”Vanhimmisto” jonka jäsenet vuorottelevat puheenjohtajana
Jokaisen Jehovan todistajain ”Jumalan nimen” piirikonventin loppupuheessa sanottiin paljon ”vanhimmista” sen lisäksi, mikä on painettu edellä olevissa tutkittavissa kirjoituksissa. Tämä tieto herätti innostunutta vastakaikua, ja se julkaistaan tässä kaikkien lukijoittemme hyödyksi:
PUHEESTA ”Teokraattinen järjestys demokratioiden ja kommunismin keskellä” muistanet, että seurakunnanpalvelijan sanottiin toimivan seurakunnan puheenjohtajana. Me sanomme häntä usein johtavaksi evankeliuminpalvelijaksi. Kuulemamme raamatullisen esityksen mukaan seurakunnanpalvelija on sekä ”vanhin” että valvoja. Siinä esitettiin myös seuraava lausunto: ”Kun puheenjohtajan tehtävä, jota hän on hoitanut, vuorollaan siirtyy aikanaan jollekin toiselle vanhimmiston jäsenelle, niin hän pysyy yhä tämän vanhimmiston jäsenenä ja hänelle määrätään tarkoituksenmukaisia velvollisuuksia.” – Sivu 41, kappale 21.
Jotkut veljet ovat kyselleet, mitä tällä vuorottelulla tarkoitetaan, ja tulisiko sellaista tapahtua meidän aikanamme.
Mehän havaitsimme, että Raamatun mukaan seurakunnissa voi olla lukuisia vanhimpia, jotka kaikki ovat valvojia. Apostoli Paavali viittaa ”vanhimmistoon [kreikaksi presbytérion]”. 1. Tim. 4:14:stä luemme: ”Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten [vanhimmiston, Um] pannessa kätensä sinun päällesi.” Tässä puhuttiin siis ”vanhimmistosta” eli vanhimpien joukosta, jolla oli vastuu. Ja Tiitukselle Paavali sanoi, kuten on mainittu Tiituksen 1. luvun 5. jakeessa: ”Minä jätin sinut Kreetaan, että korjaisit, mitä oli puutteellista, ja suorittaisit vanhinten nimitykset kaupungissa toisensa jälkeen, niin kuin minä sinulle määräsin.” (Um) Nämä miehet nimitettiin olemaan vanhimpia ja valvojia seurakunnassa. Kukaan heistä ei tavoitellut tärkeintä, vastuunalaisinta, huomattavinta ja voimakkainta asemaa seurakunnassa, eikä kukaan halunnut olla sellainen henkilö. (1. Tim. 3:1) He olivat kaikki yksi paimenjoukko, joka halusi huolehtia lampaista, ja he kaikki työskentelivät ja toimivat yhdessä vanhimmistona. – Apt. 20:17, 28.
Tällä ”vanhimmistolla” täytyi tietenkin olla puheenjohtaja huolehtimassa siitä paimennustyöstä, joka seurakunnassa oli tehtävä. Varsin todennäköisesti noina kristillisen seurakunnan varhaisina aikoina vanhimmat vuorottelivat puheenjohtajan tehtävässä.
VUOTUINEN VUOROTTELU
Kysymys, jonka veljet nyt tekevät, on: miten tämä sitten soveltuu nykyään? Näyttäisi hyvältä, että vanhimmat vuorottelisivat joka vuosi. Merkitseekö tämä sitten sitä, että seurakunnanpalvelija vaihtuu joka vuosi? Kyllä. Hän pysyy yhä nimitettynä vanhimpana, yhä yhtenä valvojista, mutta joku toinen seurakunnan vanhin tulee nyt seurakunnanpalvelijaksi eli ”vanhimmiston” puheenjohtajaksi. Se ei tee uudesta puheenjohtajasta tärkeintä vanhinta; se merkitsee vain sitä, että hän huolehtii lisävastuista jonkin aikaa.
