Varo joutumasta uhriksi
VANHAT ja nuoret ovat sen uhreja. Suomessa siitä kärsiviä on 150 000–200 000, Amerikassa 9–13 miljoonaa; ja uhrien määrä lisääntyy kautta maailman.
Sen lisäksi että se johtaa kymmeniin tuhansiin liikenneonnettomuuksiin joka vuosi, se aiheuttaa maksa- ja aivovaurioita ja usein kuoleman. Jopa syntymättömät jälkeläiset voivat kärsiä sen haittavaikutuksista.
Mistä me puhumme? ALKOHOLISMISTA!
Alkoholijuomat eivät sinänsä ole pahasta. Kohtuullisesti käytettyinä ne voivat olla jopa hyödyllisiä. Raamatun mukaan viini ”ilahuttaa ihmisen sydämen”; se saa sydämen ”iloiseksi”. (Ps. 104:15; Est. 1:10) Apostoli Paavali ehdotti, että hänen lähetystyötoverinsa Timoteus käyttäisi ”vähän viiniä” lääkkeenä sairauteen. – 1. Tim. 5:23.
Mutta miksi on niin yleistä, että alkoholin käyttäminen johtaa kohtuuttomuuteen? Tämä kirjoitus käsittelee kahta piirrettä ongelmasta. Ensimmäinen ilmenee kahden alkoholisoituneen nuoren lausunnoista.
”Aloin juoda viiniä viikonloppuisin”, selittää eräs teini-ikäinen tyttö, ”ja aivan heti pidin siitä, että tulin humalaan. Ennen pitkää koko elämäni pyöri juomisen ja humalatilan ympärillä, kunnes en muuta tehnytkään.” Eräs toinen teini-ikäinen mainitsee: ”Istutaan, juodaan ja aletaan nauraa, joskus voi tulla ihan hupsuksi ja vain nauraa. Perjantai- ja lauantai-iltaisin varsinkin. Jokaisella on hyvänolon tunne.” Huumausaineitten laittoman ostamisen ja käyttämisen vaaroihin verrattuna nuoret sanovat alkoholista päihtymistä ”pilveksi ilman riitaa”.
Huomasitko, mikä sai nämä nuoret tulemaan alkoholisteiksi? He sanoivat sitä ”pilvessä” tai ”humalassa” olemisen nautinnoksi. Tällaisessa tilassa ihmiset voivat unohtaa ainakin tilapäisesti elämän pettymykset. Ylvästelyn tunteet tulevat estojen ja huonommuudentunteiden tilalle.
Vaikka jotkut eivät erikoisemmin nauti ”pilveen” pääsystä, toiset pitävät siitä kovasti. Se, että he kaipaavat tätä tunnetta, johtaa usein ”psykologiseen” riippuvaisuuteen siitä. He tulevat kykenemättömiksi selviytymään elämästä raittiina. Se johtaa lopulta jokapäiväiseen juopumiseen.
Toinen näkökohta ongelmajuomisessa on fyysinen riippuvaisuus alkoholista. Eräs tiedemiesten tutkijaryhmä ilmoittaa.
”On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että ihmiset poikkeavat toisistaan, kun on kysymys heidän vastustuskyvystään koko elimistöön vaikuttavia myrkkyjä tai mehiläisen pistosta vastaan . . ., jopa heidän kyvystään sulattaa niin yleistä ravintoainetta kuin sokeria.
”Tutkimuksemme osoittaa, että alkoholi on huumausaine, joka aiheuttaa eriasteista riippuvaisuutta noin 20 prosentissa Yhdysvaltain väestöstä, mutta on riippuvaisuutta aiheuttamaton rauhoittava aine jäljellä oleville 80 prosentille normaaleissa, valinnanvaraisissa olosuhteissa. Keskivertoihmisen nauttima alkoholi kulkee hänen elimistönsä läpi jättämättä jälkeensä riippuvaisuutta. Mutta jotkut ihmiset eivät pysty poistamaan myrkyllistä sivutuotteita elimistöstään.
”Jäljelle jääneet myrkyt aiheuttavat elimistössä häiriön, joka johtaa jännitykseen, tuskaisuuteen, ärtyisyyteen ja janoon. Nämä vaikutukset lievittyvät väliaikaisesti, kun saa lisää rauhoittavaa ainetta, alkoholia, minkä vuoksi he jatkavat juomista heltymättömästi.”
