Toivo eläville ja kuolleille

OLETTEKO koskaan ihmetellyt, missä kuolleet ovat? Ovatko ne taivaassa vai helvetissä tai suljetut johonkin muuhun paikkaan, sellaiseen kuin limbus tai kiirastuli? Vai millainen kuolleitten tila on oikein? Oletteko milloinkaan ihmetellyt, miksi ihmiset kuolevat? Mitä tapahtuu kuollessa? Kuoleeko vain ruumis eikä sielu, vai kuolevatko molemmat? Mikä sielu on? Useimmat ajattelevat ihmiset tekevät itsekseen nämä kysymykset. Mutta näihin kohtiin on melkein yhtä monta selitystä kuin on ihmisiäkin maan päällä.

Eikö olekin outoa, että on niin monta ristiriitaista mielipidettä, vaikka kristikunnan kaikki uskonnot väittävät saavansa tukea opeilleen yhdestä sopusointuisesta kirjasta, Raamatusta? Raamattu ei ole totisesti niin epäselvä eikä sekava näissä asioissa, kuin ihmisten teoriat ja filosofia, eikä se ole jaettu niin moniin ristiriitaisiin mielipiteisiin kuolleitten paikan ja tilan suhteen. Raamattu on todellisuudessa täysin sopusointuinen tässä asiassa.

Raamattu osoittaa selvästi, että ihminen on luotu luomus. Huomatkaa, mitä 1. Mooseksen kirjan 2:7 (Um) sanoo tästä seikasta: ”Sitten Jehova Jumala ryhtyi muodostamaan ihmistä maan tomusta ja puhaltamaan hänen sieraimiinsa elämän henkeä, ja ihminen tuli eläväksi sieluksi.” Me saamme täten tietää, että ihminen on kahden tekimen yhdistelmä, nimittäin ”maan tomun” ja ”elämän hengen”. Näiden kahden tekimen yhdistäminen aikaansai elävän sielun eli luomuksen, mitä sanottiin ihmiseksi. Apostoli Paavali sanoi Aadamia ”eläväksi sieluksi” 1. Korinttolaiskirjeen 15:45:nnessä. Jumala sanoo 1. Mooseksen kirjan 2:17:nnessä (Um) selvästi, että tämä sielu, Aadam, saattoi kuolla: ”Sinä kuolet ehdottomasti.” Aadamin kuolevaisuudesta ei pitäisi olla mitään epäilystä älyllisten luomusten mielessä.

Miksi ihminen kuolee? Raamattu vastaa jälleen selvästi meille 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa, että ihminen oli tottelematon Jumalan käskylle ja osoittautui sopimattomaksi elämään. Jakeet 17–19 sisältävät juridisen päätöksen julistuksen: ”Ja Aadamille [Jumala] sanoi: ’Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ”Älä syö siitä”, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itsesi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipääsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.’” Tämä tuomio ei sano mitään ihmisen rankaisemisesta iankaikkisen vaivan paikassa, eikä se puhu limbuksesta enempää kuin kiirastulestakaan. Se sanoo selvästi, että ihmisen piti tehdä työtä ja sitten palata tomuun, mistä hänet tehtiinkin. Emmekö me ole nähneet näin käyvän kuluneitten kuudentuhannen vuoden ajan?

Profeetatkin uskoivat kuolleitten palaavan tomuun. Saarnaajan 3:19, 20:nnen henkeytetty lausunto sanoo: ”Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisellä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.” Johtopäätös tästä on, että sekä eläimet että ihminen on luotu samasta tomusta, että ne hengittävät samaa ilmaa ja menevät kuollessaan samaan paikkaan. Molemmat on tehty tomusta, ja molemmat palaavat jälleen tomuun.

