Jeesuksen ihmetyöt
IHMETYÖ on Augustinuksen mukaan asia, mikä tapahtuu vastoin ”tunnettuja” luonnon toimintoja. The Encyclopædia Britannica sanoo, että ihme voidaan määritellä ”maailman henkisten voimien ylimmyydeksi aineellisesta tavallisuudesta poikkeavalla tavalla”. Jeesus Kristus, joka suoritti hämmästyttäviä ihmetekoja ihmisten keskuudessa, kutsui niitä yksinkertaisesti Jumalan ”voimallisiksi teoiksi”. – Matt. 11:21.
Jeesus suoritti tosiaan ihmeitä. Hän muutti veden viiniksi, paransi ylhäisen miehen pojan, voimattoman miehen Beetsaidassa, käveli veden päällä, saattoi sokean silmät näkemään, mykän puhumaan ja kuuron kuulemaan. Hän ruokki ihmispaljouksia muutamilla leivillä, ajoi pois paholaisia ja herätti kuolleita elämään. Mutta hän ei voimateoissaan turvautunut milloinkaan höyryihin, verhoihin eikä minkäänlaisiin salaperäisyyksiin. Toisinaan hän käytti pehmeää hiljaista ääntä, toisin ajoin hän huusi kovalla äänellä, kuten silloin kun hän herätti Lasaruksen kuolleista. Oli tilanteita, jolloin hän kosketti sairasta ja rukoili. Jeesus kysyi usein: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Tai: ”Uskotko, että minä voin sen tehdä?” Kun parantuminen oli tapahtunut, hän tapasi sanoa: ”Uskosi on sinut parantanut” (Um, 1950:n painoksen alaviite) tai: ”Uskosi on sinut pelastanut.” – Luuk. 18:41; Matt. 9:28; Luuk. 8:48.
Miehen, joka oli kuuro ja jolla oli puhevaikeuksia, Jeesus vei ”erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: ’Effata’, se on: aukene. Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi.” – Mark. 7:33–35.
Eräässä toisessa tilaisuudessa Jeesus ”sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen ja sanoi hänelle: ’Mene ja peseydy Siiloan lammikossa’ – se on käännettynä: lähetetty. – Niin hän meni ja peseytyi ja palasi näkevänä.” – Joh. 9:6, 7.
Raamattu sanoo, että Jeesus ”paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta”, että ”hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: ’Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme’.” – Matt. 9:35; 8:16, 17.
Jeesus ei suorittanut ihmetöitä tehdäkseen vain ihmisiin vaikutuksen suurella voimallaan. Hän hylkäsi selvästi ajatuksen tulla ainoastaan ihmeittentekijäksi. Saatana Perkele kiusasi häntä kiinnittämään huomion itseensä tällä tavalla, mutta Jeesus kieltäytyi jyrkästi siitä. Kuningas Herodes oli toivonut näkevänsä jonkin näytteen Jeesuksen ihmevoimasta, mutta Jeesus kieltäytyi miellyttämästä häntäkään. Jeesus ei ollut tullut vaikuttamaan herkkäuskoisiin ihmisiin, jotka etsivät jotain erikoista. Hän mainitsi olevan suorastaan moitittavaa, että ihmiset etsivät sellaisia merkkejä. Hän sanoi: ”Paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä.” – Matt. 12:39; 4:3–7; Luuk. 23:8.
Jeesuksen ihmetyöt herättivät paljon ajatuksia koko Israelissa. Monet sanoivat: ”Kun Kristus tulee, tehneekö hän enemmän tunnustekoja, kuin tämä on tehnyt?” ”Tällaista ei ole Israelissa ikinä nähty.” (Joh. 7:31; Matt. 9:33) Mutta hänen ihmetyönsä vaikuttivat päinvastaisella tavalla niihin, joiden sydän oli ilkeä ja ennakkoluuloinen. Jotkut fariseukset valittivat: ”Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia.” ”Riivaajain päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia”, he sanoivat. (Joh. 9:16; Matt. 9:34) Mutta kaikki ihmiset eivät olleet niin narrimaisia. Kun Jeesus paransi miehen, joka oli syntynyt sokeana, niin ihmiset huomauttivat: ”Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?” Kun sokealta mieheltä kysyttiin: ”Mitä sinä sanot hänestä, koskapa hän avasi sinun silmäsi?” niin mies vastasi: ”Hän on profeetta.” (Joh. 9:16, 17) Ihmiset kyselivät Jeesuksen kotikaupungin alueella: ”Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” ”Ja he loukkaantuivat häneen.” Tapahtui suuri jakautuminen. Tosiaan, kun Jeesus paransi erään miehen kuivuneen käden, niin että se oli yhtä terve kuin toinenkin käsi, niin ”fariseukset lähtivät ulos ja pitivät kohta herodilaisten kanssa neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet”. – Mark. 6:2, 3; 3:6; Matt. 12:13, 14.
MERKKI KEILLE?
