Verraton aarre saviastioissa
SAVIASTIOITA käytettiin muinaisina aikoina Raamatun maissa arvoesineitten turvallisina säiliöinä. Niinpä luemme Jeremian 32:14:nnestä profeetan käskeneen Baarukia panemaan kauppakirjat saviastiaan, ”että ne säilyisivät kauan aikaa”. Apostoli Paavalin mielessä on saattanut olla tämä tapa, kun hän kirjoitti Korinton seurakunnalle: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa.” (2. Kor. 4:7) Tekstistä käy ilmi, että hän tarkoitti tässä puhutuilla astioilla antautuneitten kristittyjen ihmiselimistöä, niin omaansa kuin veljiensäkin, minkä vahvistaa edelleen 2. Timoteuksen kirjeen 2:20, 21, missä hän sanoo: ”Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myöskin puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.”
Mikä on sitten se ”aarre”, joka on kätketty näihin savi-”astioihin”? Me huomaamme Paavalin todistelusta, että se on Jehovan uskollisille orjille uskottu evankeliuminpalvelus, palveluksen ihana aarre. On totta, että Kristuksen ruumiin jäsenet ovat totuuden säiliöitä, mutta yksin tämä ei vastaa apostolin selitystä, sillä me luemme: ”Koska meillä on siis tällainen toivo, niin me käytämme suurta vapautta puheessa . . . koska meillä on tämä evankeliuminpalvelus sen armon mukaan, mitä meille on osoitettu, niin me emme käyttäydy sopimattomasti, . . . vaan teemme totuuden ilmeiseksi suositellen itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalaan nähden.” (2. Kor. 3:12, 13; 4:1, 2, Um) Niin, tällä aarteella tarkoitetaan kallisarvoista palvelusetua. Ja eikö olekin totta, että kaikkeuden suuri Jumala on suonut alhaisille ihmisille verrattoman edun palvella hänen todistajinaan, vaikka enkelit olisivat ottaneet tällaisen tehtävän vastaan mitä suurimmalla ilolla? On niin kuin Pietari sanoo veljilleen: ”Juuri näihin asioihin [mitä on nyt julistettu teille] enkelitkin haluavat katsahtaa. Terästäkää sen tähden mielenne toimintaan.” Ja: ”Te olette . . . ’kansa erikoisomaisuutta varten, jotta te julistaisitte laajalti hänen erinomaisia ominaisuuksiaan’, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa.” – 1. Piet. 1:12, 13; 2:9, Um.
”JOTTEI MIKÄÄN LIHA KERSKAISI”
Ja miksi kaikkivaltias Jehova on valinnut tällaiset hauraat saviastiat, jotka ovat itsessään ehdottomasti arvottomia tällaiseen kunniaan ja joilla ei ole voimaa vastustaa vihollisen heihin kohdistamaa painetta? Apostoli vastaa: ”Jotta tavallisuuden ylittävä voima olisi Jumalan eikä meistä itsestämme. . . . jottei mikään liha kerskaisi Jumalan silmissä.” (2. Kor. 4:7; 1. Kor. 1:28, 29, Um) Ja Jumalan voimaa tarvitaan totisesti, jotta nämä astiat kestäisivät ankarassa paineessa, ja sitä annetaan myöskin sopivassa määrässä. Lukekaamme Paavalin kuvaus tämän 2. Korinttolaiskirjeen 4. luvun seuraavista jakeista (8–11, Um): ”Me olemme puristuksessa joka tavalla, mutta emme ahdistettuja liikkumattomiksi; me olemme hämmentyneitä, mutta emme ehdottomasti vailla selviytymiskeinoja; me olemme vainottuja, mutta meitä ei ole jätetty pulaan; me olemme maahan kaadettuja, mutta emme tuhottuja. Me kestämme aina kaikkialla ruumiissamme Jeesukselle annettua kuolettavaa kohtelua, jotta Jeesuksen elämäkin tulisi ilmeiseksi meidän . . . kuolevaisessa lihassamme. Niin muodoin tekee kuolema työtä meissä, mutta elämä teissä.”
”Tekee kuolema työtä meissä, mutta elämä teissä”! Kun apostoli kirjoitti nämä sanat, niin hän tarkoitti itseään ja toisia apostoleja sekä muita työtovereita verrattuina vasta perustettujen Kreikan uskovaisten seurakuntien jäseniin. Mutta miten hyvin tämä lausunto ilmaiseekaan aarteita kantavien astioitten muodostaman Jumalan voidellun jäännöksen suhteen meidän päivinämme hänen ”muihin lampaisiinsa”, joiden suloinen etu on ollut ja on palvella elämän antavaa totuutta ja jotka osallistuvat innokkaina ja uskollisina suurenmoiseen palvelukseen, perustetun Valtakunnan julistamiseen! Meille sanotaan Ilmestyskirjan 22:17:nnessä: ”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” Nämä sanat eivät jätä mitään epäilystä sen suhteen, että evankeliuminpalvelukseen osallistuu näinä päivinä kaksi luokkaa. Ne suorittavat tätä pyhää palvelusta Harmagedonin taisteluun saakka ja sen läpi, niin kuin Jesajalle annettu vastaus ilmaisee, kun hän kysyi Jehovalta, kuinka kauan hänen piti jatkaa sanoman kertomista kansalle: ”Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi.” (Jes. 6:8–12) Kristikunnan kukistumisen jälkeen annetaan todistusta silloin vallassa olevaa jumalatonta ainesta vastaan, kunnes ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sota” hävittää sen ja hänen oma yleisyksinvaltiutensa on saatettu kunniaan iäksi.