Jotkut voivat vastustaa tätä katsantokantaa ja sanoa: ”Eikö tämä ole melko toivoton näkemys? Eikö jokin osa ihmisestä elä edelleen? Miten on sielun laita? Eikö se elä sen jälkeen, kun ruumis kuolee?” Raamattu sanoo nimenomaan, että elävä luomus ihminen on sielu, eikä se sano missään ihmisen omaavan ruumiistaan erossa elävää sielua. Kun luemme Hesekielin 13:4, 19:nnen, niin ei niiden mielessä, jotka uskovat Raamattuun, pitäisi olla mitään epäilystä sielun kuolemisesta. Nuo jakeet sanovat hyvin vakuuttavasti: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Jos se kuolee, niin se ei ole kuolematon, niinkuin eräät väittävät.

Huomatkaa, mitä Jumalan Sana sanoo kuolleitten tilaa koskevasta asiasta: ”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa [palkkaa], vaan heidän muistonsa on unhotettu. Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.” Raamattu sanoo näissä muutamissa jakeissa selvästi, että kuolleet ovat haudassa, että ne ”eivät tiedä mitään”, että haudassa ei ole ”tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta”. Jos tämä on kuolleitten tila, niin ne eivät ole kärsimässä tietoisina eivätkä kidutettavina, niinkuin jotkut opettavat, eivätkä ne ole missään onnentilassakaan. Kuolleet eivät yksinkertaisesti selvästikään tiedä mitään. Ne ovat tiedottomia. Ne ovat kuolleita. – Saarn. 9:5, 10.

Jotkut saattavat olla pettyneitä ja ajatella, että pahoja ei rangaista heidän pahoista teoistaan eikä vanhurskaita palkita hyvistä ponnistuksistaan. Pahat eivät jää rankaisematta. He ovat kuin ”eläimet, jotka hukkuvat”. He kuolevat ilman toivoa saada elää enää uudelleen. Vanhurskailla, jotka kuolevat, on toivo saada ylösnousemus kuolleista. Jeesus painotti ylösnousemustoivoa seuraavin sanoin: ”Älkää ihmetelkö tätä, koska on tulossa hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka tekivät hyvää, elämän ylösnousemukseen, ne, jotka harjoittivat pahaa, tuomion ylösnousemukseen.” Niinkuin Jeesus kutsui Lasaruksen ulos muistohaudasta neljä päivää hautauksen jälkeen, niin hän kutsuu koko ihmiskunnan, joka on säilytetty Jumalan muistissa, ja ihmiset tulevat esiin saaden tilaisuuden elää iankaikkisesti hänen Valtakuntansa järjestelyjen alaisuudessa. Tämä oli Jumalan profeettojen toivo: elää Kristuksen hallitseman Jumalan valtakunnan alaisuudessa. Niinkuin Job sanoi: ”Oi että kätkisit minut hautaan, että salaisit minut, kunnes vihasi olisi mennyt ohitse, että määräisit minulle tietyn ajan ja muistaisit minua! Jos mies kuolee, niin elääkö hän jälleen? Minä tahdon odottaa kaikki määräaikani päivät, kunnes muutokseni tulee. Sinä kutsut, ja minä vastaan sinulle; sinä haluat kättesi työtä.” – Ps. 49:12, 15; Joh. 5:28, 29; Job 14:13–15, KJ.

Mutta meillä nykyään elävillä, jotka uskomme Jehova Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen, on se sanoinkuvaamaton toivo, ettei meidän tarvitse kuolla koskaan! Tämä saattaa olla joillekuille vaikea uskoa, mutta se on siitä huolimatta totta. Kuunnelkaa Jeesuksen sanoja (Joh. 11:25, 26, Um): ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, on saava elämän, vaikka hän kuoleekin, ja kukaan, joka elää ja uskoo minuun, ei kuole koskaan. Uskotko sinä tämän?”

Jehovan todistajat uskovat sen. Tämä on toivo kuolleille ja eläville. Kuolleet saavat sen ylösnousemuksen kautta, elävät Jumalan hengen ja voiman kautta, hänen, joka tekee tämän toivon sekä ymmärrettäväksi että mahdolliseksi.