Joidenkin ihmisten ruumiin kemia voi siis tehdä heidät alttiiksi riippuvaisuudelle alkoholista. Jos he alkavat juoda, heistä tuntuu, että heidän on pakko jatkaa juomista. Sellaisetkin henkilöt, joilla ei ole tällaista taipumusta, voivat tulla fyysisesti riippuvaisiksi alkoholista, jos he käyttävät jatkuvasti paljon alkoholia.
Miten voi välttyä joutumasta alkoholismin uhriksi? Ensiksikin täytyy olla halukas ajattelemaan vakavasti asiaa ja tunnustamaan, ettei ”hiprakka” ratkaise mitään niistä ongelmista, joista alkoholin käyttäjä yrittää päästä eroon. Kun juoppo herää alkoholin aiheuttamasta turtumuksesta, ongelmat ovat edelleen jäljellä ja lisäksi vielä kiusallinen krapula. Tämä ajaa usein uhrin takaisin pullon ääreen, ja hän on noidankehässä, joka syöksee hänet turmioon. Raamattu toteaa aivan oikein: ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee.” – Sananl. 20:1.
Asian harkitseminen tällä tavalla voi auttaa ihmistä ottamaan perusaskeleen alkoholin väärinkäytön välttämiseksi. Hän voi hyvinkin ryhtyä vihaamaan juoppoutta ja sen kauhistavia seurauksia. Raamatun kannustus on hyödyllinen: ”Inhotkaa pahaa, tarrautukaa hyvään.” (Room. 12:9: Ps. 97:10) Mutta pelkkä ajatteleminen ei riitä. Päätöstä karttaa riippuvaisuutta alkoholista täytyy tukea toiminta. Millä tavalla?
Hyvin tärkeätä on vastustaa painostusta, joka usein saa ihmiset aloittamaan runsaan alkoholinkäytön. Eräs reportteri, joka haastatteli lukuisia teini-ikäisiä alkoholisteja, selittää kuinka tällainen erikoislaatuinen painostus vaikuttaa nuoriin.
”Se on sellaista, jota vastaan aikuisten ei tarvitse taistella: vertaisten painostusta . . . teini-ikäisen on erittäin vaikea toimia ’joukkoa’ vastaan. . . . Alkoholia käyttävät teini-ikäiset ovat erittäin herkkiä vertaistensa painostukselle, on todettu Yhdysvaltain valtateiden liikenneturvallisuushallintoa varten tehdyssä tutkimuksessa. He tekevät tai eivät tee jotakin melkein kokonaan sillä perusteella, mitä ’toiset lapset’ tekevät, eivätkä kunnioituksesta esivaltaa kohtaan.”
Kun joku kannustaa sinua juomaan itsesi päihdyksiin, niin onko sinulla voimaa kieltäytyä? Kieltäytymisesi voi tosin saada tuttavasi nolaamaan sinut pilkalla, mutta se on viisas menettely.
Yksi tärkeä askel on elämäsi saattaminen sopusointuun seuraavan Raamatun periaatteen kanssa: ”Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.” (Sananl. 13:20) Sellaisten toveruus, joilla on terve elämänkatsomus ja tasapainoinen näkemys alkoholinkäytöstä, auttaa sinua suuresti välttämään alkoholin väärinkäytön uhriksi joutumista. Toisaalta taas vakituinen yhdessäolo kovien juomareitten kanssa hyvin todennäköisesti johtaa sinut jäljittelemään heidän huonoa tapaansa.
Kaikkein hyödyllisintä on hankkia suhde Luojaan, Jehova Jumalaan. Hänen henkeytetty sanansa Pyhä Raamattu ennustaa, että lähitulevaisuudessa alkaa asiainjärjestelmä, jossa ei ole vaikeuksia. (Ilm. 21:1–5) Luja luottamus siihen poistaa paljon siitä pettymyksestä, joka saa monet vajoamaan juoppouteen.
Myös Jumalan pyhä henki on mitä väkevin olemassa oleva voima vahingollisten, syvään juurtuneiden halujen voittamiseen. Yksi Jumalan hengen eli toimivan voiman hedelmistä on ”itsehillintä”. (Gal. 5:22, 23) Ja sitä voi pyytää vapaasti. – Luuk. 11:5–13.
Yhteenvedoksi: Harkitse vakavasti alkoholin väärinkäytön vahingollisia vaikutuksia ja sitä, miksi ihmiset lankeavat sen uhriksi. Ole tarpeeksi rohkea kieltäytyäksesi niiden edessä, jotka kannustavat sinua liialliseen alkoholin käyttöön. Etsi sellaisten ystävyyttä, joilla on terve näkemys alkoholin käytöstä.