Kipu jota ei enää ole oleva
SE KIPU, joka tulee poistumaan Raamatun lupauksen täyttymykseksi, on kipua, jota tunnetaan ensimmäisen ihmisen epätäydellisyyden seurauksena. Tähän kipuun sisältyy se, mitä voidaan luonnehtia krooniseksi kivuksi.
Sen sijaan että krooninen kipu olisi sairaudesta tai vammasta kertova hälytysjärjestelmä, sitä on verrattu ”väärään hälytykseen”, jota ei millään saa kytketyksi pois. Kroonisen kivun lievitysyrityksiin käyttävät ihmiset vuosittain miljardisummia, ja tällainen kipu tekee miljoonien elämän hyvin piinalliseksi.
Kipuspesialisti Richard A. Sternbach kirjoittaa: ”Toisin kuin äkillinen kipu, krooninen kipu ei ole oire; krooninen kipu ei ole hälytysmerkki.” Aikakauslehti Emergency Medicine tähdentää: ”Krooniselle kivulle ei ole minkäänlaista tarkoitusta.”
Monet lääkärit ovatkin alkaneet viime vuosina pitää tällaista kipua sellaisenaan todellisena sairautena. ”Äkillisessä kivussa kipu on oire sairaudesta tai vammasta”, selittää lääkäri John J. Bonica kirjassaan The Management of Pain, jota nykyään pidetään kipututkimuksen perusteoksena. ”Kroonisessa kivussa kipu sinänsä on sairaus.”
Yrityksiä kivun olemuksen selvittämiseksi
Vieläkään ei täysin tiedetä, mitä kipu on. Aikakauslehti American Health kirjoittaa: ”Se, että kivun arvoitus jatkuvasti viehättää tutkijoita, on saanut heidät työskentelemään voimaperäisesti tämän arvoituksen selvittämiseksi.” Vielä muutama vuosikymmen sitten he ajattelivat, että kipu on näkemiseen, kuulemiseen ja tuntemiseen verrattava aistimus, jonka ihossa olevat erityiset hermopäätteet aistivat ja lähettävät erityisiä hermosäikeitä pitkin aivoihin. Tällainen kovin pelkistetty kivun käsite on kuitenkin osoittautunut paikkansapitämättömäksi.
Eräs tekijä, joka johti uusille jäljille, oli tutkimus, jonka kohteena oli nuori nainen, jolla ei ollut kipuaistia. Kun hän kuoli vuonna 1955, hänen aivojaan ja hermostoaan tutkittiin, ja seurauksena oli, että käsitys kivun synnystä muuttui täysin. Lääkärit ”etsivät hermopäätteitä”, selitti The Star Weekly Magazine (30.7.1960). ”Jos – – [hänellä] ei olisi ollut niitä, se olisi selittänyt tytön tunnottomuuden kivulle. Mutta hänellä oli ne, ja ne olivat ilmeisen hyväkuntoisia.”
”Seuraavaksi lääkärit tutkivat hermosäikeitä, joiden välityksellä hermopäätteiden arvellaan olevan yhteydessä aivoihin. Niistä varmaan löytyisi vaurioita. Mutta ei vain löytynyt. Kun ei oteta lukuun vammojen takia vaurioituneita säikeitä, niin kaikki säikeet olivat kunnossa siinä määrin kuin se suinkin voitiin todeta.”
”Lopulta tutkittiin tytön aivoja, mutta sielläkään ei todettu olevan minkäänlaisia vaurioita. Kaiken olemassa olevan tiedon ja teorian valossa tämän tytön olisi pitänyt tuntea normaalisti kipua, mutta hän ei ollut kyennyt tuntemaan edes kutinaa.” Kuitenkin hän oli tuntenut iholleen kohdistuneen paineen ja kyennyt erottamaan toisistaan nuppineulan pään ja sen kärjen kosketuksen, vaikka nuppineulalla pistäminen ei ollut sattunut.
Ronald Melzack, joka yhdessä työtoverinsa kanssa 1960-luvulla esitteli uuden, sittemmin kuuluisaksi tulleen kipua selittävän teorian, tarjoaa toisenlaisen esimerkin kivun moni-ilmeisyydestä. Hän selittää: ”Rouva Hull viittasi jatkuvasti jalkaansa, jota ei ollut [se oli amputoitu], ja sanoi tuntevansa kirveltävää kipua, aivan kuin punahehkuista hiilihankoa olisi työnnetty hänen varpaittensa läpi.” Melzack kertoi Maclean’s-aikakauslehdelle vuonna 1989, että hän etsii ”yhä selitystä ’aavekivuksi’ kutsumalleen ilmiölle”. Lisäksi on olemassa niin sanottua kaukokipua: ihminen saattaa potea jotakin vaivaa jossakin kohti kehoaan, mutta kipu paikantuukin jonnekin muualle.
