Mitä teini-ikäisten tarvitsee saada vanhemmiltaan
JOKAINEN aikuinen on ollut kerran teini-ikäinen. Teini-ikäisen vanhemmat ovat olleet kerran itse teini-ikäisiä. Siksi aikuisten pitäisi ymmärtää teini-ikäisten ongelmia ja pettymysten aiheita. Mutta varsin usein käy niin, että vanhemmat eivät muista, millaisia ongelmia heillä oli teini-ikäisenä, eivätkä siksi kohtele ymmärtäväisesti teini-ikäisiä lapsiaan. Eräs isoisä muistelee kokemustaan:
”Kun minä olin lapsi, niin minusta perhekuri oli usein kovaa ja epäoikeudenmukaista. Muistan ajatelleeni, että kun kasvan aikuiseksi ja minulla on omia lapsia, kuritan heitä rakkaudellisesti, kuuntelen heitä ja pohdin asioita heidän kanssaan.
”Kun tulin tähän vaiheeseen elämässäni, totesin, että perheen elättämisen aiheuttama paine oli suuri. Pitkät työpäivät estivät minua näkemästä paljon lapsiani. Kun olin heidän kanssaan, olin kärsimätön ja äkkipikainen.
”Lasten kasvuvuodet menevät varsin nopeasti ohi. Nyt olen isoisä, ja asenteeni on täysin erilainen kuin silloin, kun olin isä. Minulla on aikaa leikkiä lastenlasten kanssa ja nauttia heistä, ja usein haluaisin puolustaa heitä, kun he ovat vaikeuksissa, ja minusta tuntuu, että heidän vanhempansa ovat liian ankaria ja että heiltä puuttuu ymmärtämystä. Ajattelen usein: kunpa me vanhempina voisimme ilmaista isovanhempien kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä.”
Vanhemmat unohtavat usein, että teini-ikäiselle on normaalia puolustaa oikeuksiaan yksilönä, jolla on yksilölliset tarpeet. He ymmärtävät hänet väärin ja kehittyy ongelmia. Evankelista, joka on tehnyt tutkimuksen teini-ikäisten ongelmista, kertoo esittäneensä monille teini-ikäisille kysymyksen: ”Mitä ennen muuta haluat vanhemmiltasi?” Melkein poikkeuksetta he sanoivat:
”TULLA YMMÄRRETYKSI”
Eräs 15-vuotias tyttö esitti tämän toiveen ja sanoi: ”Minulla on hyvät vanhemmat, mutta toivoisin, että he ymmärtäisivät, etten ole enää pikkulapsi. He kohtelevat minua kuin kolmasluokkalaista. Kunpa he vain ymmärtäisivät minua ja luottaisivat minuun.” Hän halusi joitakin sääntöjä muutettavan ikänsä tunnustukseksi.
Halu saada enemmän vapautta kuuluu normaalina osana aikuisuuteen kasvamiseen, jota tosiasiaa monet vanhemmat eivät ole valmiita hyväksymään. Heidän lapsensa on pienokaisesta asti turvautunut heihin ja he ovat pitäneet siitä. Nyt heidän teini-ikäinen lapsensa muuttuu täysin riippuvaisesta itseensä luottavammaksi. Tämä asenteen muutos ei ole paha asia. Jotkut teini-ikäiset alkavat suhteellisen nuorina kehittää aikuisen ajattelutapaa. Raamatullisena esimerkkinä sellaisesta on kuningas Joosia. ”Ollessaan vielä nuorukainen [noin 15-vuotias], hän alkoi etsiä . . . Daavidin Jumalaa.” 25-vuotiaana hän ryhtyi tarmokkaaseen toimintaan väärää palvontaa vastaan, jota hänen isänsä oli edistänyt. Tällä teini-ikäisellä oli vapaus toimia oma-aloitteisesti. Olivatko hänen asenteensa ja toimintansa pahoja vain siksi, että hän oli vielä nuori? Eivät. (2. Aikak. 34:1–8) Myös nuoren miehen Daavidin vaikuttimet olivat hyvät, kun hän tiedusteli taistelemista Goljatia vastaan, mutta hänen vanhempi veljensä ymmärsi ne väärin. – 1. Sam. 17:26–28.
