Kehitysoppi perääntymässä

YLI sadan vuoden ajan monet luonnontieteilijät ovat väittäneet, että kaikki elämä on kehittynyt. He ovat sanoneet, että elämä on saanut alkunsa itsestään, kehittynyt kasvi- ja eläinelämän tasolle ja sitten edennyt apinankaltaisten eläinten kautta ihmiseksi.

Koko tämän ajan luonnontieteen tutkijat ovat luottavaisina etsineet todisteita sellaisten väitteitten tueksi. Melko monet luonnontieteen edustajat samoin kuin muutkin ovat toivoneet sellaisten todisteitten tuhoavan uskon luovaan Jumalaan.

Mutta viime vuosina todisteitten vaikutus on ollut päinvastainen! Ne ovat murskanneet kehitysteoriaan uskomisen perusteita, niin että monet rehelliset ihmiset, lukuisat luonnontieteilijätkään, eivät enää hyväksy tätä teoriaa. Ne, jotka edelleen kannattavat kehitysoppia, ovat joutuneet perääntymään joistakin pitkään vaalituista uskomuksista.

New York Times -lehti mainitsi tästä tilanteesta: ”Kehitysopin tutkimus on kokenut suuren muutoksen viimeisten kymmenen vuoden aikana, kun Darwinin ja muiden esittämät kehityksen periaatteet on kiistetty ja on ehdotettu uusia teorioita. Alalla vallitsee sekasorto.”

TODISTEITTEN TUTKIMINEN

Viime aikoina monet tutkijat ovat tarkastelleet todisteita puolueettomasti. He ovat ilmaisseet hämmästyksensä sen johdosta, mitä he ovat havainneet.

Norman Macbeth, Yhdysvaltain Harvardin yliopistossa koulutuksensa saanut lakimies, päätti ryhtyä tarkastelemaan asiaa ikään kuin hän olisi käsitellyt oikeusjuttua. Hän kokosi todistusaineistoa kehitysopin puolesta ja sitä vastaan. Monta vuotta kestäneen tiiviin tutkimuksen jälkeen hän päätteli, että todisteet kehitysoppia vastaan olivat niin voimakkaat, että ”teorian puuttuminen kokonaan voi olla olemassa olevaa parempi”, kuten hän sen sanoi.

Macbeth totesi edelleen: ”Kehitysopin piirissä useimmat selitykset eivät ole hyviä. Itse asiassa ne tuskin käyvät lainkaan selityksistä; ne ovat ehdotuksia, aavistuksia, haavekuvia, tuskin sen arvoisia, että niitä kutsutaan hypoteeseiksi.” Erään tyypillisen kehitysoppia tukevan kirjan johdosta hän sanoi: ”Jos minun täytyisi olla tuon miehen syyttäjänä oikeudessa, voisin kaataa hänen juttunsa.”

The Washington Monthly -lehden toimittaja Tom Bethell teki samanlaisen tutkimuksen. Hän oli hämmästynyt havaitessaan niin paljon epäselvyyttä ja väittelyä kehitysopin kannattajien keskuudessa. Hän sanoi: ”On hämmästyttävää, että niin vähän [väittelystä] on tullut yleisesti tunnetuksi, koska vaikuttaa siltä, että se on ollut 1960-luvun tärkeimpiä akateemisia väittelyjä, ja minun mielestäni johtopäätös on melko tyrmäävä: Darwinin teoria on, niin uskon, luhistumisen partaalla.”

Toimittaja Bethell mainitsi: ”Olen sitä mieltä, että Darwin on parhaillaan joutumassa hylätyksi, mutta ehkä kunnioituksesta arvoisaa vanhaa herrasmiestä kohtaan . . . se tapahtuu niin hienotunteisesti ja hellävaraisesti kuin mahdollista, mahdollisimman vähän julkisuutta herättävästi.”

Miten kehitysopin kannattajat suhtautuvat tähän? F. Appleton kirjoittaa Weekend-lehdessä: ”Myönnämme, että kehitysopin todisteissa on ammottavia aukkoja. . . . Paljon tutkineelle tiedemiehellekin tulee vaihe, jolloin selitykset tulevat kuluneiksi ja jolloin on myönnettävä, ettei todella tiedä.” Hän lisäsi: ”Niin, kehitysoppi on vain teoria. Kehitysoppiin uskominen on siis uskon asia.”

”Ammottavat aukot” ovat suurentuneet ajan mittaan. Todisteita on tulvinut perinnöllisyydestä, solurakenteesta, DNA:sta, elollisten monimutkaisuudesta, risteytyskokeista sekä fossiilistosta. Kaikista näistä todisteista puolueettomat, rehelliset tarkkailijat ovat yhä selvemmin huomanneet, että tosiasiat tukevat ylivoimaisesti luomista, eivät kehitystä.

PERUSAJATUS JÄRKKYNYT

Yksi kehitysopin perususkomuksista, itse asiassa yksi pääperustuksista, on nyt järkkymässä. Se on pitkään hyväksytty teoria siitä, kuinka kehityksen oletettiin tapahtuneen – teoria evoluution ”mekanismista”.

