Vankiloissa saarnaaminen on hedelmällistä
Koska Jehovan todistajat käyttävät hyväkseen jokaisen tilaisuuden saarnatakseen hyvää uutista, he johtavat raamatuntutkisteluja myös vankiloissa rehellismielisille ihmisille. Eräs pariskunta, joka tekee siten New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa, kirjoittaa: ”Me pidämme raamatuntutkistelua muutamille vangeille B————:n vankilassa ja olemme tutkineet heidän kanssaan nyt toista vuotta. Yksi heistä vapautettiin äskettäin, ja lähdettyään vankilasta hän kirjoitti meille suurenmoisen kirjeen, missä hän ilmoitti uuden osoitteensa ja ilmaisi arvostuksensa Jehovaa kohtaan ja myös meitä kohtaan, koska olimme tutkineet Raamattua hänen kanssaan. Hän sanoi, että hänen olonsa vankilassa ei ollut turha, sillä hän löysi siellä sekä itsensä että Tekijänsä, Jehova Jumalan. Hän odottaa aikaa, jolloin hänkin voi kulkea talosta taloon ja kutsua itseään Jehovan todistajaksi. Joka kerta, kun tutkimme jonkun asukin kanssa, meillä täytyy olla vartija mukanamme, ja heidän täytyy istua sisällä meidän tutkiessamme. Koska vartija on joka kerralla eri henkilö, myös vankilan vartijat saavat hengellistä ravintoa sekä näytenumeroita Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdistä. Eräs niistä, joiden kanssa me tutkimme, on tullut vankilalehden toimittajaksi ja kirjoittaa siihen nyt artikkeleita Jehovan valtakunnasta. Noin 650 vankia lukee tätä lehteä, ja useita kappaleita lähetetään myös miesten koteihin. Tutkistelujen pitäminen vankilassa on johtanut tällä tavalla myös melkoiseen todistuksen antamiseen.”