Kuka tarvitsee kipua?

NUORI nainen oli älykäs ja vaikutti normaalilta, mutta hän oli kuitenkin erilainen kuin muut. Kun hän opiskeli yliopistossa, hän hämmästytti kanadalaisia hermotautiopin asiantuntijoita. Vaikka naiseen pistettiin neuloja tai hänelle annettiin sähköiskuja, hän ei tuntenut mitään kipuja.

”Sitten 28. elokuuta 1955”, kertoo Science Digest, ”hänet vietiin sairaalaan, koska hän kärsi voimakkaasta infektiosta; ensimmäisen kerran elämässään hän tunsi kipua ja hänelle annettiin kipulääkkeitä sen lievittämiseksi. Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin 29-vuotiaana, ja ruumiinavaus osoitti, että hänellä oli täysin normaalit aivot ja normaali hermosto.” – Heinäkuu 1978, s. 35.

RUUMIILLINEN KIPU VOI OLLA HYÖDYKSI

Maapallolla saattaa olla satoja, jopa tuhansia ihmisiä, jotka eivät tunne ruumiillista kipua. Kun ajattelet, millaista kärsimystä selkäsärky, loukkaantumiset ynnä muut voivat aiheuttaa sinulle, niin ehkä olet sitä mieltä, että olisi siunaus, jos ei voisi tuntea ruumiillista kipua. Ehkä sanot: ’Kuka tarvitsee kipua?’

Mutta entä jos nyrjäyttäisit nilkkasi? Entä jos kaatuisit ja käsivartesi murtuisi? Tai entä jos saisit vakavan infektion? Ilmeisesti olisi hyvä, jos tuntisit ruumiillista kipua, niin että voisit reagoida siihen ja ryhtyä viivyttelemättä parannustoimiin. Sitä paitsi kivuntuntemiskyky (esimerkiksi kun epähuomiossa kosketat kuumaan esineeseen) voi johtaa toimintaan, joka estää vakavan vaurioitumisen. Itse asiassa kivuntunnottomuus voisi vaarantaa elämäsi. Kipu voi olla sinulle hyödyksi.

KIPU JOTA EI KUKAAN HALUA

Kyky tuntea ruumiillista kipua voi siis olla hyödyllistä. Mutta mitä on sanottava henkisestä ja tunneperäisestä kivusta eli tuskasta? Tällainen tuska on usein paljon sitkeämpää ja kiduttavampaa. Lääkkeet, hoito tai kirurgiset toimenpiteet voivat lieventää ruumiillista kipua tai poistaa sen. Mutta tunneperäinen ja henkinen tuska voi olla perin pohjin heikentävää ja pitää ihmisen suuressa ahdingossa vuosikausia.

Vastoinkäyminen on varmasti yksi tunneperäisen kivun aiheuttaja. Herkät, hyväsydämiset ihmiset tuntevat usein suurta ahdistusta nähdessään toisten ihmisten kärsivän, kenties köyhyyden, nälän tai aliravitsemuksen takia. Ja tietysti on erittäin tuskallista kokea sellaista kärsimystä ja puutetta itse.

Sorto aiheuttaa myös tunneperäistä ja henkistä tuskaa. Sortajat voivat esimerkiksi luoda suunnattoman pelon ilmapiirin. Se itsessään voi aiheuttaa ahdistusta puhumattakaan suurista päivittäisistä ongelmista, jotka kohtaavat sorrettuja.

Sairaus voi olla myös yksi tunneperäisen tuskan aiheuttaja, vaikkei asianomainen sairastaisikaan itse. Eikö ole varsin tuskallista nähdä lähiomaisen hitaasti menehtyvän kuolemaan johtavaan sairauteen? Se on erittäin tuskallista varsinkin silloin, kun potilas kokee voimakasta ruumiillista kipua.

Rakastetun lähiomaisen tai ystävän kuolema voi myös aiheuttaa suurta tunneperäistä tuskaa. Israelin kuningas Daavid ilmaisi sellaista sisäistä tuskaa poikansa kuoleman johdosta, sillä sureva isä huudahti: ”Poikani Absalom! Absalom, poikani, oma poikani!” – 2. Sam. 19:4.

Kukaan normaali ihminen ei kaipaa tunneperäistä eikä henkistä tuskaa. Eikä kukaan varmaankaan halua kokea ankaraa ruumiillista kipua. Kuka haluaa kärsiä? Mutta kuka voi tehdä mitään sen kivun suhteen, joka on tullut niin yleiseksi kokemukseksi ihmisten elämässä?