Kehitysopin kannattajat uskoivat kehityksen tapahtuneen siten, että elollisissa sattui pieniä edullisia muutoksia. Näiden muutosten ajateltiin auttaneen elollisia säilymään paremmin elossa. Niiden jälkeläisten oletettiin kokeneen muita hyödyllisiä muutoksia miljoonien vuosien kuluessa. Tämän väitettiin johtaneen kaikkien hyönteisten, kasvien, eläinten ja ihmisen vähittäiseen kehittymiseen.

Tiedemiesten keskuudessa tätä ajatusta ’elinkykyisimmän eloon jäämisestä’ sanotaan ’luonnonvalinnaksi’. Sanonnan tarkoitus oli ilmaista, että ”luonnon” oletettiin ”valitsevan” ”elinkykyisimmät” jäämään eloon, kun taas ”heikommat” kuolivat sukupuuttoon.

Miksi tämä perususkomus on nyt kiistetty? Koska nyt, sen jälkeen kun vuosikymmenien ajan on suoritettu kokeita elollisilla ja tutkittu fossiilistoa, monille luonnontieteilijöille on lopultakin valjennut se, minkä olisi pitänyt olla ilmeinen johtopäätös. Ja se on tämä: vaikka jokin kasvi- tai eläintyyppi saattaa säilyä toisia paremmin elossa, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka se on tänne ensiksi ilmaantunut. Jos toinen kettutyyppi säilyy elossa paremmin kuin toinen, niin ei se selitä kummankaan ketun alkuperää. ”Elossa säilyminen” ei selitä ”ilmaantumista”. Eikä pelkkä eloon jääminen muuta kettua eri eläimeksi.

Jalostajat ovat havainneet vuosikymmenien kokeilujen jälkeen, että he eivät koskaan kehitä uutta tai täysin eri lajia, vaikka he kuinka voimaperäisesti tahansa jalostaisivat kasveja tai eläimiä. He voivat saada aikaan muutoksia koossa, värissä tai muissa ominaispiirteissä. Mutta lehmä pysyy aina lehmänä, viinirypäle pysyy aina viinirypäleenä, kärpänen pysyy aina kärpäsenä.

Nyt on selvästi todistettu, että elollisia ei voida muuttaa kuin tietyssä rajallisessa määrin siitä, mikä on normaalia, tekemättä niitä lisääntymiskelvottomiksi tai aiheuttamatta niille kuolemaa. Miksi? Koska on olemassa laki, joka lukitsee ne olemaan sitä mitä ne ovat.

”LAJINSA MUKAAN”

Jumala on pannut kaikkiin elollisiin lain, joka pitää perustyypit erillään. Raamattu käyttää tästä laista nimitystä ”lajinsa mukaan”.

Esimerkki siitä on 1. Mooseksen kirjan 1:24, jossa sanotaan: ”Jumala sanoi: ’Tuottakoon maa elävät olennot [sielut, UM], kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan’.” Tämä pitää paikkansa myös kaikista kasveista, hyönteisistä, linnuista, kaloista ja ihmisistä.

Elollisten perinnölliseen rakenteeseen sisältyy kuitenkin peruslajien sisäinen muuntelukyky, mikä tekee elämän kiinnostavammaksi. Mutta aivan kuten jalostajat ovat havainneet, vaikka esimerkiksi kissamuunnoksia on useita, kaikki muunnokset pysyvät aina kissoina ja voivat risteytyä vain keskenään. Sama pitää paikkansa kaikista muistakin peruslajeista.

Harold Coffin, selkärangattomia tutkiva eläintieteilijä Kalifornian yliopistosta, sanoo: ”Ilmeisesti paljon sopeutumista on tapahtunut, mutta onko tällainen sopeutumismuutos todellisuudessa saanut aikaan kehittymistä pääryhmästä toiseen? Luonnontieteen todistus ei tue sellaista muutosta.”

FOSSIILITODISTEET ANTAVAT TAKAISKUJA

Fossiileista, maasta kaivetuista elollisten jäännöksistä, saadut todisteet ovat myös antaneet takaiskuja kehitysopin kannattajille. He olivat toivoneet, että he yli sadan vuoden etsimisen jälkeen olisivat löytäneet lukuisia fossiileita ”välimuodoista”, jotka olisivat yhdistäneet kerran eläneiden eliöiden eri tyypit yhteen katkeamattomaksi ketjuksi. Mutta nykyisin käytettävissä olevat runsaat fossiilitodisteet ovat täysin murskanneet tämän toivon.

Eläintieteilijä Coffin sanoo: ”Fossiilit, menneen elämän todisteet, muodostavat lopullisen ja korkeimman tuomioistuimen, koska fossiilisto on ainoa luonnontieteen käytettävissä oleva luotettava elämän historia.” Ja mitä tämä fossiilisto osoittaa? Onko se yhtäpitävä kehitysopin kanssa? Coffin vastaa: ”Ei ole. . . . Se kertoo, että kasvit ja eläimet luotiin perusmuodoissaan. Fossiiliston perustavat tosiasiat tukevat luomista, eivät kehitystä.”

