Miksi käytetään kuvauksia?

”MIKSI sinä puhut heille käyttäen kuvauksia?” kysyivät opetuslapset Jeesukselta. Hän vastasi: ”Teidän on suotu ymmärtää taivasten valtakunnan pyhiä salaisuuksia, mutta noiden ihmisten ei ole suotu. Sillä kenellä on, hänelle annetaan enemmän ja hänen annetaan omistaa yltäkylläisesti, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Tässä on syy, miksi minä puhun heille käyttäen kuvauksia, koska he katsellen katsovat turhaan ja kuullen he kuulevat turhaan, eivätkä he ymmärrä sitä, ja heissä täyttyy Jesajan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla te kuulette, mutta ette suinkaan ymmärrä sitä, ja katselemalla te katselette, mutta ette suinkaan näe. Sillä tämän kansan sydän on paatunut, ja he ovat kuulleet korvillaan työläästi, ja he ovat sulkeneet silmänsä, jotta he eivät koskaan näkisi silmillään eivätkä kuulisi korvillaan eivätkä ymmärtäisi sitä sydämellään ja kääntyisi ja etten minä parantaisi heitä.’ Mutta onnelliset ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.” – Matt. 13:10–16, Um.

Monilla, joilla on hyvä luonnollinen näkö- ja kuulokyky, ei ole henkistä käsityskykyä eikä syvää ymmärrystä. Koska he eivät käsitä näkemässään ja kuulemassaan piilevää merkitystä, niin heillä sanotaan olevan silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. He ovat henkisesti sokeita ja kuuroja. Heidän päässään on silmät, mutta ei heidän sydämessään. Paavali rukoili tämän näkökyvyn tärkeyden tähden, että hänen Efesossa olevat opetuslapsitoverinsa saisivat sen rikkauden Jehovalta, ja se on sopiva rukouksen aihe meillekin nykyään: ”Jotta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen hengen hänen täsmällisessä tuntemisessaan, teidän sydämenne silmien tultua valistetuiksi, jotta te tietäisitte, mikä on toivo.” (Ef. 1:17, 18, Um) Kuten Jesaja oli ennustanut, niin kun Jeesus tuli, israelilaisten enemmistö kuunteli häntä työläästi ja sulki mielensä tältä sanomalta, ja heidän sydämensä oli tullut paatuneeksi ja ihraiseksi, niin että Jeesuksen puhumat totuudet eivät voineet tavoittaa eikä koskettaa sitä. He olivat ylpeitä, korskeita, itsekkäitä ja arvottomia käännytettäviksi ja parannettaviksi henkisesti. Heillä ei ollut sydämen eli ymmärryksen silmiä.

Pelastussanoma ei ollut sellaisia varten. Heidän ei suotu ymmärtää pyhiä salaisuuksia. Jeesus puhui sentähden kansanjoukoille kuvauksin, jotta nuo arvottomat eivät tulisi parannetuiksi. Henkinen parantaminen oli niitä varten, joilla oli sydämen silmät, ja he saivat yltäkylläisesti lisää tietoa ja ymmärrystä, enemmän valistusta sydämensä silmille. Miten kuvausten käyttö vaikutti tämän? Se näkyy tästä Matteuksen 13. luvussa kerrotusta tapauksesta. Jeesus oli esittänyt kuvauksen kylväjästä, joka oli kylvänyt siementä erilaiseen maaperään ja huomannut siitä johtuvat erilaiset tulokset. Useimmille kuulijoille se oli vain sievä pieni kertomus, kiinnostava ja värikäs, mutta ei ansainnut enempää ajatusta. He lähtivät älyämättä sen syvempää merkitystä ja huomaamatta ja ymmärtämättä mielessään sen kuvaannollista kieltä. He eivät olleet toisin sanoen kiinnostuneita. Mutta jotkut olivat kiinnostuneita, nöyriä ja sävyisiä ja halusivat valaisua sen syvemmän merkityksen suhteen. He jäivät ja tekivät kysymyksiä, ja Jeesus selitti täydelleen kuvauksen, ja heidän nöyrän sydämensä silmät saivat lisävalaisua. Tällä opetustavalla oli se etu, että ne tulivat peratuiksi pois, jotka eivät olleet kylliksi kiinnostuneita, jotta Jeesuksen olisi kannattanut käyttää aikaansa heidän kanssaan. Se erotti hänen kuulijakunnastaan välinpitämättömät, jotka halusivat vain, että heidän korviaan olisi hivelty eloisilla kertomuksilla, ja jätti jäljelle ne, jotka olivat hengellisesti nälkäisiä ja joiden opettamiseen hän voi sitten keskittyä.

