Lukijain kysymyksiä

● Mitä Sananl. 20:19 merkitsee, ja miten se soveltuu siihen, että kristityn tulee pitää jotkin asiat luottamuksellisina? – E. M., USA.

Kyseinen jae kuuluu: ”Salaisuuden ilmaisee, joka panettelijana käy; älä siis antaudu avosuisen pariin.” Ensimmäinen osa on aivan selvä. Panettelija on henkilö, joka tarkoituksellisesti levittää vahingollista puhetta saattaakseen jonkun huonoon valoon. Toteuttaakseen tämän hän usein tahallisesti julkistaa tai vääristää asioita, jotka on tarkoitettu pidettäviksi luottamuksellisina.

Tekstin toinen osa on eräällä tavalla rinnakkainen, mutta koskee henkilöä, joka on ”avosuinen [huultensa viettelemä, Um]”. Ihminen voi olla huultensa viettelemä samoin kuin silmiensä tai käsiensäkin viettelemä siten, että jokin näistä elimistä voi sallia hänen tulla kiusatuksi ja vedetyksi pahoille teille. (Matt. 5:27–29) Huultensa viettelemä tulee johdetuksi harhaan vaikeuksiin, koska hänen suunsa on avoinna puhumaan mitä ikinä hän kuuleekin. Hänellä ei ole suojaa, koska hän ei valvo puhettaan. Kuningas Daavid sanoi: ”Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen.” (Ps. 39:2) Ihminen, joka on ”huultensa viettelemä”, on aivan päinvastainen, hän harvoin pitää mitään luottamuksellisena. Sananl. 20:19 neuvoo: ”Älä . . . antaudu” hänen pariinsa, sillä hän voi aiheuttaa sinulle aivan yhtä paljon vaikeuksia kuin panettelija.

Tässä luottamuksellisia asioita koskevassa kysymyksessä on todellisuudessa kaksi puolta. Sananl. 20:19:n loppuosa kiinnittää huomion toiseen niistä. Neuvo käskee pohjimmaltaan olemaan varovainen sen suhteen, kenelle sinä uskot luottamuksellisia asioita. Jollakulla on toisinaan eräitä yksityisiä tietoja tai suunnitelmia, joiden hän ei halua tulevan julkisiksi sillä haavaa. Ehkä hän kertoo ne tuttavalleen odottaen hänen pitävän asiat luottamuksellisina, saattaapa hän pyytääkin sitä. Myöhemmin hän saa tietää tuon toisen henkilön levittäneen muille sen luottamuksellisen tiedon, joka ei todellisuudessa mitenkään kuulu heille. Viisas oppii tällaisesta tuttavansa kanssa saamastaan kokemuksesta ja päättelee sen mukaan, miten paljon hän sanoo tulevaisuudessa.

Mutta puolustelematta mitenkään henkilöä, jolla on tapana kavaltaa luottamuksellisia asioita, on myönnettävä, että kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää.” (Jaak. 3:8) Hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät myös toisinaan erehdyksiä ja tahattomasti mainitsevat sellaista tai vihjaavat asioihin, joista he tietävät, että ne tulisi pitää luottamuksellisina. Näin ollen on jonkin verran vastuuta sillä henkilöllä itsellään, joka tietää asian, jota hän ei halua tehtävän julkiseksi. Mitä useammalle luottamuksellinen asia kerrotaan, sitä suurempi mahdollisuus on sen tulemisesta yleisesti tunnetuksi. Ja kun joku kertoo tällaisen asian henkilölle, joka on osoittautunut ”avosuiseksi” eli ”huultensa viettelemäksi”, niin mahdollisuudesta tulee todennäköisyys.

Tämän aiheen toinen tärkeä puoli on omakohtainen luotettavuus. Sananl. 25:9, 10 suosittelee tätä sanoen: ”Riitele oma riitasi vastapuolesi kanssa, mutta toisen salaisuutta älä ilmaise. Muutoin sinua häpäisee, kuka sen kuuleekin, eikä huono huuto sinusta lakkaa.” Huonon maineen saa siis henkilö, joka tarpeettomasti ja valtuudetta paljastaa tiedon, joka hänen odotettiin pitävän luottamuksellisena. Ja kun yksityisasia on kerran tehty julkiseksi, niin sitä ei voida peruuttaa kaikista huonoista seurauksista huolimatta, joihin se saattaa johtaa.

Tarkastelkaamme joitakin tilanteita ja suhteita elämässä, joiden yhteydessä tietoon tulee yksityisasioita.

