Köyhistä huolehtiminen

YLEISEN kiitospäivän, joulun ja uudenvuodenpäivän yhteydessä toimitetut armeliaisuusrynnistykset toistuvat yhtä säännöllisesti kuin pysyvät vuodenaikatuulet. Kirjoitusten ja puheitten ’kyynelten’ vuotaessa kaikuu sanomalehdistä ja saarnastuoleista huuto anoen rahaa köyhien auttamiseksi, samalla kun sydäntäliikuttava vetoomus esitetään yleisölle mainonnan säälimättömien tuulten välityksellä – radiossa ja televisiossa, seinä- ja pylväsilmoituksissa sekä monien ovelien keinojen avulla. Niin suuri on tämä propagandan tulva ja niin tunteisiin vaikuttava on sen vetoomus, että köyhät ja tarvitsevat itse joutuvat monissa tapauksissa pääasiallisiksi lahjoittajiksi. Mutta tämän tuskaisan kuvan murheellisin puoli on kuitenkin se seikka, että ihmiset ovat yleensä, aineellisen avun tarpeessa olevien luvun alati kasvaessa, vielä henkisesti ja siveellisesti puutteenalaisia ja vaarallisessa tilassa.

Mutta ajattelevat ihmiset kysyvät: Miksi olosuhteet ovat tällaiset? Afrikan alkuasukkaitten joukossa on noituus ja paholaistenpalvonta siihen perussyynä, koska se pitää ihmiset tietämättömyydessä, taikauskossa ja pelossa. Sama pitää paikkansa kaikkien alkukantaisten rotujen keskuudessa. Intian huono elintaso johtuu pääasiassa iänikuisesta uskonnollisesta taikauskosta ja pelosta. Jumalattomissa kommunistisissa maissa pitää ”punainen uskonto” eli valtion palvonta ihmisiä itse asiassa vankeudessa ja orjuudessa. Ja kristikunnassa, niin hämmästyttävältä kuin se saattaneekin näyttää joistakuista, ovat väärät uskonnolliset opetukset, uskontunnustukset, perimätiedot ja ihmisten käskyt sekä suoranaisesti että välillisesti vastuussa köyhien ruumiillisesta ja henkisestä kurjuudesta, vaikka kristikunta näytteleekin ulkonaisesti armeliaisuutta.

Kristikunnan vastuuta ei poista, jos sanotaan, että leskien, orpojen, rampojen ja tämän ajan henkisesti, siveellisesti ja ruumiillisesti haaksirikkoutuneitten lisääntyvät määrät ovat vain sotien, rikosten ja onnettomuuksien sivutuotteita. Kristikunta itse on suuressa määrin vastuussa näistä kuolemaatuottavista olosuhteista. Jos kristikunta olisi halunnut, niin se olisi voinut helposti ehkäistä ensimmäisen ja toisen maailmansodan. Jos kristikunta olisi kristillinen, niin sen maa ei olisi rikoksen, väkivallan ja siveettömyyden täyttämä. Ja jos kristikunnan ihmisille olisi opetettu Jumalan lakeja ja käskyjä, ei siinä vallitsisi hengellinen köyhyys.

TEESKENNELTY HUOLEHTIMINEN KÖYHISTÄ PALJASTETTU

Kuulehan Jehova Jumalan julistusta kristikunnan esikuvasta: ”Sillä minun kansassani on jumalattomia; he väijyvät, niinkuin linnunpyytäjät kyykistyvät, he asettavat ansoja, pyydystävät ihmisiä. . . . he eivät aja orpojen asiaa, niin että ne voittaisivat, eivätkä hanki köyhille oikeutta.” ”Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet [Jehovan].” Ja vaikka Herra Jumala osoittaa armoa ja kehoittaa heitä katumaan, niin he kieltäytyvät, niinkuin on edelleen kirjoitettu: ”Peseytykää, puhdistautukaa; . . . lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, [vapauttakaa sorretut], hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” ”Näin sanoo [sotajoukkojen Jehova]: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne, leskeä, orpoa, muukalaista ja kurjaa älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeänsä vastaan. Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaaria.” Kristikunnan teeskentelemä huolenpito köyhistä on silkkaa ulkokultaisuutta. – Jer. 5:26, 28; Jes. 1:4, 16, 17; Sak. 7:9–11.

