta

MELKO lähellä Englannin ja Skotlannin rajaa Northumbrian kukkuloiden suojissa sijaitsevan Grindonjärven vesistä heijastui sananjalkojen peittämien rinteiden puna- ja tummanruskea väri. Katselin, kun merihanhet nyhtivät vesikasveja taivaanvuohi-, töyhtöhyyppä- ja kapustarintaparvien vieressä.

Sumun pikkuhiljaa hälvetessä korviini kantautui yhtäkkiä villi huuto. Tuo törähtävä ääni oli yli kukkuloiden matalalla lentävien laulujoutsenten laulua. Ne näyttivät todellisilta kauneuden ruumiillistumilta laskeutuessaan veteen ojennetuin siivin, joiden kärkiväli on yli 2,5 metriä. Lokakuun puolivälissä nämä linnut lentävät etelään Venäjältä, Islannista ja Pohjois-Euroopasta pohjoisten vesien alkaessa jäätyä. Täältä ne löytävät ruokaa: vesikasveja, nilviäisiä, siemeniä ja hyönteisiä.

Edessäni järvellä olevat 29 joutsenta olivat ihastuttava näky, kun tarkensin kiikarini niiden nokan tyven keltaiseen, kolmionmuotoiseen läikkään. Ne näyttivät hyvin juhlallisilta pää kurotettuna korkealle.

Aikoinaan laulujoutsen pesi Englannissa mutta katosi täältä 1700-luvulla. Tähän mennessä se ei ole asettunut tänne uudelleen. Pesintäaikana laulujoutsenet ovat hyvin aggressiivisia. Ärhäkästi ne puolustavat 5–7 munaa sisältävää pesäänsä ja myöhemmin nuoria joutsenia mahdollisia vihollisia vastaan.

Laulujoutsenpariskunta tekee yhdessä pesän katkenneista tikuista joko saareen tai suoraan veteen, minne se rakentaa niin vahvan kellukkeen, että se voi kantaa miehen. Kellertäviä munia haudotaan pesässä 35–42 päivää. Lisäksi molemmat, niin naaras kuin koiraskin, huolehtivat poikasista ennen kuin niiden jälkeläiset noin kymmenviikkoisina jättävät pesän.

Kun karmiininpunaisena loistava aurinko laski roomalaisen rauniolinnan, Vercoviciumin, taakse ja heijastui järvessä ja sen joutsenissa hempeän vaaleanpunaisena, pysähdyin miettimään elämän kauneutta ja näiden majesteettisten luomusten ihmeellisyyttä.