Terrorismia – miksi?
ÄSKETTÄIN eräs pariskunta, joka oli Jehovan todistajien lähetystyöntekijöitä, joutui pelottavaan verilöylyyn, joka kohtasi Kolwezin kaupunkia Zairessa. Hyökkäyksen kaupunkia vastaan tekivät ilmeisesti kommunistien tukemien heimojen miehet, ja aluksi vaikutti siltä, että he tyytyivät pelottelemaan valkoisia tulittamalla talojen kattoja. Monet valkoiset linnoittautuivat koteihinsa, mutta myöhemmin heidän ahdistajansa riehaantuivat ryöstämään, juopottelemaan, raiskaamaan ja tappamaan, niin että kaupungista tuli tavattoman verilöylyn paikka. Hirvittävä kauhun viikko päättyi Ranskan muukalaislegioonan saapumiseen 19. toukokuuta ja belgialaisten laskuvarjojoukkojen saapumiseen seuraavana päivänä. Arviolta noin 200 valkoista ja 700 mustaa kuoli verilöylyssä.
Kuinka todistajapariskunta selviytyi? Seitsemän päivää he olivat suojassa kodissaan raamatullista kirjallisuutta sisältävien pahvilaatikoitten takana ja pahvilaatikoitten, patjojen ja tyynyjen suojatessa ikkunoita. Kranaatteja ja srapnelleja lenteli ympäriinsä. Heidän talonsa vaurioitui ja siellä vallitsi täysi sekamelska. Mutta he säilyivät elossa ja pääsivät lentokoneella Kinshasaan. Vaikka he itse haavoittuivat vain lievästi, vaimo, joka oli ollut noin kuusi kuukautta raskaana, oli niin rasittunut, että hänen poikansa syntyi keskosena. Koska se ei ollut täysin kehittynyt elämään äidin kohdun ulkopuolella, se eli vain neljä päivää. Vanhemmat saivat kuitenkin lohdutusta siitä tiedosta, että hän tulee elämään uudelleen paljon miellyttävämmän maapallon päällä, ja myös siitä toivosta, että he itse mahdollisesti voivat säilyä elossa tämän terrorismin ajan lävitse lausuakseen hänet tervetulleeksi paratiisissa. – Luuk. 23:43; Joh. 5:28, 29.
TERRORISMIN UHKA
Minnepäin tahansa katsommekin nykyään tällä maapallolla, terrorismi kohottaa rumaa päätään. Terroristit ovat kukistaneet demokratioita Amerikoissa. Tuhannet ovat kuolleet katolisten ja protestanttisten terroristien välisissä riidoissa Pohjois-Irlannissa. Japanissa taistelevat terroristit ovat viivyttäneet Tokion uuden kansainvälisen lentoaseman avaamista viisi vuotta. Palestiinalaiset sissit taistelevat jatkuvasti Israelia vastaan ja tappavat ihmisiä jopa linja-autokuormittain. Saksassa ja Italiassa on siepattu ja murhattu ihmisiä, mikä huipentui Roomassa entisen pääministerin Aldo Moron julmaan surmaamiseen.
Sitten on terroria, jota esiintyy joka päivä monien suurten kaupunkien kaduilla maailmassa. Väkivallantekoja, varkauksia, raiskauksia ja murhia tapahtuu joka päivä. Harvat ihmiset tuntevat enää olevansa todella turvassa. Terrorismi raivoaa kautta maapallon.
Eräs viikkolehti kuvaili tilannetta ”väkivaltaepidemiaksi”.a Se mainitsi ”terrorismin huomattavan asiantuntijan” Walter Laquerin eräässä haastattelussa sanoneen:
”Nykyajan terroristit eroavat entisistä vastineistaan yhdessä hyvin tärkeässä suhteessa. . . . 1800-luvun terroristit olivat valikoivia. . . . Nykyajan terrorismi on tullut umpimähkäiseksi – paljon raaemmaksi kuin menneisyydessä. Terroristit jättävät pommin supermarketiin ja vähät välittävät siitä, ketkä saavat surmansa. Ensimmäistä maailmansotaa edeltänyt ajanjakso oli yleensä inhimillisempi. On ikävä sanoa, että ihmiselämä on tullut halvemmaksi meidän aikanamme – mikä osaksi on aiheutunut ensimmäisen ja toisen maailmansodan joukkosurman kokemisesta. Lisäksi meillä on nyt näitä väkivallan filosofeja, joita ei ollut olemassa 1800-luvulla – ihmisiä, jotka väittävät, että väkivalta on suurenmoista, että se on sinulle hyödyllistä psykologisesti, että me todella tarvitsemme väkivaltaa.”
Laquer varoitti myös siitä mahdollisuudesta, että terroristit saisivat käsiinsä ”superväkivallan” aseita, joilla he voisivat tuhota kokonaan jonkin maan, mukaan luettuina perheet, ystävät ja viholliset – kaikki!
