Onko synnillä enää mitään merkitystä?

”KANSAKUNTANA me lakkasimme virallisesti ’tekemästä syntiä’ noin kaksikymmentä vuotta sitten.” Näin sanoi tri Karl Menninger kirjassaan Whatever Became of Sin? (Mitä synnille on oikein tapahtunut?). Hän mainitsi, että viimeinen kerta, jolloin joku Amerikan presidentti mainitsi synnin suurena kansallisena huolen aiheena, oli vuonna 1953 esitetyssä virallisessa lausunnossa.

Itämailla ei synnin käsite ole yleensä yhtä tärkeä kuin esimerkiksi kunnian tai vanhempien kunnioituksen käsite. Mutta länsimaissa sitä pidettiin yhteen aikaan erittäin tärkeänä. Jos jotakuta syytettiin synnin tekemisestä, niin se oli äärimmäisen vakavaa. Nykyään tilanne näyttää muuttuneen. Jos ihmiset sanovat tehneensä syntiä, niin he sanovat sen tavallisesti puoleksi hymyillen. Synti ei ole enää pelottavaa. Niinkö siihen pitäisi suhtautua?

Mitä synti oikein on? Totuus on, että monet eivät ole enää edes varmoja siitä. Aikaisemmin puhuttiin ”seitsemästä kuolemansynnistä”, jotka olivat ylpeys, ahneus, siveettömyys, kateus, kohtuuttomuus ruoassa ja juomassa, viha ja laiskuus. Nykyään tällaiset ominaisuudet vaikuttavat aivan yleisiltä. Ylpeyttä suositaan esimerkiksi kansallisylpeyden tai rotuylpeyden yhteydessä. On vaikea ymmärtää, miten kulutusyhteiskunnat monissa vauraissa maissa voisivat jatkaa olemassaoloaan, ellei väestön keskuudessa ilmenisi jossain määrin ahneutta, kateutta ja kohtuuttomuutta syömisessä ja juomisessa. Jopa jotkut uskonnolliset johtajat suvaitsevat tai suosivat aviorikoksia, homoseksuaalisuutta ja haureutta, jotka ovat siveettömyyden eri lajeja. Ja nykyaikaiset keksinnöt, esimerkiksi televisio, edistävät tehokkaasti laiskuutta.

Kenen mielipide?

Joskus ihmiset sanovat: ’Kun pidät omaatuntoa oppaanasi, niin et tee syntiä.’ On totta, että omatuntomme on Jumalan antama apu, jotta havaitsisimme mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ellei omaatuntoa olisi ollut, ihmisyhteiskunta olisi todennäköisesti jo kauan sitten joutunut täydelliseen kaaokseen ja barbarismiin. – Room. 2:14, 15.

Mutta omatunto voi olla myös petollinen. Esimerkiksi useimmat ihmiset tunnustaisivat murhan synniksi. Kuitenkin hindujumalatar Kalin palvojat hyväksyivät uskonnossaan murhan; samoin sen hyväksyivät roomalaiskatoliset inkvisiittorit keskiajalla. Jeesus varoitti seuraajiaan: ”Onpa tulossa hetki, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, kuvittelee suorittaneensa pyhän palveluksen Jumalalle.” (Joh. 16:2) Nykyäänkin murhataan joka vuosi lähes 50 miljoonaa syntymätöntä lasta abortin tekemisellä, ja se tapahtuu usein maan lain hyväksynnällä.

Lisäksi joillakuilla on hämmästyttävä kyky venyttää omaatuntoaan. Heidän omastatunnostaan tulee pikemmin heidän ”rikoskumppaninsa” kuin ”oppaansa”, kuten sanottiin eräästä valtiomiehestä. Niinpä useimmat ihmiset pitäisivät varastamista syntinä, varsinkin jos on kysymys heidän rahansa varastamisesta. Mutta yksi suurimmista rikollisuusongelmista Yhdysvalloissa esiintyy liikealalla, ja siihen kuuluvat esimerkiksi näpistely, vakuutuspetokset ja lahjominen. Miljoonat tavalliset ihmiset syyllistyvät siihen. Vaivaako heidän omatuntonsa heitä? Ilmeisesti ei. Miksi ei? Ehkä siksi, ettei heitä ole saatu kiinni tai että ”jokainen tekee siten”.