Tri D. B. Gower, biokemisti Lontoon yliopistosta, vakuuttaa myös, että ’fossiilien kertomus on yhtäpitävä (Raamatussa olevan) 1. Mooseksen kirjan kertomuksen kanssa’. Hän sanoo, että ’vanhimmista kivilajeista ei löydy vähittäisistä muutoksista kertovaa fossiilien sarjaa alkukantaisimmista luomuksista kehittyneisiin muotoihin, vaan vanhimpiin kivilajeihin ilmaantui sen sijaan yhtäkkiä kehittyneitä lajeja’. Hän mainitsi myös, että kaikkien huomattavien kasvi- ja eläintyyppien väliltä ’puuttuivat tyystin välimuotojen fossiilit’.

Näin ollen sen jälkeen kun yli sadan vuoden aikana on kaivettu esiin miljoonia fossiileja, niiden todistus vahvistaa, että elämänmuodot luotiin ”lajinsa mukaan”. – 1. Moos. 1:11, 12, 21, 24.

PERÄÄNTYMISTÄ IHMISEN HISTORIASSA

Viimeaikaiset ihmisfossiilien löydökset ovat saaneet aikaan perääntymistä myös ihmisen oletetun kehityshistorian suhteen. Nämä löydöt ovat aiheuttaneet hirvittävää sekasortoa ”kehityspuussa”, apinankaltaisten luomusten oletetussa sukupuussa, jonka väitetään johtavan ihmiseen.

Bostonissa ilmestyvä Globe sanoi näistä viimeaikaisista löydöistä: ”Jokainen antropologiaa käsittelevä kirja, jokainen ihmisen kehitystä käsittelevä artikkeli, jokainen piirros ihmisen sukupuusta täytyy heittää romukoppaan. . . . Se merkitsee myös, että meidän esi-isissämme on ollut täysi sekaannus.”

Mikä on aiheuttanut tämän perääntymisen? Sellaisten nykyihmisen kaltaisten fossiilien löytyminen, joiden uskotaan olevan vanhempia kuin oletettujen ”apinaihmisten”, joista niiden väitettiin polveutuneen. Jotkut tervehtivät kerran riemuiten yhtä näistä ”apinankaltaisista” luomuksista, jolle luonnontieteilijät antoivat nimen Australopithecus, puuttuvana renkaana ihmisten ja apinoiden välillä.

Mutta luonnontieteellisten lähdeteosten mukaan uudet todisteet ovat osoittaneet tämän olevan mahdotonta. New York Times kirjoitti: ”Uudet fossiilit todistivat ratkaisevasti sen, että Australopithecus, sukupuuttoon kuollut laji, jonka kerran ajateltiin olevan apinan ja ihmisen välinen siirtymämuoto, oli sen sijaan varhaisihmisen aikalainen, jonka kehitys johti umpikujaan.”

Totuus on, että ihmisetkin luotiin ”lajinsa mukaan”. Sen vuoksi ei mitään ”rengasta” ole koskaan löydetty ihmisen ja eläimen väliltä. Eikä sen vuoksi sellaista tulla koskaan löytämäänkään. Luojan asettama suunnaton kuilu ihmisen ja eläinten pitämiseksi erillään tulee aina pysymään.

Anthony Ostric, antropologian professori Yhdysvaltain Indianasta, sanoi luonnontieteilijöiden kongressille todisteiden osoittavan, että ihminen on pysynyt olennaisesti samana ensi ilmaantumisestaan lähtien. Hän totesi: ”Ei ole mahdollista käsittää, miten biologiset, yhteiskunnalliset tai kulttuurivoimat tai -tapahtumasarjat voisivat muuttaa minkäänlaista esi-inhimillistä ihmisapinaa eli ’lähi-ihmistä’ Homo sapiensiksi.” Hän mainitsi, että ihmisen ainutlaatuinen biofysikaalinen ja kulttuurisosiaalinen luonne näyttää edustavan ”silloittamatonta kuilua, joka erottaa hänet kaikista muista eläimistä”.

Monien vuosikymmenien aikana kerääntynyt todistusaineisto on selvästi pakottanut kehitysopin perääntymään monilla rintamilla. Rehellinen suhtautuminen tosiasioihin vie vain yhteen johtopäätökseen. Raamattu julisti sen kauan sitten: ”Tietäkää, että Jehova on Jumala. Hän on meidät tehnyt emmekä me itse.” – Ps. 100:3, UM.

[Kuva s. 462]

Jos toinen kettutyyppi säilyy elossa paremmin kuin toinen, niin ei se muuta kettua eri eläimeksi

[Kuva s. 463]

”Kasvit ja eläimet . . . tuottavat jälkeläisensä omasta elimistöstään eivätkä millään muulla tavalla.” ”Kaikki elämä on saanut alkunsa aiemmasta elämästä, . . . eliövanhemmat ja niiden jälkeläiset ovat samaa lajia.” – ”Biology for You”, s. 468; ”The Encyclopedia Americana”, 1956, 3. osa, s. 721