Miksi olla nurisematta?
”JOTKUT eivät tunnu koskaan olevan tyytyväisiä.” Kuinka usein olet kuullut sanottavan näin? On totta, että näinä kriittisinä aikoina monet ovat asenteeltaan nurisijoita. He epäilevät melkein kaikkea. Mutta olisiko kristityn viisasta antaa sellaisen asenteen kehittyä? Apostoli Paavali ei ilmeisesti pitänyt sitä viisaana, sillä kirjoittaessaan Filippin seurakunnalle hän sanoi: ”Tehkää jatkuvasti kaikki nurisematta ja väittelyittä, jotta teistä tulisi moitteettomia ja viattomia, virheettömiä Jumalan lapsia.” – Fil. 2:14, 15.
Nämä Paavalin sanat herättävät kysymyksiä. Kuinka vakavaksi nuriseminen voi oikein tulla? Voiko se vaikuttaa suhteeseeni toisiin? Seurakuntaan? Mitä Jehova ajattelee minusta, jos olen asenteeltani nurisija? Mitä voin tehdä välttääkseni tällaista henkeä?
MUINAISIA ESIMERKKEJÄ
Siitä, mitä Paavali sanoi Korintossa oleville uskonveljilleen kirjoittamassaan ensimmäisessä kirjeessä, voidaan ymmärtää, että nurisemiseen tulisi suhtautua vakavasti. Apostoli sanoi: ”Älkääkä olko nurisijoita, niin kuin jotkut heistä [israelilaisista] nurisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.” (1. Kor. 10:10) Ajattele esimerkiksi sitä aikaa, kun Mooses lähetti kaksitoista miestä, yhden kustakin Israelin sukukunnasta, vakoilemaan maata, jonka Jehova oli luvannut israelilaisille perinnöksi. Tämä tapahtui melko pian sen jälkeen, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä ja olivat erämaassa. Kun nämä kaksitoista vakoilijaa palasivat israelilaisten leiriin, vain kaksi heistä, Joosua ja Kaaleb, esittivät myönteisen raportin ja kehottivat väkeä toimimaan rohkeasti ja astumaan maahan. Muut kymmenen maalasivat lannistavan kuvan. He sanoivat alueen olevan ”maa, joka syö omat asukkaansa”, ja sanoivat: ”Kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä.” – 4. Moos. 13:33.
Tämän kuullessaan uskottomat israelilaiset ”napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: ’Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan!’” Niin, he nurisivat Jehovaa vastaan! Tämän vuoksi kaikki 20-vuotiaat ja vanhemmat miehet, lukuun ottamatta Joosuaa ja Kaalebia ja leeviläisiä, kuolivat erämaassa. Heidän ei sallittu päästä Luvattuun maahan. (4. Moos. 14:2, 3, 26–30) Mikä hinta maksettavaksi nurisemisesta!
Tämä valaisee sitä, mitä voi tapahtua kokonaiselle kansalle, joka ryhtyy valittamaan. Toiset esimerkit osoittavat, että yksilöitten nuriseminen Jehovaa vastaan on aivan yhtä vakavaa. Ajattele Mirjamia, Mooseksen sisarta. Kerran hän ja hänen veljensä Aaron nurisivat ja kysyivät: ”Ainoastaan Mooseksen kauttako Herra puhuu? Eikö hän puhu myös meidän kauttamme?” Kertomus sanoo merkitsevästi: ”Ja Herra kuuli sen.” (4. Moos. 12:1, 2) Mikä oli seuraus? Jumala nöyryytti Mirjamin, joka ilmeisesti otti johdon tässä valituksen esittämisessä. Miten hänet nöyryytettiin? Siten, että hän sai lepran ja hänen oli pysyttävä leirin ulkopuolella seitsemän päivää, kunnes hän oli puhdas. – 4. Moos. 12:9–15.
MIHIN NURISEMINEN JOHTAA?
Me voimme oppia paljon näistä esimerkeistä. Mutta ehkä ihmettelet, miksi nuriseminen on niin vakavaa. Se ei ole vain jonkin väärinteon valittamista. Se on tyytymättömyyden ilmaus ja aiheutuu usein siitä, että ihminen antaa liian paljon merkitystä itselleen. Ihminen, joka valittaa tällä tavalla, pitää liian tärkeinä omia tunteitaan tai omaa asemaansa ja kiinnittää huomion itseensä ennemmin kuin Jumalaan. Tämä aiheuttaa erimielisyyttä hengellisten veljien keskuudessa, ja ellei sitä tukahduteta, se johtaa jakaumien muodostumiseen seurakunnassa. – 1. Kor. 1:10–13.