Piirikonventin perjantai-iltapäivänä saamissamme tiedoissa viitattiin siihen, että viisi eri miestä voisi täyttää viisi avainasemaa seurakunnassa, nimittäin seurakunnanpalvelija, apulaisseurakunnanpalvelija, raamatuntutkistelunpalvelija, Vartiotornin tutkistelun palvelija ja teokraattisen palveluskoulun palvelija. Näiden kaikkien tulisi olla seurakunnan ”vanhimpia”, jos seurakunnassa on niin monta nimitettyä vanhinta, ja he muodostaisivat ”vanhimmiston”. Jos he vuorottelisivat, niin joka vuosi olisi uusi puheenjohtaja. Tässä vuorottelujärjestelyssä puheenjohtaja, seurakunnanpalvelija, siirtyisi pois paikaltaan ja johdonmukaisesti apulaisseurakunnanpalvelija siirtyisi puheenjohtajaksi eli seurakunnanpalvelijaksi seuraavaksi vuodeksi.
Sen mukaan mitä puheessa ”Teokraattinen järjestys” sanottiin, näyttää sopivalta, että me panemme tämän vuorottelumenetelmän käytäntöön lokakuun 1. päivästä alkaen vuonna 1972. Jos Jehovan tahto on, niin tänä vuonna, lokakuun 1. päivänä 1972, missä on mahdollista, apulaisseurakunnanpalvelija siirtyy seurakunnanpalvelijan asemaan ja kaikki muut seurakunnan vanhimmat vaihtavat paikkaa. Johdonmukaisesti raamatuntutkistelunpalvelijasta tulee apulaisseurakunnanpalvelija, Vartiotornin tutkistelun palvelijasta tulee raamatuntutkistelunpalvelija ja teokraattisen palveluskoulun palvelijasta tulee Vartiotornin tutkistelun palvelija. Entinen seurakunnanpalvelija, joka yhä on yksi ”vanhimmistosta” ja yhä on määrätty paimentamaan Jumalan laumaa, astuu (jos on vain viisi vanhinta) valvojien jäljellä olevaan toimeen eli teokraattisen palveluskoulun palvelijan asemaan. Hänellä tulee siis olemaan seuraavan vuoden tämä palvelusetu osana hänen vastuustaan Jumalan lauman paimentamisessa. Hän pysyy edelleenkin koko ”vanhimmiston” mukana yhtenä valvojista. Mutta ”vanhimmiston” puheenjohtaja tulee olemaan uusi seurakunnanpalvelija, ja hän huolehtii työn yleisestä valvomisesta. Jos on viisi vanhinta, jotka täyttävät nämä viisi eri määrävirkaa, niin he kaikki siirtyvät eri asemaan joka vuosi.
Nyt voi herätä kysymys: entä jos joku vanhin ei halua ottaa puheenjohtajan virkaa hoidettavakseen tai ei jostain syystä pysty sitä tekemään? Silloin olisi ”vanhimmiston” asiana suositella, että hänet voitaisiin sivuuttaa ja ehkä seuraava vuorossa oleva voisi palvella puheenjohtajana. Tällaisissa olosuhteissa raamatuntutkistelunpalvelija voisi siirtyä seurakunnanpalvelijan asemaan tulevaksi vuodeksi ja olla puheenjohtajana. Mutta kaikissa asemissa tulisi tapahtua vaihdos, ellei kysymyksessä ole pieni seurakunta, jossa vanhimpia on vain yksi. Tällainen asiaintila voisi vallita vasta muodostetuissa seurakunnissa. Meidän täytyy pitää mielessä, että kaikki vanhimmat, jotka päätoimiston hallitseva elin on nimittänyt vanhimmiksi ja valvojiksi, ottavat hoitaakseen vastuuviran. Siksi jokaisen tulisi olla halukas vuorottelemaan virassaan ja olla puheenjohtajana vuosi ja ottaa hoitaakseen johtavan evankeliuminpalvelijan asema. Myöskään ei kukaan omasta pyynnöstään sivuutettu vanhin palvele toista vuotta silloisessa virassaan, vaan hänet siirretään toiseen mahdolliseen vastuuvirkaan.
