Hellän sääliväisiä – niin kuin Jumalamme

JEHOVA, meidän Jumalamme, osoittaa vertaansa vailla olevaa sääliväisyyttä. Me voimme kaikissa vastoinkäymisissämme ja vaikeuksissamme luottaa siihen, että hänen suhtautumiselleen erehtyviin ihmislapsiin on ominaista lämmin hellyys, joka saa hänet toimimaan surun lievittämiseksi ja siunausten antamiseksi heille. Tällainen luottamus perustuu siihen, että me tiedämme Raamatun kertomuksen perusteella, miten hän on menetellyt menneisyydessä.

Kenen ajattelet osoittaneen sääliä tottelemattomalle Israelin kansalle ja varoittaneen sitä toistuvasti monien profeettojen välityksellä? Silloinkin kun israelilaiset olivat moraalisesti ja uskonnollisesti rappiotilassa, Jehova esitti lupauksen: ”Minä osoitan sääliä heille, niin kuin mies osoittaa sääliä pojalleen, joka palvelee häntä.” – Mal. 3:17, Um.

Jumalan ainosyntyinen Poika osoitti maan päällä ihmisenä ollessaan tätä samaa hellän sääliväisyyden jumalallista ominaisuutta. Kertomus hänen evankeliuminpalveluksestaan mainitsee, kuinka hän tunsi sääliä ihmisjoukkoja kohtaan, ”kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta”. (Matt. 9:35, 36) Hän ei osoittanut sääliä pelkästään suullisesti. Hän osoitti syvää sääliväisyyttä, joka sai hänet parantamaan sairaita ja raajarikkoja, ruokkimaan nälkäisiä, antamaan näön sokeille ja kuulon kuuroille. Mutta se ei pysähtynyt siihen. Hän tiesi hyvin, että ihmiset tarvitsivat kipeästi kaitsemista, turvallista johtoa ja suojelusta jumalattoman maailman pahoja vaikutuksia vastaan. Niinpä hän valmensi opetuslapsensa olemaan sääliväisiä paimenia.

Jotta nämä Kristuksen alaisuudessa palvelevat paimenet olisivat olleet tehokkaita, heidän tarvitsi toimia niin kuin hän ja samoista vaikuttimista. Heidän täytyi oppia olemaan hellän sääliväisiä, varsinkin niitä kohtaan, jotka olivat tietoisia hengellisestä tarpeestaan. Ja se on vieläkin tarpeellisempaa nykyään, sillä me elämme nyt kaikkein ahdistavimpia aikoja. Suuret ihmisjoukot ovat hengellisesti sokeita ja rampoja ja kuuroja ja nälkäisiä ja tarvitsevat kipeästi sellaista oivallista paimennusta, joka Jeesuksella oli mielessä heitä varten. Jos olet Kristuksen seuraaja, niin huomaatko noudattavasi hänen esimerkkiään tässä suhteessa? Oletko sinäkin hyvin kiinnostunut ihmisjoukoista, jotka ovat ”nääntyneet ja hyljätyt”? Tartutko käytettävissäsi oleviin mahdollisuuksiin lievittääksesi heidän hengellistä köyhyyttään?

Sinusta saattaa tosin tuntua, että sinulla on hyvin vähän mahdollisuuksia osoittaa sääliväisyyttäsi käytännössä. Ehkä voit osallistua henkilökohtaisesti Valtakunnan saarnaamiseen ihmisille heidän kodeissaan. Se ei ole aina helppoa, mutta se osoittaa, että säälisi tarpeessa olevia kohtaan on enemmän kuin vain puhetta. Ja kun on kysymyksessä maailmanlaajuinen pelto, niin sinä voit tavoittaa ja auttaa myös kaukaisissa paikoissa olevia ihmisjoukkoja. Miten? Samalla tavalla kuin monet kristityt menettelevät ja ovat menetelleet jo vuosikymmeniä. He ovat huomanneet, että yksi uskonnollinen järjestö monista ympäri maapalloa toimivista eroaa niistä jyrkästi. Se on järjestö, jonka ainoa tarkoitus on edistää paimennuspalvelusta, jonka Jeesus pani alulle 1 900 vuotta sitten. Mistä se tunnetaan?

