Miksi ottaisit kielteisen asenteen?
KIELTEINEN asenne voi usein olla itsesi ja johonkin tehtävään ryhtymisen välillä kuin näennäisesti ylipääsemätön seinä. Se voi aiheuttaa epäonnistumisen jossain, minkä sinä pystyt tekemään. Saattaa olla tekijöitä, mitkä vaikeuttavat onnistumistasi jossain tehtävässä, mutta vastassa oleva päätekijä saatat olla sinä itse, jos annat kielteisen asenteen pelottaa itseäsi. On luonnollista, että sinulla on epäilyksiä jonkin työn tekemisen suhteen, mutta on suuri erehdys sallia sellaisten epäilysten saada itsestäsi sellaista otetta, että et ryhdy parhaimpiin ponnisteluihisi. Kielteisen asenteen vaikutus on niin voimakas, että se voi vaikuttaa epäedullisesti ruumiilliseen suoritukseenkin.
Painonnostaja saattaa esimerkiksi jossakin tilaisuudessa onnistua kohottamaan päänsä yli painon, mikä on hänelle ennätys, mutta toisessa tapauksessa hän voi epäonnistua sen nostamisessa, koska hän ryhtyy siihen epäröiden. Hänen voimansa näyttää häipyvän, ja paino tuntuu liian raskaalta. Edellisessä tilaisuudessa hänen asenteensa oli luottavainen, ja seurauksena oli, että hän näytti olevan voimaa täynnä, ja paino näytti keveältä.
Urheilija, joka kilpailee korkeushypyssä, voi kokea samaa kielteisen asenteen herpaisevaa vaikutusta. Se saattaa heikentää hänet siinä määrin, että hän ei pysty hyppäämään riman yli, kun se on hänen ennätyskorkeudessaan tai lähellä sitä. Nämä urheilijat pystyvät parhaisiin ruumiillisiin suorituksiinsa, kun heidän asenteensa on myönteinen, kun heistä tuntuu, että he voivat saavuttaa tavoitteen, mihin pyrkivät. Eikö tämä voi pitää paikkansa sinustakin niissä asioissa, joihin sinä pyrit?
Millaisen asenteen sinä otat, kun työnantajasi antaa sinulle uuden työn tai suuremman vastuuaseman? Suhtaudutko sinä siihen pitäen tehtävää liian suurena itsellesi? Ahdistavatko sinua epäilykset sen suorittamisesta siinä määrin, että sinä olet halukas sanomaan työnantajallesi, ettet voi hoitaa tehtävää? Annatko sinä kielteisen asenteen pelottaa itseäsi niin, että sinä et halua edes yrittääkään?
On luonnollista, että epäilyksiä kykyjesi suhteen herää, kun sinulle tarjotaan uutta vastuuasemaa, mutta on erehdys antaa niiden vallata itsesi. Vaikka sinusta tuntuisikin, että olet kyvytön täyttämään sen miehen paikkaa, jolla toimi oli ennen sinua, koska hänellä oli kykyä, kokemusta ja älykkyyttä, niin sinun ei pidä antaa sen tunteen tulla esteeksi. Työnantajasi ei odota sinun olevan hänen kaltaisensa, vaan tahtoo sinun tekevän parhaasi. Hän ei olisi tarjonnut sinulle sitä asemaa, jos hän ei olisi ajatellut sinun kykenevän hoitamaan sitä. Älä ajattele puutteitasi vertaamalla kykyäsi ja kokemustasi tuon toisen kykyihin ja kokemukseen, vaan harkitse omia edellytyksiäsi, mitkä tekevät sinut päteväksi toimeen. Tartu siihen myönteisessä mielessä ja päättäen yrittää koko sydämestäsi.
Jos olet henkilö, joka toimii Ylimmän Olennon asioissa, niin voit voittaa kielteisen ajattelun masentavan vaikutuksen pitämällä mielessäsi, että Jehovan henki vahvistaa sinua ja auttaa sinua suorittamaan sen, mitä sinä et luule voivasi tehdä omalla voimallasi. Kiinnitä mielesi siihen, että hän on luvannut olla kanssasi ja vahvistaa sinua. Sitä, mitä hän sanoi israelilaisille, voidaan pitää vakuutuksena itsellesikin. ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes. 41:10) Uskoen Jehovaan sinä voit tarttua tehtävääsi tarmokkaasti ja luottavaisena. Turvautuminen häneen voi auttaa sinua voittamaan epäonnistumisen pelon. Eikö Jeesus sanonut: ”’Jos voit!’ Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”? – Mark. 9:23.
Se, miten sinä suhtaudut tehtävääsi, merkitsee paljon onnistumisellesi siinä. Ajatelkaamme, että sinut on määrätty pitämään jokin puhe kuulijakunnalle, etkä sinä ole koskaan tehnyt sitä aikaisemmin. Sinä voit suhtautua siihen ensinnä kielteisesti. Sinä saatat kuvitella, että et voi tehdä sitä, että jäisit sanattomaksi. Se on väärä asenne. Katso tosiasioita. Sinulla on kieli, sinä osaat kieltä ja tiedät jotain asiastakin, sillä sinua ei olisi muuten pyydetty puhumaan. Mikä estää sinua puhumasta julkisesti muu kuin kielteinen asenteesi? Älä anna kielteisten tunteitten vallata itseäsi ja tukahduttaa koko yrityshaluasikin. Kiipeä tuon kielteisen ajatusseinän yli ja yritä koko sydämestäsi puhua julkisesti sekä parantaa kykyäsi etsimällä harjaannusta julkisesta puhumisesta. Päätä, että jos toiset voivat tehdä sen, niin sinäkin voit. Sano: ”Minä yritän ja teen parhaani”, sen sijaan että sanoisit: ”Minä en voi” tai: ”Se on liikaa minulle.”
Kun profeetta Jeremialle määrättiin tehtäväksi varoituksen antaminen Juudan valtakunnalle, niin hän suhtautui siihen kielteisesti kuvitellen, että tehtävä oli liikaa hänelle. Hän sanoi: ”Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.” Tehtävä näytti hänestä ylitsepääsemättömältä esteeltä. Hän tunsi olevansa kykenemätön, ennen kuin hän oli edes yrittänyt toteuttaakaan tehtäväänsä. Mutta Jumala nuhteli häntä hänen kielteisen asenteensa takia sanoen: ”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.” (Jer. 1:6–8) Jeremia pani luottamuksensa Jehovaan, ja kun Jehovan henki vaikutti hänessä, niin hän pystyi tekemään sen, mitä hän ensin ei luullut voivansa suorittaa.
Kun eteesi tulee näennäisesti ylipääsemättömiä esteitä, niin lähesty niitä luottaen Jumalaan ja päättäen yrittää kokosydämisesti voittaa ne. Siten tehden sinä pystyt paremmin huolehtimaan vastuutehtävistä, saavuttamaan tavoitteet, voittamaan masentavat epäonnistumiset ja palvelemaan enemmän toisia. Muista, mitä apostoli Paavali sanoi: ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” – Fil. 4:13.