Mies ja vaimo, jotka ovat ”yhtä lihaa”, tietävät useita perheasioita, suunnitelmia ja heikkouksia, joiden ymmärretään olevan luottamuksellisia. (Matt. 19:5) Jos jompikumpi puoliso ottaisi tavakseen ajattelemattomasti kertoa muille ihmisille sellaisista asioista, niin seurauksena voisi olla monia pulmia. Ehkä joku aviomies selittää pilaillen toisille esimerkiksi jostakin vaimonsa poikkeuksellisesta luonteenpiirteestä. Kun se palaa vaimon korviin, niin hän saattaa helposti loukkaantua. Vaikka tämä on vain valaiseva esimerkki, niin se osoittaa, miten kiila voi tunkeutua puolisoiden väliin, kun toinen odotti, että asia pidetään luottamuksellisena ja toinen teki sen julkiseksi. Miten taas toisaalta rakkauden side vahvistuukaan puolisoitten välillä, kun kumpikin näkee toisen olevan täyden luottamuksen arvoinen henkilökohtaisissa tai perheasioissa! (Ef. 5:25, 28) Lapsetkin voidaan opettaa käyttämään arvostelukykyä, niin etteivät he toista asioita, joita kuulevat käsiteltävän perhepiirissä.

Suhteessaan läheiseen ystävään tai liiketuttavaan henkilö tietää toisinaan asioista, jotka ovat luottamuksellista laatua. On mahdotonta määrätä mitään sääntöjä siitä, mitä tulee pitää luottamuksellisena näissä suhteissa. Mutta voidaan pitää mielessä, että yksi vahva sitova voima läheisten ystävysten välillä on keskinäinen luottamus. (Sananl. 18:24) Jos mielessäsi on vähänkin epätietoisuutta siitä, voiko jotakin ystäväsi sinulle kertomaa mainita toisille, niin on parasta olla mainitsematta tai ainakin olla tekemättä sitä, ennen kuin hän on antanut suostumuksensa. Sama yleinen näkökanta pitää paikkansa liikeasioissakin, sillä tulee muistaa, että joku voi vakavasti vahingoittaa työnantajaansa taloudellisesti paljastamalla luottamuksellisia liikesuunnitelmia. Raamattu kehottaa työntekijän asemassa olevia osoittamaan ”vilpitöntä uskollisuutta”. – Tiit. 2:9, 10.

Toisiin tilanteisiin, joita tulee tarkastella, kuuluu kristillinen seurakunta. Jokaisessa Jehovan todistajien seurakunnassa on määrätty kypsiä palvelijoita pitämään huolta eri tehtävistä. (1. Tim. 3:2, 12) Kun he hoitavat tehtäviään, niin heille puhutaan usein luottamuksellisia asioita, ja heidän on välttämättä kunnioitettava tätä luottamusta. Esimerkiksi Jaak. 5:13–16 osoittaa, että seurakunnan jäsenen, jolla on jokin hengellinen pulma tai joka on ehkä tehnyt synninkin, tulee kääntyä hengellisesti vanhempien miesten puoleen etsimään apua. Jes. 32:2 kuvaa profeetallisesti nämä miehet turva- ja suojapaikkoina. Miten erinomaista onkaan voida selittää pulmansa ja saada tasapainoista hengellistä apua ja samalla omata täysi luottamus siihen, ettei asia tule yleiseen tietoon seurakunnassa eikä yhdyskunnassa.

Nuo kypsät palvelijat eivät keskustele edes vaimonsa eivätkä läheisten ystäviensä kanssa siitä, mitä he siten saavat luottamuksellisesti tietää. He tietävät, että jos he tekisivät siten, niin se heikentäisi kunnioitusta heidän asemaansa kohtaan; se panisi henkilöt empimään tulla heidän luokseen; saattaisipa se aikaa myöten tehdä heille jopa mahdottomaksi suorittaa osaansa hengellisinä paimenina. Toinen syy, miksi he säilyttävät tämän luottamuksen, on se, että he välttävät kuormittamasta toisia. Jos esimerkiksi mies kertoo vaimolleen palvelusvelvollisuuksiaan koskevia luottamuksellisia asioita, niin vaimo joutuu paineen alaisuuteen sen luottamuksen säilyttämiseksi. Onko se oikein häntä kohtaan ”heikompana astiana”? (1. Piet. 3:7) Vaikka hän heikkona hetkenä uteliaisuudesta kysyisikin mieheltään, mitä tapahtui tai miksi hän puhui jonkun henkilön kanssa, niin rakkaudellinen ja oikea menettelytapa on, että mies sanoo hänelle ystävällisesti sen olevan luottamuksellinen asia, joka koskee seurakuntaa. Tällöin ei vaimon tarvitse kantaa tarpeettomia henkisiä taakkoja. Ja jos joku kysyy häneltä asiasta, niin hän voi rehellisesti sanoa, ettei tiedä yksityiskohtia.