Jo ”suuri” joukko Herran ”muita lampaita” kasvaa jatkuvasti lukumäärältään, jota vastoin Kristuksen voideltujen ruumiinjäsenten jäännös vähenee vuosi vuodelta, kun sen jäsenet päättävät juoksunsa kuolemassa, mutta suloinen lupaus on, että ”heidän tekonsa seuraavat heitä”. He kokevat silmänräpäyksellisen ylösnousemuksen ja pääsevät suoraan osallistumaan hallitsevan Kuninkaansa ja Ylkänsä työhön. Ei ole ihme, että Ilmestyskirja sanoo heitä ”autuaiksi” [”onnellisiksi”]. – Ilm. 14:13.
ELÄMÄN TUOKSU, KUOLEMAN HAJU
Ilmestyskirjan 22:17:nnessä verrataan saarnattavaa sanomaa elämän antavaan veteen, mitä janoavat voivat tulla ottamaan ”rahatta, . . . hinnatta”, kuten Jesaja sanoo. (55:1–3) Paavali käyttää korinttolaisille kirjoittamassaan kirjeessä toista kuvausta, mikä osoittaa eri vaikutuksen, mikä tällä palveluksella on toisaalta hyvää tahtoviin ihmisiin, toisaalta niihin, jotka suhtautuvat pahasti Valtakuntaan. Hän sanoo: ”Kiitos olkoon Jumalan, joka johdattaa meitä aina voittokulkueessa Kristuksen seurassa ja tekee hänen tuntemuksensa tuoksun havaittavaksi meidän kauttamme joka paikassa! Sillä Jumalalle me olemme Kristuksen suloinen tuoksu niiden keskuudessa, jotka tuhoutuvat; jälkimmäisille kuolemasta lähtevä haju kuolemaksi, edellisille elämästä lähtevä tuoksu elämäksi. Ja kuka on riittävän pätevä tähän?” – 2. Kor. 2:14–16, Um.
Apostoli viittasi tässä niiden aikojen tapaan polttaa suloista suitsutusta pitkin tietä, kun sotilasvoittajan riemukulkue eteni tervetulleena vastaanottavan pääkaupungin kaduilla. Samoin levittävät Jehovan totuutta kantavat astiat tämän sanoman suloista tuoksua ja tekevät sen havaittavaksi viemällä tänä aikana kaikkialle voittosanomaa Jehovan perustetusta valtakunnasta. Rehelliset ihmiset, joilla on hyvä tahto Jumalaa ja hänen teokraattista hallitustaan kohtaan, havaitsevat täten levitetyn tiedon suloisuuden, ja todistustyöllä on heille terveyden ja elämän tuoksu. He hengittävät Valtakunnan totuuden ilmaa, mikä on elämään johtavaa elämän tuoksua. Sanoma saa voittoja muuttamalla monta, jotka ovat aikaisemmin olleet tekemiensä pahojen töitten tähden Jumalan vihollisia, Jehovan todistajiksi ja hänen teokraattisen valtakuntansa hyvän uutisen saarnaajiksi. He kiittävät Jehova Jumalaa ja hänen kuningastaan, jonka voittokulkueeseen he liittyvät iloiten huutaen äänekkäästi: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.” (Ilm. 7:10) Toisaalta on Valtakunnan sanoma niille, jotka rakastavat tämän vanhan maailman asioita, haju heidän nenässään, kuolemaan johtava kuoleman haju.
Ei yksistään se sanoma, mitä Jehovan todistajat saarnaavat, ole tuoksu, vaan he itsekin ovat. Ja niin apostoli lopettikin esityksensä voittokulkueesta sanomalla: ”Ja kuka on riittävän pätevä tähän?” Hän vastaa sitten omaan kysymykseensä seuraavin sanoin: ”Me olemme, sillä me emme ole Jumalan sanan kaupustelijoita, niin kuin monet ovat, vaan me puhumme kuin vilpittömyydestä, niin, kuin Jumalan lähettäminä, Jumalan tarkkailun alaisuudessa, Kristuksen yhteydessä.” – 2. Kor. 2:17, Um.
Ne, jotka vastustavat Valtakunnan sanomaa, syyttävät todistajia kaikenlaisista ”rikoksista”, ja viranomaiset vetävät heidät monesti oikeuteen ”kaupustelijoina” yrittäen pysähdyttää heidän saarnaamisensa tai ainakin saada heidän toimintansa esiintymään huonossa valossa. Paavali antaa tässä täsmällisen vastauksen tällaisiin syytöksiin, ja vaikka jotkut väärän käsityksen saaneet ihmiset voivatkin ajatella eri tavalla, niin jokainen todellinen todistaja ymmärtää tekevänsä saarnaamistyötään ”kuin Jumalan lähettämänä, Jumalan tarkkailun alaisuudessa, Kristuksen yhteydessä”, ja sellaiseksi sen huomaavat ja arvioivat nekin, joilla on hyvä tahto.