Mutta Jeesuksen kuvaustenkäyttö aikaansai enemmänkin kuin vain arvottomien poiserottamisen. Nuo kuvaukset olivat erittäin arvokkaita nöyrien opetuslasten opettamisessa. Kun hänen seuraajansa käsittivät kätketyn merkityksen, niin se tuli selvemmäksi ja voimakkaammaksi ja eloisammaksi siihen liittyvän valaisevan esimerkin tähden, ja he muistivat totuudet kauemmin, koska he pystyivät palauttamaan mieleen kuvauksen. Jeesuksen vihamiehetkin käsittivät toisinaan hänen käyttämiensä kuvausten tarkoituksen. Otamme esimerkin: Kun erästä Israelin uskonnollista johtajaa käskettiin rakastamaan lähimmäistään, niin hän kysyi, kuka oli oikeastaan hänen lähimmäisensä. Hän halusi osoittautua vanhurskaaksi eikä tahtonut todellisuudessa valaistusta asiaan. Jeesus pani hänet hyvää Samarialaista koskevalla kuvauksellaan tunnustamaan laajemman määritelmän lähimmäiselle, kuin mitä hän halusi antaa tuolle sanalle. Jeesus puhui eräässä toisessa tilaisuudessa ulkokultaisille uskonnollisille johtajille ja paljasti heidät kuvaussarjallaan, ja he älysivät näiden kuvausten terävän ytimen ja saivat niistä piston ja tahtoivat käydä Jeesukseen käsiksi, mutta pelkäsivät kansanjoukkoja. – Luuk. 10:25–37; Matt. 21:28–46.

KUVAUKSET HYÖDYLLISIÄ NYKYISESSÄ SAARNAAMISESSA

Kun Jeesus käytti kuvauksia totuuden kätkemiseksi arvottomilta, niin se oli ainoastaan yksi puoli niiden tarkoituksesta. Jehovan todistajat ovat käyttäneet kuvakieltä samassa tarkoituksessa tämän sukupolven aikana. Kun esim. Jehovan todistajain Yearbook julkaisi menneinä vuosina raportteja työn edistymisestä maissa, joissa se oli kielletty, niin se otti lainauksia noista maista tulleista kirjeistä, jotka puhuivat istutusten määrästä, niiden hoidosta ja viljelemisestä ja niiden antamasta sadosta. Raportti pääsee tällä kuvaannollisella tavalla sensuurin läpi, ja sen tosi merkitys, seurakuntien lukumäärä ja niiden kasvu, on kätketty siltä, mutta Kristuksen seuraajat huomaavat sen.

Kuvaukset ovat arvokkaita myöskin opetukseksi. Käsitteellinen ajattelu on monille ihmisille vaikeaa, ja kuvausten käyttäminen auttaa suuresti ydinajatuksen selvillesaamisessa. Se tekee mahdolliseksi mielikuvan muodostamisen siitä, ja käsitteellinen totuus liittyy tähän kuvaan. Se tulee havainnollisemmaksi opettelevan mielessä, ja sen muistaa varmasti kauemmin eloisan kuvauksen takia. Kuvauksin voidaan myöskin esittää toisinaan tahdikkaasti seikka, mikä muuten loukkaisi tai sulkisi kuulijan mielen. Esimerkiksi joulu on tunnekysymys miljoonille ihmisille, eivätkä he halua tietää, että se perustuu yksinomaan pakanallisiin tapoihin, ettei se ole lainkaan Kristuksen syntymäpäivä. Jotta heidät saataisiin ajattelemaan, niin voitaisiin käyttää seuraavaa kuvausta. Otaksukaamme, että suuri joukko tulee jonkun kotiin viettämään hänen syntymäpäiväänsä. Hän ei pidä syntymäpäivien vietosta. Hän ei halua nähdä kenenkään juopottelevan tai mässäilevän, eikä hän hyväksy remuavaa juhlimista. Mutta he tulevat kumminkin hänen kotiinsa, he juopuvat, he syyllistyvät ylensyömiseen, he tulevat äänekkäiksi ja meluisiksi, jotkut heistä harjoittavat epäsiveellisyyttä, ja he tuovat lahjoja jokaiselle muulle paitsi hänelle! Kuvittelehan sitä! Näillä syntymäpäivillä saa lahjoja jokainen muu kuin se, jonka syntymäpäivää vietetään! Ja kaiken huipuksi nämä kuvitellut ystävät eivät tule edes oikeana päivänä, vaan ottavat sen sijaan päivän, joka on hänen vihamiehensä syntymäpäivä, ja noudattavat tapoja, mitkä ovat vakiintuneet hänen vihollisensa syntymäpäivänviettoon! Eikö se olisi vastenmielistä tälle hienolle ihmiselle? Täsmälleen tällaista on kristikunnan noudattama Kristuksen syntymäpäivän vietto.