Kaikkien tulee seurakunnassa olla yhteistoiminnassa nimitettyjen palvelijoitten kanssa yrittämättä saada selville yksityiskohtia tällaisista luottamuksellisista asioista. Ihmiset ovat luonnostaan jonkin verran uteliaita, ja me haluamme tavallisesti tietää uusia asioita. Se ei ole paha. Niiden uusien Raamattua ja kristillistä palvelusta koskevien seikkojen määrä, jotka voimme oppia ja kertoa toisille, on rajaton. (Fil. 4:8) Kuitenkin meidän on pidettävä uteliaisuutemme kurissa, kun on kysymys asioista, jotka ovat luottamuksellisia. Muista Simsonia ja Delilaa. Kun Simson ei halunnut kertoa Delilalle salaisuutta, joka koski hänen teokraattista tehtäväänsä, niin Delila sanoi itse asiassa: ’Sinä et rakasta minua.’ ”Ja kun hän joka päivä ahdisti häntä sanoillansa ja vaivasi häntä, niin hän kiusautui kuollakseen ja paljasti hänelle koko sydämensä.” (Tuom. 16:15–17) Seuraus oli, että Simson joutui kärsimään henkilökohtaisesti ja vahingoitti myös tilapäisesti tosi palvonnan asiaa riistämällä Israelilta sen johtajan. (Tuom. 16:20, 21) Kukaan kristitty sukulainen tai ystävä ei varmastikaan halua nyt jäljitellä Delilan esimerkkiä.

Voi sattua, että johtava palvelija ilmoittaa seurakunnalle, että sen edustajat ovat joutuneet erottamaan katumattoman synnintekijän tai antamaan voimakkaan kurituksen jollekulle hänen epäkristillisen käytöksensä takia. Seurakunnan jäsenille ilmoitetaan, jotta he voisivat karttaa tuota henkilöä joko kokonaan tai olla varovaisia hänen läsnä ollessaan, niin kuin tapaus kenties vaatii. (1. Kor. 5:11–13; 2. Tess. 3:14, 15) Mutta heidän ei pidä yrittää penkoa esille kaikkia yksityiskohtia. Ne ovat luottamuksellisia ja ne tulee pitää sellaisina.

Miten kiitollisia voimmekaan olla sen johdosta, että Jehova on varannut Sanassaan täydelliset ohjeet tässä tärkeässä asiassa! Hän kirjoitutti esimerkiksi sananlaskun: ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.” (Sananl. 11:13) Hän tiesi ilmeisesti, että epätäydellisen ihmisluonnon yleinen heikkous on puhua luottamuksellisista asioista, jotka tulisi pitää salassa. Mutta kiinnittämällä huomion tähän vaaraan Hän auttaa kaikkia, jotka haluavat miellyttää Häntä, ohjaamaan askeleensa tietä, joka edistää rauhaa, ystävyyttä ja ykseyttä.

● Mikä on kristillinen näkemys laskujen maksamisesta? – L. D., USA.

Vaikka tämä kysymys käsittää lukemattomia tilanteita, niin perusvastaus on varsin yksinkertainen. Room. 13:8:n neuvo sopii ehdottomasti tähän asiaan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte.” Olisi totisesti rakkaudetonta välttää maksamasta rahaa, jonka on toiselle velkaa, joko siksi, että on lainannut sen, tai siksi, että on saanut tavaraa tai palveluksia. Henkeytetty psalmista kirjoitti seuraavasti: ”Jumalaton ottaa lainan eikä maksa, mutta vanhurskas on armahtavainen ja antelias.” – Ps. 37:21.

