Pakanalliset pyhäpäivät kristikunnan kalenterissa

VARHAISIMMAT kristityt tekivät kaikkensa pysyäkseen vapaina pakanallisista tavoista. ”Varmasti, minunkin kirkkoni tekee niin”, saatat sanoa.

Mutta tekeekö se?

Saatat hämmästyä saadessasi tietää, miten monet uskonnolliset juhlat ovat lähtöisin pakanallisista tavoista eivätkä tosi kristillisyydestä. On tässä suhteessa valistavaa panna merkille, mitä Louis Réau, kuuluisan Ranskan akatemian jäsen, keskiajan taiteen oppituolin haltija Ranskan huomattavimmassa yliopistossa Sorbonnessa, kirjoitti muutamia vuosia sitten:

”Siitä huolimatta, että teologit ovat haluttomia myöntämään kristillisten juhlamenojen pakanallista alkuperää, useimmat heistä tunnustavat kumminkin, että täytyy ottaa selvää [pakanallisten] roomalaisten maanviljelys- ja hautausmenoista huomatakseen, mikä on lukuisain kristillisten juhlien alkuperä ja selitys.”a

Mutta miksi kristikunta ensinnäkään otti pakanalliset pyhäpäivät kalenteriinsa? ”Välttyäkseen törmäämästä yhteen suosittujen uskomusten kanssa ja poikkeamasta niistä”, Réau sanoo, kristikunnan johtajat ”säilyttivät [pakanallisten] uskonnollisten juhlien päivät.” Hän osoittaa, että pakanallisten juhlapäivien omaksuminen ja niiden jatkaminen toisella nimellä ”huomattavasti helpotti pakanamaailman nopeaa käännyttämistä kristinuskoon”.b

Mutta ajattelevat ihmiset saattavat kuitenkin miettiä, eikö se myös johtanut kristillisyyden tekemiseen pakanalliseksi. Tarkastelkaamme esimerkiksi eräitä kristikunnan kalenterissa olevia yleisiä pyhäpäiviä verraten omia uskomuksiasi ja tapojasi varhaiskristittyjen uskomuksiin ja tapoihin.

VAINAJIENPÄIVÄT, PÄÄSIÄINEN JA JOULU

Kristikunta omaksui eri päiviä vainajille, koska usko ihmissielun synnynnäiseen kuolemattomuuteen on laajalle levinnyt. Réau sanoo esimerkiksi: ”Pyhäinpäivän, jota vietetään marraskuun alussa, on kirkko tehnyt kristilliseksi pakanallisesta vainajien juhlasta.”c

Entä nykyinen marraskuun alussa oleva kaikkien sielujen päivä, jonka tarkoituksena on katolisessa kirkossa rukouksin ja almuin auttaa kiirastulessa olevia sieluja? Jälleen on kysymyksessä pakanallisen tavan omaksuminen. Eräs yleishakuteos sanoo: ”Kaikkien sielujen päivä on varsinaisesti omaksuttu melkein maailmanlaajuisesta tavasta erottaa osa vuodesta (tavallisesti viimeinen osa) vainajille. Babylonilaiset viettivät kaikkien sielujen kuukausijuhlaa, jossa papit toimittivat uhreja.”d Sekä kreikkalaiset että roomalaiset viettivät myös juhlaa kuolleille babylonilaisen pakanuuden pohjalla.

Mitä on sitten sanottava anglikaanisten sekä kreikkalais- ja roomalaiskatolisten kirkkojen paastonajasta valmistauduttaessa pääsiäiseen? Eräs pakanallisen palvonnan hakuteos kertoo: ”40-päiväinen paastonaika lainattiin suoraan Babylonian jumalattaren palvojilta.”e

Meitä ei pitäisi näin ollen hämmästyttää senkään, että pääsiäinen soluttautui kristikunnan kalenteriin, ei suinkaan Jeesuksen Kristuksen ja hänen apostoliensa käskystä vaan pakanallisista tavoista. Pappi Alexander Hislop kirjoitti:

”Mitä sana pääsiäinen [engl. Easter] itsessään merkitsee? Se ei ole kristillinen nimi. Sillä on kaldealainen alkuperä. Easter ei ole mikään muu kuin Astarte . . . taivaan kuningatar, jonka nimi Niiniven asukkaitten lausumana oli ilmeisesti sama kuin meillä nykyään tässä maassa [Englannissa] yleisesti käytössä oleva. Tämä nimi, jonka Layard löysi assyrialaisista muistomerkeistä, on Ištar. Beelin ja Astarten palvonta tuotiin hyvin varhain Britanniaan. . . . Sellainen on pääsiäisen [Easter] historia. Yleiset viettotavat, jotka yhä seuraavat sen juhlimista, vahvistavat runsain mitoin historian todistuksen sen babylonialaisesta luonteesta. Kuumat ristisämpylät pitkänäperjantaina ja maalatut kananmunat pääsiäissunnuntaina kuuluivat kaldealaisten menoihin samoin kuin nytkin.”f

Kun pääsiäisellä on tällainen pakanallinen alkuperä, niin voit syystä haluta tietää toisestakin kristikunnan suuresta juhlasta – joulusta. Tutkimalla eri hakuteoksia huomaat, että se oli tuntematon varhaiskristityille, mutta roomalaiskatolinen kirkko määräsi viidennellä vuosisadalla juhlan vietettäväksi Jeesuksen syntymän muistoksi sinä päivänä, jona vietettiin auringon syntymän mitralaismenoja ja jolloin roomalaisten Saturnus-jumalan kunniaksi pidetty juhla saturnalia päättyi. Tuo pakanallinen ilonpitoaika lahjojen vaihtamisineen antoi mallin monille joulutavoille.g Siksi protestantit hylkäsivätkin jonkin aikaa uskonpuhdistuksen jälkeen sekä joulun että pääsiäisen pakanallisina,h mutta alkoivat vähitellen yhtyä tuohon pakanalliseen juhlimiseen.

Niin haluttomia kuin kirkon johtajat lienevätkin myöntämään kristikunnan kalenterissa olevien monien pyhäpäivien pakanallista alkuperää, totuus on, että ne ovat alkuisin pakanuudesta, ja todistus voidaan löytää tietosanakirjoista sekä muista hakuteoksista, joita on miltei joka kirjastossa. Kristikunta ei ole noudattanut ajanlaskumme kahden ensimmäisen vuosisadan uskollisten kristittyjen esimerkkiä.

VARHAISKRISTITYT HYLKÄSIVÄT PAKANALLISET JUHLAT

Kristityiksi tunnustautuvat alkoivat tosin 2.–4. vuosisadalla, erityisesti Konstantinuksen ajasta lähtien, yhä enemmän viettää pakanallisia juhlia. Mutta ne kristityt, jotka pysyivät Jeesuksen Kristuksen opettamassa oikeassa uskossa, eivät omaksuneet mitään pakanallisia pyhäpäiviä. Tosiasioitten lyhyt tarkastelu osoittaa sen.

He eivät pitäneet mitään juhlia kuolleitten ”sieluille”, koska nuo varhaiskristityt eivät opettaneet ihmissielun kuolemattomuuden pakanallista oppia, vaan päinvastoin he tiesivät Raamatun tekevän selväksi, että ”se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”. – Hes. 18:4.