Kenties yksi kuvausten käytön huomattava puoli on poistaa ennakkoluulo tai puolueellisuus. Me olemme tavallisesti ennakkoluuloisia omaksi hyväksemme. Me olemme taipuvaisia suojelemaan itseämme, mielipiteitämme, tekojamme, hellimiämme vakaumuksia, ja jos joku arvostelee niitä, niin me puolustamme niitä automaattisesti. Ylpeys tekee meille vaikeaksi myöntää olevamme väärässä. Jos on kysymyksessä käyttäytymisasia, niin me puolustelemme tai ajattelemme lieventäviä olosuhteita. Kysymyksessä ei ole ainoastaan johdonmukaisuus, tilanteen järkevä ajatteleminen, vaan myöskin tunne. Eikä tunne ole aina järkevä. Se voittaa usein terveen ajattelun. Mutta jos me voimme ajatella samassa tilanteessa tietämättä olevamme itse kysymyksessä, niin johdonmukaisuus ja järjen käyttö voivat suorittaa työnsä henkilökohtaisten tunteitten estämättä. Tässä tulee kuvaus avuksi. Se syrjäyttää ennakkoluulon, erottaa henkilön tapahtumasta, asettaa hänet puolueettoman huomioitsijan asemaan, mihin ei sekaannu mitään henkilökohtaista etua, ja sallii hänen ratkaista puhtaasti oikeitten periaatteitten perusteella. Kuvaukset erottavat meidän henkilökohtaiset tunteemme, niin että ne eivät vaikuta ajatteluumme, ja auttavat meitä pääsemään rehellisiin ja johdonmukaisiin päätelmiin. Kun sitten periaate on saatu selville, niin sitä voidaan soveltaa omaan tapaukseemme. Kuvaukset voivat näin ollen saada meidät katsomaan niitä tosiasioita suoraan silmiin, jotka tunteemme sokaisisivat meiltä.

Raamattu antaa meille esityksen tästä kuvausten käytöstä. Se on 2. Samuelin kirjan 12:1–9, 13:nnessa: ”Ja Herra [Jehova] lähetti Naatanin Daavidin tykö. Kun hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: ’Kaksi miestä oli samassa kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä. Rikkaalla oli lampaita ja raavaita hyvin paljon. Mutta köyhällä ei ollut muuta kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti sitä, ja se kasvoi hänen luonansa yhdessä hänen lastensa kanssa: se söi hänen leipäpalastansa, joi hänen maljastansa, makasi hänen sylissään ja oli hänelle niinkuin tytär. Niin rikkaalle miehelle tuli vieras. Mutta hän ei raskinut ottaa omia lampaitansa eikä raavaitansa valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luoksensa; vaan hän otti köyhän miehen karitsan ja valmisti sen miehelle, joka oli tullut hänen luoksensa.’ Niin Daavid vihastui kovin siihen mieheen ja sanoi Naatanille: ’Niin totta kuin Herra [Jehova] elää: mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut.’ Mutta Naatan sanoi Daavidille: ’Sinä olet se mies. Näin sanoo Herra [Jehova], Israelin Jumala: ”Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastanut sinut Saulin käsistä. Minä olen antanut sinulle herrasi linnan ja antanut herrasi vaimot sinun syliisi; ja minä olen antanut sinulle Israelin ja Juudan heimot. Ja jos tämä olisi vähän, niin minä antaisin sinulle vielä sekä sitä että tätä. Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran [Jehovan] sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään? Heettiläisen Uurian sinä olet surmannut miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa sinä olet ottanut vaimoksesi.”’ Niin Daavid sanoi Naatanille: ’Minä olen tehnyt syntiä Herraa [Jehovaa] vastaan’.”