Mutta koska teini-ikäinen ei ole vielä aikuinen, kaikki hänen halunsa eivät ole kypsän aikuisen haluja. Hän tarvitsee aikaa leikkimiseen. Hänen vanhempiensa täytyy ymmärtää, että hänellä on energiaa tehdä jotakin silloin, kun hänen vanhempansa haluaisivat levätä. Teini-ikäiset tarvitsevat seuraa. Jos vanhemmat eivät järjestä sopivaa seuraa, nuoret etsivät oman seuransa, joka voi olla sellaista, mitä vanhemmat eivät hyväksyisi.
Useimmat teini-ikäiset ovat mielellään kutsuilla. Joidenkuiden käytöksen vuoksi vanhemmat eivät ehkä halua lastensa osallistuvan sellaisiin kutsuihin. Mutta jos he kieltäisivät heiltä kokonaan kutsuihin osallistumisen, niin se voisi olla masentavaa ja tehdä nuoret alakuloisiksi. (Kol. 3:21) Jos vanhemmat järjestävät illanviettoja, heillä on oikeus valvoa vierasluetteloa ja toimintoja ja siten välttää monia ongelmia. Kun nuoret osallistuvat suunnitteluun, niin onnistuminen on todennäköisempää.
Kun teini-ikäinen tekee erehdyksen ja joutuu vaikeuksiin, niin silloin jos koskaan hän tarvitsee ymmärtämystä. Vanhempien on hyvä miettiä omaa nuoruuttaan ja muistaa erehdyksiä, joita he tekivät nuoruuteen liittyvän kokemattomuutensa vuoksi. Siten he voivat helpommin vastustaa kiusausta ärsyyntyä liikaa, tulla liian kriittisiksi. Jos he haluavat, että heidän teini-ikäinen lapsensa tulee heidän luokseen, kun hän joutuu vaikeuksiin, niin heidän täytyy rakentaa luottamusta suhtautumistavallaan vähäisempiin rikkomuksiin.
Kun rikkomus on ajattelemattomuudesta johtuva erehdys, vanhempien pitäisi osoittaa suurta ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Heidän tulisi tehdä kaikkensa sen selittämiseksi, mikä oli väärin ja miten välttää väärinteon toistamista. Mutta nuorelle ei pitäisi sanoa, että hän on paha.
Mutta mitä vanhempien tulisi tehdä, jos heidän teini-ikäinen lapsensa joutuu vakaviin kuria koskeviin ongelmiin koulussa tai tekemisiin poliisin kanssa tai sekaantuu huumeisiin tai moraalittomuuteen? Vanhemmat voivat toivoa, että lapsen aikaisemmin saama valmennus estää tämän. Jospa hän kuitenkin joutuu vaikeuksiin? Silloin jos koskaan teini-ikäinen tarvitsee apua ja taitavaa ohjausta.
Tämänkaltainen ongelma on hyvin koetteleva vanhemmille. He sanovat tavallisesti: ”Missä teimme väärin?” He usein uhkailevat itsepäistä lasta tai tuomitsevat hänet, mikä on omiaan katkeroittamaan ja kovettamaan häntä menettelytavassaan. Jehova oli ymmärtäväinen ja valmis antamaan anteeksi, kun hänen kansansa poikkesi pois siitä, mikä oli oikein. Hän teki aloitteen yhteydenotossa ja tarjosi sille apua, vaikka sen synti oli vakava. ”Tulkaahan ja oikaiskaamme asiat välillämme”, sanoi Jehova. ”Vaikka teidän syntinne osoittautuisivat helakanpunaisiksi, ne tehdään valkoisiksi kuin lumi.” – Jes. 1:18, UM.
Nuoren tulevaisuus riippuu siitä, miten häntä kohdellaan tällaisena kriittisenä aikana. Älä sano äläkä tee sellaista, mikä tekee hänelle vaikeaksi luoksesi palaamisen, niin kuin ”tuhlaajapoika” palasi isänsä luo. Vanhempien ei pitäisi koskaan menettää toivoaan lastensa suhteen, niin kauan kuin he ovat heidän valtansa alaisuudessa. Olkaa kärsivällisiä. Osoittakaa armoa. Jäljitelkää Jehovaa näiden ominaisuuksien ilmaisemisessa. – Jaak. 2:13; 2. Piet. 3:9, 15; Luuk. 15:11–24.
KOHDELTAVA YKSILÖNÄ
On tärkeätä, että teini-ikäistä kohdellaan yksilönä. Charles R. Foster sanoo kirjassaan Psychology for Life Today:
”On yleisesti tunnustettua, että ihminen haluaa enemmän kuin vain syödä ja nukkua. Hän haluaa, että hänet tunnustetaan persoonaksi, ja hän haluaa tuntea menestyvänsä.”