Kun olet oppinut tietämään, että paastonaika on alkuperältään pakanallinen, niin et hämmästy, että Cassianus, eräs munkki Marseilles’ssa, joka kirjoitti viidennellä vuosisadalla, asetti ensimmäisen vuosisadan kristityt oman aikansa kirkon vastakohdaksi sanoen: ”Pitäisi olla tunnettua, ettei noita neljääkymmentä päivää vietetty niin kauan kuin alkukirkon täydellisyys pysyi rikkumattomana.”i

Pääsiäisestä: ”Uudessa testamentissa ei ole mitään vihjettä pääsiäisen vietosta enempää kuin apostolisten Isienkään kirjoituksissa. Joidenkin erikoisten aikojen pyhyyttä ei ollut ensimmäisten kristittyjen mielessä. . . . Kirkkohistorioitsija Sokrates [ei kreikkalainen filosofi] sanoo täysin todenmukaisesti, ettei Herra eivätkä hänen apostolinsa käskeneet viettämään sitä enempää kuin mitään muutakaan juhlaa. Hän sanoo: ’Apostoleilla ei ollut mitään aikomusta määrätä juhlapäiviä, vaan viettää moitteetonta ja hurskasta elämää.’ . . . Tämä on epäilemättä totuudenmukainen lausunto asiasta.”j

Varhaiskristityt eivät viettäneet myöskään Jeesuksen syntymää, sillä Jeesus Kristus käski seuraajiansa viettämään kuolemansa eikä syntymänsä muistoa. (1. Kor. 11:24–26) Uusi Tietosanakirja sanookin: ”Jeesuksen syntymän muistoksi joulua alettiin viettää Roomassa 354, ja juhlapäiväksi määrättiin silloin talvipäivän seisaus 25.12., joka vanhastaan oli ollut erityistä juhla-aikaa.”

Ne monet juhlat, jotka lisättiin kristikunnan kalenteriin vuosien mittaan, eivät olleet siis Jeesuksen Kristuksen eivätkä hänen apostoliensa käskemiä vaan luopiokristillisyyden tuote.

RISTIRIIDASSA JUMALAN SANAN KANSSA

Millä perusteella nuo varhaiskristityt hylkäsivät sitten pakanalliset juhlat? Jumalan sanan perusteella. Monet ensimmäisen vuosisadan kristityt olivat tulleet juutalaisen eli Mooseksen lain alaisuudesta, missä heillä oli juhlansa ja niiden vietot. He eivät aikoneet korvata sitä Jumalan asettamaa järjestelyä, joka oli täyttänyt tarkoituksensa ja jonka jumala sitten poisti Jeesuksen Kristuksen kautta, väärennetyillä, väärien jumalien palvontaan perustuvilla juhlilla ja vietoilla. Ja Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli, kirjoitti niille heprealaiskristityillekin, jotka pitivät kiinni juutalaisista juhlista, joita Jumala ennen vaati uskonnollisena velvollisuutena:

”Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.” – Gal. 4:10, 11.

On varmasti mahdotonta kuvailla, että apostoli Paavali olisi antanut kristillisiä nimiä juhlille, joilla oli kunnioitettu pakanajumalia. Paavali vaati päinvastoin ponnekkaasti Zeuksen ja Hermeen palvojia kääntymään ”noista turhista jumalista elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on”. – Apt. 14:12–15.

Apostoli Paavali ei siis halunnut omaksua mitään noista ”turhista” asioista, kuten pakanallisista pyhäpäivistä saadakseen vain enemmän pakanoita tulemaan kristityiksi. Ei, vaan ensimmäisen vuosisadan kristityt pitivät kiinni Jumalan sanasta ja käskystä:

”Mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva . . .’ Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani’.” – 2. Kor. 6:14–17.

Kristikunnan pyhäpäivien pakanallisesta alkuperästä on siis yltäkyllin todisteita. On myös selvä todistus siitä, että varhaiskristityt karttoivat pakanallisia tapoja ja että Raamattu varoittaa kristittyjä omaksumasta näitä tapoja. Kysy näin ollen rehellisesti itseltäsi: Miten minä suhtaudun näihin pakanallisiin juhliin? Miten kirkkoni suhtautuu niihin? Olenko kirkkoineni varhaiskristittyjen kaltainen? Vaikkei uskontojärjestösi hylkäisikään tällaisia tapoja, niin voitko sinä olla hylkäämättä, kun nyt tiedät asian oikean laidan?

[Alaviitteet]