Jeesuksen Kristuksen ihmetyöt olivat todistus siitä, että Messias oli ihmisten keskuudessa. Jeesus itse piti niitä Heprealaisten kirjoitusten Messiasta koskevien ennustusten täyttymyksinä, mutta muista, että ne olivat todistuksia ainoastaan niille, joilla oli uskoa nähdä, että Jumalan valtakunta oli tosiaan lähestynyt Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Jeesus kehotti ihmisjoukkoja uskomaan häneen Sinä, jonka Jehova lähetti, mutta monet heistä kieltäytyivät uskomasta. Hänen suorittamistaan ihmetöistä huolimatta he jatkuvasti kysyivät häneltä: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua?” He vaativat häneltä jotain muuta yliluonnollista tekoa, kuten temppelin harjalta hyppäämistä, jotain tekoa, mikä pakottaisi heidän epäuskoisen, paatuneen sydämensä uskomaan. Mutta Jeesus kieltäytyi noudattamasta heidän tahtoaan. Ihmetöistä tuli sen tähden merkkejä ainoastaan niille, joilla oli uskon näkökyky, ja heille ne olivat vain lisätodistus siitä, mitä he jo tiesivät uskossa, so. että Jeesus on Kristus. – Joh. 6:30; Matt. 12:38.
Apostoli Johannes sanoo: ”Vaikka [Jeesus] oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?’ Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: ’Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi’.” – Joh. 12:37–40.
IHMETÖITTEN TAKANA OLEVAT OPETUKSET
Oikein huomioituina ihmetyöt auttoivat uskoa, ne olivat lisätodistus siitä, että Jeesus oli Kristus, koska Jumala suoritti voimatekoja hänen välityksellään. Mutta ihmetyöt ovat myös Jumalan armon ja myötätunnon töitä ja tämä on tärkeä tekijä. Ne eivät olleet tarkoitetut pakottamaan uskomista Jeesukseen Messiaana, vaan jouduttamaan sen ymmärtämistä, että hän oli Kristus. Hänen ihmetyönsä olivat ystävällisyyden edistäjiä, kauan tukehduksissa olleen ilon avaavia lähteitä. Ne antoivat pontta Jeesuksen opetukselle.
Jeesus suoritti Galilean Kaanassa ensimmäisen ihmetyönsä. Hän muutti 400–600 litraa vettä parhaaksi viiniksi. Jeesus opetti tällöin ihmisille läksyn vieraanvaraisuudesta ja näytti Jumalan anteliaisuuden. Hyvä viini tulee ajan mukana paremmaksi. Jos määrä olikin siis paljon suurempi kuin tarve, niin sitä ei tuhlattu. Tämä ihmetyö kertoo meille myös, että Jeesus hyväksyi käyneet juomat, sillä muutenhan hän ei olisi valmistanut viiniä. – Joh. 2:1–11.
Kaanassa pyysi eräs kuninkaan virkamies Jeesusta parantamaan hänen poikansa, joka oli kuolemaisillaan Kapernaumissa. Jeesus ei ainoastaan parantanut lasta vanhemmilleen, vaan lähetti myös paremman isän takaisin lapselle. Sen sijaan että Jeesus olisi mennyt miehen mukana Kapernaumiin, hän sanoi: ”’Mene, sinun poikasi elää’. Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni.” Isä sai myöhemmin tietää, että hänen poikansa tuli terveeksi sillä hetkellä, jolloin Jeesus lausui sanansa, vaikka hän olikin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Kapernaumista. Jeesus osoitti siten, että etäisyys ei sido Jumalan voimaa parantaa hänen välityksellään. Seurauksena oli, että tuo mies ”ja koko hänen huonekuntansa” uskoivat. – Joh. 4:46–53.
Jeesus paransi Jerusalemissa Betesdaksi kutsutun lammikon luona miehen, joka oli ollut sairas kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Juutalaiset valittivat, että Jeesus suoritti näitä tekoja sapattina. Jeesus vastasi heidän syytöksiinsä viitaten Jumalan lakkaamattomaan toimintaan samalla tavalla kaikkina päivinä. ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä.” (Joh. 5:17) Miksi hyvää ei pitäisi tehdä sapattina? Lakkaako aurinko paistamasta? Pysyvätkö joet paikallaan? Pysähtyykö ruoho kasvamasta? Eivätkö hedelmät kypsy ja linnut laula? Eikö Jumala tee työtä? Sapatti on kaikkialla Jumalan valta-alueella toimeliaan armon päivä. Miksi ei sitten sapatin Herra suorittaisi armotöitä sapattina?
Jeesus käskee meren kaloja, ja ne tulevat. Hän kävelee veden päällä ja vaimentaa ankarat myrskyt. Hän osoittaa, että hänellä on valta, että hänen alamaisuudessaan ovat ”meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”. Hän on toden teolla ihmisen Poika. – 1. Moos. 1:28; Luuk. 5:4–7; Mark. 6:48; Matt. 8:23–27; 28:18; 8:20.
Jeesuksen ihmetyöt ovat kirkkaita esimerkkejä hellästä myötätunnosta ihmisten kärsimyksiä kohtaan, rakkauden ja säälin valonleimahduksia. Ne kuuluvat osana hänen opetukseensa, ne ovat hänen antamiaan takeita niistä siunauksista, mitkä tulevat uudessa maailmassa, missä ei ole enää surua eikä kuolemaa. Ne ovat keinoja, joilla ihmisille ilmaistaan totuus, että Jeesus on Kristus. – Ilm. 21:4.
Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.” – Hepr. 4:14–16.