Palvellaanko Jumalan asiaa rahapelillä?

KOLMENSADAN viiden naisen joukko istui äänettömänä pitkissä riveissä pöytien ääressä keskittäen huomionsa edessä oleviin kortteihin, mitkä olivat täynnä numeroita. He kuuntelivat tarkasti, kun ukrainalaisen ortodoksisen kirkon pappi huusi kotelosta hypähtävän pöytätennispallon numeron. Vaikka tämä olikin ensimmäinen luvallinen bingopeli New Yorkin kaupungissa, niin se ei ollut ensimmäinen siellä pelattu bingo. Monet New Yorkin kirkot olivat pelanneet sitä vuosikausia siitä huolimatta, että ne rikkoivat rahapelilakeja.

Voidaanko sanoa, että rahapeli on se tapa, millä Kristus tarkoitti seuraajiensa palvelevan Jumalan asiaa? Miten henkilöt, joiden otaksutaan edustavan Jumalaa, ylläpitävän moraalia ja opettavan ihmisiä kunnioittamaan lakeja, voivat käyttää oikeutetusti jotain sellaista, mikä tunnustetaan yleisesti paheeksi ja rikollisuuden synnyttäjäksi?

Uskonnolliset johtajat, jotka harjoittavat rahapelejä, eivät näe mitään väärää siinä niin kauan kuin noita pelejä käytetään hyväntekeväisyystarkoituksessa. Bostonin katolisen arkkihiippakunnan virallinen lehti sanoi: ”Katoliselta näkökannalta katsottuna me olemme kiinnostuneet rahapelissä paljon vähemmän itse pelistä kuin sitä pelaavasta henkilöstä. Sattumankauppa ei ole moraalinen vaara, vaan asianomaisen taito tuhlata rahaa tällaisessa huvissa. Jos siihen kuuluvat rahat eivät ole rahoja, mitkä tulisi käyttää oikeastaan jossain muualla, niin rahapeli on huvina moraalisesti suunnilleen yhtä yhdentekevä kuin seuraava peli.”

Lehti huomioi edelleen: ”Laittoman rahapelin sivutuotteet ovat tappavia myrkkyjä, mitkä tippuvat yhteiskunnan elämänvirtaan ja vaikuttavat jollain tavalla jokaisen yhteiskunnan jäseneen.” Onko rahapelin laillisuudella tai laittomuudella mitään eroa? Eivätkö bingopelit, joita kirkot harjoittavat paikoissa, joissa rahapelin kieltävät lait eivät tee niille poikkeusta, ole laittomia ja lakien tahallista uhmaamista?

Vaikka rahapeliä voidaan suorittaa sellaisen hyväksi, mitä pidetään arvokkaana asiana, niin sen turmelevat vaikutukset eivät muutu. David Allen sanoi kirjassaan The Nature of Gambling [Rahapelin luonne]: ”Rahapeli on vahingollista toimintaa. . . . Se johtaa törkeään kavallukseen, petokseen, tappoon ja monenlaiseen hajaannukseen. . . . Missään rahapelin kaikilta näkökannoilta suoritetuissa selittely-yrityksissä ei ole todistuksen hiventäkään, mikä suosisi sitä.” Nämä rahapelin huonot hedelmät leimaavat sen paheeksi, mitä kristittyjen, erityisesti valvojien, tulee välttää.

Kirkon rahapeli saattaa näyttää viattomalta, mutta se voi olla alkuna rahapelikuumeeseen, mikä valtaa vakiintuneet pelaajat ja johtaa heidät tuhoonsa. Se voi saada henkilöstä sellaisen otteen, mitä on melkein yhtä vaikea irroittaa kuin mieltymystä huumausaineisiin. Piintyneistä rahapelaajista sanoi eräs pelihimosta toipunut: ”He ovat yhtä vaarallisia itselleen, perheilleen ja yhdyskunnilleen kuin pahimmat huumausaineitten orjat. . . . Olen tietänyt vaimojen hävittävän miestensä palkkatilit viikko viikolta bingopeleissä ja sitten menevän mihin tahansa äärimmäisyyteen – kirjaimellisesti – saadakseen kylliksi rahaa häviöittensä peittämiseksi mieheltään.” Monet tavallisesti rehelliset henkilöt ovat kavaltaneet rahaa rahapelihäviöittensä peittämiseksi.

