Kivun hoitamisessa menty eteenpäin

VIELÄ joitakin vuosia sitten olivat vain harvat lääkärit perehtyneet kunnolla kipuun liittyviin asioihin, ja monilta lääkäreiltä puuttuu tällainen asiantuntemus vielä nytkin. Kansainvälisen kipusäätiön entinen johtaja John Liebeskind totesi muutama vuosi sitten: ”En usko, että maailmassa on missään sellaista lääketieteellistä tiedekuntaa, missä opiskelijoille opetettaisiin neljässä vuodessa neljää tuntia enempää kipuongelmien diagnosoimista ja hoitamista.”

Nyt kun kivusta tiedetään ratkaisevasti enemmän kuin aikaisemmin, on ryhdytty myös entistä pontevampiin toimiin kivun hoitamiseksi. Sen ansiosta kivusta kärsivien tulevaisuudennäkymät ovat aiempaa valoisampia. ”Voimme kaikki olla kiitollisia siitä, että lääketiede tunnustaa nyt sen, että krooninen kipu ei ole pelkkä oire, vaan sellaisenaan sairaus, jota voidaan hoitaa”, kirjoittaa aikakauslehti American Health. Tästä näkemyksestä on ollut seurauksena se, että kivun hoitamiseen erikoistuneiden klinikoitten määrä on kasvanut huomattavasti.

Missä kipua hoidetaan

Ensimmäisen monialaisen kipuklinikan perusti lääkäri John J. Bonica Yhdysvaltoihin. ”Vuonna 1969 koko maailmassa oli vasta kymmenen tällaista klinikkaa”, hän raportoi. Kivun hoitamiseen erikoistuneiden klinikoitten määrä on kuitenkin lisääntynyt suuresti kuluneiden 25 vuoden aikana. Nykyään on jo toista tuhatta kipuklinikkaa, ja eräässä maassa on kroonisesta kivusta kärsiville avohoitoa antavan yhdistyksen edustaja sanonut, että ”uusia klinikoita perustetaan lähes joka päivä”. Suomessa on neljä kipuklinikkaa yliopistollisten keskussairaaloitten yhteydessä.a

Tämä on merkittävä asia. ”Kun potilaat ovat tähän asti joutuneet matkustamaan satojen tai tuhansien kilometrien päähän saadakseen lievitystä ankaraan kipuunsa, niin he voivat nyt löytää sitä läheltä kotiaan”, toteaa newyorkilainen anestesiologi Gary Feldstein. Kivusta kärsivälle on todella suuriarvoista se, että hän voi saada apua ryhmältä asiantuntijoita, jotka on koulutettu hoitamaan kipua.

Linda Parsons, erään Jehovan todistajien matkavalvojan vaimo, kärsi monia vuosia selkäkipua. Hän etsi apua lääkäriltä toisensa jälkeen, mutta hänen kipunsa ei silti hellittänyt. Eräänä päivänä viime vuoden toukokuussa hänen miehensä ryhtyi melkein epätoivon vallassa selailemaan puhelinluetteloa, ja hän löysi hakusanan ”kipu”. Sen alla oli erään kipuklinikan puhelinnumero. Klinikka sijaitsi Kalifornian eteläosassa, lähellä sitä aluetta, jolla he paraikaa palvelivat. Varattiin aika, ja muutaman päivän kuluttua Linda meni klinikalle, piti lääkärin kanssa ensimmäisen neuvottelun ja sai kuulla tämän arvion.

Sovittiin niin, että Lindaa aletaan hoitaa avohoitopotilaana. Hän alkoi käydä klinikalla kolmesti viikossa saamassa hoitoa ja alkoi myös hoitaa itse itseään kotonaan tietyn ohjelman mukaisesti. Muutaman viikon kuluttua hän tunsi vointinsa kohentuneen huomattavasti. Hänen miehensä selittää: ”Muistan hänen sanoneen melkeinpä ihmeissään eräänä iltana: ’Uskomatonta, en tunne juuri minkäänlaista kipua.’” Muutaman kuukauden kuluttua voitiin säännölliset klinikkakäynnit lopettaa.

Apu, jota Linda sai kyetäkseen hallitsemaan kipuaan, on samanlaista kuin se apu, jota monet monialaiset kipuklinikat antavat. Tällainen klinikka käyttää hyväkseen lääkäreitten ja muiden ammattiauttajien asiantuntemusta, ja Bonican mukaan heidän yhteistyönsä on ”paras keino kroonisen kivun käsittelemiseen”. Millaista kipuhoitoa esimerkiksi Linda sai?

