’Lihan teot ovat mässäykset’

”MENKÄÄ kotiin ja unohtakaa se!” sanoi müncheniläinen tuomari edessään olevalle järkyttyneelle nuorelleparille. ”Eikö se loppujen lopuksi ollut karnevaaliaikaa?” Näin sanoo müncheniläinen tuomari kerran toisensa jälkeen aviopareille, jotka tulevat hänen luokseen hakemaan avioeroa, koska toinen tai toinen oli osoittautunut uskottomaksi karnevaaliaikana, joka kestää seitsemän viikkoa Münchenissä.

Millaisia nämä karnevaalit oikein ovat? Eräs aikakauslehti kertoo niistä: ”Länsisaksalaiset viettävät raisun huolettomina (mikä säännöllisesti johtaa suurempaan syntyvyyteen loka- ja marraskuussa) vuotuisia paastonedellisiä hurjia juominkeja aina laskiaistiistain viimeiseen minuuttiin asti Reininmaassa ja Etelä-Saksassa. Kuten odottaa voidaankin, jotkut kirkonmiehet ja vanhemmat olivat onnettomia. Mutta juhlijoilla oli hauskat ajat. Reininmaassa tunnetaan karnevaalivapaus laillisesti puolustuksena miltei mille tahansa paitsi miestapolle ja juopuneena ajamiselle. Erityisen vaarallinen miehille on naisten karnevaaliyö, jolloin kokonaiset kaupunginosat kuhisevat rotevia saksalaisia tyttöjä, jotka mukiloivat varomattomia miehiä tai ottavat likeisempiä vapauksia. München ottaa myös laillisesti huomioon karnevaaliajan varsinkin silmällä pitäen sitä toisinaan vaikeuksiin johtavaa perinnäistapaa, että aviomiehet ja -vaimot eivät saa olla tanssiaisissa yhdessä.” – Newsweek, 4. 3. 1963.

Münchenin juhlilla nautitaan yli kolme miljoonaa litraa olutta ja useita tuhansia litroja viiniä ja muita alkoholijuomia, puhumattakaan sadoistatuhansista makkaroista jne. Näillä juhlilla on pääasiassa uskonnollinen alkuperä, koska ne on tarkoitettu vietettäviksi juuri ennen paastoaikaa, jolloin katolilaiset eivät saa syödä lihaa eivätkä nauttia ylellisyyksistä. Jo sana ”karnevaali” johtuu sanasta, joka merkitsee ’hyvästi lihalle’. Toisissa kaupungeissa, kuten New Orleansissa Yhdysvalloissa, juhla tunnetaan nimellä mardis gras, mikä viittaa karnevaalin viimeiseen päivään ja merkitsee kirjaimellisesti ’rasvatiistaita’, viimeistä päivää, jona lihaa saa syödä ennen paastoa.

Mässääminen ei rajoitu yksistään näihin erikoistilaisuuksiin, sillä yöelämä monissa kaupungeissa on usein rajua ilonpitoa, kuten eräs raportti Buenos Airesista sanoo: ”La Bocan ravintolassa, telakan alueella, pidetään tavallisesti myrskyisää melua, joka puhkeaa joka ilta raivoisaksi remuamiseksi. Kuten muissakin vilkkaissa yöpaikoissa tarjoilijat usein panevat tarjottimensa pois ja tarttuvat soittimiin, asiakkaat hyppäävät tanssimaan tai johtamaan laulua, ja itsestään syntyvät conga-jonot kiemurtelevat pöytien välitse jatkuvasti varhaiseen aamuun asti.” – National Geographic, marraskuu 1967.

JUMALAN SANA TUOMITSEE MÄSSÄYKSET

Epäilemättä suuri enemmistö tällaiseen mässäilyyn osallistuvista tunnustautuu kristityiksi, joko roomalaiskatolilaisiksi tai protestanteiksi, mutta kuuluuko mässäily kristityille? Ei apostoli Pietarin mukaan, sillä hän muistuttaa kristittyjä siitä, että vaikka he ennen kristityiksi tuloaan ovat saattaneet mässäillä, niin nyt se on heille sopimatonta: ”Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa.” Koska kristityt eivät enää antaudu sellaisiin, niin heidän aikaisemmat tuttavansa ovat ymmällä ja puhuvat herjaavasti heistä, sanoo Pietari edelleen. – 1. Piet. 4:3, 4.

Apostoli Paavalikin tekee selväksi, etteivät mässäilyt ole kristittyjä varten, sillä hän kirjoitti: ”Vaeltakaamme säädyllisesti niinkuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.” Ja sama apostoli sanoo, että mässäykset kuuluvat ”lihan tekoihin”: ”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, . . . juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset.” Ja miten vakavia nämä tavat ovat? Ne ovat seikkoja, jotka voivat aikaansaada kristityn iankaikkisen elämän menetyksen. ”Joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut”, apostoli Paavali kirjoitti, ”että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” Näistä sanoista ei voi erehtyä! – Room. 13:13, 14; Gal. 5:19–21.