On totta, että joillakin seurakunnilla ei ole riittävästi päteviä vanhimpia eli valvojia ja että joillakin veljillä voi nykyään olla kaksi asemaa. Sellaisissa tapauksissa ”vanhimmiston” tulee suositella hallitsevalle elimelle, kuka voisi ottaa hoitaakseen kaksi asemaa seuraavalla kierroksella, kun ”vanhimmistolla” on uusi puheenjohtaja eli johtava evankeliuminpalvelija.
PÄTEVYYS VANHIMMAKSI
Entä jos seurakunnassa ei ole viittä veljeä, jotka olisivat päteviä vanhimmiksi, ja jos veljillä, jotka ovat päteviä valvojiksi, ei ole aikaa huolehtia useamman kuin yhden palvelijan tehtävään liittyvästä työstä? Mitä silloin on tehtävä? Siinä tapauksessa voitaisiin käyttää diákonosta eli avustavaa palvelijaa. Mutta pelkästään se seikka, että jotakuta avustavaa palvelijaa eli diákonosta käytetään johtamaan teokraattista palveluskoulua, ei merkitse, että hänestä automaattisesti, tuossa asemassa olevana, tulisi ”vanhimmiston” jäsen. Hänen täytyy täyttää pätevyysvaatimukset, ennen kuin hänet voitaisiin nimittää vanhimmaksi. Vasta kun hänet on nimitetty ”vanhimmistoon”, olkoonpa seurakunnassa vanhimpia viisi tai useampia, hän voi osallistua vuorotteluun ja hoidella eri asemia, joihin ”vanhimmisto” häntä suosittelee ja joihin hallitseva elin varsin todennäköisesti hänet nimittää.
Kuten luennossa ”Teokraattinen järjestys” osoitettiin, kun hallitseva elin nimittää jonkun ”vanhimmaksi”, niin tuo nimitys pysyy voimassa eikä pääty vuoden kuluttua. Hän ei pysyisi luonnollisesti vanhimman asemassa, jos hänet asetettaisiin koeajalle tai jos hänet erotettaisiin seurakunnasta. Silloin hän menettäisi tuon oivallisen asemansa Jumalan lauman paimenena. Jos hän jolloinkin sairauden tai jonkin muun syyn vuoksi ei voisi hoitaa nimitetyn palvelijan tehtävää, niin se ei estäisi häntä olemasta vanhin.
Olettakaamme, että seurakunnassa olisi kuusi tai jopa seitsemän vanhinta. Silloin kaksi vanhinta jäisi vaille määräystä niihin viiteen palvelijanasemaan, jotka aikaisemmin lueteltiin. Mitä heille tapahtuu, kun asemien vaihtamisen aika tulee kunkin vuoden lokakuun 1. päivänä? Luultavasti jompikumpi voisi hoitaa teokraattisen palveluskoulun palvelijan asemaa, ja entisestä seurakunnanpalvelijasta tulisi nyt toinen niistä kahdesta vanhimmasta, joita ei ole nimitetty mihinkään noista viidestä palvelusasemasta. Mutta hän olisi yhä ”vanhimmiston” jäsen ja olisi varmasti kiinnostunut seurakunnasta. Hän olisi toimelias lauman paimentamisessa. Hän ottaisi iloiten osaa palveluskokouksiin tai toimisi milloin tahansa sijaisena kenen muun virallisesti nimitetyn jäsenen asemassa hyvänsä, joka saattaisi olla poissa tai sairaana.
Olkootpa seurakunnan vanhimmat jonkin palvelijan asemaan nimitettyjä tai eivät, he voivat palvella varsin hyvin valituissa kodeissa seurakunnan kirjantutkistelunjohtajina. Ja varsinkin silloin kun he eivät toimi minkään muun palvelijan asemassa, se on usein mahdollista. Me tarvitsemme hyviä miehiä näihin asemiin, ja, kuten Raamattu sanoo, valvojan täytyy olla ”pätevä opettamaan”. – 1. Tim. 3:2, Um.
