Mitä viisas mies tarkoitti?

Huvittelu ja taiteen harrastaminen antaa niukan korvauksen

Kuningas Salomo huomasi, ettei maailmallisen viisauden ja tiedon hankkiminen ollut tyydyttävä tavoite. Tästä syystä hän tutki muita elämän aloja, mm. huvittelua ja taidetta.

Löysikö Salomo todellista tyydytystä huvittelusta, iloitsemisesta ja nauramisesta? Hän kirjoitti: ”Minä sanoin sydämessäni: Tule, minä tahdon koetella sinua ilolla, nauti hyvää. Mutta katso, sekin oli turhuutta. Naurusta minä sanoin: ’Mieletöntä!’ ja ilosta: ’Mitä se toimittaa?’” – Saarn. 2:1, 2.

Salomo odotti turhaan ilonpidon ja nauramisen olevan jotain arvokasta. Huvittelu ei itsessään tuo todellista ja pysyvää onnea. Nauraminen ja ilonpito saattaa tilapäisesti auttaa unohtamaan pulmat. Mutta ne eivät poistu, ja kun ilonpito on ohitse, ne saattavat päinvastoin tuntua entistä suuremmilta. Salomo voi aivan oikein sanoa naurua ”mielettömäksi”, sillä ajattelematon nauru samentaa terveen arvostelukyvyn. Se voi saada ihmisen suhtautumaan hyvin vakaviinkin asioihin kevyesti ja siten loukkaamaan tai ärsyttämään toisia. Hauskutus tai sellainen ilonpito, joka liittyy jonkin ilveilijän sanoihin tai tekoihin, ei tosiaan merkitse mitään. Sen ei voida osoittaa aikaansaavan mitään todellista ja merkityksellistä.

Kun Salomo ei tyytynyt huvittelun, ilonpidon ja naurun seurauksiin, niin hän kokeili viinin vaikutusta. Hän jatkaa: ”Minä mietin mielessäni virkistää ruumistani viinillä – kuitenkin niin, että sydämeni harrastaisi viisautta – ja noudattaa tyhmyyttä, kunnes saisin nähdä, mikä olisi ihmislapsille hyvä, heidän tehdäksensä sitä taivaan alla lyhyinä elämänsä päivinä.” (Saarn. 2:3) Salomoa ohjasi viisaus, terve järki, kun hän käytti viiniä. Hän ei tullut juopoksi, vaan hän säilytti itsehillinnän. Hänen ’tyhmyyden noudattamisensa’ ei siis merkinnyt sitä, että hän olisi hylännyt kohtuullisuuden. Päinvastoin, kun hän tutki elämän kevyempää puolta, niin hän hallitsi itsensä niin, ettei hänestä tullut nautinnonhaluista huikentelijaa. Koska Salomo säilytti terveen järkensä, hän saattoi arvioida oikein havaintonsa.

Kuvaillen muita toimintojaan hän sanoo: ”Minä tein suuria töitä: rakensin itselleni taloja, istutin itselleni viinitarhoja. Minä laitoin itselleni puutarhoja ja puistoja ja istutin niihin kaikkinaisia hedelmäpuita. Minä tein itselleni vesilammikoita kastellakseni niistä metsiköitä, joissa puita kasvoi. Minä ostin orjia ja orjattaria, ja kotona syntyneitäkin minulla oli; myös oli minulla karjaa, raavaita ja lampaita, paljon enemmän kuin kenelläkään niistä, jotka olivat olleet ennen minua Jerusalemissa. Minä kokosin itselleni myöskin hopeata ja kultaa ja kuninkaitten ja maakuntien aarteita ja hankin itselleni laulajia ja laulajattaria ja ihmislasten iloja, vaimon, jopa vaimoja. Minä tulin suureksi ja yhä suuremmaksi, yli kaikkien, jotka olivat olleet ennen minua Jerusalemissa. Sen ohessa pysyi minussa viisauteni. Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät, enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa, sillä minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni.” – Saarn. 2:4–10.

Salomolla oli kuninkaanasemassaan ulottuvillaan mahdollisuudet, jotka auttoivat häntä tekemään mitä ikinä hän halusi. Hän ei hylännyt kuitenkaan viisautta harrastaessaan sopivia töitä ja sopivaa taidetta: rakennustaidetta, puutarhanhoitoa, puutarha-arkkitehtuuria ja musiikkia. Salomo ei kuluttanut sen tähden loppuun rahavarojaan, vaan kokosi jatkuvasti enemmän kultaa ja hopeaa. Hänen ’viisautensa pysyi hänessä’ ja ohjasi hänen lukuisia toimintojaan. Hän sai myös tiettyä mielihyvää siitä, mitä hän kykeni suorittamaan. Mutta löysikö Salomo todella näistä eri pyrkimyksistä sitä, millä on pysyvää arvoa elämässä? Hänen vastauksensa kuuluu: ”Kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla.” (Saarn. 2:11) Niin, siinäkin, mitä voitaisiin pitää kannattavina pyrkimyksinä, Salomo vaistosi tyhjyyden, turhuuden tunteen. Hän ymmärsi, että kuolema tavoittaisi hänet, eikä ollut mitään keinoa tietää, miten kaiken hänen vaivannäkönsä kävisi. – Saarn. 2:17–19.

Huvittelu ja taiteen harrastaminen ei totisesti itsessään varmista ihmiselle onnellista tyytyväistä elämää. Todellisuudessa se, jonka elämä keskittyy tällaisen ympärille, voi lopulta tulla ymmärtämään, että hänen elämänsä on hyvin tyhjää ja että hän on hengellisen ravinnon tarpeessa.