Lohdutusta murheen aikana

RAKKAAN omaisen kuolema voi tosiaan olla ihmiselämän järkyttävin kokemus. Eräs nuori nainen Etelä-Texasista kertoo: ”Kun odotin toista lastani, mieheni tapettiin. Tämä murheellinen kokemus aiheutti syvän masennuksen. Sitä pahensi vielä se, että lapseni kuoli synnyttyään. Menetin yhteyden jokaiseen, pikkupoikaanikin. Minut teki levottomaksi myös se, että vaikka poikani oli puhumisiässä, niin hän ei sanonut sanaakaan. Olin siihen aikaan niin sisäänpäin kääntynyt, etten ymmärtänyt, että jos en puhuisi hänelle, niin hän ei oppisi koskaan ilmaisemaan ajatuksiaan.” Kuinka epätoivoisesti tämä nainen tarvitsikaan lohdutusta! Onneksi hän sai rohkaisua, kun eräs työtoveri alkoi puhua hänelle Pyhästä Raamatusta.

Mitä toivoa Raamattu sitten voi antaa ihmisille, jotka kokevat murheen, jonka kuolema voi aiheuttaa? Raamattu osoittaa selvästi, että meillä ei ole mitään syytä olla huolissamme kuolleista eikä antaa surun musertaa itseämme. Tämä johtuu siitä, että Jumalan määräaikana kuolleet palautetaan elämään. ”Minulla on Jumalaan kohdistuva toivo”, sanoi kristitty apostoli Paavali, ”että on oleva ylösnousemus.” (Apt. 24:15) Niiden, jotka herätetään elämään, ei tarvitse odottaa joutuvansa jälleen kohtaamaan kurjuutta, sairautta tai kuolemaa. (Ilm. 21:3–5) Heidän ylösnousemuksensa jälkeen vallitsevat muuttuneet olosuhteet korvaavat niin täysin määrin kaiken ihmiskunnan kokeman murheen, että ”entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu”. – Jes. 65:17.

Koska ensimmäisen vuosisadan kristityt uskoivat ylösnousemukseen, heidän oli paljon helpompi kestää rakkaittensa menetys. He eivät vajonneet äärimmäisiin, hillittömiin murheen ilmauksiin, jotka ovat tunnusomaisia niille ihmisille, joilla ei ole mitään toivoa. (1. Tess. 4:13) Mutta miten voi olla varma siitä, että ylösnousemus tulee tapahtumaan?

On huomion arvoista, että apostoli Paavalin toivo perustui hänen uskoonsa Jumalaan. Koska Kaikkivaltias on luonut ihmiskunnan, niin hänellä täytyy olla myös viisaus ja voima herättää kuolleet, luoda heidät uudelleen. Itse asiassa se, mitä Raamattu kertoo meille ensimmäisen ihmisen Aadamin luomisesta, voi auttaa meitä ymmärtämään ylösnousemuksen ihmeen.

Aadam muodostettiin maan aineksista. Näillä aineksilla ei tietenkään ole persoonallisuutta eivätkä ne kykene tietoiseen toimintaan tai ajatteluun. Mutta kun Jumala järjesti nämä ainekset sopusointuiseksi ruumiiksi ja pani siihen elämän voiman, tuli olemassaoloon selvästi erotettava persoonallisuus – mies, joka kykeni ajattelemaan ja pohtimaan sekä siirtämään elämää siittämisen välityksellä. – 1. Moos. 2:7.

Huomaa, ettei Aadamin yksilöllisyys johtunut siitä aineesta, josta hänen ruumiinsa muodostui. Sen sijaan se johtui siitä, mitä Jumala teki maan aineksille. Sen tähden ylösnousemus ei ole riippuvainen niiden molekyylien säilymisestä tai uudelleen rakentamisesta, jotka ovat olleet yksilön ruumiissa ennen hänen kuolemaansa. Meidän elinaikanammekin molekyylit, jotka muodostavat ruumiimme, vaihtuvat alituisesti. Niinpä molekyylit, jotka muodostavat ruumiisi tänään, eivät ole lainkaan samoja kuin noin seitsemän vuotta sitten. Siitä huolimatta sinä olet yhä sama persoona. Herätetäänpä joku ihmiseksi tai henkielämään, hänen ruumiissaan ovat samoin kaikki ne Jumalan antamat tunnuspiirteet, jotka tekevät hänestä saman yksilön, joka kuoli. Hänellä on täysin sama henkilöllisyys kuin entisessä elämässään. – 1. Kor. 15:36–49.

Sen lisäksi että Raamattu esittää ylösnousemustoivon, se varaa perustan tälle toivolle. Raamatusta saamme tietää, että kuolleitten palauttaminen elämään ei ole aivan uutta, sellaista mitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin. Sitä vastoin Raamattu esittää nimenomaisia tapauksia, joissa herätettiin kuolleista miehiä, naisia ja lapsia. (1. Kun. 17:21–23; 2. Kun. 4:32–37; Mark. 5:41–43; Luuk. 7:11–15; Joh. 11:38–45; Apt. 9:36–42; 20:9–12) Huomattavin oli Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Yli 500 todistajaa näki hänet hänen kuolleista herättämisensä jälkeen. (1. Kor. 15:6) Tämä tapahtuma oli niin hyvin perusteltu, että apostoli Paavali voi sanoa, että ylösnousemuksen kieltäminen merkitsisi koko kristillisen uskon hylkäämistä. Me luemme: ”Ellei tosiaankaan kuolleiden ylösnousemusta ole, ei Kristustakaan ole herätetty. Ja ellei Kristusta ole herätetty, niin saarnaamisemme on varmasti turhaa ja uskomme on turhaa. Lisäksi meidät todetaan myös vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei kuitenkaan herättänyt, ellei kuolleita kerran herätetä. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Edelleen, jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on hyödytön.” – 1. Kor. 15:13–17.

Apostoli Paavalille ja miljoonille muille horjumaton usko kuolleitten ylösnousemukseen oli pettämättömän lohdutuksen lähde. Se on sellainen nykyäänkin. Tosin jotkut voivat pilkata ylösnousemusajatusta ja sanoa, etteivät he ole koskaan nähneet kenenkään tulleen takaisin kuolemasta. Mutta saattaako heidän epäuskonsa heidät parempaan asemaan kuoleman kohtaamisen suhteen? Mitä lohdutusta he voivat tarjota sureville kieltämällä historialliset todisteet menneisyydessä tapahtuneista ylösnousemuksista? Kun he itse menettävät rakkaita sukulaisiaan tai ystäviään kuolemaan, niin vähentääkö heidän epäuskonsa heidän murhettaan? Tosiasiat puhuvat puolestaan.

Ammenna siis murheen aikoina jatkuvasti lohdutusta ylösnousemusta koskevasta Jumalan varmasta lupauksesta, joka esitetään Raamatussa. Mitään muuta toivoa ei ole. Älä hellitä siitä. Hanki myös tyydytystä aidon lohdutuksen viemisestä murheellisille kertomalla heille Raamatun sanomaa ylösnousemuksesta.