”Varmasti jokainen ihminen tuntee olonsa paremmaksi ja työskentelee tehokkaammin, jos hän kykenee onnistumaan jossakin ja jos hän voi tuntea, että hänen oma paikkansa maailmassa on tärkeä. Useimmat sosiaalisen käyttäytymisen tutkijat ajattelevat, että jokaisella ihmisellä on käyttämättömiä kykyjä – että jokaisella on jotakin, mitä hän voi tehdä hyvin tai paremmin, kunhan vain keksimme mitä se on.”
Jokaista teini-ikäistä tarvitsee pitää kaikista muista erottuvana yksilönä. Vanhemmat huomaavat, että ketkään kaksi lasta eivät ole samanlaisia. Sellainen valmennus ja kuri, joka saattaa tepsiä hyvin yhteen lapseen, ei ehkä tehoakaan seuraavaan. Näin on varsinkin silloin, kun he tulevat teini-ikäisiksi.
Sen tähden ei ole hyvä verrata ketään lasta toiseen. Jos jonkun työtä verrataan jonkun toisen suorittamaan parempaan työhön, seurauksena on mielipaha eikä kannustus. (Vrt. 2. Kor. 10:12.) Teini-ikäinen haluaa, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on ja sen perusteella mitä hän kykenee tekemään yksilönä. Hän haluaa, että hänen vanhempansa rakastavat häntä sellaisena kuin hän itse on ja kohtelevat häntä ihmisystävällisesti. Toisaalta hän ei halua, että hänestä huolehditaan liiaksi tai että häntä kohdellaan aina vain lapsena.
JOHDONMUKAISEN OHJAUKSEN SAAMINEN
Yksi teini-ikäisen tarve on saada lujaa, johdonmukaista ohjausta ja opastusta. Kontra-amiraali James F. Calvert, Yhdysvaltain meriupseerikoulun johtaja ja kolmen lapsen isä, sanoi jonkin aikaa sitten tästä asiasta The Detroit News -lehden mukaan:
”Nykyajan lapset oppivat enemmän televisiosta kuin konsanaan meiltä. 15-vuotias käyttää keskimäärin joka päivä 20 minuuttia lukemiseen ja kaksi tuntia television katselemiseen.”
Mainittuaan vanhempien epäonnistumisesta ’velvollisuudentunnon ja perheylpeyden’ juurruttamisessa hän jatkoi: ”Ilman kuria ei voi olla mitään perustavaa laatua olevaa kunnioitusta.” Calvert vertasi inhimillistä kurinpitoa munankuoreen. ”Kun se on koskematon”, hän sanoi, ”se on luja ja kaunis esine. Säröytyneenä tai halkeilleena se pian menee palasiksi.
”Nuoret eivät ehkä vaadi kuria, mutta he tarvitsevat sitä kipeästi. Vanhempien tiukka vallankäyttö kehittää lapsissa turvallisuudentunnetta.”
Teini-ikäinen tarvitsee johdonmukaisen kurin aikaansaamaa turvallisuudentunnetta. Hän ei ehkä auliisti myönnä tarvitsevansa joitakin rajoituksia ja sääntöjä, mutta hän on valmis myöntämään, että hänen vanhempiensa pitäisi olla johdonmukaisia sääntöjensä asettamisessa. Hän haluaa tietää, mitä hän saa tehdä tai mitä ei. Hän on pettynyt, jos säännöt muuttuvat päivä päivältä sen mukaan, miltä isästä tai äidistä ”tuntuu” sillä hetkellä. Jeesus sanoi: ”Merkitköön . . . teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’.” – Matt. 5:37.
Sääntöjä ja rajoituksia voidaan verrata rajoihin. Teini-ikäiselle tarvitsee määrittää ja ilmaista rajat selvästi; sitten hän haluaa, että häneen luotetaan ja että hänelle suodaan vapaus noiden rajojen sisällä. Eräs isä vertasi tätä seikkaa perheensä kokemukseen, kun se vuokrasi talon:
”Se oli metsäseudulla. Ensimmäisiä kysymyksiä, joita teimme, oli kysymys rajojen sijainnista. Halusimme tietää, mitä saimme tehdä tontilla. Meidän oli tarpeellista tietää se, jotta voimme nauttia siellä asumisesta. Voit kuvitella, miten epämukavaa ja turhauttavaa olisi, jos isäntä muuttaisi rajoituksia suunnilleen joka viikko. Sama periaate soveltuu teini-ikäisille asetettuihin rajoituksiin. Sääntöjen pitäisi olla järkeviä ja johdonmukaisia. Ja sitten heihin tulisi luottaa ja heille tulisi antaa vapaus noiden rajojen sisällä.”