Tämä johtuu siitä, että nurisija ei pidä valituksiaan itsellään. Hän poikkeuksetta vetää mukaan toisia. Miksi? Epäilemättä siksi, että hän toivoo heidänkin tulevan tyytymättömiksi ja ilmaisevan myötätuntoa hänelle.
Tällaisen tapahtuminen on kovin helppoa. Olettakaamme esimerkiksi, että joku kristitty alkaa esittää sinulle valituksia jostakusta seurakuntaan nimitetystä vanhimmasta. Hän arvostelee sitä, miten vanhin eli valvoja käsittelee ohjelmansa lavalla, tai sitä, miten hän hoitaa joitakin seurakunnan tehtäviä. Jos kuuntelet valittajaa, niin voit ruveta ajattelemaan hänen tavallaan. Kun sitten tarkkailet vanhinta, voit ajatella itseksesi: ’Kun nyt ajattelen asiaa, niin se, mitä ystäväni sanoo tästä vanhimmasta, pitää paikkansa. En ole aikaisemmin ajatellutkaan sillä tavoin.’ Juuri niin nurisija haluaa sinun ajattelevan. Vanhimman toiminta ei vaivannut sinua, ennen kuin tyytymättömyyden siemen oli istutettu mieleesi. Mutta nyt se vaivaa sinua. Lopulta mikään, mitä hän tekee, ei ole oikein sinun silmissäsi! Niin sinäkin alat kehittää valittamisen henkeä. Tämä ei ilmeisestikään ole sopivaa Jehovan kansan seurakunnassa.
Mutta on muutakin huomioon otettavaa. Jatkuva nuriseminen johtaa usein muihin ei-toivottuihin ominaisuuksiin, kuten panettelemiseen ja herjaamiseen, jotka voivat vakavasti vaikuttaa suhteeseemme Jehovaan. (1. Kor. 6:10) Kun israelilaiset nurisivat Moosesta vastaan, niin miten Jumala suhtautui siihen? Jehova kysyi selvästi: ”Kuinka kauan tämä häijy joukko napisee minua vastaan?” (4. Moos. 14:27) Jehovasta tämä oli kapinahenkinen valitus hänen varaamaansa johtoa vastaan! Se oli vakavaa!
Opetuslapsi Juudas kirjoitti nurisijoista, jotka olivat tunkeutuneet varhaiskristilliseen seurakuntaan. He olivat yksilöitä, jotka ’hylkäsivät herrauden ja pilkkasivat kunniakkaita’ eli seurakunnan vastuullisia miehiä. Näillä nurisijoilla ei varmasti ollut Jumalan hyväksymystä, ja nykyajan uskolliset kristityt karttavat viisaasti heidän pahaa menettelyään. – Juud. 8, 16.
OVATKO VALITUKSET AINA SOPIMATTOMIA?
Totisesti siis henkilön, joka haluaa miellyttää Jehovaa, täytyy karttaa nurinahenkeä ja alituista perusteettomien valitusten esittämistä. Mutta merkitseekö tämä sitä, että kaikki valitukset ovat aiheettomia, sopimattomia ja vastenmielisiä Jumalalle?
Ei. Raamatun mukaan Jehova ”sanoi: ’Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.’” Jumala ei jättänyt huomioon ottamatta tätä ”valitushuutoa”. Sen sijaan hän otti selvää asiasta ja sanoi: ”Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” (1. Moos. 18:20, 21) Jehova totesi, että äänekäs ”valitushuuto” oli aiheellinen, ja siksi hän tuhosi Sodoman ja Gomorran pahat kaupungit. – 1. Moos. 19:24, 25.
Valitukset voivat siis toisinaan olla sopivia. Sen tähden nimitettyjen kristittyjen vanhinten ei tulisi pitää kaikkia valituksia aiheettomina ja sopimattomina. Jeesuksen apostolit eivät omaksuneet sellaista kantaa. Kohta helluntain jälkeen vuonna 33 Jerusalemissa ”kreikankielisten juutalaisten keskuudessa syntyi nurinaa hepreankielisiä juutalaisia vastaan, koska heidän leskiään syrjittiin päivittäisessä jakelussa”. Niinpä ”ne kaksitoista” tutkivat asiaa ja oikaisivat tilanteen nimittämällä ’seitsemän miestä, joista oli hyvä todistus’, huolehtimaan tästä ruoan jakelun ”tarpeellisesta toimesta”. – Apt. 6:1–6.