Jos Herran profeetta Hesekiel eläisi nykyään, niin hän ei voisi antaa sattuvampaa kuvausta kristikunnasta, kuin mitä hän kirjoitti 2 500 vuotta takaperin. ”Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, . . . Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevat sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa. Sen profeetat valkaisevat heille kaiken kalkilla, kun näkevät petollisia näkyjä ja ennustelevat heille valheita sanoen: ’Näin sanoo Herra [Jehova]’, vaikka [Jehova] ei ole puhunut.” Ja seurauksena on, että ”maan kansa harjoittaa väkivaltaa, riistää ja raastaa: kurjaa ja köyhää he sortavat, muukalaiselle tekevät väkivaltaa oikeudesta välittämättä”. – Hes. 22:26–29.

Jumalaton kristikunta, miksi olet hylännyt Jumalan puhtaan palvonnan? Miksi olet yhtynyt Saatanan jumalattomaan järjestöön, joka sortaa ihmisiä, ja tullut osaksi siitä? Miksi et ole pitänyt huolta köyhistä niinkuin Jehova käskee: ”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet?” – Jes. 58:6, 7.

JEHOVAN HUOLENPITO KÖYHISTÄ

Tietäen, että ”köyhiä ei koskaan puutu maasta”, ennenkuin Harmagedon tuhoaa tämän asiainjärjestelmän, Jehova Jumala ryhtyi selväpiirteisiin toimenpiteisiin puutteenalaisista huolehtimiseksi, ei ainoastaan israelilaisista, vaan myöskin muukalaisten ja maassa vaeltavien keskuudessa olevista köyhistä, mukaanlukien lesket ja orvot ja ne, jotka olivat vanhuuden ja sairauden uhreja. Viljapeltojen kulmat piti jättää köyhille elonkorjuun aikana Jumalan erikoisesta määräyksestä. Viinitarhojen ja öljypuitten jälkikorjuukin kuului köyhille ja puutteenalaisille. Tämän lain käytännöllinen kuvaus annettiin Ruutia koskevassa tapauksessa. – 3. Moos. 19:9, 10; 23:22; 5. Moos. 15:11; 24:19–21; Ruut 2:2, 3.

Lisäksi piti kymmenesosa eli kymmenykset kaikista sadoista antaa joka kolmas vuosi orpojen ja leskien ja tarpeessa olevien huoltoon. Ja sitten, kun maata ei pitänyt kylvää eikä viljellä seitsemäntenä vuonna, niin siinä itsestään kasvava tuote piti luovuttaa köyhien tarpeisiin. (2. Moos. 23:10, 11; 5. Moos. 14:28, 29; 26:12, 13) Kaiken armon ja hellän myötätunnon Jumala esitti myös lakikokoelmassaan toisia säädöksiä köyhien huollosta ja suojelemisesta. – 3. Moos. 25:25, 35–41, 47–54; 5. Moos. 16:11, 14; 24:12–15.

On totta, että se lakiliitto ei sido kristittyjä, mikä vahvistettiin Siinain vuoren luona ja minkä liiton sekä sen monet säädökset Jehova pyyhki pois ja naulasi kidutuspaaluun, mutta periaate, mikä koskee anteliaisuuden ja avuliaan tuen osoittamista onnettomille ja sorretuille, on sitova kristityille tänäkin päivänä. Jeesuksen palveluspäivinä oli olemassa köyhä ja poljettu luokka, ja sellaista ihmisluokkaa kohtaan hän ja hänen opetuslapsensa osoittivat erikoista huomiota.

McClintockin & Strongin Tietosanakirja (engl.) tekee tässä yhteydessä seuraavan kiinnostavan havainnon otsikon ”Köyhät” (8. osa, s. 400) jälkeen: ”Tämä sana ei merkitse Raamatussa niin usein ihmistä, jolta puuttuu tämän maailman hyvää, kuin ihmistä, joka on tietoinen hengellisistä puutteistaan. Maailman suurimmat ja rikkaimmat ihmiset ovat tässä suhteessa köyhimpien tasolla Jumalan silmissä.” Me huomaammekin Jeesuksen selittävän kuuluisassa vuorisaarnassaan: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisistä tarpeestaan, koska taivasten valtakunta kuuluu heille. Onnellisia ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, koska heidät tyydytetään.” – Matt. 5:3, 6, Um.