Mielen ja ruumiin yhteisvaikutus
Nykyään kipu ymmärretään ”mielen ja ruumiin erittäin monimutkaiseksi vuorovaikutukseksi”. Mary S. Sheridan sanoo vuonna 1992 ilmestyneessä kirjassaan, että ”kivun kokemisessa on psykologisilla tekijöillä niin suuri merkitys, että mieli voi joskus kieltää kivun olemassaolon ja joskus aikaansaada ja ylläpitää sitä kauan senkin jälkeen, kun akuuttia vammaa ei enää ole” (Pain in America).
Ihmisen mieliala, persoonallisuus, keskittyminen, suggestioalttius ja muut tekijät vaikuttavat kaikki merkittävällä tavalla siihen, miten hän reagoi kipuun. ”Pelko ja tuskaisuus aiheuttavat liioitellun reaktion”, toteaa kipuspesialisti Bonica. Ihminen voi siis oppia tuntemaan kipua. Psykologian professori Wilbert Fordyce, joka on erikoistunut kivusta aiheutuvien ongelmien tutkimiseen, selittää:
”Kysymys ei ole siitä, onko kipu todellista. Tietenkin se on todellista. Kysymys on siitä, mikä etupäässä aiheuttaa sen. Jos kerron sinulle kinkkuvoileivästä vähää ennen päivällistä, se kiihottaa syljen eritystäsi. Se on hyvin todellista. Mutta se johtuu ehdollistumisesta. Kinkkuvoileipää ei ole olemassakaan. Ihmiset ovat erittäin herkkiä ehdollistumiselle. Se vaikuttaa sosiaaliseen käyttäytymiseen, syljen eritykseen, verenpaineeseen, ruoan sulamisnopeuteen, kipuun, kaikenlaisiin asioihin.”
Samoin kuin tunteet ja mielentila voivat lisätä kipua, ne voivat myös tukahduttaa sen tai turruttaa sitä. Otamme esimerkin: Eräs neurokirurgi kertoi, miten hän poikavuosinaan oli niin ihastunut erääseen tyttöön, että istuessaan tämän kanssa jäätyneellä muurilla hän ei tuntenut ankaraa kylmyyttä eikä kipua takamuksissaan. ”Olin vähällä paleltua”, hän selitti. ”Meidän on täytynyt istua siellä 45 minuuttia, enkä tuntenut kerrassaan mitään.”
Tämän kaltaisia esimerkkejä on paljon. Jalkapallon pelaajat saattavat loukkaantua pahoin pelin tuoksinassa tai sotilaat haavoittua vakavasti kovassa taistelun paineessa, ja silti he tuntevat tuskin lainkaan kipua siinä tilanteessa. Kuuluisa Afrikan löytöretkeilijä David Livingstone kertoi, että hänen kimppuunsa oli hyökännyt leijona, joka riepotteli häntä ”niin kuin terrieri riepottelee rottaa. Šokki – – sai aikaan eräänlaisen unenomaisen tilan, jossa ei tuntunut kipua.”
On huomionarvoista, että Jehova Jumalan palvelijat, jotka tyynesti luottavat ja turvaavat täysin häneen, ovat myös joskus tunteneet, miten heidän kipunsa ovat lakanneet. Eräs kristitty, jota pahoinpideltiin, kertoo: ”Niin ihmeelliseltä kuin se ehkä kuulostaakin, muutamien ensimmäisten iskujen jälkeen en todellisuudessa enää tuntenut niitä. Ikään kuin olisin sen sijaan vain voinut kuulla ne, kuin etäiset rummunlyönnit.” (Herätkää! 22.2.1994 s. 21.)
Miten kipuaistimukset muuntuvat
Psykologian professorin Ronald Melzackin ja anatomian professorin Patrick Wallin vuonna 1965 esittelemä, suurta mainetta niittänyt ”porttikontrolliteoria” pyrkii selittämään joitakin kivun arvoituksellisia ominaisuuksia. Bonica sanoo kivun oppikirjastaan vuonna 1990 otetussa uusintapainoksessa, että tämä teoria oli ”tärkeimpiä edistysaskeleita kivuntutkimuksen ja kiputerapian alalla”.