Kuitenkaan se, että joku nimitetään kirjantutkistelunjohtajaksi, ei tee hänestä vanhinta. Hänellä ei ehkä ole vanhimman edellytyksiä. Monissa tapauksissa ”vanhimmisto” voi havaita tarpeelliseksi käyttää kirjantutkistelunjohtajina niitä, joista Raamatussa puhutaan avustavina palvelijoina. (1. Tim. 3:8–10, 12, 13) Toisin sanoen avustava palvelija auttaa vanhimpia opettamisessa, koska seurakunnassa ei riitä vanhimpia huolehtimaan kaikista näistä seurakunnan kirjantutkisteluista.
Veljien, jotka on nimitetty lehtien-alueenpalvelijoiksi ja kirjallisuudenpalvelijoiksi ja tilienpalvelijoiksi, tulee myös olla ainakin Raamatussa kuvailtuja avustavia palvelijoita. Ei ole välttämätöntä, että vanhimpia nimitetään seurakunnassa huolehtimaan kirjallisuudesta tai lehdistä, alueesta tai tileistä. Nämä miehet, jotka ovat avustavia palvelijoita, ovat ”vanhimmiston” apulaisia.
Kuinka joku voi sitten tulla vanhimmaksi? Me luemme 1. Tim. 3:1:stä: ”Jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan [valvojan, Um] virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.” Varmastikin nuori mies, joka on ehkä nimitetty avustavaksi palvelijaksi ja johtaa seurakunnan kirjantutkistelua tai huolehtii jostain muusta hallitsevan elimen määrittelemästä työstä, pyrkii jaloon toimeen. Hänen tulee haluta olla ”vanhin” eli valvoja, mutta toistaiseksi hänellä ei ehkä ole kaikkia edellytyksiä Jumalan lauman paimentamiseen. Mutta kun hän täyttää ne pätevyysvaatimukset, jotka on esitetty 1. Timoteuksen kirjeen 3. luvussa ja Tiituksen 1. luvussa, niin häntä voidaan suositella hallitsevalle elimelle vanhimmaksi nimittämistä varten. ”Vanhimmiston” asiana on suositella häntä vanhimmaksi ja valvojaksi seurakuntaan. ”Vanhimmiston” jäsenenä hän sitten ryhtyy paimennustyöhön kaikkien muiden ”vanhimmiston” jäsenten kanssa ja palvelee puheenjohtajana, kun hänen vuoronsa tulee.
Entä mitä on sanottava seurakunnista, joissa useimmat Valtakunnan julistajat ovat sisaria? Voivatko he olla vanhimpia? Eivät, heitä ei voida nimittää vanhimmiksi eikä avustaviksi palvelijoiksi. Mutta hallitseva elin voi pyytää joitakuita kypsiä, nöyriä sisaria auttamaan seurakunnassa olevia veljiä tai toimimaan sijaisina työstä huolehtimisessa siihen saakka, kun pätevä veli on saatavissa.
Miksi tilien-, kirjallisuuden- ja lehtien-alueenpalvelijoita ei vaadita olemaan vanhimpia? Nämä tehtävät seurakunnassa käsittävät työtä, joka suureksi osaksi on luonteeltaan mekaanista tai tilastojen pitämistä. ”Vanhimmiston” täytyy huolehtia lauman paimentamisesta eli kaikkien yksilöiden hengellisestä hyvinvoinnista, kun taas tilien-, kirjallisuuden- ja lehtien-alueenpalvelijat huolehtivat tilastoista, varastosta ja veljien tarvitsemista tarvikkeista. Siksi siis näissä tehtävissä on avustavia palvelijoita (diákonoi). Tietenkin jos vanhimpien pätevyysvaatimukset täyttäviä veljiä on riittävästi, niin ei ole mitään sitä vastaan, että vanhimmat huolehtivat näistäkin tehtävistä, jos heidän muut harrastuksensa sallivat. Mutta pelkästään se, että jotkut tekevät tätä työtä, ei merkitse, että he olisivat vanhimpia.