Jos Naatan olisi alunperin kiinnittänyt huomion Daavidin tekoihin, niin Daavid olisi voinut yrittää puolustautua tai selitellä tai ajatella lieventäviä asianhaaroja. Me haemme tahdottomasti puolustelua. Mutta Naatan käytti sen sijaan kuvausta. Hän valitsi hyvän kuvauksen, mihin kuului lemmikkikaritsa. Daavid oli ollut paimenpoika ja rakastanut lampaitaan niin paljon, että hän taisteli jalopeuraa ja karhua vastaan varjellakseen niitä. Hän tunsi syvästi rikkaan miehen julman teon epäoikeudellisuuden. Hän langetti tuomion puolueettomana henkilönä, sellaisena, joka ei itse kuulunut asiaan. Tai ainakin hän luuli niin. Kun hän oli sitten esittänyt kiivastuneena puolueettoman ratkaisun, niin hän sai tietää olevansa tuo syyllinen mies. Mitä hän saattoi sanoa? Hän oli jo ratkaissut asian. Hän voi ainoastaan tunnustaa syntinsä suuruuden, ja Jehova pani hänet kärsimään ankarasti sen tähden.

Kun me saarnaamme nyt, niin me kohtaamme paljon ennakkoluuloa. Ihmisillä on lempioppejaan, ja heidän ylpeytensä loukkaantuu kovasti, jos heidän sanotaan olleen väärässä vuosikausia. Ennakkoluulo ehkäisee heitä näkemästä raamatullisia tosiasioita. Kuvaukset voivat olla silloin hyödyllisiä. Voidaan käyttää seuraavaa kuvausta. Sinä kuulet isästä, jolla on huonosti käyttäytynyt poika. Pojan väärinteko on vakava, se on rangaistava. Sinulle kerrotaan, että isä siitä syystä piti pojan kättä tulikuumaa uunia vasten, niin että käsi tosiaan paloi. Mitä ajattelet siitä? Onko tuollainen rakastavan isän vai vihamiehen teko? Eikö tuollainen kauhistava epäoikeudenmukaisuus tympäise sinua? Mutta sitten sinä saat tietää, ettei isä tehnytkään niin. Se, joka kertoi sinulle hänen niin tehneen, valehteli. Etkö sinä ole närkästynyt valehtelijalle? Ja mitä luulet rakastavan isän tuntevan valehtelijaa kohtaan, joka häpäisee häntä, ja sinuakin kohtaan, jos sinä uskot jatkuvasti hänen olevan niin ilkeä? Niin on niiden laita, jotka opettavat, että Jehova kiduttaa ihmisiä helvetin tulisessa paikassa. Hän ei ole vähemmän rakkaudellinen kuin ihmisisät, vaan rakkaudellisempi. Hän oikaisee, mutta ei kiduta ilkeämielisesti. Ja mitä luulet hänen tuntevan niitä kohtaan, jotka valehtelevat hänestä sanoen hänen olevan tuollainen vihollinen? Ja niitä kohtaan, jotka uskovat valehtelijoita senkin jälkeen, kun totuus on esitetty heille?

Edelläolevasta käy selväksi, että kuvaukset ovat hyödyllisiä saarnattaessa nykyään. Ne tekevät totuudet selvemmiksi, helposti havainnollisiksi, muistettaviksi ja auttavat meitä esittämään herkkiä asioita tahdikkaasti ja välttämään henkilökohtaisia ennakkoluuloja, mitkä sokaisevat kuulijoitamme. Kuvaukset eivät käännä arvottomia ihmisiä, mutta ne saavat nöyrät kuuntelemaan ja kyselemään lisää. Me tunnemme ne kysymykset, mitkä tavallisesti heräävät, vastalauseet, mitkä usein tehdään, kun totuutta esitetään ovilla. Varustaudu ennalta niitä varten. Ajattele kuvauksia vastataksesi niihin. Käytä kuvauksia uusintakäyntikeskusteluissasi ja suunnittele ne etukäteen. Käytä niitä palveluspuheissa ja yleisissä esitelmissä. Mutta käytä niitä kohtuullisesti. Valitse ne huolellisesti. Käytä vain muutamia, ja esitä ne ytimekkäästi. Liiaksi käytettyinä niistä tulee kuluneita, ja ne menettävät voimansa ja saattavat esityksen tuntumaan hyppivältä. Muutamat hyvät kuvaukset ovat parempia kuin monet keskinkertaiset. Raamattu on esimerkillinen kuvausten käytössä. Noudata sen antamaa esimerkkiä.