Se, että tämä varoitus koskee aiemmin kuvailtua mässäilyä, ilmenee tässä käytetyn alkuperäisen kreikkalaisen komos-sanan merkityksestä, mikä on ’kemut, juomingit, päihtymykseen liittyvä seuraamus’.a Suomalainen sana ”mässäillä” tarkoittaa ’nauttia ruokaa ylen määrin, hekumoida, nautiskella, herkutella’.

MIKSI ON TARPEELLISTA OLLA VARUILLAAN

Mässäilyn ei siis tarvitse olla niin riehakasta kuin Münchenin tai muiden kaupunkien paastoa edeltävät karnevaalit, vaan mikä tahansa illanvietto saattaa turmeltua mässäilyiksi, jollei olla varovaisia. Kuinka niin?

Siten, että kun on juhlatilaisuus, kuten hääjuhlat, jolloin on eloisaa musiikkia ja ehkä olut ja viini virtaavat vapaasti, niin on vaara mennä äärimmäisyyksiin. Voi olla meluisaa hilpeyttä, mikä on sopimatonta kristityille; saatetaan kertoa kaksimielisiä vitsejä ja olla taipuvaisia vallattomuuteen sukupuolten välisessä sopivaisuudessa, mikä kaikki turmelisi juhlatilaisuuden mässäilyksi.

Jumalan sana ei tosin ole mikään ilontappaja. Ei millään muotoa! Raamattu ei kiellä iloa ja hauskuutta. Päinvastoin, se käskee yhä uudelleen Jumalan kansaa iloitsemaan ja riemuitsemaan monistakin syistä. Niinpä ihmistä käsketään iloitsemaan Luojassaan, aviomiehen iloitsemaan vaimostaan, nuoren miehen nuoruudestaan, työntekijän kättensä työstä ja maanviljelijän uurastuksensa hedelmistä. (Ps. 32:11; Sananl. 5:15–19; Saarn. 3:22; 11:9; 5. Moos. 26:10, 11) Ja Raamattu osoittaa yhä uudelleen, että ilo liittyy myös ruokaan ja juomaan: ”Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvällä mielin.” Niin, Jehova Jumala varasi ”viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen”, ja leivän, joka ”vahvistaa ihmisen sydäntä”. – Saarn. 9:7; Ps. 104:15.

Mutta kristittyjen tulee olla kohtuullisia ja itsensähillitseviä nauttiessaan elämän hyvyyksiä. Siitä syystähän kristityn miehen täytyy olla mm. ”kohtuullinen tavoissaan” ollakseen pätevä kristillisen seurakunnan valvojaksi. Samoin käsketään kristittyjä naisia olemaan ”kohtuullisia tavoissaan”. – 1. Tim. 3:2, 11, Um.

Kohtuuttomat tavat, hillitön ja meluisa käytös ja kovin äänekäs ja räikeä musiikki saattavat kristityn epäsuotuisaan valoon. Eikä siinä kaikki, vaan sellainen käytös johtaa usein äärimmäisyyksiin, kuten juoppouteen ja ahmattiuteen, joista Raamattu uusiutuvasti varoittaa: ”Älä oleskele viininjuomarien parissa äläkä lihansyömärien.” Sellainen hillittömyys johtaa usein sukupuoliseen moraalittomuuteen, minkä Jumalan sana tuomitsee selvin sanoin: ”Sillä tätä Jumala tahtoo, teidän pyhitystänne, että pidätytte haureudesta; että kukin teistä tietäisi, miten saada haltuunsa oman astiansa pyhityksessä ja kunniassa, ei ahneessa sukupuolisessa himossa, jollainen myös noilla kansoilla on, jotka eivät tunne Jumalaa, . . . Sillä Jumala ei kutsunut meitä antaen myönnytystä saastaisuuteen vaan pyhityksen yhteydessä.” – Sananl. 23:20; 1. Tess. 4:3–7, Um.

Äänekäs ja meluisa käytös paljastaa tosiaan ihmisen itsehillinnän puutteen. Häikäilemätön puhe on usein häikäilemättömien tekojen alkusoittoa, joten niiden, jotka etsivät Jumalan hyväksymystä, täytyy noudattaa neuvoa: ”Älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot.” On harhakäsitys, että olut, viini ja väkevät juomat ovat välttämättömiä juhlatilaisuuksissa; se riippuu suuresti paikallisista tavoista. On sen tähden hyvä aina muistaa viisauden sanat: ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.” Jolleivät kristityt ole varuillaan, he voivat langeta siihen hairahdukseen, mihin israelilaiset joutuivat Mooseksen aikana, kun hän oli vuorella 40 päivää, mistä luemme: ”Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään [meluisasti, Um]” ja myös palvomaan epäjumalaa. – 1. Sam. 2:3; Sananl. 20:1; 1. Kor. 10:7; 2. Moos. 32:4–6.

Apostoli Paavali antoi tässä suhteessa Korinton kristityille hyvän neuvon, jota he erityisesti tarvitsivat, koska tuo kaupunki oli kuuluisa aistillisista mässäilyistään: ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle, niinkuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.” – 1. Kor. 10:31–33; Hepr. 12:13.