Jeesus teki palveluksensa aikana rakkaudellisesti kaiken voitavansa lohduttaakseen ja auttaakseen sairaita ja puutteenalaisia. Hän sanoi Johanneksen opetuslapsille: ”Sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.” – Matt. 11:4, 5.

Apostolit ja opetuslapset pitivät vuorostaan kristittyjen veljiensä silmäin edessä Jehovan puhtaan palvonnan välttämättömyyden. Köyhiä ei saanut työntää syrjään seurakunnan kokouksissa tilan tekemiseksi rikkaille. Puutteenalaisia, orpoja, leskiä ja köyhiä piti auttaa kaikin mahdollisin tavoin. ”Se palvontamuoto, mikä on puhdas ja saastuttamaton Jumalamme ja Isämme näkökannalta katsoen, on tämä: että huolehtii orvoista ja leskistä heidän ahdistuksissaan ja varjeltautuu tahrattomana maailmalta [minkä osa kristikunta on hyvin selvästi].” – Room. 15:26; Gal. 2:10; Jaak. 1:27; 2:1–9, 14–17.

ILOITKOOT KÖYHÄT JA OLKOOT ONNELLISIA

Jeesus kuvaili eri tavoin, miten väärien uskonnollisten järjestelmien johtajat näyttelevät ulkonaisesti armeliaisuutta suuriäänisen torventoitotuksen kuuluessa, esiintyen toisten edessä hyvin hurskaina pitkine rukouksineen, vaikka tällaiset ulkokultailijat ovatkin sisäisesti ahneita siinä määrin, että syövät leskien taloja. (Matt. 6:1, 2; Luuk. 20:46, 47) He ovat sen rikkaan nuoren miehen kaltaisia, joka oli olevinaan hyvä, mutta tuli kuitenkin murheelliseksi, kun häntä neuvottiin myymään aineellinen omaisuutensa köyhien hyväksi ja seuraamaan Jeesusta. He ovat nurisevan Juudas Iskariotin kaltaisia, joka oli niin kovasti rakastavinaan köyhiä. Se vähäinen armeliaisuusapu, minkä köyhät saavat kristikunnalta, on niiden murusten kaltainen, joita kerjäläis-Lasarus poimi rikkaan miehen pöydältä, samalla kun koirat nuoleskelivat hänen mätähaavojaan. Eivät nuo muruset eikä koiran nuoleskelu paranna kerjäläisen asemaa. Vain Jehova voi aikaansaada pelastuksen. – Matt. 19:16–24; Luuk. 16:19–21; Joh. 12:3–6.

Miten lohduttavaa onkaan näin ollen maan masentuneille, poljetuille ihmisille saada tietää, että on olemassa Eräs, joka on ’korkeampi kuin korkeinkaan’ kristikunnan mahtavista. (2. Moos. 22:22–24; Saarn. 5:8, 9) Niin, Kaikkivaltias Jehova kuulee puoleksi kuolleitten huudot ja vastaa kuullessaan heidän rukouksiinsa ja lähettää ’hyvät samarialaisensa’ pelastamaan, nimittäin todistajansa, jotka ovat kristikunnan hylkäämiä. Heidän mukanaan on tovereita, jotka ovat osoittaneet kunnioittavansa isoavia ja janoavia ihmisiä ja niitä, jotka ovat sairaita, alastomia ja vankeina. – Matt. 25:34–36, 40; Luuk. 10:29–37.

Se, joka sortaa köyhiä, häpäisee Jehovaa ja ”hänet on kuolemalla rangaistava”. (Sananl. 14:31; Hes. 18:12, 13; Jaak. 5:1–6) Toisaalta se, joka on antelias, ”joka laupeutta harjoittaa” eikä ole kitsas lahjojensa annissa, niinkuin Ananias ja hänen vaimonsa olivat, joka on avokätinen ja jakelee auliisti, ”runsaasti”, ”ei surkeillen eikä pakosta”, sellainen ”kostuu” ja ’niittää runsaasti’ Jehovan rakkautta ja armoa. ”Iloista antajaa Jumala rakastaa”, ja ’onnellisempaa on antaa kuin ottaa’, jos se tehdään rakkaudesta. – Sananl. 11:25; Apt. 5:1–6; 20:35; Room. 12:8, 13; 1. Kor. 13:3; 2. Kor. 9:5–7.

”Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat? Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen? Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?” – Jaak. 2:5–7.