Tämän teorian mukaan selkäytimessä on teoreettinen portti, jonka avautuminen ja sulkeutuminen joko sallii tai estää kipusignaalien välittymisen aivoihin. Jos porttiin tunkee jostakin muusta kuin kivusta kertovia aistimuksia, aivoihin pääsee ehkä vähemmän kipusignaaleja. Niinpä kun esimerkiksi lievästi palanutta sormea hierotaan ja puistellaan, kipu vähenee, koska tällöin selkäytimeen tulee kipusignaalien lisäksi muitakin signaaleja ja ne häiritsevät kipusignaalien välittymistä.
Se vuonna 1975 tehty löytö, jonka mukaan keho tuottaa endorfiineja, omia morfiinin kaltaisia aineitaan, liikautti eteenpäin niitä tutkimuksia, joita tehdään kivun arvoituksellisten ominaisuuksien selvittämiseksi. Esimerkiksi jotkut eivät tunne juuri laisinkaan kipua ehkä juuri tuottamiensa erittäin runsaiden endorfiinien vuoksi. Endorfiinit saattavat selittää myös sen arvoituksen, miksi akupunktuuri, hoitomenetelmä, jossa kehoon pistellään ohuita neuloja, vaimentaa kivun hyvin pieneksi tai jopa poistaa sen kokonaan. Silminnäkijät ovat kertoneet, miten eräälle potilaalle tehtiin avosydänleikkaus pelkän akupunktuuripuudutuksen avulla ja että potilas oli leikkauksen aikana hereillä, valpas ja levollinen. Miksei hän tuntenut kipua?
Jotkut ovat sitä mieltä, että neulat saattavat aktivoida kehon tuottamaan tavallista enemmän endorfiineja, jotka poistavat kivun joksikin aikaa. Toinen mahdollisuus on se, että akupunktuuri poistaa kipua ärsyttämällä hermosäikeitä, joiden lähettämät signaalit kertovat jostakin muusta kuin kivusta. Nämä signaalit ahtautuvat selkäytimen portteihin ja estävät kipusignaaleja kiilaamasta läpi ja jatkamasta matkaansa aivoihin, missä kipu tiedostetaan.
Porttikontrolliteoria ja se tosiasia, että keho tuottaa omia kipua lievittäviä aineitaan, saattavat selittää myös sen, miksi ihmisen mieliala, ajatukset ja tunteet vaikuttavat siihen, miten voimakkaana hän kokee kivun. Livingstonen tapauksessa on näin ollen saattanut käydä niin, että leijonan yllättävän hyökkäyksen aiheuttama šokki paitsi kiihdytti hänellä endorfiinien tuotantoa, myös täytti hänen selkäytimensä muilla signaaleilla kuin kipusignaaleilla. Seurauksena oli, että hänen kivuntuntemuksensa vaimenivat.
Kuten edellä jo todettiin, ihmisen mielentilalla ja tunteilla voi olla myös päinvastainen vaikutus. Liika jokapäiväinen stressi, mikä on tyypillistä nykyajan elämälle, voi ahdistuneisuutta, jännitystä ja lihassupistuksia aiheuttamalla voimistaa ihmisen kivuntuntemuksia.
Onneksi kivusta kärsivillä on silti aihetta optimismiin. Syynä on se, että monet potilaat ovat nykyään hyötyneet paremmista hoitomenetelmistä. Tällainen edistys on seurausta siitä, että tästä piinallisesta vitsauksesta tiedetään nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Yhdysvaltain kivuntutkimusakatemian puheenjohtaja, lääkäri Sridhar Vasudevan selittää: ”Käsitys, jonka mukaan kipu sinänsä voi joskus olla sairaus, sai aikaan radikaalin muutoksen hoitomenetelmissä 1980-luvulla.”
Millä tavoin kivun hoitaminen on sitten muuttunut radikaalisti? Millaiset hoitomenetelmät ovat osoittautuneet tehokkaiksi?
[Kuva s. 7]
Miten akupunktuuri vaimentaa kivun hyvin pieneksi tai poistaa sen kokonaan?
[Lähdemerkintä]
H. Amstrong Roberts