Millaista leipää nälkäiselle maailmalle?

”KRISTITYT ryöstävät kristittyjä” on Brasilian Recifen katolisen arkkipiispan Helder Câmaran pitämän puheen aihe.

Jokseenkin samaan tapaan kirjoittaa saksalainen teologi Helmut Gollwitzer kirjassa Die reichen Christen und der arme Lazarus (Rikkaat kristityt ja köyhä Lasarus),että ”kastetut ryöstävät kastamattomia”.

Mitä nämä kirkonmiehet tarkoittavat?

Englantilainen metodistipappi Colin Morris selittää käsityksensä asiasta tällä tavalla: ”Kirkolla on rajaton vastuu [maailman köyhiä kohtaan], sillä eikö se ole vuosisatoja toitottanut, että se holhoaa maan vähäosaisia?” Viitaten siihen, että ”pieni valkoinen kristillinen ja länsimainen vähemmistö” muodostaa maailman väestön vauraan 20 prosenttia lopun 80 prosentin ollessa nälässä ja köyhyydessä, hän kirjoittaa:

”Verrattuna noihin nälkäisiin miljooniin kirkko on yhtä rikas kuin Kroisos ja yhtä rahanahne kuin Midas. Me olemme rikas kirkko nälkäisessä maailmassa. Siksi meidän sanomamme kuulostaa ontolta ja vaikutuksemme vähenee.”a

Oletko henkilökohtaisesti kuullut kirkonmiesten lausuvan moista arvostelua? Yhä useammat ihmiset ovat kuulleet nykyään. He kuulevat saarnoissa sanottavan, että ’kirkkojen on aika lakata väittelemästä ja alkaa toimia’. ”Tarvitaan tekoja”, sanoo pastori Morris; köyhät ja nälkäiset ’eivät voi syödä sanojamme’, joten antakaa heille leipää. Niin, yhä useammat kirkonmiehet sanovat tämän olevan tärkein tapa ’seurata Jeesusta meidän aikanamme’.

Onko se? Mitä sinä sanoisit? Sinä haluat varmasti nähdä köyhyyden ja nälän häviävän maan päältä, etkö haluakin? Mutta voisiko olla jokin parempi, tehokkaampi tapa auttaa maailman köyhiä ja nälkäisiä kuin se, mitä nämä kirkonmiehet vaativat?

Jos haluat olla Jeesuksen Kristuksen tosi seuraaja, niin sinun on tiedettävä. Mitä voit tehdä, mitä sinun pitäisi tehdä tosi kristittynä? Tarkastelkaamme ensin muutamia tapoja, joita ne, jotka sanovat olevansa ”kumouksellisia teologeja” tai ”maallisia teologeja”, puoltavat nykyisin.

NYKYAIKAISTEN TEOLOGIEN MENETELMÄTAPOJA

He vetoavat usein saksalaiseen teologiin Bonhoefferiin, joka ehdotti ennen kuin natsit teloittivat hänet vuonna 1945, ”että kirkko ensimmäiseksi luopuisi koko omaisuudestaan niiden hyväksi, jotka ovat kipeässä tarpeessa”. Tavallinen kirkon hyväntekeväisyys, josta käytetään nimeä ”caritá”, ei menettele enää, he sanovat. ”Caritá perinteisessä merkityksessä, ts. hädän lieventäminen hyväntekeväisyyden avulla, ei riitä . . . koska hätä on aivan liian suuri.” – Die reichen Christen und der arme Lazarus.

Siinäkö kaikki? Ei, tarvitaan jotakin muuta, he sanovat, nimittäin poliittista toimintaa. Katolinen arkkipiispa Helder Câmara kirjoittaa: ”Jos me latinalaisamerikkalaiset kristityt haluamme omaksua vastuumme tämän maanosan takapajuisuuden suhteen, niin me voimme ja meidän täytyy työskennellä edistääksemme perusteellista muutosta kaikkialla yhteiskunnassa, varsinkin politiikassa ja kasvatuksessa.” Kirkkojen maailmanneuvoston konferenssissa Upsalassa Ruotsissa heinäkuussa 1968 kuultiin samoja ääniä.

Tarkoitus on muuttaa epäoikeudenmukainen yhteiskunta. Arkkipiispa Câmara haluaa mieluummin väkivallan hylkääviä menetelmiä, kuten ne rotujen yhdistämiseen tähtäävät liikkeet olivat, joiden johtaja Martin Luther King oli. Toiset papit ja teologit sanovat kumminkin, että väkivaltainen vallankumous saattaa olla välttämätön. Saksalainen teologi Gollwitzer kirjoittaa kirjassaan, että ”kristityn normaali ja ilmeisin asenne on ehdoton pasifismi”. Mutta toisena vaihtoehtona hän esittää: ”Vastuullisesta rakkaudesta niitä kohtaan, jotka kärsivät, hän päättää tietyssä tilanteessa käyttää vallankumouksellista väkivaltaa.”