Juurruttaako kirkko kunnioitusta kristillisiä moraalisääntöjä kohtaan, kun se harjoittaa moraalisesti turmelevaa pahetta rahan saamiseksi? Opettaako se rakkautta totuuteen ja rehellisyyteen, kun se kannattaa sellaista, mikä panee vaimot olemaan petollisia miehelleen?

Nuo kolmesataa viisi bingopelissä New Yorkissa ollutta naista olivat erittäin närkästyneitä, kun kaupungin tarkastaja yritti pysähdyttää pelin laillisista syistä. New York Times sanoi siitä: ”Huudot, vihellykset ja jalkojen töminä tervehtivät sisään tunkeutujia. . . . Tarkastaja Meyer yritti haastaa tuomiorovastin oikeuteen, mutta pappi ei välittänyt tarkastajasta, vaan jatkoi numeroiden huutamista. . . . Eilispäivän pelissä olleet naiset eivät halunneet tulla tunnetuiksi, koska he ajattelivat, että heidän miehensä olivat iltapäiväbingoa vastaan. . . . ’Bingoa on aina oleva’, sanoi eräs nainen juhlallisesti, ’ja me tiedämme aina, mistä löydämme pelin.’” Empisikö tällä tavalla rahapeliä rakastava nainen ryhtyä siihen, mitä pidetään laittomana rahapelinä? Sen sijaan että kirkko auttaisi häntä vaarallisen rahapelikuumeen vastustamisessa, se repii hänen vastustuskykyään.

Eräs Brooklynin keinottelua tutkiva lautakunta selitti: ”Rahapelistä on tullut järjestelmällisen rikoksen perusta sekä paikallisesti että kansallisesti.” Lautakunta valitti yleisön tätä yhteiskunnallista pahaa kohtaan osoittamaa välinpitämättömyyttä. Eikö kirkon valvoma rahapeli edistä tätä välinpitämättömyyttä? Lain täytäntöönpanoa valvovien elinten yrityksiä moisen yhteiskunnallisen pahan poistamiseksi heikentävät kirkot, mitkä pysyvät itsepintaisesti rahapelin kannattajina.

Tällaiset kirkot eivät voi erottautua vastuusta laittomuuden yleiseen kasvuun nähden ja sanoa, että se johtuu uskonnollisen kasvatuksen puutteesta. He auttavat sitä käyttämällä itsepintaisesti sellaisia rahan hankkimiskeinoja, mitkä voivat johtaa henkilökohtaiseen, yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja taloudelliseen rappeutumiseen.

Jumalaa ei voida palvella menoilla, mitkä rappeuttavat moraalia, kantavat huonoa hedelmää ja orjuuttavat ihmisiä halujen ja huvitusten kahleisiin. Henkilöt, jotka palvelevat todellisesti Jumalan asiaa, pyrkivät jatkuvasti herättämään kunnioitusta Raamatun periaatteita kohtaan ja auttamaan toisia murtautumaan vapaaksi tämän turmeltuneen maailman vahingoittavista haluista ja tavoista. ”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.” ”Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” – Tiit. 3:3; 1. Piet. 4:4, 5.

Tarkoitus, rahan hankkiminen kirkolle, ei oikeuta keinoja. Alamaailman käyttämällä välineellä ei ole sijaa niiden joukossa, jotka väittävät palvelevansa Jumalaa. Rahapeli ei voi palvella Jumalan asiaa, eikä minkäänlainen vääristelty järkeily voi oikeuttaa sen käyttöä. Se on yhteiskunnallinen paha, minkä tosi kristityt jättävät taakseen, kun he erottautuvat tämän turmeltuneen maailman mielettömistä ja vahingollisista haluista.