Eikö kirjantutkistelunjohtajien tulisi olla vanhimpia, koska he ovat opettajia? Olisi erinomaista, jos seurakunnassa olisi niin paljon ”vanhimpia”, että he voisivat huolehtia kaikista kirjantutkistelupaikoista. Mutta on osoittautunut, että useimmissa seurakunnissa ei ole sellaista tilannetta. Siksi on pitänyt käyttää avustavia palvelijoita siihen saakka, kun vanhimmistosta on tullut niin lukuisa, että se on voinut ryhtyä huolehtimaan näistä toimista. Siitä syystä sanottiin, että kun seurakunnassa on riittävästi vanhimpia, heidän tulisi toki olla seurakunnan kirjantutkistelunjohtajia, koska paljon hyvää voidaan tehdä paimentamalla tätä osaa heille uskotusta laumasta. Valvojana eli vanhimpana oleminen tuo mukanaan hyvin raskaan vastuun, kuten Apt. 20:28:ssa (Um) on mainittu: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on asettanut [nimittänyt, Um] teidät valvojiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti oman Poikansa verellä.” Valvojan täytyy olla syvästi kiinnostunut lauman hengellisestä hyvinvoinnista, koska, kuten jakeessa 29 osoitetaan, Paavali sanoi myös: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.” Valvojan eli vanhimman täytyy todella olla lujasti juurtunut totuuteen ja auttaa lampaita ja haluta ottaa vastuu.
PALVELUS- ELI TUOMIOVALTAINEN KOMITEA
Tuleeko yhä olemaan kolmen veljen komitea, joka tavallisesti huolehtii joistakin ongelmista tai toimii seurakunnan tuomiovaltaisena komiteana? Kyllä tulee, ja tämä tuomiovaltainen komitea koostuu edelleenkin puheenjohtajasta eli seurakunnanpalvelijasta, apulaisseurakunnanpalvelijasta ja raamatuntutkistelunpalvelijasta. Joskus kuitenkin sattuu, että joku näistä ei kelpaa käsittelemään asiaa sukulaisuussuhteen tai muun asianosaisuuden vuoksi. Silloin tämä komitea voi tietenkin valita kenen muun vanhimman tahansa sellaisen komitean muodostamiseksi, joka voi käsitellä tapauksen. Jos joku veli ei jostakin syystä ole pätevä palvelemaan tuomiovaltaisessa komiteassa, niin hänen tulisi astua syrjään ja antaa ”vanhimmiston” valita jonkun toisen vanhimman tai toisia vanhimpia kuulemaan tapausta koskevia seikkoja. Ei ole tarpeellista, että kaikki vanhimmat istuisivat kuulustelussa, vaan veljet, joiden hallussa on nämä kolme asemaa, voivat useimmissa tapauksissa käsitellä suuret ongelmat sinä vuonna, varsinkin silloin kun tuomiovaltaista komiteaa tarvitaan.
Joidenkin valtakunnansalien omistamisen ja toiminnan yhteydessä on muodostettu yhdistys. Joskus se on lain vaatima yhdistys. Soveltuuko vuorottelujärjestely tällaisiin yhdistyksiin? Ei. Se, mitä olemme tässä käsitelleet, koskee ainoastaan seurakunnissa olevia asemia, joihin päätoimistossa oleva hallitseva elin nimittää henkilöitä.
VANHINTEN VIRALLISET NIMITYKSET
Miten sitten ”vanhimmisto” valitaan kuhunkin seurakuntaan tulevina kuukausina ennen lokakuun 1. päivää 1972? Hallitseva elin lähettää Vartiotorni-seuran kautta kirjeen, jossa pyydetään sitä komiteaa, joka nyt huolehtii kunkin seurakunnan toiminnasta, kokoontumaan, kun asiasta on julkaistu lisätietoja Vartiotornin palstoilla ja kun ne on hengellisesti sulatettu, ja harkitsemaan rukoillen, kuka teidän seurakunnassanne todella täyttää vanhimman eli valvojan pätevyysvaatimukset. He lukevat tietenkin huolellisesti 1. Tim. 3:2–7:n, Tiit. 1:5–9:n ja 1. Piet. 5:1–5:n. Niitä, jotka näyttävät kelvollisilta, verrataan näihin Jumalan sanan vaatimuksiin. Sen jälkeen hallitsevalle elimelle tehdään suositukset. Tämä kolmen komitea voi kuitenkin tuntea seurakunnasta lukuisia veljiä, jotka varmasti ovat päteviä vanhimmiksi, ja se voi haluta, että nämä kokoontuisivat heidän kanssaan, kun he tarkastelevat kaikkia seurakunnassa olevia veljiä.