VAPAAEHTOISET VALON KANTAJAT
Tässä yhteydessä ansaitsee tulla huomautetuksi, että tämä todistamistyö vaatii vapaaehtoisia, ihmisiä, jotka sanovat niin kuin muinainen Jesaja: ”Tässä minä olen, lähetä minut.” (Jes. 6:8) Siitä syystä ei tule koskaan yrittää pakottaa ihmisiä osallistumaan tähän työhön. Kun ihmiset osoittavat kiinnostusta sanomaan, niin Jehovan todistajain tehtävä on tutkia Raamattua heidän kanssaan ja tarjota heille siten tarvittavaa Jumalan päätösten ja tahdon tuntemusta, niin että Jehovan henki voi vaikuttaa heihin, ja sitten osoittaa heille, miten he voivat jakaa vasta saamaansa verratonta tietoa ja iloa toisille. Tällä tavalla kaikki Jehova Jumalalle antautuneet ihmiset voivat olla valon kantajia tässä pimeässä ja synkässä maailmassa.
Paavali käyttää toisessa kirjeessään korinttolaisille toista kuvausta, mikä painottaa tätä toimintaa valon kantajina ja samalla selittää, miksi useimmat ihmiset eivät näe valoa, mikä säteilee Jehovan palvelijoista. Hän viittaa siihen, että Mooseksen kasvot säteilivät sen Jehovan kirkkauden johdosta, mitä hän oli katsellut Siinain vuorella. Israelilaiset eivät saattaneet katsoa tätä heijastuvaa kirkkautta, niin että Mooseksen piti panna verho kasvoilleen puhuessaan heille. Ja Paavali selittää tämän tapahtuman merkityksen ja sovelluttaa sen meidän palvelukseemme seuraavasti: ”Mooses, . . . pani verhon kasvoilleen, jotta Israelin lapset eivät tuijottaisi kiinteästi sen loppua, mikä piti poistettaman. Mutta heidän henkiset havaitsemiskykynsä olivat tylsyneet. . . . kun tapahtuu kääntymys Jehovan puoleen, niin verho otetaan pois. Jos nyt se hyvä uutinen, mitä me julistamme, on tosiaan verhottu, niin se on verhottu niiden keskuudessa, jotka tuhoutuvat, joiden keskuudessa tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut epäuskoisten mielen, jotta Kristusta, joka on Jumalan kuva, koskevan ihanan hyvän uutisen valo ei loistaisi läpi. Sillä Jumala sanoi: ’Loistakoon valo pimeydestä’, ja hän on loistanut meidän sydämiimme valaistakseen ne Jumalan loistavalla tuntemuksella Kristuksen kasvojen kautta.” – 2. Kor. 3:12–14, 16; 4:3, 4, 6, Um.
Jehovan todistajat heijastavat uskollisesti tätä loistavaa valoa, mitä he ovat saaneet Jumalalta Kristuksen Jeesuksen kautta. Ja he ovat, lainataksemme edelleen apostolin todistelusta, ”hylänneet ne salakavalat asiat, joita on hävettävä, [eivätkä] vaella kavaluudessa [eivätkä] väärennä Jumalan sanaa, vaan [tekevät] totuuden ilmeiseksi suositellen [itseään] jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan nähden”. (2. Kor. 4:2, Um) Jos siis joidenkuiden silmiltä on totuuden valo verhottu, niin sitä ei voida totisesti panna Jehovan todistajain, vaan heidän omalle vastuulleen.
Tämä pitää erityisesti paikkansa Ilmestyskirjan 18:1:sen huomioon ottaen: ”Minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.” Kun tämä ennustus täyttyi Herran Jeesuksen tullessa valtakuntansa valtaan, niin Jesajan 60:1, 2:sessa oleva käsky sai tehonsa: ”Nouse, loista, sillä sinun valosi on tullut, ja Jehovan kirkkaus on kohonnut yllesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkkä pimeys kansat, mutta Jehova nousee sinun yllesi, ja hänen kirkkautensa näkyy sinun ylläsi.” Ja Jehovan saviastiat ovat toimineet vuodesta 1919 lähtien tämän mukaisesti, mistä on ollut seurauksena se, mitä ennustettiin 3. jakeessa: ”Ja kansat tulevat sinun valoosi ja kuninkaat sinun nousemisesi kirkkauteen.” – As.
Loistakoon siis jokainen jäännökseen ja ”muihin lampaisiin” kuuluva jatkuvasti valaisijana maailmassa (Fil. 2:15) arvostaen kiitollisena suurenmoista ja ainoalaatuista palvelusetuaan, verratonta aarrettaan, mikä hänellä on saviastiassaan.