Mutta missä on hedelmät?
VIINIKÖYNNÖS saattaa näyttää kukoistavalta, mutta se ei ehkä tuota kuitenkaan hedelmää. Sen hedelmättömyys voi johtua siitä, että sen oksat ojentautuvat laajalle, mutta niitä ei puhdisteta. Jeesus ei painottanut viinipuuvertauksessaan sen oksien ja lehtien lukumäärää eikä kokoa, vaan sen hedelmänkantoa: ”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, [minun Isäni] karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.” – Joh. 15:2.
Neuvostoliitossa voidaan kristikunnan uskontoja verrata viinipuuhun, mikä on tunnustukseltaan kristillinen. Väkivaltaiset hyökkäykset sen kimppuun ovat lakanneet siellä viime vuosina, ja seurauksena on ollut, että tämä viinipuu leviää kaikilla puolilla. Eräskin Venäjän ortodoksisen seminaarin rehtori sanoi: ”Uskonnollinen opetus on tulemassa vuosi vuodelta helpommaksi.” Ja meille kerrotaan edelleen: ”Todisteet ovat huomattavat, että uskonnon vaikutus on kasvamassa kautta Neuvostoliiton.” ”Venäjällä käy yhtä paljon ihmisiä kirkossa kuin Englannissakin.” Ja eräs englantilainen pappi, joka kävi Venäjällä, sanoi: ”Odotin tapaavani kirkon katakombeissa, mutta tapasinkin sen sijaan kirkon elossa vilkkaana ja toimeliaana.”
Edelläolevaa tukevat Venäjän ortodoksisen kirkon puhemiesten väitteet, että sillä on 25 000 kirkkoa toiminnassa, 30 000 pappia, noin 70 luostaria ja ainakin 10 seminaaria ja akatemiaa. Nykyään käytetään kuusi kertaa niin paljon kirkkoja kuin kaksikymmentä vuotta sitten, vaikka niiden lukumäärä on vielä vähempi kuin ennen vuoden 1917 vallankumousta.
Eräs uutisreportteri ilmoitti kirkon aineellisesta menestyksestä, että ”monilla papeilla oli autot ja he elivät hyvin. Useat papit olivat tosiaan pukeutuneet kauniisiin vaatteisiin.” Myöskin useilla patriarkoilla ”on suuret viimeistä huutoa olevat autot”. ”Joko kirkko on rikas tai sitten hallitus maksaa huomattavat laskut”, sanoi englantilainen metodistijohtaja toht. Soper.
Monet muutkin uskonnolliset järjestöt ilmoittavat huomattavaa kasvua Venäjällä, varsinkin baptistikirkko, joka väittää olevansa toiseksi suurin siellä. Sen paikalliset johtajat sanovat, että se menestyy nyt paremmin kuin tsaarien aikana ja että sillä on 5 400 seurakuntaa, 500 000 kastettua jäsentä ja kaikkiaan noin 3 000 000 jäsentä. Erään venäläisen baptistipapin mukaan: ”Meidän väkemme on ’kuumia’ kristittyjä. Me elvytämme ensimmäisen vuosisadan kristillisyyden kahdennellakymmenennellä vuosisadalla.” Kristikunnan viinipuu menestyy ilmeisesti erinomaisesti Venäjällä, mutta kantaako se hedelmää?
Mitään ei ole Raamatussa tehty selvemmäksi, kuin että tosi kristillisen viinipuun täytyy kantaa hedelmää, mikä ilmaisee itsensä saarnaamisessa ja todistuksen antamisessa. Jeesus saarnasi. Hänen apostolinsa saarnasivat. Toisiakin käskettiin saarnaamaan. Pelastus riippui julkisesta tunnustamisesta, sanottiin kaikille. Mutta on huomattavaa, että vaikka Neuvostoliiton perustuslaki suo jumalankielteiselle kommunismille vapauden levittää uskomuksiaan, niin se kieltää sen oikeuden uskonnollisilta järjestöiltä. Palvontavapaus? Kyllä, mutta ainoastaan niin kauan kuin se on rajoitettu uskonnollisiin muotomenoihin uskonnollisissa rakennuksissa.
Niinpä meille kerrotaan erään suositun ortodoksisen kirkollisen kuukausilehden mukaan: ”Kuitenkaan ei tehdä mitään suoranaisia yrityksiä hänen [lukijan] käännyttämisekseen vaatimalla ateistisen valtion puhemiehiä väittelyyn heidän valitsemallaan luonnontieteellisellä perusteella. Tämä olisi todennäköisesti ’uskonnollista propagandaa’, mitä oikeutta Neuvostoliiton perustuslaki ei varaa uskovaisille.”
Joukko Yhdysvaltojen pappeja, jotka kävivät Venäjällä v. 1956, sanoi, että Venäjän kirkot ”ovat Venäjän hallituksen vaikutuksen alaisia” ja että ne ovat ”korvaukseksi palvontavapaudesta” ”ilmeisesti olleet halukkaita mukautumaan neuvostokommunismin johtoon tärkeillä aloilla”, kuten kommunistisessa rauhanpropagandassa. Mutta onko kommunismi vai Jumalan valtakunta maailman rauhan toivo?
Jumalan Sana vaatii kristittyjä tuottamaan ”hengen hedelmää”, mikä on ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys” jne. Se tekee mahdottomaksi kaiken turvautumisen lihallisiin aseisiin. (Gal. 5:22) Kaukana siitä, että Venäjällä oleva kristikunnan viinipuu kantaisi tällaista hedelmää, se tukee hallitsijoitten sotilaallisia suunnitelmia.
Kveekari Sidney A. Bailey sanoi lehden The Christian Century maaliskuun 12. p:n numerossa 1958: ”Olin kveekarina erityisesti kiinnostunut siitä, oliko Venäjän adventisteille mahdollista totella kuudetta käskyä. He vastasivat, että kenenkään ei pidä tappaa ihmistä, joka ei ole syypää mihinkään rikokseen, mutta että on laillista puolustaa omaa perhettään tai kansaansa hyökkäykseltä.” Hän kysyi myöskin uskontojärjestelmien viraston puheenjohtajalta, ”miten neuvostohallitus menettelee niiden kanssa, jotka ovat sotapalveluksen suhteen omantunnonarkoja. Hän sanoi ensin, ettei Venäjällä ole omantunnonarkoja. . . . Kun keskustelu edistyi, niin minulle kävi kumminkin selväksi, että Venäjällä on edelleenkin joitakuita, jotka kieltäytyvät sotapalveluksesta. Herra Gostev ei puhunut täsmällisesti, mutta . . . niitä, jotka kieltäytyvät kaikesta palveluksesta, kuten esim. Jehovan todistajia, kohdellaan ilmeisesti pettureina ja tutkitaan sotilasoikeuksissa.”
Venäjällä oleva kristikunnan viinipuu saattaa olla laaja ja kasvaa yhä laajemmaksi, mutta kantaako se Valtakunnan saarnaamisen ja hengen hedelmää?