Lukijain kysymyksiä

● Monet ovat kyselleet uudelleenkastamisen sopivaisuutta sen tiedon johdosta, mikä esitettiin kasteesta syyskuun 1. p:n ”Vartiotornissa” 1956. He sanovat, että he ymmärtävät nyt asian paremmin kuin silloin, kun heidät kastettiin. Joillekuille sanottiin myöskin vuosia sitten, että kun joku kristikunnan uskontojärjestelmä kastoi heidät veteen, niin se riitti kuvaamaan heidän antaumustaan, jos he ymmärsivät silloin, että he antautuivat tekemään Jehovan tahdon, mutta nyt tämä kirjoitus sanoo (sivulla 266, 14. kappaleessa), että kristikunnan uskonnollisissa järjestelmissä nykyään suoritetut kastamiset eivät ole päteviä ja että Jehovan teokraattisen järjestön tulee kastaa nämä henkilöt uudelleen. He kysyvät, pitäisikö heidät kastaa nyt uudelleen, ja jos heidät pitää kastaa, niin mikä antautumispäivämäärä tulee merkitä heidän Julistajan korttiinsa. Pitääkö sen olla tämä jälkimmäinen kastepäivä, vaikka tuo henkilö onkin ollut totuudessa ja todistanut toimeliaasti kymmenen tai kaksikymmentä vuotta tai enemmänkin?

Kysymyksen ollessa henkilöistä, jotka Jehovan todistajat kastoivat kerran ja jotka saavat sen tunteen, että heidät pitää kastaa uudelleen ottaen huomioon edellämainitun kirjoituksen, herää kysymys: Ymmärsivätkö he kastepuheen, kun he kuulivat sen silloin kun heidät kastettiin? Ymmärsivätkö he, että vesikaste kuvaa sitä antautumista, mikä piti olla suoritettu jo sydämessä, lupausta eli ratkaisua, joka oli jo tehty Jumalan edessä ja joka koski hänen tahtonsa täyttämistä? Eivätkö ne kysymykset, mitkä tehtiin heille heidän kastetilaisuudessaan, olleet selvät? Eikö puhe ja nämä kysymykset osoittaneet selvästi ja voimakkaasti vaatimuksia? Jos kastepuhe esitti asian selvästi ja jos kasteelleaikoville tehdyt kysymykset olivat selvästi ja ymmärrettävästi esitetyt, niin miksi se, joka vastasi silloin myöntävästi kysymyksiin, sanoisi nyt, ettei hän tiennyt tai ymmärtänyt mitä teki?

Me kaikki olemme epäilemättä kasvaneet antautumisen ymmärtämisessä sen jälkeen, kun me vertauskuvasimme sen vesikasteella. Me emme käsittäneet sitä varmasti täysin tehdessämme sen tai niin täydelleen kuin nyt. Mutta tämä ei merkitse sitä, että meidät pitäisi uudelleenkastaa. Tämä ”Vartiotornin” kirjoitus ei ole sanonut mitään sen enempää eikä erilaisempaa, kuin mitä aikaisemmatkaan tätä asiaa käsittelevät kirjoitukset ovat sanoneet, lukuunottamatta sitä kohtaa, että jos joku on kastettu kristikunnan uskonnollisissa lahkoissa, niin sitä ei pidetä nykyään riittävänä vuodesta 1918 lähtien jKr., jolloin Jehova tuli Liitonsanansaattajansa seuraamana temppeliin ja heitti kristikunnan pois.

Näiden epävarmojen henkilöiden tulee siis varmistautua siitä, milloin he antautuivat tietoisesti Jumalalle, minkä antautumisen he voivat nyt muistaa selvästi tyytyväisin omintunnoin, ja jos se on tapahtunut sen jälkeen, kun heidät kastettiin vuosia sitten, niin heidät pitäisi kastaa jälleen kuvaukseksi todellisesta antautumisestaan, ja se päivä on se, mitä käytetään heidän Julistajan kortissaan.