Miten he yrittävät puolustaa tällaisia menettelytapoja kristillisinä? Vakuuttamalla, että Jeesus Kristus oli vallankumouksellinen! Metodistipappi Morris sanoo, että kirkko on ’katusulun väärällä puolella aikamme vallankumouksessa’, kun se ei asennoidu vähäosaisten luokkien puolelle. Hän väittää, että ’Jeesus on tämän katusulun vastakkaisella puolella, mistä ei voi olla epäilystä, sillä hän on vallankumouksellinen’.

Ovatko nämä johtopäätökset ja niihin perustuvat menetelmätavat terveitä? Vai onko kysymyksessä totuuden sekoittaminen erheeseen? Raamattu osoittaa, että kristittyjen ei ole rakastettava vain sanoin vaan myös ”teossa ja totuudessa”. (1. Joh. 3:18) Mutta millaisissa teoissa? Muuttamallako epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan poliittisella toiminnalla tai jopa ”vallankumouksellisella väkivallalla”? Oliko Jeesus pääasiassa aineellisen ravinnon varaamisesta kansalle kiinnostunut ’vallankumouksellinen’, vai suorittiko hän vieläkin tärkeämpää työtä jalommassa tarkoituksessa? Mitkä ovat tosiseikat?

TOTUUDEN EROTTAMINEN ERHEESTÄ

Ei voida rehellisesti kieltää, että ”ryöstämistä” on tapahtunut ja että kristikunnan kirkot ovat siitä vastuullisia. Historia osoittaa, että kristikunnan kirkot ja kirkon johtohenkilöt ovat monissa maissa liittoutuneet rikkaitten kanssa ja suosineet heitä enemmän kuin köyhiä. Se osoittaa, että kirkoista itsestään on useasti tullut hyvin rikkaita. Esimerkiksi Meksikossa katolinen kirkko omisti yhteen aikaan verrattomasti suurimman osan koko valtion maa-alasta. Ehkä olet lukenut sanomalehdistä ilmoituksia joidenkin kirkkojärjestöjen suuresta rikkaudesta omassa maassasi. Jotkut kirkonmiehet tunnustavat nyt sen vastuun, mikä heidän kirkoillaan ja kirkkojensa jäsenillä on suurelta osin maailman köyhyydestä. He tuntevat olevansa syypäitä ja syystä kyllä.

Mutta vaikka tuollaiset ryöstäjät voidaan laskea ”kastettuihin”, niin ovatko nämä kirkonmiehet oikeassa kutsuessaan heitä ”kristityiksi”? Ovatko aidot kristityt osasyyllisiä heidän kanssaan? Ja korjaako se, että jaellaan ’leipää sanojen sijasta’ ’kirkkojen sanoman onttouden’ ja niiden ’vaikutuksen vähenemisen’ maailmanlaajuisesti, mistä nämä kirkonmiehet ovat niin huolissaan? Sellaisenko esimerkin Kristus Jeesus antoi?

VÄÄRÄ TULKINTA

Vain suuresti vääristelemällä monien raamatunpaikkojen sisältöä nämä teologit voivat esittää tuollaisen käsityksen Jeesuksen tarkoituksesta ja esimerkistä. He viittaavat esimerkiksi usein (kuten maailmankonferenssissa Upsalassa) Matt. 25:40:ssä oleviin Jeesuksen sanoihin: ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

He tulkitsevat näiden sanojen merkitsevän, että ’vähimpiä Jeesuksen veljiä’ ovat kaikki ahdistusta kärsivät maailman ihmiset. Ja niin he uskovat, että kristityn velvollisuus on antaa heille ruokaa, juomaa, vaatteita, lääkärinhoitoa jne. Jotkut uskovat, että paras tapa sen tekemiseksi on poliittinen toiminta, kehitysapu yms. He sanovat, että Jeesus on samastettava jokaiseen hädässä olevaan, jonka sattuu tapaamaan, vaikka hän olisi jopa ”taipuvainen sanomaan ja tekemään sellaista, mikä kaikkien Raamatun mittapuiden mukaan on selvästi pahaa”.b

Mutta keiden Jeesus sanoo olevan veljiään? Matt. 12:50:n mukaan hän sanoo: ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni.” Jeesuksen ”veljet”, ”vähimmätkin” heistä, ovat luonnollisesti hänen opetuslapsiaan, ja näin ollen he muodostavat kristillisen seurakunnan.