Vaikka siis omatunto auttaa tajuamaan, mikä on syntiä, niin vaikuttaa siltä, että se tarvitsee ohjausta. Mutta mistä sellainen ohjaus on saatavissa? Usein ne, jotka väittävät olevansa asiantuntijoita, esittävät ristiriitaisia ajatuksia tai puhuvat eri tavalla kuin toiset asiantuntijat.

Esimerkiksi roomalaiskatolisessa kirkossa pidettiin yhteen aikaan syntinä lihan syömistä perjantaisin. Nykyisin se ei enää pidä paikkaansa vuoden useimpina perjantaipäivinä. Monet haluaisivat tietää, miksi tilanne on nyt erilainen.

Tämä sama uskonnollinen järjestö pitää vakavana syntinä perheen koon rajoittamista ”keinotekoisin” menetelmin. Kuitenkin monet, jopa katolilaiset, ovat huolestuneita maapallon väestöräjähdyksen vuoksi ja ajattelevat nyt eri tavalla. He ovat epäilemättä yhtä mieltä tri Karl Menningerin lausuntojen kanssa: ”Piittaamattomuus, välinpitämättömyys, väestönkasvun rajoittamisen laiminlyöminen tai jättäminen vaille huomiota ja välinpitämättömyys sen maailmanlaajuisista seurauksista on minusta mitä inhottavin synti.” Kumpi on syntiä: väestönkasvun rajoittaminen vai sen edistäminen?

Tällaiset asiat aiheuttavat hämmennystä ihmisten mielessä. Yhdysvaltain roomalaiskatolilaisista taannoin tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että ”useimmilla katolilaisilla ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä synti on”. Monet myönsivät olevansa ”epätietoisia sen suhteen, mitä synti on”, eivätkä siten ”olleet varmoja, mitä synnintunnustuksessa olisi esitettävä”.

Jotkut älymystön edustajat asettavat jopa kyseenalaiseksi, onko syntiä enää lainkaan olemassa. He puhuvat mieluummin ”sairaudesta” kuin ”synnistä”. Jim Jonesista, joka sai seuraajansa tekemään joukkoitsemurhan Guyanassa jonkin aikaa sitten, teologi, jonka sanoja lainattiin Time-lehdessä, mainitsi: ”Minun mielestäni Hitlerin ja Jonesin kaltaisia ihmisiä vaivaa pelkkä mielisairaus. Minusta vaikuttaa siltä, että ainoa oikea suhtautumistapa on säälin eikä moraalisen kauhun tunteminen jokaista asianosaista kohtaan.”

Onko sillä tosiaan merkitystä?

Onko synnillä tosiaan enää mitään merkitystä, koska eriäviä mielipiteitä on niin paljon? Jos me välitämme perheestämme ja lähimmäisistämme, jos haluamme tulevaisuudentoivon ja tahdomme viettää onnellista, tyydytystä tuottavaa elämää nyt, niin vastauksen täytyy olla myönteinen.

”Synti” määritellään joskus ”uskonnollisen lain tai jonkin moraalisen periaatteen rikkomiseksi”. ”Uskonnollisen lain” mainitseminen tuo mieleemme sen tosiasian, että Ainoa, joka voi arvovaltaisesti sanoa meille, mitä synti on ja kuinka sitä tulee välttää, on todellisuudessa tosi uskonnon Alkuunpanija, Jehova Jumala. Hän loi ihmisen elämään tiettyjen moraalilakien mukaan. Jos me rikomme luonnonlakeja – esimerkiksi painovoimalakia – niin seuraus voi olla tuhoisa. Samoin, jos me rikomme Jumalan moraalilakeja – ts. teemme syntiä – niin seuraus voi lopulta olla yhtä tuhoisa. Raamattu varoittaa meitä: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” – Gal. 6:7.

Synnin tuhoisa vaikutus yksilöön esitetään Hesekielin 18:4:n sanoissa: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Sen huono vaikutus kokonaisiin kansakuntiin esitetään Sananlaskujen 14:34:ssä, jossa sanotaan: ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.”

Synnillä siis on merkitystä. Omaksi hyödyksemme meidän täytyy käsittää, mitä se on, ja oppia karttamaan sitä. Kuinka se on mahdollista? Katsokaamme seuraavista kirjoituksista.