Sääntöjen ei tarvitse olla kohtuuttoman jyrkkiä. Jokin erikoistapahtuma tai -tilaisuus voisi olla riittävä syy erikoispyynnön huomioon ottamiseen.
APUA ELÄMÄN TAVOITTEITTEN ASETTAMISESSA
Opastuksen tarpeeseen sisältyy avun antaminen elämän tavoitteitten asettamisessa, ammatin valitsemisessa ja tarvittavan maallisen koulutuksen hankkimisessa. Jokaisen ihmisen pitäisi kyetä tuntemaan, että hän on arvokas ja että se, mitä hän tekee, on arvokasta. Hänen pitäisi kyetä kunnioittamaan itseään ja olemaan ylpeä itsestään ihmisenä.
Vanhemmat osoittavat kiinnostusta auttamalla teini-ikäistä lastaan valitsemaan hänelle sopivan ammatin. Hänen lahjansa, kykynsä tai mieltymyksensä pitäisi ottaa huomioon. (Vrt. Room. 12:6.) Häntä pitäisi auttaa asettamaan tavoitteita, jotka ovat saavutettavissa. Ei jokainen voi saavuttaa huomattavaa asemaa. Tavoitteita voidaan realistisesti saavuttaa asettamalla korkeampia päämääriä, kun vähäisempi tavoite on saavutettu.
Sellaisen kasvatuksen järjestämiseen, joka valmistaa nuoren kohtaamaan aikuisen elämän ongelmat, sisältyy raskas vastuu. Nuoria tulisi valmentaa ja heidän pitäisi hankkia jokin ammattitaito, jotta he voisivat hankkia elatuksensa. (1. Tim. 5:8; Sananl. 31:10, 19, 20) Vaikka Jeesuksen oli määrä tulla Kristukseksi, hänen kasvatusisänsä Joosef opetti hänelle ammatin, niin että hänet tunnettiin ”puusepän poikana” ja ”puuseppänä”. (Matt. 13:55; Mark. 6:3) Apostoli Paavali hankki elatuksen itselleen ja niille, jotka olivat hänen kanssaan, valmistamalla ammatikseen telttoja. – Apt. 18:1–4; 20:33, 34.
Valmistautuessaan kohtaamaan aikuisuuden ongelmia ja ottamaan vastaan aikuisten vastuita teini-ikäiset tarvitsevat vanhempiensa tukea ja kannustusta, jottei heistä tulisi keskeyttäjiä. He tarvitsevat monta kertaa apua kotiläksyissään. Joskus heistä saattaa tuntua siltä, että he haluaisivat keskeyttää koulunkäynnin. Tällaisena aikana vanhemmat voivat olla kannustuksen lähde ymmärtämällä heidän pettymyksen tunteitaan ja keskustelemalla asiasta avoimesti heidän kanssaan. Jos isä tai äiti silloin tällöin auttaa vaikeissa kotiläksyissä, hän voi paremmin ymmärtää nuoren pettymyksen tunteet tämän tehdessä kotitehtäviään ja voi esittää käytännöllisiä ehdotuksia. Joskus pelkästään se, että ymmärtävä isä tai äiti keskustelee jonkin aikaa ongelmasta, riittää kannustukseksi auttamaan teini-ikäistä kriisin läpi.
TARPEELLISUUDEN TUNNE
Ehkä suurin kaipaus on tarpeellisuuden tunne. Tästä syystä nuoret joskus kysyvät vanhemmiltaan, ovatko he ottolapsia tai olivatko heidän vanhempansa suunnitelleet heidän hankkimisensa tai halusivatko he heidät. He haluavat saada varmuuden vanhempiensa rakkaudesta. Me kaikki haluamme sen tietämisestä tulevaa turvallisuutta, että me kuulumme johonkin. Jos vanhemmat ymmärtävät teini-ikäisten lastensa tarpeet ja täyttävät ne ymmärtäväisesti, lisääntyy perhepiirin onnellisuus.