Sen sijaan siis, että vain kolme ratkaisisi sen, ketkä ovat kelvollisia vanhimmiksi, kokoontukoon viisi, kuusi, seitsemän tai kahdeksan vanhempaa veljeä, jos niin monta on, jotka jo vuosien kuluessa ovat osoittautuneet sellaisiksi, että heillä on nämä edellytykset, ja ratkaiskoot he, ketkä heidän joukossaan ovat raamatullisesti päteviä vanhinten asemaan. Suuremmissa seurakunnissa he voisivat suositella jopa kahdeksaa, yhdeksää tai kymmentä vanhinta, koska näillä veljillä on vaaditut edellytykset. Samalla he haluavat ehkä ratkaista, ketkä ovat päteviä avustaviksi palvelijoiksi. Varmastikaan jokainen seurakunnassa ei ole pätevä vanhimmaksi eikä avustavaksi palvelijaksi, koska uusia tulee mukaan ja koska on sellaisia, jotka eivät edisty hyvin. Vanhimpana olemista ei välttämättä ratkaise se tuntimäärä, jonka hän saavuttaa kenttäpalveluksessa. Ensiarvoisen tärkeitä ovat hänen hengelliset edellytyksensä, hänen rakkautensa Jehova Jumalaan, hänen kiinnostuksensa työtovereihinsa seurakunnassa ja hänen kykynsä opettajana, ojentajana ja kehottajana. Tietenkin hänen täytyy myös olla innostunut hyvän uutisen saarnaamiseen. Mutta pääasiassa hänen täytyy paimentaa niitä, jotka jo ovat Jumalan laumassa, sekä johtaa heitä kentällä.
Varsin todennäköisesti hallitseva elin pyytää 1) seurakunnan suositusta vanhimmiksi ja sen ohella sen suositusta siitä, kuka noista vanhimmiksi suositelluista astuisi seurakunnanpalvelijan eli ”vanhimmiston” puheenjohtajan virkaan lokakuun 1. päivänä 1972 alkavaksi vuodeksi, sekä ketkä astuisivat muihin mainittuihin avainasemiin, joita on kaikkiaan viisi, 2) sekä myös sen suositusta avustaviksi palvelijoiksi, joista ketkä tahansa voisivat astua tilien-, kirjallisuuden- sekä lehtien-alueenpalvelijan toimiin, niin kuin ”vanhimmisto” näkee hyväksi käyttää heitä. Tietysti vanhimmatkin voivat hoitaa näitä toimia, mutta heidän päätyönsä on toimia paimenina ja opettajina.
Kun hallitseva elin on saanut suositukset seurakunnalta, niin tehdään asianmukaiset nimitykset. Hallitseva elin nimittää vanhimmat jokaiseen seurakuntaan, ja hallitseva elin lähettää tämän tiedon Seuran eri toimistojen välityksellä kautta maailman.
VANHIMPIA MÄÄRÄTÄÄN VIERAILEMAAN SEURAKUNNISSA
Entä sitten kierros- ja piiripalvelijat? Tapahtuuko heidän kohdallaan mitään vuorottelua? Kyllä, Seura odottaa antavansa heille uudet aluemääräykset joka toinen vuosi. Joskus kierrospalvelijoista voidaan tehdä jopa piiripalvelijoita kahdeksi vuodeksi ja sitten piiripalvelijoina olon jälkeen heistä voidaan tehdä kierrospalvelijoita riippuen siitä, minkä katsotaan olevan parasta työn kannalta yleensä koko siinä maassa.
Nämä veljet ovat tietenkin päteviä vanhimmiksi; siksihän he juuri ovat näissä asemissa. Vieraillessaan seurakunnissa he ovat yhteistoiminnassa kunkin seurakunnan ”vanhimmiston” kanssa täysin määrin ja osallistuvat kenttätoimintoihin ja koko seurakunnan hengelliseen rakentamiseen. Mutta kun palvelijat on nimitetty vuoden kuluessa tai kun he vuorottelevat seuraavana vuonna, niin kierrospalvelijan ei tarvitse suositella mitään muutoksia, ellei hän koko ”vanhimmiston” kanssa totea, että kysymyksessä on muutosta vaativa odottamaton tilanne.
