Jumalaa rakastavia nuoria

LAPSEN USKO

● Voivatko pienet lapset käsittää ja arvostaa Jumalan rakkaudellista lupausta herättää kuolleita? Kykenevätkö he uskomaan siihen älyllisesti? Eräältä äidiltä tullut liikuttava kirje osoittaa heidän pystyvän tähän syvällisemmin kuin aikuiset voivat kuvitellakaan. Äiti kirjoittaa:

”Halusin kirjoittaa teille, koska ajattelin, että kirjeeni saattaa rohkaista toisia, joilla on pieniä lapsia ja jotka varaavat aikaa opettaakseen heille Jumalan sanaa. Toisinaan emme ole aivan varmoja siitä, miten paljon heidän pieni mielensä pystyy käsittämään, mutta tosi paikan tullen heillä on vahva usko.

”Puhun omasta kokemuksestamme 5-vuotiaan pikkutyttömme suhteen. Hän kuoli äskettäin leukemiaan. Hän eli ainoastaan kolme kuukautta ensimmäisen sairaudenmerkkinsä jälkeen. Se oli luuydinsoluleukemia. Vaikka yritimme salata sen häneltä, niin hän oli liian älykäs ja valpas. Hän tiesi koko asian. Yhä uudelleen hän vakuutti meille, ettei hän pelännyt kuolemaa, koska hän tiesi, että hän nukkuisi ja että Jehova toisi hänet saman tien takaisin, niin kuin hän asian ilmaisi. Hän sanoi: ’Minä tiedän, ettei se, kun minä makaan haudassa, tunnu lainkaan pitkältä. On aivan kuin menisin nukkumaan illalla ja sitten herään, ja Jehovan uusi järjestys on tullut ja minä voin leikkiä eläinten kanssa, ja kaikki pahat ihmiset ovat poissa.’

”Ette voi kuvitella, millaisen huojennuksen tällaisen uskon näkeminen tuotti meille. Kuolemansa edellisenä aamuna hän sanoi: ’Älä itke, äiti, minä etsin sinut uudessa järjestyksessä.’

”Me vanhemmat haluaisimme toisinaan tietää, kuinka paljon pienokaisemme oppivat, mutta kun he joutuvat koetukseen, erittäin ankaraankin, niin he osoittavat todella olevansa lapsia, jotka ovat ’pyhiä’. (1. Kor. 7:14) Miten kallisarvoinen elämä onkaan, ja miten hyvä ja ihmeellinen Suurenmoinen Jumalamme, kun hän antaa meille tämän ihmeellisen ylösnousemustoivon!”

TUNNOLLINEN PIKKU SAARNAAJA

● Kristityt vanhemmat ovat syvästi kiinnostuneita lastensa hengellisestä hyvinvoinnista. He kasvattavat heitä rakkaudellisesti lapsuudesta asti Jumalan puhtaassa palvonnassa. Kuinka paljon lapset voivat omaksua tästä kristillisestä kasvatuksesta, voidaan nähdä erään pikku tytön vanhempien kokemuksesta:

”Eräänä aamuna aamiaisen jälkeen nuorin tyttäreni meni keittiöön mukanaan lehtilaukku ja kaksi lasten omaa Raamattua ja ilmoitti: ’Äiti, minä menen nyt saarnaamaan talosta taloon.’ Lapseni ovat aina johtavinaan raamatuntutkisteluja, käyvinään kokouksissa valtakunnansalissa tai tarjoavinaan toisilleen lehtiä niin kuin tehdään talosta taloon suoritettavassa saarnaamistyössä. Vaimoni sanoi, että hyvä on, ja kielsi häntä lähtemästä pois pihasta.

”Vähän ajan kuluttua vaimoni huomasi, ettei nuorin tytär ollutkaan takapihalla toisten lasten kanssa. Luullen hänen olevan talon edessä hän kutsui häntä, ja naapurin rouva viereisestä talosta avasi ovensa ja sanoi: ’Pikku tyttärenne oli kymmenen minuuttia sitten meillä ja sanoi olevansa lähetystyöntekijä sekä halusi tietää, tahdoinko saada Raamatun.’ Koska hän ei voinut päästä kotimme lehtivarastolle, niin hän ilmeisesti neuvokkaasti teki mikä oli lähinnä parasta: käytti omia Raamattuja.

”Nyt vaimoni huomasi, ettei tyttäremme leikkinytkään vaan oli todella mennyt saarnaamaan. Kuljettuaan katua ylöspäin hän tapasi pihalla työskentelevän naishenkilön, joka vahvisti, että tyttäremme oli ollut ohimennen tapaamassa häntä. Rouva sanoi: ’Kyllä teidän pikku tyttärenne tuli meille ja kysyi minulta, tiedänkö kuka Jehova Jumala on. Kun vastasin myöntävästi, niin hän tarjosi minulle Raamattua.’ Edempänä toinen asukas todisti vaimoni olevan oikeilla jäljillä, sillä hän sanoi tyttäreni tulleen ja sanoneen tekevänsä Herran työtä.

”Toimelias pikku saarnaajamme oli ilmeisesti miettinyt ohjeitamme, joita olimme antaneet hänelle Jehovan tottelemisesta ensiksi kaikessa. Me juurrutamme sitä lapsiimme kysymällä usein heiltä: ’Jos Jehova käskee teitä tekemään jotakin ja isä käskee tekemään jotakin muuta, niin kumpaa te kuulette?’ He vastaavat: ’Me teemme niin kuin Jehova sanoo.’ Tämä panee heidän pieneen sydämeensä halun palvella Jehovaa ja tehdä hänen tahtonsa. Pikku saarnaajamme huomasi, että Jehova käskee lähteä saarnaamaan, jota vastoin isä ja äiti käskevät pysymään pihassa. Koska pihassa ei voi puhua monille, niin hän teki niin kuin hän ajatteli olevan Jehovalle mieluista, ja niin hän lähti parasta tarkoittaen. Mutta nyt vaimoni oli todella huolissaan, koska me asumme vilkkaan kadun varrella, ja niin tätini ja setänikin yhtyivät etsintään. Koska he eivät löytäneet häntä, he palasivat kotiin ja ajattelivat ilmoittaa poliisille.

”Kun he tulivat sisäänajotielle, niin kukapas muu olisi ollut kärsivällisesti odottamassa jokaista kuin pikku tyttäreni. Hän oli joka tapauksessa tehnyt, mitä hän uskoi Jehovan haluavan hänen tehdä, ja sitten palannut kotiin. Kun saavuin kotiin, niin hänelle annettiin kuritusta mutta myös rohkaisua, jottemme olisi sammuttaneet hänen intoaan. Keskustelin hänen kanssaan ja selitin huolellisesti, ettei hänen tule koskaan mennä ulos yksin, koska hän olisi vaarassa ikänsä takia. ’Mutta, isi, en minä ollut yksin’, hän vastasi vilpittömästi.

”’Etkö?’ kysyin.

”’En, Johnnie oli mukana, ja minä näytin hänellekin, miten mennään talosta taloon’, hän sanoi onnellisena. Tämän on täytynyt olla Johnnielle uusi kokemus, koska hän on katolisesta kodista. Iästään huolimatta pikku tyttäremme halusi palvella Jehovaa ja lisäksi valmensi toistakin tekemään niin. Nyt hän ymmärtää, että jonkun tarvitsee olla hänen mukanaan, koska hän on täyttänyt vasta viisi vuotta.”