Minkä osan sinä luet?
KUN sinä luet Raamattua, niin minkä osan sinä luet? Kiinnitätkö sinä huomiota siihen osaan, mikä koskee sinua, vai siihen, mikä koskee jotakuta muuta? On helppo ajatella toisia ihmisiä, vaikea tarkastaa itseäsi. Toinen henkilö ei ole sinun vastuullasi, mutta sinun oma elämäsi on. Kun sinä tarkastelet Paavalin terveitä kehoituksia perheen suhteen, niin minkä osan sinä luet, senkö, mikä koskee muita perheenjäseniä, vai sen, mikä koskee sinua?
Kiinnostaako sinua aviomiehenä se osa, mikä koskee sinun vaimoasi, vai se, mikä koskee sinua? Kiinnostavatko sinua vaimona miehellesi annetut ohjeet vai se osa, mikä sanoo, mitä sinun pitäisi tehdä? Ajatteletko sinä isänä tai äitinä lapsillesi annettavia neuvoja vai sitä, mitä on sanottu sinulle? Kuunteletko sinä lapsena omaa osaasi vai sitä, mitä sinun vanhempiasi käsketään tekemään? Kiinnostaako sinua orjana oma vastuusi vai isäntäsi vastuu? Tai oletko sinä isäntänä kiinnostunut orjille annetuista ohjeista vai niistä, mitkä on annettu sinulle?
Mitä Paavali sanoi kaikille näille ihmisille? Hän sanoi: ”Olkoot vaimot alamaisia miehilleen niinkuin Herralle. Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä sen edestä. Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne Herran yhteydessä, sillä tämä on vanhurskasta. Ja te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja arvovaltaisessa ohjauksessa. Te orjat, olkaa tottelevaisia niille, jotka ovat teidän isäntiänne lihallisessa suhteessa, peläten ja vavisten sydämenne vilpittömyydessä, niinkuin Kristukselle. Te isännät, tehkää tekin samoin jatkuvasti heille jättäen uhkaamisen, sillä te tiedätte, että sekä heidän että teidän Mestarinne on taivaissa eikä hänessä ole puolueellisuutta.” – Ef. 5:22, 25; 6:1, 4, 5, 9, Um.
Minkä osan sinä muistat? Vaimosi vastuunko? Miehesikö? Lastesi? Vanhempiesi? Palvelijoittesi? Työnantajasi? Sinun pitäisi ensiksi muistaa oma osasi. Muistatko sinä sen?
Henkilö, jota kiinnostaa enemmän toisen henkilön vastuu kuin hänen oma vastuunsa, odottaa epäoikeudenmukaista etua. Hän odottaa toisen henkilön tottelevan neuvoja ennenkuin hän itse, tai yrittää puolustella sitä, ettei noudata näitä käskyjä, sillä perusteella, ettei toinenkaan henkilö tottele niitä.
Mutta näissä ohjeissa ei ole mitään, mikä sanoisi, ettei sinun tarvitse noudattaa niitä, jollei toinenkaan tee sitä. Näissä ohjeissa ei ole mitään, mikä sanoisi, että sinä voit jättää ne huomioonottamatta siksi, että muutkin perheenjäsenet tekevät niin, tai että sinä voit odottaa, kunnes toiset alkavat sovelluttaa niitä, ennenkuin sinä alat tehdä siten. Jokaisen ihmisen on täytettävä oma vastuunsa Jumalan edessä. Tätä vastuuta ei tee päteväksi se, mitä toiset ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä. Lukekoon tuo toinen oman vastuunsa ja harkitkoon sitä, mutta kunkin meistä täytyy lukea ne ohjeet, jotka koskevat meitä, ja harkita niitä ja täyttää oma vastuumme, täyttävätpä toiset sitä tai eivät.