Jos joku on kastettu, kun hän on ymmärtänyt asian, merkiksi antaumuksestaan, niin ei ole tarvis eikä sopivaa, että hänet uudelleenkastettaisiin, vaikka hän lankeaisi joksikin ajaksi poiskin tai tulisi toimettomaksi, enempää kuin Kristuksen ruumiin jäsentäkään tarvitsee uudelleenvoidella. Hänen kerran suoritettu kastamisensa pysyy aina todistuksena hänen antautumisestaan Jehovalle ja poistamattomana merkkinä hänen velvollisuuksistaan Jumalaa kohtaan.

Mitä tulee henkilöiden kastamiseen eli täydelliseen veteenupottamiseen heidän ollessaan kristikunnan uskonnollisen järjestön jäseninä ja ennen heidän tulemistaan Jehovan todistajain yhteyteen, niin: Kristikunnan uskonnolliset lahkot heitettiin vuonna 1918 kokonaan pois temppelissä olevan Jehovan Sanansaattajan kautta langettamalla tuomiolla niiden menettelyn takia. Monet noihin lahkoihin kuuluvat tutkivat sitä ennen omantunnontarkasti Raamattuaan ja tulivat havaitsemaan, että heidän täytyy alistua eli antautua eli ”vihkiytyä” Jumalalle Kristuksen kautta ollakseen Jumalan omia ja tehdäkseen hänen tahtonsa siitä lähtien luottaen Hänen pyhän henkensä kautta antamaan apuun. He näkivät aivan oikein, että upottamalla toimitettu vesikaste oli suoritettava asiaankuuluvasti esittämään tätä alistumista Jumalalle Kristuksen kautta. He antoivat sentähden jonkin uskonnollisen lahkon papin tai valtuutetun viranomaisen kastaa itsensä, ja se tehtiin ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”, ja he luottivat Jumalan hengen toimintaan niinkuin Raamatussa on kuvailtu, kuten he olivat lukeneet tuntien sen.

Huomattakoon, että tällaiset henkilöt antautuivat tosiaan Jumalalle Kristuksen kautta ja rukoilivat Hänen pyhää henkeään ja tunsivat olevansa sen sitomat aina sen jälkeen. He eivät antautuneet tuon papin tai muun virkailijan kautta, joka kastoi heidät. Tämän vahvistaa se seikka, että kun he tulivat tuntemaan totuudet Jehovan todistajien esittäminä, niin he näkivät velvollisuudekseen ei uudelleenantautua Jumalalle, vaan ”tulla pois siitä” eli tulla ulos vastakuvallisesta Babylonista, ja niin he katkaisivat yhteytensä uskonnollisiin lahkoihin ja tulivat Jehovan todistajiksi ja jatkoivat Hänen tahtonsa tekemistä paremmin tiedoin ja selvemmin ymmärryksin. Heitä ei uudelleenkastettu, vaan he täyttivät sitkeästi aikaisemman antautumisensa, ja Jehova ilmaisi hyväksymyksensä heille käyttämällä heitä palveluksessaan ja osoittamalla heidän kauttaan henkensä vaikutuksen, samalla kun he kantoivat Hänen henkensä hedelmää. Tämä osoittaa, että antaumuksen päteväksitekemisessä ei ole tärkeä se, mitä kastaja (olkoonpa hän sitten pappi tai muu) ymmärtää tai ajattelee, vaan se, mitä kastettu ymmärtää tai ajattelee ja tekee. Antautuminen oli oikea, ja vesivertauskuva oli oikea, ja Jumala ilmaisi hyväksymyksensä antamalla henkensä kastetulle. Miksi sitten pitäisi uudelleenkastaa, kun joku on lähtenyt vastakuvallisesta Babylonista täyttäen antautumistaan ja on tullut Jehovan todistajaksi?