Kristittyjen vanhinten tarvitsee nykyäänkin ymmärtää, että epäoikeudenmukaisuudet tai muut vääryydet voivat herättää jonkin aiheellisen valituksen. Heidän ei ole oikein omaksua sellaisia näkemystä, että kaiken tehdyn täytyy olla oikein ja että mitään ei pitäisi koskaan millään tavoin arvostella. Sananlaskujen 21:13 sanoo sattuvasti: ”Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta [alhaisen valitushuudolta, UM], se joutuu itse huutamaan, vastausta saamatta.”
Nimitettyjen vanhinten täytyy itse karttaa valittavan hengen omaksumista toisia uskovia kohtaan. Sen sijaan että valvojat arvostelisivat sitä, mitä heidän kristityt veljensä ja sisarensa tekevät, eivätkä olisi koskaan siihen tyytyväisiä, heidän tarvitsee olla rohkaisevia ja rakentavia. (1. Kor. 8:1) Tämä ehkäisee merkittävässä määrin mahdollisen valitushengen syntymistä seurakunnassa. – Vrt. 2. Tim. 4:22.
OSOITA RAKKAUTTA JÄLJITTELEMÄLLÄ KRISTUSTA
On tärkeätä, että me karkotamme mahdollisen valitushengen, sillä sellainen asenne voi johtaa vain onnettomuuteen. Kuinka paljon parempi onkaan ilmaista rakkauden ominaisuutta kuin tulla nurisijoiksi! Nurisijat ja valittajat eivät voi samanaikaisesti noudattaa lähimmäistensä rakastamista koskevaa käskyä. (Matt. 22:39) Nuriseminen vahingoittaa nurisijaa samoin kuin sitä, jota vastaan puhutaan. Rakkaus tekee hyvää kaikille. (1. Kor. 8:1; 13:4–8) Miksi emme siis noudattaisi rakkauden ”kuninkaallista lakia”? – Jaak. 2:8.
Sen sijaan että kuuntelisimme niitä, jotka nurkuvat ja valittavat, meidän on hyvä pitää mielessä Kristuksen Jeesuksen nöyrä asenne. ”Vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, [Jeesus] ei harkinnut lainkaan anastusta, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen.” Sen sijaan ”hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka”. Kuinka hyvä esimerkki noudatettavaksemme! Ei mitään kapinoimista sen suhteen, miten asiat hoidettiin! – Fil. 2:5–8.
Jeesus ilmaisi päinvastoin syvää uskollisuutta taivaallista Isäänsä kohtaan. Hän oli myös hyvin huolissaan, kun toiset kompastuivat. Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen: ”Kompastumisen aiheita tulee väistämättä. Siitä huolimatta voi sitä, jonka kautta ne tulevat! Hänelle olisi edullisempaa, jos myllynkivi olisi ripustettu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen, kuin että hän kompastuttaa yhden näistä pienistä.” (Luuk. 17:1, 2) Voitko kuvitella, että Jeesus osoittaessaan sellaista sääliä toisia kohtaan olisi samanaikaisesti nurisija?
Jeesus sai suuren palkan uskollisesta tottelevaisuudestaan Isäänsä kohtaan sekä siitä, että hän oli rakkaudellisesti kiinnostunut toisista. Ylösnousemuksensa ja taivaaseen nousemisensa välityksellä Kristus korotettiin kaiken muun luodun yläpuolelle. (Fil. 2:9–11) Maan päällä ollessaan hän kykeni ymmärtämään langenneen ihmisen heikkouksia ja ongelmia. Korotetussa asemassaan Jeesus nyt kykenee ’suhtautumaan myötätuntoisesti heikkouksiimme’ ja tulemaan avuksemme. (Hepr. 2:18; 4:15) Mekin voimme olla varmoja monien siunausten saamisesta, jos osoitamme jatkuvasti rakkaudellista kiinnostusta toisia kohtaan emmekä esitä valituksia heitä vastaan.
Mitä meidän sitten on edellisen perusteella päätettävä? Toteamme, että nurina- ja valitushenki johtaa tyytymättömyyteen. Se voi johtaa jopa kapinaan Jumalaa vastaan. Haluatko sellaista tapahtuvan sinulle? Vai haluatko viettää täyteläistä ja tyydyttävää elämää tietäessäsi, että sinulla on taivaallisen Luojan siunaus ja hyväksymys? Varmaankin haluat hänen suosionsa. Sen tähden ”tehkää jatkuvasti kaikki nurisematta ja väittelyittä, jotta teistä tulisi moitteettomia ja viattomia, virheettömiä Jumalan lapsia nurjan ja kieroutuneen sukupolven keskuudessa, jonka joukossa te loistatte valaisijoina maailmassa”. – Fil. 2:14, 15.