Sinä voisit hämmästyä sitä vaikutusta, mikä näiden periaatteitten perusteellisemmalla sovelluttamisella voisi olla suoranaisesti omassa perheessäsi. Se osoittaisi sinun rakkauttasi, ja rakkaus herättää vastarakkautta. Me voimme saada sitä ainoastaan antamalla sitä. Johannes sanoi meidän Jumalaan kohdistuvasta rakkaudestamme: ”Me rakastamme, koska hän rakasti ensin meitä.” Sama soveltuu ihmisten välisiin suhteisiinkin. Jos me osoitamme rakkautta ja ilmaisemme sen oikein teoin, niinkuin Jumala on opettanut Sanassaan, niin se saa toiset rakastamaan meitä ja voi aiheuttaa erinomaiset tulokset jakautuneessakin perheessä. – 1. Joh. 4:19, Um.
Mutta todellisesti tärkeää ei ole se, saako se aikaan tällaiset tulokset vai ei. Todellisesti tärkeää on, että sinä teet henkilökohtaisesti, mitä Jumala vaatii, totellen hänen ohjeitaan ja antaen oikean esimerkin, täyttäen oman vastuusi, ennenkuin välität toisten vastuusta.
Raamattu osoittaa edelleen vastuun tämän oikean menettelyn omaksumisesta silloinkin, kun toiset eivät tee niin. Se sanoo: ”Olkaa samalla tavalla, te vaimot, alamaisia omille miehillenne, jotta jos jotkut eivät ole tottelevaisia sanalle, heidät voitettaisiin sanatta heidän vaimojensa käyttäytymisen avulla, koska he näkevät teidän puhtaan käytöksenne sekä syvän kunnioituksen.” Ja sekä miehiä että vaimoja käsketään, että heidän täytyy harjoittaa ”veljellistä rakkautta, helläsydämisinä, nöyrämielisinä, ei maksaen takaisin loukkausta loukkauksella eikä solvausta solvauksella, vaan päinvastoin antaen siunauksen”. – 1. Piet. 3:1, 2, 8, 9, Um.
Tässä on jälleen vastuu se, että sinä luet pitäen itsesi mielessäsi etkä lue ajatellen, miten sinun vaimosi tai miehesi tai kuka tahansa toinen voisi sovelluttaa tätä omaan elämäänsä, vaan miten sinä voit paremmin sovelluttaa sitä omaan elämääsi. Kukaan ei ole täydellinen näissä asioissa, joten meidän ei tule sivuuttaa tällaisia opetuksia, ikäänkuin ne soveltuisivat toisiin eikä meihin itseemme.
Jumalan Sana on kirjoitettu jokaista meitä varten. Se soveltuu kuhunkin yksilöön. Se sanoo, mitä meidän tulee tehdä. Se osoittaa, miten me saamme Jumalan suosion ja iankaikkisen elämän. Mutta meidän täytyy lukea sitä, ikäänkuin se puhuisi meille. Meidän täytyy ymmärtää, mitä se käskee meitä tekemään. Meidän täytyy nähdä, milloin se vaatii meitä muuttamaan oman elämämme, ja sitten meidän täytyy muuttaa se.
Me emme ole vastuussa toisesta ihmisestä. Me emme voi pakottaa häntä omaksumaan oikeaa menettelyä. Mutta me olemme vastuussa omasta toiminnastamme. Ja me voimme antaa oikean esimerkin toisen noudatettavaksi. Voidaksemme tehdä tämän meidän täytyy lukea, mutta ei ainoastaan sitä osaa Raamatusta, mikä koskee toista, vaan pääasiassa sitä osaa, mikä koskee meitä. Ja sitten meidän täytyy sovelluttaa sitä ja muuttaa elämämme sen hyvien ja jumalisten ohjeitten mukaiseksi eikä pitää mielessämme sitä, jättääkö joku toinen henkilö noudattamatta niitä.
”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opetukseksi, nuhteluksi, asiain saattamiseksi kohdalleen, kuritukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustettu jokaiseen hyvään työhön.” – 2. Tim. 3:16, 17, Um.