Se on miesten ja naisten joukko, joka on hajallaan maapallon eri maissa ja työskentelee yhdessä Jumalan valtakunnan palveluksessa julistaen Jumalansa, sääliväisen Jumalan Jehovan, nimen suuruutta. He ovat yksimielisiä palvonnassaan ja he yhdistävät varansa ainutlaatuisella tavalla tukemaan ja ylläpitämään työtä, jonka avulla autetaan nöyriä, lampaan kaltaisia ihmisiä, jotka isoavat ja janoavat rauhaa ja vanhurskautta. He käyttävät Pennsylvaniassa rekisteröityä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuraa, jonka keskustoimisto on Brooklynissa New Yorkissa, ja sen monia haaratoimistoja eri puolilla maailmaa välikappaleenaan saadakseen tämän tärkeän työn tehdyksi. Heidän pienet lahjoituksensa lähetetään tälle Seuralle ja tiedetään varmasti, ettei niitä käytetä mainostemppuihin eikä johtoportaan korkeisiin palkkoihin, vaan elämänantavan totuuden sanoman levittämiseen painetussa muodossa ja suullisesti.

Tämä miesten ja naisten joukko tietää hyvin, että eri puolilla maailmaa noin 90 maassa ja merensaaressa olevissa Seuran toimistoissa työskentelevillä on sama sääliväinen näkemys, he työskentelevät ilman palkkaa, ja he antavat iloiten aikaansa ja voimiaan tämän paimennustyön edistämiseksi. Kaikki nämä kristityt, ovatpa he Seuran haaratoimistoissa tai muualla, antavat auliisti varojaan ja voimiaan, sillä he kaikki palvovat samaa sääliväistä Jumalaa ja haluavat osallistua niin suuressa määrin kuin voivat Hänen työhönsä rauhan ja toivon tarjoamiseksi kaikille kansoille Valtakunnan hyvän uutisen välityksellä.

Sääliväinen Jumala ennusti kauan sitten profeettansa Hesekielin välityksellä tämän suuren työn kadonneitten ”lampaitten” etsimiseksi ja heistä huolehtimiseksi. Hän julisti: ”Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.” (Hes. 34:11) Myös profeettansa Jeremian kautta Jumala puhui sanat, jotka täyttyvät nykyään: ”Minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, . . . Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu.” – Jer. 23:3, 4.

Runsaasti yli puolen vuosisadan ajan on ollut merkkejä sellaisen paimennustyön edistymisestä kaikkien kansojen ihmisten keskuudessa. Sen välityksellä suuret ihmisjoukot ovat saaneet osakseen sääliväisen Jumalan hellää huolenpitoa. He ovat puolestaan oppineet olemaan ”hellän sääliväisiä” ja ’katsomaan, ei vain omaansa, vaan toistenkin parasta’. (Fil. 2:4; 1. Piet. 3:8, Um) Tämä hellä huolenpito ilmenee heidän ponnisteluistaan viedä Valtakunnan sanomaa lähimmäistensä koteihin ja heidän tekemistään rahalahjoituksista, jotta samaa palvelusta voitaisiin edistää jokaisella mantereella.

Ei ihme, että tämä Jehovan palvelijoiden maailmanlaajuisen saarnaamistyön välityksellä tapahtuva paimennuspalvelus jatkuu varojen puutteen ehkäisemättä sitä. Heidän anteliaalla toiminnallaan on epäilemättä sääliväisen Jumalan siunaus. Hän näkee, että heidän sydämen halunsa on ulottaa hengellistä apua sitä tarvitseville. Hän näkee, kuinka he työskentelevät yhteistoiminnassa ja käyttävät välikappaleenaan Vartiotorni-seuraa tavoittaakseen maapallon jokaisen kolkan. Hän tietää, etteivät heidän lahjansa ja palveluksensa ole pakotettuja eivätkä vain jonkin velvollisuudentunnon ilmauksia, vaan ne lähtevät sydämestä, jota koskettaa vanhurskautta isoavien ja janoavien kipeä tarve.

Ne, jotka sääliväisesti antavat voimiaan ja varojaan Valtakunnan saarnaamistyön edistämiseen, saavat suuren tyydytyksen. Se ei ole lainkaan itsekästä tyydytystä, sillä se on sen tajuamista, että heidän hengellisen apunsa kiitolliset vastaanottajat tulevat arvostamaan meidän Jumalamme syvää ja hellää sääliväisyyttä – mikä itsessään on todella tyydyttävä palkka.