Onko kierrospalvelijalla, kun hän vierailee seurakunnassa, enemmän valtaa kuin seurakunnan vanhimmilla ja voiko hän tehdä muutoksia seurakunnassa, kuten kokousaikojen tai salin järjestelyn suhteen, tai voiko hän vaihtaa veljiä eri valvonta-asemissa? Ei! Kierrospalvelijalla ei ole sellaista valtaa. Kierrospalvelija on vain Seuran nimittämä vanhin, joka vierailee seurakunnissa rakentaakseen niitä hengellisesti ja ottaakseen johdon kenttäpalveluksessa. Hänen kierrospalvelijan asemansa ei merkitse sitä, että hän on paikallisia vanhimpia pätevämpi. Seura käyttää usein seurakunnanpalvelijoita kierrospalvelijoina viikonloppuisin lähiympäristön muiden seurakuntien palvelemisessa. Näitä seurakunnanpalvelijoita tai muita palvelijoita käytetään, koska he ovat päteviä antamaan hengellistä neuvontaa. Kierros- tai piiripalvelijan ei tule koskaan ajatella olevansa seurakunnan ”vanhimmiston” yläpuolella. Hänen tulee pitää itseään Seuran seurakuntaan lähettämänä vanhimpana, joka antaa apua parhaan kykynsä mukaan ja rohkaisee koko seurakuntaa ponnistelemaan eteenpäin suurenmoisessa työssään. Seurakunnan ”vanhimmiston” tulee odottaa kahdesti vuodessa kierrospalvelijan – joka myös on vanhin – vierailua tietäen, että hänellä on tarjottavana Jumalan sanasta otettuja hyviä hengellisiä neuvoja ja että hän ottaa hyvän johdon kenttäpalveluksessa.
Hallitsevalla elimellä tulee tietenkin olemaan paljon lisää sanottavaa tästä asiasta Seuran julkaisuissa ajan mittaan. Sillä välin seurakunnat toimivat sellaisina kuin ne ovat nimitettyine palvelijoineen, ja kun syyskuu 1972 saapuu, niin palvelija-nimityksensä saaneet seurakunnat alkavat siirtää työtä uusille palvelijoille syyskuun aikana, ja lokakuun 1. päivänä seurakunnan uudesta johtavasta evankeliuminpalvelijasta tulee ”vanhimmiston” eli vanhinten puheenjohtaja kunkin vanhimman hoitaessa valvojan tehtäväänsä. Seurakunnan veljet vuorottelevat joka vuosi vastaavissa asemissaan ja työskentelevät yhdessä yhtenä joukkona mielessään vain yksi asia, seurakunnan itsensä hyvinvointi, ja he ovat yhteistoiminnassa ja paimentavat Jumalan laumaa, joka on heille uskottu.
Nämä järjestössä tapahtuvat muutokset auttavat seurakuntien toiminnan saattamisessa läheisemmin Jumalan sanan mukaiseksi, ja varmasti se johtaa Jehovalta tuleviin runsaampiin siunauksiin. Työtaakka jakaantuu useampien osalle seurakunnissa, ja tämä tekee ”vanhimmille” mahdolliseksi omistaa enemmän huomiota Jumalan sanan todelliseen opettamiseen ja lauman paimentamiseen jokaisen auttamiseksi pysymään lujana uskossa. Lisäksi kun me saamme selvemmän näkemyksen valvojista, niin se auttaa meitä kohdistamaan huomiomme tarkemmin Jehova Jumalaan, Ylivalvojaamme, ja siihen, jonka Jehova on asettanut seurakuntansa Pääksi, Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka nyt aktiivisesti hallitsee kuninkaana. Kun me näin teemme, niin se vahvistaa suuresti arvostustamme siihen tiehen, jolla Jehova johtaa kansaansa.