Neitseellinen syntymä – tarua vai totta?
USEIMMAT ihmiset tietävät Raamatun kertovan, että Jeesus syntyi neitsyestä. Mutta kaikki eivät pidä sitä totena. Onko sinun mielestäsi neitseellinen syntymä järkevä? Onko sillä mitään merkitystä, uskotko siihen vai et?
Jotkut niistä, jotka eivät usko Raamatun kertomusta, pitävät neitseellistä syntymää biologisesti mahdottomana. Kuitenkin jotkut sellaisista ihmisistä tarkistavat ehkä nyt kantaansa geneettisessä ohjailussa tapahtuneen nykyisen tieteellisen edistyksen vuoksi. Onko mahdollista, että Jeesuksen neitseellisessä syntymässä oli kysymys jostakin sellaisesta?
Roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon tekemät mielikuvitukselliset lisäykset neitseellistä syntymää koskevaan Raamatun yksinkertaiseen kertomukseen ovat saaneet jotkut muut hylkäämään sen. Esimerkiksi neitsyt Marian korottaminen palvottavaksi on tehnyt joistakuista koko kertomuksen epämiellyttäväksi.
Jotkut taas pitävät ajatusta neitseellisestä syntymästä melko vastenmielisenä. ’Jos Jumala kerran on kaikkivoipa, niin ei hän tarvitse sellaista keinoa tarkoituksensa toteuttamiseksi’, he ajattelevat. He saattavat pitää neitseellistä syntymää vain valaisevana kertomuksena, vertauksena.
Tarkastelemme kutakin näistä näkökannoista ja katsomme, kuinka asia voisi vaikuttaa elämäämme ja vakaumuksiimme. Mutta ensin on hyödyllistä katsoa lyhyesti, mitä Raamattu todellisuudessa sanoo neitseellisestä syntymästä.
Mitä Raamattu todellisuudessa sanoo
Siitä on olemassa kaksi kertomusta, ja molempien kirjoittajat olivat älykkäitä miehiä, jotka olivat paikalla, kun Jeesus oli maan päällä. Sopivasti toinen kirjoittajista on lääkäri, Luukas. Toinen on Matteus, mies joka oli tottunut kurinalaiseen tilinpitotyöhön ja jonka Jeesus oli valinnut yhdeksi kahdestatoista apostolista.
Matteuksen kertomus keskittää huomion Joosefin osaan, hänen joka oli ”Marian mies”. ”Mariasta syntyi Jeesus.” (Matteus 1:16) Ensimmäisen luvun 18. jae selittää, että Marian, joka oli neitsyt, todettiin olevan raskaana, ennen kuin hän liittyi yhteen sulhasensa Joosefin kanssa. Saatuaan tietää tästä Joosef, joka oli ”vanhurskas” mies, päätti purkaa heidän kihlauksensa salaa, jottei olisi saattanut Mariaa julkisen häpeän kohteeksi. Mutta Jumala ilmoitti hänelle, että hedelmöityminen oli tapahtunut pyhän hengen voimasta ja että hän oli valinnut Marian erikoisosaan Pelastajan äidiksi. Saatuaan tämän vakuutuksen Joosef otti Marian luokseen, ”mutta hän ei ollut sukupuolisuhteissa Marian kanssa, ennen kuin tämä synnytti pojan”. – Matteus 1:25.
Luukas taas esittää kertomuksen Marian näkökannalta. Pääkohdat ovat samat, mutta hän esittää yksityiskohtia Marian ja sen enkelin välisestä keskustelusta, joka paljasti Marialle hänelle tarjotun äitiyden edun. Hämmästyneenä Maria vastasi: ”Kuinka tämä tapahtuu, koska minulla ei ole suhdetta mieheen?” Se tuntui hänestä uskomattomalta, niin kuin se saattaa tuntua sinustakin. Silloin enkeli selitti hänelle, että sikiäminen tapahtuisi ihmeen välityksellä pyhän hengen, Korkeimman voiman, vaikutuksesta, Hänen jonka poika lapsi siten olisi. Maria otti tämän kunnian vastaan auliisti ja synnytti aikanaan pojan, Jeesuksen. – Luukas 1:26–38.
Raamattu puhuu verrattain vähän Mariasta Jeesuksen syntymän jälkeen. Hänet mainitaan Jeesuksen yhteydessä muutaman kerran, mutta mikään ei viittaa siihen, että hän olisi ollut huomattavassa asemassa opetuslasten joukossa. Hänellä ei varmaankaan ollut mitään vaikutusta Jeesukseen tämän lapsuuden jälkeen. Silloin tällöin Jeesuksen täytyi muistuttaa häntä ja toisia tästä seikasta. (Johannes 2:4; Matteus 12:46–50) Silti Jeesus tunsi kiintymystä häntä kohtaan. Kun Jeesus oli kuolemaisillaan, hän antoi apostoli Johanneksen tehtäväksi pitää huolta Mariasta. – Johannes 19:26, 27.
Maria oli myös opetuslasten joukossa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ja oli todennäköisesti läsnä helluntaina, kun noin 120 täyttyi pyhällä hengellä. (Apostolien teot 1:13, 14; 2:1–4) On ilmeistä, että Maria oli myöhempinä vuosinaan uskollinen, nöyrä opetuslapsi, eikä esitetä vihjaustakaan siihen suuntaan, että hänellä olisi ollut huomattava asema, arvovaltaa tai erikoiskunniaa.
Katsottuamme, mitä Raamattu sanoo neitseellisestä syntymästä, voimme nyt tarkastella kysymyksiä, joita herää monien mielessä siitä, onko se tieteellisesti mahdollista tai edes järjellisesti uskottavissa.