Lue nyt itse Jeesuksen sanat Matt. 25:31–46:sta. Ketkä on koottu kuninkaan valtaistuimen eteen eroteltaviksi kahteen laumaan, ”vuohiin” ja ”lampaisiin”? Ja ketkä ovat niitä, jotka tuomitaan sen mukaan, miten he ovat antaneet apuaan Kristuksen veljille? Eivät Kristuksen seurakuntaan vaan maan kansoihin kuuluvat, kristillisen seurakunnan ulkopuolella olevat, jotka tuomitaan sen perusteella, miten he menettelevät Kristuksen veljien muodostamaa seurakuntaa kohtaan.

Sen, että tämä on oikea käsitys Jeesuksen sanoista, osoittaa hyvin selvästi se, mitä hän sanoi eräässä toisessa tilaisuudessa, joka kerrotaan Matt. 10:40–42:ssa: ”Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. . . . kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden [koska hän on opetuslapsi, Um], totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille.” Ei ole siis kysymys vain köyhän auttamisesta, koska hän on köyhä, vaan kristityn opetuslapsen auttamisesta, ”koska hän on opetuslapsi”. Se merkitsee siis opetuslapsen tunnistamista siksi, mikä hän on, hänen sanomansa hyväksymistä, asennoitumista hänen puolelleen tulemalla myös Kristuksen opetuslapseksi.

Siis sen sijaan että Matteuksen 25. luvussa olevat Jeesuksen sanat kuvaisivat kristityt ”rikkaiksi”, joiden tulee auttaa maailman köyhiä aineellisella tavalla, ne osoittavat päinvastoin, että maailman ihmisillä on tilaisuus auttaa Kristuksen hengellisiä veljiä, jotka ovat tarpeessa. Tällä tavalla nämä ei-kristityt voivat osoittaa olevansa tosi kristillisen sanoman puolella.

Siis ihmiset, jotka eivät ole Kristuksen hengellisiä veljiä, voivat toisin sanoen auttaa näitä kristittyjä todistajia aivan kirjaimellisella tavalla ruoalla, juomalla, vaatteilla ja lääkärinhoidolla sekä käymällä katsomassa heitä vankiloissa. Tosi kristityt ovat hyvin usein tilanteissa, joissa tällainen apu on erittäin tervetullut, varsinkin maissa, joissa heitä vainotaan ja vangitaan. Jeesuksen sanoja ei voida käyttää todistamaan, että kristillisen evankeliuminpalveluksen pitäisi pyrkiä pääasiassa tyydyttämään maailman köyhien aineelliset tarpeet.

VÄÄRÄ KÄSITYS KRISTILLISESTÄ SEURAKUNNASTA

Miksi teologit tulkitsevat nämä Jeesuksen sanat väärin? Eivätkö siksi, että he otaksuvat tuon ”pienen valkoisen . . . ja länsimaisen vähemmistön”, joka koostuu maailman rikkaista, olevan todellinen kristillinen seurakunta? Eikö erehdys ole siinä, että he uskovat kristikunnan kirkkojen ja kaikkien niiden jäsenten olevan tosi kristittyjä? Jotkut näistä teologeista voivat nähdä, että tosi kristillisyydestä on käännytty pois, mutta he eivät ilmeisestikään tunnusta sen täyttä merkitystä, mitä he tietävät.

Eräs heistä, metodisti Colin Morris, ymmärtää, että tällainen pois kääntyminen tapahtui mahdollisesti ennen muinoin historiassa, kun ”kokonaisia yhdyskuntia [saatettiin] kastaa Jeesuksen nimessä”. Kirkosta tuli sitten ”voimakas instituutio, sen sijaan että se olisi jäänyt henkilökohtaisten todistajien pieneksi vähemmistöksi, jossa sana ja teot olivat täydellisesti liittyneet yhteen”. Mutta hän ei hyväksy sitä, mihin tällainen ajatusketju päätyy, nimittäin sitä, että kristikunnan kirkot eivät ole sama kuin kristillinen seurakunta.

Näiden teologien yritys uudistaa ja herättää kristikunnan kirkot lepää näin ollen väärällä perustalla. Se maallikkojen suuri passiivinen joukko, jota he yrittävät saada toimivaksi, ei ole tosi kristittyjä. Tehtävä ei merkitse siis pelkästään heidän saamistaan toimiviksi vaan heidän tekemistään todellisiksi kristityiksi.