Huomaa nimenomaan, mitä edellämainitun ”Vartiotornin” 14. kappaleessa sivulla 266 sanotaan: ”Usein tehdään kysymys, tuleeko sellainen, jonka jokin toinen uskontoryhmä on kastanut menoillaan, kastaa uudelleen, kun hän tulee totuuden täsmälliseen tuntemukseen ja antautuu Jehovalle.” Pane merkille kolme viimeistä sanaa: ”Ja antautuu Jehovalle.” Toisin sanoen antautuu saatuaan Jehovan todistajien esittämän totuuden ja lähdettyään vastakuvallisesta Babylonista. Tämä merkitsee sitä, että sellainen henkilö ei ollut vertauskuvannut antautumistaan Jumalalle, kun tuon uskonnollisen lahkon virkailija kastoi hänet ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, vaan hänestä oli tullut pelkästään tuon lahkon jäsen. Siksi tuo henkilö näki tarpeelliseksi antautua ja vertauskuvata se tultuaan yhteyteen Jehovan todistajien kanssa. Tällainen ihminen saa sopivasti uuden kasteen. Näin oli ne kaksitoista henkeä, jotka kastettiin uudelleen Apostolien tekojen 19:1–7 kertomuksen mukaan, kastettu Isän nimeen, mutta ei Jeesuksen nimeen eikä pyhän hengen nimeen, mistä he eivät olleet edes kuulleetkaan, niin että heidän aikaisempi täydellinen veteenupotuksensa ei ollut tapahtunut kaikkien asiaankuuluvien tekijöitten nimessä, mistä syystä he eivät voineet saada pyhää henkeä, ennenkuin Paavali oli kastattanut heidät uudelleen.

Kun nyt kaiutetaan selvästi kutsua lähteä pois Babylonista, niin jos joku on kuullut tämän kutsun, mutta jää silti johonkin vastakuvallisen Babylonin uskonnolliseen osaan ja tulee kastetuksi tuossa uskonnollisessa osassa, hänen kasteensa ei ole pätevä. Hänen ratkaisunsa ei voinut olla antautuminen tekemään Jumalan tahdon, koska – lainataksemme kappaleesta 14 – ”hän olisi erottautunut tuollaisista Jumalaa häpäisevistä babylonialaisista järjestelmistä jo ennenkuin olisi antanut kastaa itsensä”. Tällainen henkilö voi toteuttaa hyväksyttävän antautumisen ainoastaan sen jälkeen, kun hän on ’tullut pois Babylonista’, ja hän vertauskuvaa tämän antautumisen uudella vesikasteella tullen kokonaan upotetuksi veden alle. Hänen uudelleenkastamispäivänsä on se päivä, mikä tulee merkitä hänen Julistajan korttiinsa siinä seurakunnassa, mihin hän kuuluu. Antautumispäivää ei ilmoiteta koskaan, mutta sen käsitetään olevan kasteen edellä.

Jos joku on kastetoimituksessa, mutta ei istu kasteelle menevien joukossa eikä vastaa ääneen kysymyksiin, vaan päättää jälkeenpäin tulla kastetuksi antautumisen kuvaamiseksi ja liittyy sitten kasteellemenevien kulkueeseen ja tulee tosiaan kastetuksi samalla perusteella kuin hekin, niin sellainen henkilö velvoittautuu kuulumaan Jehovalle Kristuksen kautta. Hänen vertauskuvatun kasteensa täytyy olla pitävä ikuisena sitoumuksena hänen puoleltaan, ja hänen täytyy pitää olevansa sen sitoma Jumalan silmissä. Jumala luki hänen sydämensä ja näki, mitä hän teki, ja pitää sentähden häntä vastuullisena hänen julkisesta antautumistunnustuksestaan. Mutta olisi tulevaisuudessa parempi, että tällainen henkilö menettelisi ennen kasteellemenoaan seuraavasti: menee sen kastepuhujan luo, jonka puheen tämä henkilö on kuullut, ja antaa hänen sitten tehdä itselleen ne kaksi kysymystä, jotta hän voisi vastata niihin myöntävästi.