JUHLATILAISUUKSIEN PITÄMINEN KURISSA

On paljon asioita, joita täytyy valvoa, jottei juhlatilaisuuksista tulisi mässäilyä. On esimerkiksi seuraava Raamatun periaate: ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee.’” Tästä syystä kristityt tekevät viisaasti, kun karttavat sellaisten epäuskoisten järjestämiä illanviettoja, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalan sanasta ja sen korkeista mittapuista käytöksen suhteen. Silloinkin, kun epäuskoisia kutsutaan kristillisiin illanviettoihin, on oltava varuillaan. Oppia tässä suhteessa voidaan ottaa muinaisista israelilaisista. Eivätkö juuri epäuskoiset saaneet heidät lankeamaan Baal-Peorin syntiin? – 1. Kor. 15:33; 4. Moos. 25:1–9.

Eräs tarkkailtava seikka on, miten tanssitaan. Suuri osa nykyisistä tansseista on himoja herättävää, mutta on myös terveitä kansantansseja, joissa saa paljon liikuntaa ja iloista hilpeyttä, kuten ryhmätanssit ja polkat. Tällaiset tanssit vaativat melkoisesti taitoa ja yhteistoimintaa sekä tarjoavat keskinäistä nautintoa ryhmälle, eikä niissä ole nykyaikaisten tanssien vastenmielisiä piirteitä.

Juhlatilaisuuksien pitämiseksi kurissa on myös välttämätöntä ajatella sitä, millaista musiikkia soitetaan. Nuoret ovat taipuvaisia pitämään hyvin äänekkäästä musiikista, minkä maailma yhdistää mässäilyihin. Jos kristityt ovat valvomassa, niin he huolehtivat sen tähden siitä, että soitetaan hyvää eli kunnollista musiikkia, ei välttämättä klassillista tai vakavaa, muttei myöskään aistillista eikä alhaista, missä on liiaksi painotettu melua ja rytmiä, kuten tapahtuu monissa maailmallisissa hääjuhlissa. Sellaisen musiikin tarkoitus on herättää alhaisia vaistoja ja saada ihminen hylkäämään estot samaan tapaan kuin alkoholijuomat vaikuttavat eräissä ihmisissä.

Eräs arvokas apu tässä suhteessa on se, että läsnä on vähintään muutamia kypsiä kristittyjä. Varsinkin jos enemmistö on nuorta väkeä, on viisasta, että läsnä on joitakuita todella kypsiä kristittyjä, jotka ovat syvästi kiinnostuneita nuorten hengellisestä hyvinvoinnista. Heille osoitetulla arvonannolla on epäilemättä terveellinen vaikutus kaikkiin läsnäolijoihin.

On myös otettava huomioon raamatullisten eli vakavien keskustelunaiheitten arvo. Arvoitukset voidaan sovittaa Raamatun tapahtumiin, voidaan valaista Raamatun periaatteita, näytellä Raamatun henkilöitä, esittää Raamatun tapahtumia, kertoa kiinnostavia kokemuksia. Tällaiset seikat voivat elvyttää kekseliäisyyttä, näyttelytaitoa jne. ja johtaa mitä nautittavimpaan ja hyödyllisimpään illanviettoon, kuten on havaittu niistä raamatullisista näytelmistä, joita vuosittain on esitetty Jehovan kansan suurissa konventeissa.

Ei pidä myöskään jättää huomioon ottamatta sitä käytännöllistä varotointa, että yhdessäolo määrätään lopetettavaksi järkevän ajoissa. Näyttää siltä, että mitä kauemmin jotkin kutsut kestävät, mitä myöhempään ilta kuluu, sitä meluisammaksi se todennäköisesti käy, ja sitä suurempi on taipumus mässäilyyn. Alussa tulee jotenkin mainita, miten pitkäksi se on aiottu suunnitella, mutta jos isännät eivät valvo tätä, niin ainakin ne vieraat, jotka ymmärtävät pitävän lähteä järkevään aikaan, voivat poistua tarvitsematta liikoja pyydellä sitä anteeksi.

Tästä on monia etuja. Ei ainoastaan vieraiden moraali todennäköisesti varjellu vaan myös heidän terveytensä, koska he silloin luultavasti syövät ja juovat vähemmän ja saavat enemmän unta. Tällä kaikella on erityinen merkitys kristityille evankeliuminpalvelijoille, joilla on tavallisesti sunnuntaipäivä täynnä palvelustoimintaa ja palvontaa.

Pidättyvyyttä ja itsehillintää todellakin tarvitaan juhlatilaisuuksissa samoin kuin kaikessa muussakin, mikä koskee kristityn elämää. Luojan tarkoitus oli, että hänen maalliset luomuksensa saisivat paljon iloa monista eri asioista, myös illanvietoista. Mutta niiden ei tarvitse muodostua mässäilyiksi; ne voivat olla terveen iloisia tilaisuuksia, joissa ei ole mitään anteeksipyydettävää eikä kaduttavaa. Se on varmasti viisasta menettelyä!

[Alaviitteet]