EI LEIVÄLLÄ

Kristikunnan kirkot tekivät aiemmin kokonaisia kansoja ”kristityiksi” poliittisin keinoin. Mutta ne eivät tehneet yksilöistä tosi kristittyjä, sillä todellinen Raamatun tuntemus ja sen aito arvostus, mitä kristillisyys todella merkitsee, tavallisesti puuttui. Noista ihmisistä tuli kristittyjä vain nimeltä. Monet ihmiset ovat nykyisin kirkon jäseniä, koska heidät on ristitty pikku lapsina, eivätkä siksi, että he olisivat henkilökohtaisesti asennoituneet Raamatun opetusten puolelle. He ovat pelkästään nimeltä kristittyjä. Joistakuista on tullut kirkon jäseniä siihen liittyvien yhteiskunnallisten etujen vuoksi. Hekin ovat vain nimellisesti kristittyjä.

Kun kristikunnan lähetyssaarnaajien ponnistelut käsittivät lääkärinhoitoa, ruoan jakelua ja maanviljelysneuvontaa, niin heidän käännynnäisistään tuli usein ”riisikristittyjä”, ts. ihmisiä, jotka ovat teeskennelleet kiinnostusta kristillisyyteen saadakseen riisiä tai muuta avustusta. Eräs hyvin tunnettu uskonnollinen viikkolehti The Christian Century kirjoitti vuonna 1960: ”Uudet roomalaiskatoliset kirkot, jotka rakennettiin [Formosassa (Taivanissa)] paikkoihin, joissa ei ollut katolista väestöä, varustettiin avustustarvikkeiden varastointia ja jakelua silmällä pitäen. . . . Papit käyttivät heille tulleita Yhdysvaltain ylijäämähyödykkeitä halpamaisesti käännynnäisten houkuttelemiseksi ja houkuteltujen saamiseksi jäämään.”

Sama uskonnollinen viikkolehti kirjoitti 20.2.1960, ettei Kiinan mantereella ollut enää siihen aikaan ”riisikristittyjä”. Tästä tiedosta voit päätellä, että koska nyt Mao Tse-tung antaa kansalle riisiä, niin ihmiset uskovat häneen. ”Riisikristityt” eivät ole tosi kristittyjä. Nämä tai muut samankaltaiset menetelmät eivät saa aikaan tosi kristittyjä.

JEESUKSEN ESIMERKKI

Vain Jeesuksen esimerkkiä noudattaen voivat kristityt auttaa toisia tulemaan tosi kristityiksi. Jeesus oli ensi sijassa saarnaaja ja opettaja. Hän sanoi: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.” (Joh. 18:37) Hän teki ihmeitä, paransi sairaita, ruokki nälkäisiä ja herätti kuolleita merkiksi siitä, että hän oli Messias, Se, joka oli Jumalan lähettämä ja jonka sanoja ihmisten piti kuunnella. Ihmeteot olivat samalla todistus siitä, mitä hän Kuninkaana Jumalan valtakunnassa aikanaan tulee tekemään ihmiskunnan iankaikkiseksi hyödyksi.

Mutta sen ohella, että Jeesus antoi elämänsä lunnaiksi, hänen palveluksensa tärkein osa 1 900 vuotta sitten oli se, mitä hän sanoi, ts. ne sanat, jotka hän puhui. Hän puhui elämääantavia sanoja, jotka hän oli kuullut Jumalalta, sanoja, jotka noudatettuina voivat johtaa suurimpaan päämäärään – iankaikkiseen elämään – eivätkä vain leivän saantiin muutamaa ateriaa varten. Jeesus sanoi joillekuille, joille hän oli antanut yliluonnollisella tavalla leipää edellisenä päivänä: ”Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään.” – Joh. 6:27.

Kun Jeesus lähetti opetuslapsiaan, hän ei lähettänyt heitä viemään aineellista leipää vaan hengellistä ravintoa, elämän sanaa. Hän sanoi: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63) Oli tuleva tunnetuksi, että he muodostivat tosi kristillisen seurakunnan, koska he noudattivat Jeesuksen esimerkkiä. Jeesuksen tosi opetuslasten seurakunta on yhä olemassa ja muodostaa yhä ’henkilökohtaisten todistajien vähemmistön’. Ihmismaailmaan nähden sen työ, sen tehtävä, on tämä: ”Kaikissa kansoissa hyvä uutinen on saarnattava ensin” ja ”tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä . . . opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” – Mark. 13:10; Matt. 28:19, 20; Um.

Vain tämä seurakunta voi tehdä aitoja kristittyjä ihmisistä, ja vain se voi tehdä heistä toimeliaita tosi kristillisessä evankeliuminpalveluksessa. Vain tämän seurakunnan kanssa yhteistoiminnassa voi yksilö kyetä suorittamaan oikeita rakkauden tekoja Jumalan tahdon mukaisesti ja maailman puutteenalaisten ikuiseksi hyväksi. Jokaisen henkilön tärkein asia on löytää tosi kristillinen seurakunta, asennoitua henkilökohtaisesti tosi kristillisyyden puolelle ja liittyä tähän seurakuntaan.

[Alaviitteet]