Miten kipua voidaan ehkä hoitaa

Eräs klinikka kertoo esitteessään, mitä siellä sinne saapumisen jälkeen tapahtuu: ”Lääkäri tutkii huolellisesti jokaisen yksilön sen arvioimiseksi, mitä saattaa olla hänen kipunsa taustalla, ja sen jälkeen suunnitellaan realistiset tavoitteet ja hoito-ohjelmat. – – Erilaisia erikoismenetelmiä käyttämällä kehoa autetaan lisäämään endorfiinien (kehon luonnostaan tuottamien aineiden) eritystä, jotta kipu ja tuskaisuus lievittyisivät ja vältettäisiin lääkeriippuvuus.”

Lindaa hoidettiin muun muassa akupunktuurilla ja sähköisellä ärsytyksellä (transkutaaninen [ihon läpi tapahtuva] hermostimulaatio eli TNS). Hänelle annettiin sähköärsytyshoitoa klinikalla, ja hän sai mukaansa kotiin pienen TNS-laitteen. Lisäksi käytettiin biopalautetta, hoitotapaa, jossa potilasta opetetaan tarkkailemaan kehonsa reaktioita ja säätelemään niitä kivun lievittämiseksi.

Hoitosuunnitelmaan sisältyi myös fysikaalisia hoitomuotoja, kuten hierontaa. Jonkin ajan kuluttua Lindan kanssa aloitettiin klinikan kuntosalilla harjoitusohjelma, mutta tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun Linda oli valmis siihen, ja siitä tuli olennainen osa hoitoa. Krooninen kipu kuluttaa endorfiineja, ja liikunta on sen takia tärkeää, että sen on havaittu palauttavan endorfiinipitoisuudet entiselleen. Haasteena on kuitenkin se, miten auttaa kivusta kärsiviä omaksumaan heille sopiva kunto-ohjelma.

Monet klinikoille saapuvista kipukroonikoista ovat käyttäneet paljon särkylääkkeitä, eikä Linda ollut poikkeus. Pian hän kuitenkin oli vieroittanut itsensä lääkkeistään, mikä on eräs tärkeä kipuklinikoitten tavoite. Lindalle ei ilmaantunut vieroitusoireita, mutta se ei ole poikkeuksellista. Kipuspesialisti Ronald Melzack on todennut, että ”tutkimuksessa, johon osallistui yli 10000 palovammauhria – –, ei myöhemmin kehittyneeseen riippuvuuteen yhdessäkään tapauksessa ollut syynä se lääkitys, jota heille oli kipujen lievittämiseksi annettu sairaalassaoloaikana”.

Koska psykologisilla tekijöillä on usein suuri merkitys kroonisen kivun kokemisessa, klinikat koettavat auttaa potilaitaan oppimaan, miten he voivat päästä eroon kivuntunnostaan. Professori Arthur Barsky Harvardin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta selittää: ”Sillä, mitä ihminen ajattelee, mitä hän odottaa ja missä määrin hän syventyy tarkkailemaan omia tuntemuksiaan, on valtavan suuri vaikutus siihen, mitä hän todellisuudessa tuntee.” Potilaita autetaan näin ollen keskittymään muihin asioihin kuin kipuunsa.

Tulevaisuudennäkymät tervehtymistä ajatellen

Ovatko uudet kipuklinikat ratkaisu ihmisten kipuongelmiin? Vaikka edellä esitellyistä kivunhoitomenetelmistä voikin olla apua, tulee olla huolellinen siinä, että varmasti hakee apua asiantuntevalta klinikalta tai kipuspesialistilta. Silloinkin odotusten täytyy olla realistisia.

Tyypillinen esimerkki siitä, mihin kivunhoidolla voidaan päästä: Ryöstäjä ampui entistä painonnoston olympiamiestä Stephen Kaufmania niskaan, ja seurauksena oli, että krooninen kipu teki hänet melkein täysin työkyvyttömäksi. Kahdeksan kuukautta kestäneen kivunhoito-ohjelman jälkeen hän kykeni palaamaan kokopäivätyöhön ja jopa osallistumaan painonnostokilpailuihin. Silti hän sanoo: ”Hyvin usein varpaitani kirveltää kuin ne olisivat kiehuvassa vedessä.”

On siis ilmeistä, että kaikesta mielenkiintoisesta edistyksestä huolimatta ihminen ei kykene toteuttamaan Raamatun lupausta, jonka mukaan kipua ei ole enää oleva (Ilmestys 21:4). Miten tähän tavoitteeseen sitten voidaan päästä?

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 9]

Kivunhoitomenetelmiä, sähköinen hermostimulaatio mukaan luettuna

[Lähdemerkintä]

Lähde: Pain Treatment Centers of San Diego