Psykoanalyysi oli väärässä

◆ Seuraava on otettu vuonna 1960 julkaistusta kirjasta nimeltä ”The Informed Heart: Autonomy in a Mass Age”, jonka on kirjoittanut wieniläissyntyinen psykoanalyytikko tri Bruno Bettelheim, joka oli vangittuna natsien keskitysleireissä Buchenwaldissa ja Dachaussa vuosina 1938 ja 1939 ja joka on nyt Chicagon yliopiston rotuhygienisen osaston johtaja: ”Samanlainen käyttäytyminen oli tunnusomainen eräälle toiselle ryhmälle, jota olisi psykoanalyysiteorian mukaan täytynyt pitää äärimmäisen neuroottisena tai suorastaan harha-aistimuksen vallassa olevana ja siksi ihmisinä, jotka painostuksessa helposti murtuisivat. Tarkoitan JT:ia [Jehovan todistajia], jotka eivät ainoastaan osoittaneet olevansa ihmisarvoltaan ja moraaliselta käytökseltään huippuluokkaa, vaan myös näyttivät olevan immuuneja samoja leirikokemuksia vastaan, mitkä pian tuhosivat henkilöitä, joita minun psykoanalyytikkoystäväni ja minä itsekin pidimme hyvin tasapainoisina.”

”Jehovan todistajat lähetettiin omantunnon takia sotapalveluksesta kieltäytyvinä kaikki leireihin. Vankeus rasitti heitä vielä vähemmän, ja he säilyttivät nuhteettomuutensa järkähtämättömänä uskonnollisen vakaumuksensa takia. Koska heidän ainoa rikoksensa natsien silmissä oli kieltäytyminen kantamasta aseita, heille tarjottiin usein vapautta, jos he astuisivat sotapalvelukseen. He kieltäytyivät jyrkästi. Tämän ryhmän jäsenet olivat . . . esimerkillisiä tovereita, avuliaita, moitteettomia ja luotettavia. He olivat väittelynhaluisia ainoastaan, jos joku asetti kyseenalaiseksi heidän uskonnollisen vakaumuksensa. Heidät valittiin usein esimiehiksi heidän tunnontarkkojen työtapojensa takia. Mutta jos he olivat esimiehinä ja olivat ottaneet vastaan SS:n määräyksen, niin he vaativat vankeja suorittamaan työnsä hyvin ja määräajassa. Vaikka he muodostivatkin ainoan vankiryhmän, joka ei milloinkaan herjannut eikä kohdellut pahoin toisia vankeja, niin SS-upseerit suosivat heitä päivystäjinä heidän työtapojensa, taitojensa tai vaatimattoman asenteensa vuoksi. Kun toisten vankiryhmien keskuudessa oli alituista taistelua, Jehovan todistajat eivät koskaan käyttäneet väärin asemaansa SS-upseereitten läheisinä miehinä saadakseen etuoikeutettuja asemia leirissä.”