Mitä viisas mies tarkoitti?
SAARNAAJAN kirjassa Raamatussa viisas kuningas Salomo viittasi joihinkin loputtomiin luonnon kiertokulkuihin, jotka liittyvät maapalloon. Sukupolven jälkeen tulee toinen sukupolvi. Aurinko nousee ja laskee. Tuulet puhaltavat jatkuvasti eri suunnista. Joet ja virrat laskevat mereen, mutta se ei siitä täyty. – Saarn. 1:4–7.
Sen jälkeen viisas mies huomautti: ”Kaikki tyynni itseänsä väsyttää [kaikki on väsyttävää, UM], niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ’Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.” – Saarn. 1:8–11.
Kuningas Salomolla oli ilmeisesti mielessä tapahtumien loputon toistaminen, kun hän lausui edellä olevat sanat. Oli olemassa niin paljon toistuvia luonnon kiertokulkuja, että ihminen väsyisi yrittäessään kuvailla niitä kaikkia. Hän ei ’löytäisi enää sanoja’.
Kiertokulkujen toistuminen voi vaikuttaa ihmiseen sillä tavalla, että hänen näkö- ja kuuloaistinsa eivät saa tyydytystä, vaan kaipaavat jotakin uutta, ennen näkemätöntä. Kuitenkaan ei luonnon kiertokuluissa eikä päivittäisen elämän tapahtumissa ole mitään todella uutta. Sukupolvet, jotka ovat eläneet kauan ennen meidän sukupolveamme, ovat nähneet samat luonnon kiertokulut. Ja ihmisten elämässä samat seikat on havaittu kautta vuosisatojen. On ollut edistystä, taantumista, pettymystä, sortoa, turmelusta ja vallankumouksia, joita on seurannut vielä suurempi sorto ja turmelus. Ihmisillä on ollut samoja toiveita, haluja ja pyrkimyksiä. Kun he sitten ovat kuolleet, myöhemmät sukupolvet ovat unohtaneet heidät. Sellaisetkin ihmiset, jotka ovat tehneet huomattavan nimen itselleen, ovat hävinneet eloon jääneitten muistista ja ovat jääneet elossa olevien kuuluisuutta nauttivien varjoon.
Mitä hyötyä on tällaisesta tiedosta? Se voi suojella meitä antamasta asiatonta merkitystä materialistisiin tavoitteisiin pyrkimiselle, joka jättää Luojan huomioon ottamatta. Kaikki maalliset saavutukset ovat vain väliaikaisia. Niinpä sen sijaan että tekisimme sellaisesta elämämme päätavoitteen, on paljon parempi nauttia vaivannäkönsä hedelmää ja tehdä hyvä nimi Jumalan silmissä, joka voi palauttaa meidät eloon ja asettaa eteemme ikuisen, onnellisen tulevaisuuden. – Saarn. 3:22.