MIKSI EPIDEMIA?
Huomaa, että asiantuntija, jota edellä lainattiin, mainitsee tämän epäinhimillisen, raa’an terrorismin kauden päässeen vauhtiin ensimmäisen maailmansodan vaikutuksesta. Väkivaltaepidemia on jatkunut siitä lähtien. Tämä kiinnostaa erikoisesti Raamatun tutkijoita, sillä Jeesus itse ’läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkistä’ puhuessaan ennusti ”ahdingon tuskien aluksi” sen, että ’kansa nousisi kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan’ – totaalisen sodankäynnin, joka nielaisee maailman. Jeesus sanoi, että tätä seuraisi ”laittomuuden lisääntyminen” ja ”pelottavia näkyjä . . . samalla kun ihmiset tulevat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata”. – Matt. 24:3, 7, 8, 12; Luuk. 21:10, 11, 26.
Jeesus ilmaisi, että nämä pelottavat tapahtumat olisivat osa sen ilmaisevasta tunnusmerkistä, että hän ”Ihmisen Poikana” on läsnä loistoisalla valtaistuimellaan taivaissa tuomitakseen maapallon kansat ja kansakunnat ja teloittaakseen pahat. Ilmeisesti me olemme olleet tässä tuomioajassa siitä lähtien, kun terrorismiepidemia sai alkunsa vuonna 1914. – Matt. 25:31–33, 41, 46.
Väkivallan filosofia on totisesti tullut ilmeiseksi vuodesta 1914 lähtien, ja se on leimannut tämän vuosisadan aikaisempia vuosisatoja paljon pelottavammaksi. Mutta on kiinnostavaa, että samanlainen väkivallan ja terrorin aikakausi esiintyi yli 4 000 vuotta sitten. Se oli Nooan päivinä. Raamattu kuvailee sitä seuraavin sanoin:
”Maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.” – 1. Moos. 6:11, 12.
Silloiset väkivallantekijät olivat pääasiassa voimakkaita ihmisten tyttärien ja maan päälle aineellistuneitten tottelemattomien Jumalan henkipoikien sekasikiöjälkeläisiä. Näistä jälkeläisistä käytettiin nimitystä ”nefilim”, joka tarkoittaa ”kaatajia” – ”mahtavia”, jotka terrorisoivat ihmiskuntaa. (1. Moos. 6:4, UM) He panivat alulle väkivallan aikakauden, joka on verrattavissa siihen, mitä me näemme maan päällä nykyään. Silloinen paha sukupolvi ei ottanut vaarin Nooan esittämästä varoituksesta, joka koski tulevaa tuhoa. Jeesus sanoikin edellä lainatussa ennustuksessa: [He eivät] panneet merkille, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois.” Ja Jeesus esitti selvästi, että kun hän on ’läsnä Ihmisen Poikana’, hänen tarkoituksensa olisi panna toimeen samanlainen tuomio pahalle sukupolvelle maailman lopussa. – Matt. 24:37–39.
MITEN SE PÄÄTTYY?
Monet Raamatun ennustukset esittävät selvästi, että terrorismin aikakausi tulee itse saamaan väkivaltaisen lopun. (Jer. 25:31–33; 2. Tess. 1:7–9; 2. Piet. 3:5–7) Mutta tämä ei tule tapahtumaan siten, että terrorismia kannattavat ihmiset tai kansakunnat ottaisivat käyttöönsä ”superväkivallan” aseet tuhotakseen maapallon tai osia siitä. Se tapahtuu sen sijaan Kristuksen Jeesuksen toiminnan välityksellä, hänen joka rakastaa ihmiskuntaa ja joka on todella kiinnostunut vanhurskautta rakastavien vapauttamisesta aikamme terroriteoista. Siksi Jeesus kuvailtuaan aikamme kauhutekojen aiheuttaman kansojen ”ahdingon” esittää seuraavat rohkaisevat sanat:
”Kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.” – Luuk. 21:25, 28.
Kaikkien sorretun ihmiskunnan keskuudessa olevien vanhurskautta rakastavien on siis aika nostaa päänsä edessä olevia onnellisia aikoja odottaessaan. Luja usko Jumalaan ja paratiisimaan sekä kuolleitten ylösnousemuksen toivo pitivät yllä uskollisia lähetystyöntekijöitä heidän kauheissa kokemuksissaan Zairessa. Usko Jumalan lupauksiin pitää edelleen yllä Jumalan uskollisia palvelijoita, missä tahansa he sitten palvelevatkin tässä väkivaltaisessa maailmassa. Auttakoon se sinuakin kestämään tämän terrorismin aikakauden ’uuteen maahan, jossa vanhurskaus on asuva’. – 2. Piet. 3:13.
[Alaviitteet]
a U.S. News & World Report, 22.5.1978, s. 35, 36.