Asiaanhan liittyy myös se, että kristityt ovat rehellisiä! Apostoli Paavali ilmaisi tämän kauniisti sanoen: ”Me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa.” (Hepr. 13:18) Kun joku ostaa jotakin, niin hän itse asiassa sanoo suostuvansa maksamaan saamastaan tavarasta. Monista syistä on tavallisesti viisasta maksaa käteisellä eikä ostaa laskuun.a Jossakin tapauksessa kristitylle saatetaan kuitenkin lähettää lasku ostoksesta. Useimmissa paikoissa on sellaisessa tilanteessa oleva velvollinen maksamaan sen, mitä on ostanut, muutoin lasku peritään lain määräämin toimenpitein. Mutta enemmän kuin tällaisen seuraamuksen pelko kristittyyn vaikuttaa henkilökohtainen halu toimia sen sopimuksen mukaan, joka sisältyy tavaran ostamiseen. Hän hyväksyy Jeesuksen neuvon ja noudattaa sitä: ”Olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tahi: ’ei, ei’.” – Matt. 5:37.

On hyvin yleistä, että maailman ihmiset, jotka vähät välittävät Jumalan hyväksymyksen saamisesta, lyövät laimin velvollisuutensa tieten tahtoen, kun on kysymys laskujen maksamisesta. Monet näistä ihmisistä torjuisivat ajatuksen murtautua kauppaan ja varastaa tavaraa hyllyiltä. Mutta he eivät pidä minään sitä, että vievät samaa tavaraa ulos etuovesta ja sitten tahallisesti kieltäytyvät maksamasta siitä. Eroaako se paljon varastamisesta?

Joskus joku saa laskun jostakin suoritetusta palveluksesta, kuten korjausmieheltä, lääkäriltä tai sairaalasta. Se, että ei ole saanut tavaraa tai esinettä, ei mitenkään muuta tämän velvollisuuden todellisuutta. Yhdysvalloissa monissa paikoissa laillista näkemystä edustava American Jurisprudence (Amerikan lainoppi, 58. osa, s. 512) sanoo: ”Jolleivät olosuhteet toisin osoita, niin henkilön, joka pyytää toista suorittamaan hänelle palveluksia, katsotaan siten suostuvan maksamaan suoritetuista palveluksista.” Viisas tapa, joka voi estää vaikeuksia syntymästä, on päätellä mahdollisimman tarkkaan etukäteen, miten suureksi palkkio tulee. Näin on hyvä tehdä, olkoonpa tekemisissä esimerkiksi tuomarin tai jonkin lääkärin kanssa tai kirvesmiehen, maalarin tai sähköasentajan kanssa. Jeesus suositteli tällaista etukäteen ajattelemista sanoen: ”Jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi.” – Luuk. 14:28.

Jehovan todistajat ovat hyvin tunnettuja rehellisyydestään kaikilla elämän aloilla. Ja niin tuleekin olla. He tietävät, että saadakseen Jumalan hyväksymyksen heidän täytyy olla yhtä rehellisiä raha-asioissaan kuin millä muulla elämän alalla tahansa. Siksi he eivät omaksu asiakkaita tai hallitusta pettäviä vilpillisiä liiketapoja, eivät puolusta epärehellisiä tai epäeettisiä liiketoimia kätkeytymällä yhdistyslakien tai muiden lakiteknisten yksityiskohtien taakse eivätkä tahallisesti jätä maksamatta laskujaan.b Kaikki tämä on sen Raamatun neuvon mukaista, että tulee olla rehellinen ja välttää valehtelemista, varastamista ja ahneutta. – Kol. 3:9; Ef. 4:28; 1. Kor. 6:8–10.

Sellaisessa harvinaisessa tapauksessa, jolloin sattuu jotakin odottamatonta, kuten tapaturma, joka tekee sillä hetkellä kristitylle mahdottomaksi laskun maksamisen, hänen rehellisyytensä ja oikeudenmukaisuutensa ohjaa häntä. Ollen huomaavainen velkojaansa kohtaan hän esimerkiksi ottaa yhteyden häneen ja selittää, mitä on tapahtunut. Todennäköisesti velkoja arvostaa suuresti kristityn rehellisyyttä ja suostuu hyväksymään pienemmät maksuerät tms. sen sijasta, että ryhtyisi oikeudellisiin perimistoimiin ja saisi sitten vain osan peritystä. Kristityn ilmeinen rehellisyys siinä, että hän päättää maksaa laskun, on täydellinen vastakohta niille ihmisille, jotka vain jättävät huomioon ottamatta laskun, jota eivät voi maksaa tai jonka mieluummin jättävät maksamatta.

Kristitty voi siis laskujen maksamisessakin pitää voimassa mainetta, joka Jehovan todistajilla on rehellisenä olemisesta. Tällöin ei aiheuteta mitään häpeää seurakunnalle, ja totuuden tiestä puhutaan jatkuvasti ylevästi. – 2. Piet. 2:2.

[Alaviitteet]