”Rikkomusten sivuuttaminen on kaunista”
ON MONENLAISTA kauneutta, mikä kaikki tuottaa tavalla tai toisella mielihyvää ihmiskunnalle. On kaunista nähtävää: kauniita jokia, laaksoja ja vuoria, erilaisia kukkia ja lintuja ja miellyttävän näköisiä ihmisiä. Naisten kauneudenkaipuu selittää, miksi kosmeettisia aineita valmistetaan miljoonien markkojen edestä.
Kuuloaistillemmekin on tarjolla monenlaista kauneutta. On melodista ja harmonista musiikkia, lintujen laulua, lehtien kahinaa tuulessa, puron solinaa. Kultivoitu ja hyvin koulutettu ääni on myös kaunis. Eräät baletit ovat äänen ja liikkeen kauneuden yhdistelmiä.
Mutta korkeimmanasteista kauneutta ovat kauniit teot: teot, jotka vetoavat moraalitajuun, ihmisen ihanteisiin, teot, jotka ilahduttavat ihmissydäntä. Nämä kuvataan sopivasti kauniiksi, koska kauneus on, kuten eräs sanakirja määrittelee sen, ”ylevälaatuinen ominaisuus, joka ihastuttaa ihmisen silmää tai esteettistä, älyllistä tai moraalista tajua”. Muinaisessa Raamatun sananlaskussa tarkoitetaan tätä kauneutta: ”Ihmisen ymmärrys hidastaa varmasti hänen vihaansa, ja rikkomuksen sivuuttaminen on kaunista hänen puoleltaan.” – Sananl. 19:11, Um.
Yksi syy, miksi rikkomuksen sivuuttaminen näyttää kauniilta, on epäilemättä se, että se ilmaisee tunnekypsyyttä. Se paljastaa kyvyn tehdä sitä, mikä on viisasta ja vaikeaa: valvoa tunteitaan paineessa, sen sijaan että noudattaisi vähimmän vastuksen tietä ja vastaisi samalla mitalla. Samoin kuin ruumiillisesti hyvin muodostunut ihminen on kaunis, on moraalisen voiman esimerkkikin. Se näyttää kauniilta, koska se on eräänlaista jaloutta.
Jos rikkomuksen sivuuttaminen on kaunista, niin voisiko sen laiminlyöminen näyttää hyvinkin päinvastaiselta? Aivan varmasti voisi, kuten seuraava esimerkki osoittaa: Oli aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä kesällä, kun vanhahko pariskunta käveli erästä Brooklynin katua New Yorkissa. Mies ja nainen näkivät erään teini-ikäisen tulevan polkupyörällä suoraan heitä kohti. Vasta kun hän oli aivan heidän kohdallaan hän äkisti pysähtyi. Harmistuneena nuorukaisen huonosta käyttäytymisestä tuo vanhahko herra työnsi nuorukaisen pois jalallaan, jolloin tämä hyppäsi pyörältään, puristi molemmat kätensä nyrkkiin ja uhkasi rusikoida tuon vanhahkon herran. Silloin sanoi hänen vaimonsa käskevällä äänellä teini-ikäiselle: ”Osoittakaa kunnioitusta vanhalle miehelle!” jolloin nuorukainen kiipesi pyörälleen ja ajoi pois.
Tämä tosi elämän tapaus valaisee hyvin sitä seikkaa, että jollei sivuuteta rikkomusta, se voi toisinaan koitua sellaiseksi, mistä puuttuu tyystin kauneus. On tarpeetonta sanoa, että tuo vanhahko herra tunsi olonsa hämilliseksi, pulmalliseksi, koska hän ei mielellään olisi torjunut vihaisen nuorukaisen iskuja. Kuinka paljon paremmalta olisikaan näyttänyt sekä hänen vaimonsa että tuon teini-ikäisen silmissä, jos hän olisi vain sivuuttanut rikkomuksen! Siinä olisi ollut jossain määrin kauneutta.
Raamattu esittää useita esimerkkejä, jotka valaisevat sitä periaatetta, että rikkomuksen sivuuttaminen on kaunista. Huomattavin esimerkki on tietystikin itse Jehova Jumala, sillä psalmista kirjoitti hänestä: ”Hän tietää . . . meidät tomuksi.” – Ps. 103:14.
Meillä ei ole rikkomuksen sivuuttamiskykyä synnynnäisesti. Sitä täytyy kehittää. Lapset yleensä haluavat nopeasti maksaa takaisin, joten heidän vanhempiensa täytyy opettaa heitä sivuuttamaan rikkomus eikä olemaan kostonhaluisia. Ja varsinkin sellaisten aikuisten, jotka ovat sisäänpäin kääntyneitä tai arkatunteisia, on oltava varuillaan. Kun heitä vastaan rikotaan, niin heidän tulee muistaa viisas neuvo: ”Älä sano: ’Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle, minä kostan miehelle hänen tekojensa mukaan’.” – Sananl. 24:29.
Tämä oli ilmeisesti Jeesuksen Kristuksen mielessä hänen sanoessaan vuorisaarnassaan: ”Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.” (Matt. 5:39) Monet ovat moittineet tätä neuvoa, koska sen on ymmärretty väärin opettavan pasifismia, mitä se ei opeta. Kun jotakuta on lyöty vahingoittamistarkoituksessa, niin olisi mieletöntä ottaa ystävällisesti vastaan lisää vahinkoa. Järkevää olisi lähteä pakoon tai koettaa suojautua. Onpa ihmisellä velvollisuuskin itseään ja rakkaita omaisiaan kohtaan menetellä näin. Mutta kun pilkataan tai syydetään herjauksia siksi, että on Jeesuksen Kristuksen seuraaja, kuvaannollisesti siis läimäytetään oikealle poskelle, niin silloin on viisas ja ylevä menettelytapa olla ystävällinen ja lempeämielinen. Tämän tuo toinen henkilö voisi tulkita toisen posken kääntämiseksi. Jeesus menetteli näin, sillä me luemme hänestä, että hän ei ”häntä herjattaessa . . . herjannut takaisin”, vaan ikään kuin käänsi toisen poskensa. – 1. Piet. 2:23.
Minkään raamatullisen periaatteen ei tule tietenkään selittää sisältävän enemmän kuin muu Raamattu valtuuttaa. Rikkomuksen sivuuttaminen ei merkitse vakavien syntien tai rikosten anteeksi antamista. Raamattu tuomitsee voimakkaasti ne, jotka ummistavat silmänsä väärinteolle. – Ps. 50:18; Jes. 5:23.
Ihmiset ilmaisevat nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin kostonhalun henkeä. He maksavat nopeasti takaisin eivätkä useinkaan ainoastaan samalla mitalla vaan korkoineen. Yleinen mielipide on altis pitämään heikkoina ja typerinä niitä, jotka sivuuttavat rikkomuksen, mutta niin ei ole. Se on voiman ja myös viisauden sekä ylevämielisyyden ilmaus; todella kaunista. Erityisesti antautuneiden kristittyjen evankeliuminpalvelijain tulee aina yrittää ilmaista rikkomuksen sivuuttamisen kauneutta, sillä siten he voivat tuottaa kunniaa taivaalliselle Isälleen niin kuin Jeesus Kristus sanoi: ”Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaassa.” – Matt. 5:16.